Katkokset

Miksi suhteet muuttuu melkein noitamaiseksi, kun jokin ikä ohitetaan.

Joskus miettinyt tätä seikkaa. Kun vallan siteet katkeavat lapseen, alkaa lähisuhteiden manipulointi, auttaminen katoaa, kun symbioosia ei enää ole, dissataan tietoisesti ja ajatuksena kai on sitten: pärjää sitten omillasi, kun et ole enää osa minua!

Tällainen liittoutuminen perheen sisällä toisiin perheenjäseniin ja toisten ulosdissaus lienee aika tyypillinen perhekuvio noin yleensä.


Vai?
2662
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tällainen eristäminen ja jonkun nostaminen kaiken syntipukiksi lienee yleistä.

Jokin traumaattinen kokemus jakaa perheitä.

Kuolema lähisuvussa, avioero tms. välirikko eli merkittävän ihmisen katoaminen voi laukaista manipulaatiokierteen suhteissa. Jokin ihminen saattaa olla linkki muun suvun välillä, joka on tiedostamattaan pitänyt perheen balanssia koossa.

Alkaa valtataistelu paikasta auringossa.


Joku "jostain syystä" valitaan pahan olon purkamisen kohteeksi, jotta koheesio jäljellejääneiden kesken olisi jotakuinkinn mahdollista. Terveethän ne suhteet eivät ole, jos systemaattisesti joku teljetään ennen perhesuhteiden toimiessa tasapuolisesti pois.

Alkaa salailut. On sitten kyse perinnönjaoista tai niiden jakamatta jättämisistä. Kaikesta muodostuukin taistelu. Tämä ON MINUN! Älkää kertoko sille sitä tai tuota.
Lapselliset välttelyt kenties, koska koetaan kuitenkin syyllisyyttä omasta toiminnasta.

Ihmiset ovat perin raadollisia, mitä tulee materiaan tai jopa ihmissuhteiden omimiseen itselleen hyödyllisellä tavalla.

Jätetään kutsumatta juhliin tai kerrotaan ehkä sitten sivulauseissa, mitä OLI, mutta jopa kenties kuvitellaan olevan yleviä, että koska sille tulisi "paha mieli", niin jätetäänpä kertomatta meidän yhteiset juhlamme, koska "Se" on niin hankala ihminen.

Millainen henkilö saa tällaisen eristämisen aikaan? Toiset ovat taitavia manipulaattoreita, jota ei uskoisi, ennenkuin sen itse törmää pelin henkeen.

He muuttuvat täysin tuntemattomiksi sinulle ja katsot, mikä heitä oikein ajaa. Musta propaganda on tehokas. Mielikuvat synnytetään omaa itseää marttyyriksi nostavaksi. Propagandaa käydään pienessä mittakaavassa, perheissä. Mitä sitten tosiaan puolueiden mittakaavassa. Hallitusten!!

Olemme viheliäisiä kaikki!

Paljon tällaisia on esim. Äidit (kuningattaret) -tyttäret(prinsessat) - akselilla Poikiensa (prinssien) hyväksi, mikäli esimerkiksi Isä kuolee tai tapahtuu avioero.

Liittoudutaan Pojan kanssa, tehdään Tyttärestä se Uhkatekijä.

Lukekaa Satuja (Lumikki, Tuhkimo jne), niin käsitätte, eivät nämä mitään uusia asioita ole.

Kun jokin tasapaino järkkyy, hauraimmasta ja kenties nuorimmasta (elinvoimaisimmasta, kauniista kuin Lumikki lol) tehdään se syntipukki pahan äiti(puolen) särkyneelle egolle.

Hän ei olekaan enää kaunein, voimakkain ja ihalluin. Isä on poissa. (Tai sillä on toinen nainen). Äidillä on valta. Tytärtä ei suojele Isä, Kuningas.

Äitipuoli lähettää metsästäjän(siskon Veli)tappamaan Lumikin, jotta saisi rauhan särkyneelle voimattomuutta kokevalle egolleen.

Olla hiipuva nainen. :(

Lumikki tulee mustamaalata, nähdä pahana.

Lumikki ajetaan eristyksiin, tai hän pakenee metsän pimentoihin, eli Itseensä (Metsä = Itse), pelastaakseen edes konkreettisesti henkensä.

Löytää "mielikuvitusystävänsä" 7 kääpiötä - Pyhä luku - jotka "parantavat" tämän ja antavat hänelle uskoa itseensä.

Pahan Äidin (SUVUN) kiroukset eivät yllä syvällä metsässä tähän, tosin saaden varoituksia kääpiöiltä: suojele itseäsi! Älä avaa ovea (menneeseen)!

Muistot voivat olla vaikeita asioita, jotka pyrkivät kaatamaan varjellun tasapainon.

Äidin kosto, vielä elävästä Lumikista elää. Hän pyrkii tulemaan valeasuin (mielessä tapahtuvat toistot: et kelpaa, et ole kaunis etkä tarpeeksi hyvä, et onnistu!!) myrkyttämään Lumikin.

Äiti tahtoo tuhota tyttären, joka on vienyt hänen kaikkivoipaisuutensa, jääden alakynteen, pelkästään, koska Lumikilla on elinvoima, jolle Äiti Ei voi Mitään.

Sadut ovat mielenkiintoisia, eikö totta?

Äänestä

..että tuo sana dissaus on sitten raivostuttava.

Niin ja mitä tuohon pohdintaasi tulee, on kai luonnollista että jokainen oman perheen perustaessaaan noin pääsääntöisesti hoitaa omia velvollisuuksiaan toisten niihin enään juuri puuttuessa.

Olisi myös kiva tietää mitä auttamisella tarkoitat. Tiedät kai kuitenkin pyytää sitä, pitämättä itsestään selvänä että joku tarjoutuu auttamaan?

Ja milloin olet itse auttanut perhettäsi pyyteettömästi? Eli toimiiko apu toiseen suuntaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


viestinnöissä kirjoitti:

Miksi suhteet muuttuu melkein noitamaiseksi, kun jokin ikä ohitetaan.

Joskus miettinyt tätä seikkaa. Kun vallan siteet katkeavat lapseen, alkaa lähisuhteiden manipulointi, auttaminen katoaa, kun symbioosia ei enää ole, dissataan tietoisesti ja ajatuksena kai on sitten: pärjää sitten omillasi, kun et ole enää osa minua!

Tällainen liittoutuminen perheen sisällä toisiin perheenjäseniin ja toisten ulosdissaus lienee aika tyypillinen perhekuvio noin yleensä.


Vai?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu