En saa unta... pakko purkaa tunteita!
Olen aikuinen 35v. nainen, onnellisesti naimisissa ja kahden lapsen äiti, mutta en tule toimeen omien vanhempieni kanssa.
Olen esikoinen, minulla on samassa tilanteessa oleva 3v. nuorempi pikkusisko. Ongelma on se, että aina kun olen yhteydessä vanhempiini minulle tulee tosi paha mieli. Tekemäni ratkaisut elämässäni saavat harvoin vanhempien tuen, oli kyse sitten töistä, lapsen harrastuksista, rahankäytöstä jne... kaikki keskustelu on negatiivistä ja aina vanhempani tuovat esille oman mielipiteensä. Koskaan minua tai perhettäni ei kehuta vaan aina kysytään miksi ette tehneet näin tai toinen tapa olisi ollut parempi.
Vaikka minulla on ihana mies ja ihana oma perhe, vanhempieni väheksyvä, negatiivinen suhtautuminen todella vaivaa minua. Yritän olla ajattelematta heitä ja keskittyä omaan perheeseen, mutta silti ajatukset pyörii mielessä. Asiaa ei tietenkään auta se, että siskoni perhe on paljon tekemisissä heidän kanssaan. Kysyn kokoajan itseltäni, että mikä mussa on vikana kun kommunikaatio ei toimi? Myös he kokevat, että minä olen aina vastarannan kiiski... vaikka yritän olla yhteistyökykyinen.
Paha olo ja asiaa vaivaa -yritän unohtaa ja ottaa etäisyyttä, mutta ei se niin helppoa ole :(
Olen aikuinen 35v. nainen, onnellisesti naimisissa ja kahden lapsen äiti, mutta en tule toimeen omien vanhempieni kanssa.
Olen esikoinen, minulla on samassa tilanteessa oleva 3v. nuorempi pikkusisko. Ongelma on se, että aina kun olen yhteydessä vanhempiini minulle tulee tosi paha mieli. Tekemäni ratkaisut elämässäni saavat harvoin vanhempien tuen, oli kyse sitten töistä, lapsen harrastuksista, rahankäytöstä jne... kaikki keskustelu on negatiivistä ja aina vanhempani tuovat esille oman mielipiteensä. Koskaan minua tai perhettäni ei kehuta vaan aina kysytään miksi ette tehneet näin tai toinen tapa olisi ollut parempi.
Vaikka minulla on ihana mies ja ihana oma perhe, vanhempieni väheksyvä, negatiivinen suhtautuminen todella vaivaa minua. Yritän olla ajattelematta heitä ja keskittyä omaan perheeseen, mutta silti ajatukset pyörii mielessä. Asiaa ei tietenkään auta se, että siskoni perhe on paljon tekemisissä heidän kanssaan. Kysyn kokoajan itseltäni, että mikä mussa on vikana kun kommunikaatio ei toimi? Myös he kokevat, että minä olen aina vastarannan kiiski... vaikka yritän olla yhteistyökykyinen.
Paha olo ja asiaa vaivaa -yritän unohtaa ja ottaa etäisyyttä, mutta ei se niin helppoa ole :(
Vastaukset 3
Vanhimmat
mullakin on sama kokemus, että mitään, mitä olen tehnyt tai olen, ei ole oikein. Toiseen lapseen kyllä pidetään säännöllisesti yhteyttä ja tätä lähestulkoon palvotaan puolijumalana. On eri sukupuolta kuin minä ja sanomattakin selvää, että yhteydenpitäjä on myös eri sukupuolta, kuin tämä arvokkaampi lapsi. Toista ei olekaan sitten.
Tarpeeksi epäselvää?
Mutta kyllä se todelllla on rasittanut omaa elämääni, tietoinen dissaaminen ja vattuilu! Tietojen pimitys ja ulossulkeminen. Perheet ovat helvettejä, kun kasvetaan ulos niistä.
Olen vain sinua nuorempi ja seurustelen. Vanhempani eivät pidä poikaystävästäni, he eivät halua kuulla hänestä, hän ei ole tervetullut käymään.
Äitini jaksaa muistuttaa kuinka ei pidä tästä pojasta (vaikka oma asiani onkin) ja vihjailee valinnoistani. He eivät luota, että osaan valita hyvää seuraa. He eivät tosin luota poikaystäväänikään.
Myös täällä on negatiivinen suhtautuminen siis koko suhteeseeni. Tilanne on sinuun nähden eri, ettei minulla ole sisaruksia.
Kun en puhu mitään suhteeseeni liittyvää, he ovat hyväntuulisia. Jos mainitsen jotain, he ovat kärttyisiä.
Ehkä aika parantaa.
Olen teitä molempia vanhempi, joten tieto on historiastani.
Äitini ei hyväksynyt ketään poikaystävääni ennen kuin isän kanssa keittiössä kahdestaan otin asian esille isän ehdotuksesta. Totesin, että äidille miesten ulkoinen viestintä on tärkeämpi kuin persoonallisuus.
Äiti valitsi nykyisen mieheni! Minulla on kaksi pikkuveljeä. Kun en puhu mistään asiasta mitään, äidillä on perusilme. Kun olen masentunut mistä tahansa, äidillä on hymy. Äiti on ollut tyytyväinen tähänastisiin keskenmenoihini ja työttömyyteeni.