Mun kädet on aina ihan punaiset, kirjaimellisesti. Koulussakin se on niin kuin jokin suurinkin ihme. Saan usein vetää hihat käsien päälle että punaisuutta ei näkyisi. Jalatkin menee liikuntatunneilla ihan punaiseksi, ja kyllä nolottaa. Siksi yritän pitää mahdollisimman usein sisäkenkiä. Miten tätä kaameaa ja nöyryyttävää punaisuutta saisi vähennettyä. Normaaleiksi ne eivät palaa ikinä, sen tiedän. Olen saanut piilotella näitä muutenkin jo useamman vuoden, n. vajaat kaksi. Alkoivat tulla punaisiksi, kun käsiini ja jalkoihini tuli joitakin outoja punertavia ja kutisevia läikkiä. Muualle läikät eivät onneksi ikinä levinneet.
Punaiset ja
kuivat kädet
2289
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
atoopinen iho tai allergia. Kinnitä huomio pesuaineisiin, hajustamaton saippua ym.hanki hyvä käsivoide ja rasvaa kädetr aina pesujen jälkeen etteivät pääse kuivumaan.
voi myös olla merkki psoriasiksesta. Kannattaa käydä ihotautilääkärillä niin asia selviää.