Koettakaa saada jotain selvää mitä tarkoitan, yritän selvittää mahdollisimman selkeästi.
Eli olen 21-vuotias mies ja olen seurustellut kohta vuoden 18-vuotiaan tytön kanssa. En ole koskaan ennen ihastunut keneenkään niin kovasti kuin häneen, enkä halunnut suhdetta aiemmin kenenkään toisen kanssa. Tämä on siis ensimmäinen kerta kun surustelen. Kenenkään toisen kanssa ei ole tullut sellaista tunnetta mitä tämän tytön kanssa, olen tosi "vaativa" ja pitää olla tosi kiinnostava ennenkuin alan seurustelemaan. Tämän tytön kanssa ei ollut missään vaiheessa mitään epäröintiä niinkuin yleensä ja heti ensimmäisen kerran kun näin hänet tuli sellainen "pakko saada tuo tyttö" tunne, mitä ei ennen ole tullut. Hän on valehtelematta kaunein tyttö mitä olen nähnyt ja vartalo myös juuri sellainen mistä pidän. Alussa minulla oli pelko siitä, että ei tämä kestä kuitenkaan ja olin todella ihastunut.
Sitten jonkin ajan päästä, kun olimme olleet yhdessä muutaman kuukauden, minulle on tullut ihmeellisiä ahdistuksia. Aina mietin kaikkea, että millaista olisi olla vapaa ja tehdä mitä haluaa ja että rakastanko oikeasti häntä, kun mietin tuollasia ja sitten koko seurustelu ahdistaa ja tuntuu, että olisi parempi erota, että ei tästä tule nyt mitään. En tajua mistä tämä johtuu. Pelottaa, että tämä jatkuu ja pilaa tämän koko jutun. Vaikka nuo tulee joskus tosi pahana ja tuntuu, että nyt varmasti haluan erota niin se menee aina, joka kerta ohi ja tuntuu, että en koskaan halua menettää häntä ja rakastan häntä hirveästi ja hän tuntuu todella oikealta minulle. Ollaan juteltu tämän tytön kanssa nämä asiat selväksi ja hän tukee minua tosi hyvin tässä.
Muutaman kerran, kun minulle on tullut tuo olo niin hän on sanonut että onko sitten parempi erota ja sitten tulee se tunne, että en koskaan halua sitä. Ärsyttää kun tuollaisia ajatuksia tulee. Sillon kun on hyvä olo, puhutaan kaikesta yhteisestä tulevaisuudesta ja kaikki tuntuu niin varmalle, mutta sitten kun tuo olo tulee niin tuntuu, että parempi olla yksin ja erota.
Voiko tämä johtua siitä, että kesällä olin todella raskaassa työssä ja olin väsynyt ja ei oikein kiinnostanut mikään ja silti aina nähtiin ja kaikki ärsytti. Silloin nuo ajatukset alkoi ja ne aina tulee tietyissä tilanteissa, mitkä silloin ärsytti. Minulla on tosi vilkas mielikuvitus ja olen aina ajatellut kaikki asiat todella tarkkaan. Voi johtua myös siitä, mutta en haluaisi tätä ahdistusta enää. Silloin kun ajatukset on poissa niin olen todella onnellinen ja ihan kuin alkuhuumassa.
Vielä sen verran, että älkää vaan sanoko, että ero on ainoa vaihtoehto ja että suhde on jo pilalla, kun välillä tuntuu, ettei rakasta oikeasti. Mutta ei kai sekään voi mikään "vale tunne" olla, mikä tulee aina kun ne ajatukset häviää? En halua menettää tätä tyttöä. Hän on oikeasti todellinen helmi. Onko tämä vaan niin uutta minulle, kun en ole 20-vuoteen seurustellut? Minulla on ehkä pieni sitoutumiskammo myös, mutta haluaisin oppia seurustelemaan tämän tytön kanssa, enkä pilata itseäni muitten kanssa, vaikka näitä kiusaavia ajatuksia aina tuleekin. Välillä olen ihan sekaisin ja en tiedä kuka olen. Joskus yhdessä olo ahdistaa ja sitten, kun hän on mennyt tulee älytön ikävä. Toivon todella, että tämä kestäisi ja antaisin mitä vaan, että tulisi se kunnon rakkauden tunne ja kaikki pahat ajatukset häviäsi.
