Me kaikki tiedämme ihmistyypin: tulee juhliin myöhässä ja jo valmiiksi juovuksissa, tekee härskejä ehdotuksia, riitelee tai riitaantuu kaikkien kanssa, pilaa tunnelman kokonaan ja heitetään lopulta ulos, taikka saa kaikki muut lähtemään. Sellainen tapaus oli Beethoven länsimaisen musiikin historiassa. Hän lopetti naurun. Niiden, joiden huonona onnena on ollut syntyä Beethovenin jälkeen, on joko ollut alistuminen Beethovenin fasistiseen, ilottomaan, elämänvieraaseen, teoretisoivaan, tiedostavaan, ongelmia ratkovaan, ongelmia luovaan, jo valmiiksi Pierre Boulez'ta varten räätälöityyn "traditioon" - todellisen tradition irvikuvaan, jonka suhde aitoon elävään perinteeseen on sama kuin muovikukan suhde oikeaan ruusuun - tai jäädä susilauman ulkopuolelle Beethovenin perillisten Stalinin muistilla kirjoittamasta historiasta pois pyyhittäviksi.
Me kaikki muistamme miten Stravinskin kävi, kun hän Kevätuhrin ja Pierrot Lunairen jälkeen kieltäytyi nuolemasta Schönbergin saksalaisia kengänpohjia. Kotiin fasisti-isän luokse joutui lopulta palaamaan sekin tuhlaajapoika. Ja jopa Stravinskin kaikkein vapautuneimmissakin, 1700-luvun iloisten musikanttien henkeen (joskaan ei muotoon) sävelletyissä teoksissa (niissä joita Boulez vihaa) Beethoven-Schönberg astuu välillä natsisaappaat kopisten esiin kuin kaikkivaltiasta herruuttaan uhoava musiikillinen yliminä, kiivas ja kiukkuinen Vanhan Testamentin jumala joka ei salli kilpailijoita rinnalleen.
J.S. Bachin, C.P.E. Bachin, Scarlattin, Couperinin, Rameaun, Haydnin, Mozartin ja muiden mainioiden miesten suuri vuosisata piirtyy meidän raunioiden keskellä eläjien mieleen kadotettuna paratiisina, musiikin Edenin puutarhana jonka Beethoven sytytti palamaan. Sanotaan että mikään hyvä ei kestä. Miksi se ei voisi, miksi se ei saisi kestää? Oliko Beethovenin ilmaantuminen muka seuraus entropian laista, yhtä välttämätön sanan kirjaimellisessa merkityksessä kuin maailmankaikkeuden lopullinen lämpökuolema? En tiedä. Oliko peloponnesolaissodan pakko puhjeta, Perikleen Ateenan pakko tuhoutua? En tiedä. Sen tiedän että Beethoven oli musiikille ja koko maailmalle Jumalan ruoska, ilkeä ilonpilaaja, Lewis Carrollin mursu joka söi kaikki osterit.
Me kaikki muistamme miten Stravinskin kävi, kun hän Kevätuhrin ja Pierrot Lunairen jälkeen kieltäytyi nuolemasta Schönbergin saksalaisia kengänpohjia. Kotiin fasisti-isän luokse joutui lopulta palaamaan sekin tuhlaajapoika. Ja jopa Stravinskin kaikkein vapautuneimmissakin, 1700-luvun iloisten musikanttien henkeen (joskaan ei muotoon) sävelletyissä teoksissa (niissä joita Boulez vihaa) Beethoven-Schönberg astuu välillä natsisaappaat kopisten esiin kuin kaikkivaltiasta herruuttaan uhoava musiikillinen yliminä, kiivas ja kiukkuinen Vanhan Testamentin jumala joka ei salli kilpailijoita rinnalleen.
J.S. Bachin, C.P.E. Bachin, Scarlattin, Couperinin, Rameaun, Haydnin, Mozartin ja muiden mainioiden miesten suuri vuosisata piirtyy meidän raunioiden keskellä eläjien mieleen kadotettuna paratiisina, musiikin Edenin puutarhana jonka Beethoven sytytti palamaan. Sanotaan että mikään hyvä ei kestä. Miksi se ei voisi, miksi se ei saisi kestää? Oliko Beethovenin ilmaantuminen muka seuraus entropian laista, yhtä välttämätön sanan kirjaimellisessa merkityksessä kuin maailmankaikkeuden lopullinen lämpökuolema? En tiedä. Oliko peloponnesolaissodan pakko puhjeta, Perikleen Ateenan pakko tuhoutua? En tiedä. Sen tiedän että Beethoven oli musiikille ja koko maailmalle Jumalan ruoska, ilkeä ilonpilaaja, Lewis Carrollin mursu joka söi kaikki osterit.
Vastaukset 2
Vanhimmat
itsestään
Musta Beethoven oli yksi kovimpia bilettäjiä klassisessamusasssa. ;D