Kiitos kaikille ketkä jaksoi lukea ja vastata. Teksti on epäselvää, en ole koskaan osannut kirjoittaa hyvin.
Eli olen 21-vuotias mies ja olen seurustellut kohta vuoden 18-vuotiaan tytön kanssa. En ole koskaan ennen ihastunut keneenkään niin kovasti kuin häneen, enkä halunnut suhdetta aiemmin kenenkään toisen kanssa. Tämä on siis ensimmäinen kerta kun surustelen. Kenenkään toisen kanssa ei ole tullut sellaista tunnetta mitä tämän tytön kanssa, olen tosi "vaativa" ja pitää olla tosi kiinnostava ennenkuin alan seurustelemaan. Tämän tytön kanssa ei ollut missään vaiheessa mitään epäröintiä niinkuin yleensä ja heti ensimmäisen kerran kun näin hänet tuli sellainen "pakko saada tuo tyttö" tunne, mitä ei ennen ole tullut. Hän on valehtelematta kaunein tyttö mitä olen nähnyt ja vartalo myös juuri sellainen mistä pidän. Alussa minulla oli pelko siitä, että ei tämä kestä kuitenkaan ja olin todella ihastunut.
Sitten jonkin ajan päästä, kun olimme olleet yhdessä muutaman kuukauden, minulle on tullut ihmeellisiä ahdistuksia. Aina mietin kaikkea, että millaista olisi olla vapaa ja tehdä mitä haluaa ja että rakastanko oikeasti häntä, kun mietin tuollasia ja sitten koko seurustelu ahdistaa ja tuntuu, että olisi parempi erota, että ei tästä tule nyt mitään. En tajua mistä tämä johtuu. Pelottaa, että tämä jatkuu ja pilaa tämän koko jutun. Vaikka nuo tulee joskus tosi pahana ja tuntuu, että nyt varmasti haluan erota niin se menee aina, joka kerta ohi ja tuntuu, että en koskaan halua menettää häntä ja rakastan häntä hirveästi ja hän tuntuu todella oikealta minulle. Ollaan juteltu tämän tytön kanssa nämä asiat selväksi ja hän tukee minua tosi hyvin tässä.
Muutaman kerran, kun minulle on tullut tuo olo niin hän on sanonut että onko sitten parempi erota ja sitten tulee se tunne, että en koskaan halua sitä. Ärsyttää kun tuollaisia ajatuksia tulee. Sillon kun on hyvä olo, puhutaan kaikesta yhteisestä tulevaisuudesta ja kaikki tuntuu niin varmalle, mutta sitten kun tuo olo tulee niin tuntuu, että parempi olla yksin ja erota.
Voiko tämä johtua siitä, että kesällä olin todella raskaassa työssä ja olin väsynyt ja ei oikein kiinnostanut mikään ja silti aina nähtiin ja kaikki ärsytti. Silloin nuo ajatukset alkoi ja ne aina tulee tietyissä tilanteissa, mitkä silloin ärsytti. Minulla on tosi vilkas mielikuvitus ja olen aina ajatellut kaikki asiat todella tarkkaan. Voi johtua myös siitä, mutta en haluaisi tätä ahdistusta enää. Silloin kun ajatukset on poissa niin olen todella onnellinen ja ihan kuin alkuhuumassa.
Vielä sen verran, että älkää vaan sanoko, että ero on ainoa vaihtoehto ja että suhde on jo pilalla, kun välillä tuntuu, ettei rakasta oikeasti. Mutta ei kai sekään voi mikään "vale tunne" olla, mikä tulee aina kun ne ajatukset häviää? En halua menettää tätä tyttöä. Hän on oikeasti todellinen helmi. Onko tämä vaan niin uutta minulle, kun en ole 20-vuoteen seurustellut? Minulla on ehkä pieni sitoutumiskammo myös, mutta haluaisin oppia seurustelemaan tämän tytön kanssa, enkä pilata itseäni muitten kanssa, vaikka näitä kiusaavia ajatuksia aina tuleekin. Välillä olen ihan sekaisin ja en tiedä kuka olen. Joskus yhdessä olo ahdistaa ja sitten, kun hän on mennyt tulee älytön ikävä. Toivon todella, että tämä kestäisi ja antaisin mitä vaan, että tulisi se kunnon rakkauden tunne ja kaikki pahat ajatukset häviäsi.
Kiitos kaikille ketkä jaksoi lukea ja vastata. Teksti on epäselvää, en ole koskaan osannut kirjoittaa hyvin.
Vastaukset 10
Vanhimmat
ko neidon kanssa eletään ainakin muutama vuosi ja ajasta kandee tehdä mahdollisimman hauskaa. Hauskanpitoon ei kuulu funtsiminen, että nyt mun pitää erota tosta.
Raskas työ vaatii raskaat huvit, harrasta jotain kivaa mikä vie ajatukset työpäivän jälkeen, kevyttä ulkioliikuntaa suosittelen kotona röhnöttämisen sijaan.
Meikä lähtee nyt snoukkamaan luonnorinteeseen.
t. melkein 40 vee iskä
oon saman ikänen ku sä ja seurustellu mun jätkän kaa reilu 2 vuotta.Suhtees tulee välillä aikoja et epäilee rakkautta toiseen ja kokee kaiken mitä toinen sanoo/tekee ärsyttävänä.
Se on ihan normaalia eikä sen takia kannata alkaa erota.Silloin kannattaa olla hieman omissa oloissa ja antaa tilanteen rauhoittuu.Epävarmuus menee ohi ja huomaatkin taas kuinka ihana tyttösi on.
Edellisessä suhteessani voin koko ajan henkisesti pahoin,suhde oli kuollut.hauskaa oli välillä mutta jos pahamieli vallitsee pitkään eroa kannattaa harkita.
Ihaninta nykyisessä suhteessani on jätkäni kyky hurmata minut kerta toisensa jälkeen.Rakastun häneen aina uudelleen.
Suhdetta voi myös testata olemalla erossa kumppanista.Jos tulee ikävä, tiedät että välität.Jos et edes muista tyttöäsi esim. reissussa ollessa,kannattaa miettiä missä syy.
Niin mäkin olen miettinyt, että tää on joku sellanen vaihe. Ja kun en aikasemmin ole mitään tällästä kokenu. Sama juttu mulla, että aina kun nään tyttöystäväni niin tulee olo, että miten ihana hän on. Ja että en päästäis koskaan menemään. Ja ikävä tulee myös, jos ollaan useampia päiviä erossa. Helpottavaa kuulla, että muillakin ollu samoja tuntemuksia. Aina tuo rakkauden tunne on kuitenkin vahvempi kuin se pahatunne.
Tunnistin hieman itseni tekstistäsi. Vaikka olen vain muutaman kuukauden seurustellut. Ihana ja mitä sopivampi tyttö hän minulle olisikin kaikinpuolin. Tuntuu aina välillä niin mahtavalta ja sitten taas tulee kait oma masennus ja väsymys jolloin ei innostaisi pahemmin, tai tulee juuri olo että oisiko ero paikallaan. Pyörittää mielessä kaikkea turhaa. Keksii jopa turhia syitä mitä voisi selittää, miksi on parempi nyt jo erota. Hänen exät pistää mietityttämään, vaikka niitä on itselläni ollut saman verran ja niilläkään ei ole mitään merkitystä meidän tulevaisuudella !
Tyhmää olisi erota kun mitään oikeaa syytä ei ole. Miettinyt samaa, että yksin on kyllä helpompi olla, mutta yhdessä myös aina niin mukavaa ja jos pitäisi seurustelu hommista taukoa, olisiko taas seuraava nainen mitä ihanin ja sopivin, niin tulisi taas samat jutut mieleen, olisiko ero hyvä...
On aina ollut useampi päivä taukoa ilman yhteydenottoa/näkemistä, mutta kun taas tapaa niin ei mikään sitä voita, eikä haluaisi lähteä hänen luotaan pois !
Ehkä kaikki johtuu vain omasta pienestä masennuksesta... tiedä häntä.
tuolla lailla, et ole TUNTEIDEN vaan mielialojen vallassa. Eroa, sillä et ole luotettava kumppani! Olet sellainen, joka voi käyttää mitä tahansa päivän tapahtumaa syynä eroon tai oikutteluun, tajuamatta, että se mitä tunnet, on oma valintasi. olet valinnut että raskas työ vituttaa sinua, jollekin toiselle se on täysin neutraali asia.
...tunteet löytyvät tuntemalla - ei ajattelemalla niinkuin nyt yrität. Haet elämääsi draamaa keinotekoisesti, juuri tuosta vatkaamisesta syntyy tunne että olet sentään olemassa ja tärkeä ajatuksinesi. kanna niistä toki vastuu ihan itse, se ei ole teidän vaan ainoastaan sinun ongelmasi!!
No nyt et kyllä tiedä tilannetta, etkä sitä mistä puhut. Tuollasia vastauksia en tarvitse.
Moi vaan sulle :)
Pakko kirjoittaa vastausta, toivottavasti auttaa edes vähän.
Ensinnäkin jo tuo suuren rakkauden löytäminen ja kokeminen aiheuttaa kenessä tahansa sekavia tuntemuksia välillä.Silloin sitä on niin herkkänä joka asialle...Itse löysin oman "helmeni" 34-vuotiaana ja vaikka hän ei ensimmäinen p.ystäväni ollutkaan, olin kuin 16v tyttö-aivan rakastuneena ensimmäistä kertaa elämässäni ja tunsin silti noita ihan samoja negatiivisia tunteita jotka myös kuitenkin menivät aina ohi.
Nyt kun sinä olet nuori ja vielä seurustelet ekaa kertaa niin mun mielestä nuo sun neg.tunteet jopa kuuluu asiaan.Etsitään itseään, ollaan epävarmoja tulevaisuudesta, ei tiedetä kuka se oma itse oikein on...21veenä ei voikaan tietää koska kaikki on vielä niin auki, eikös? :)
Neuvoisin sua ystäväiseni pitämään todellakin kiinni tästä helmestäsi, heitä kun on niin harvassa tänä päivänä.Kasvakaa yhdessä mutta itsenäisinä,älkää unohtako ottaa omaa aikaa jota jokainen tarvitsee joskus-ilman että se on toiselta pois, tilan antaminen on tosi tärkeetä.Ja silloin kun tuntuu siltä,niin suunnitelkaa tulevaisuuttanne ihan rauhassa-mihinkään ei ole kiire, ei kannata suin päin sännätä naimisiin yms.Kokekaa rauhassa ne ihanat ylä-ja alamäet ja tutustukaa toisiinne.Ja rehellinen pitää olla mutta sitähän sinä oletkin ja tyttöystäväsi tuntuu tukevan sinua todella hyvin.
En osaa sanoa oliko mun kirjotuksessa mitään tolkkua ja nämä on tietysti vain mun näkemys asiasta.voit kysyä lisää jos siltä tuntuu :) Ota rauhallisesti ja käy jokainen fiiliksesi läpi rauhassa.Ne on täysin luonnollisia eivätkä todellakaan tarkota että pitää erota!Olet onnekas kun sinulla on rakkaus käsissäsi.
Tsemppiä sulle, kaikki selviää kyllä!
pakko kirjoittaa jotain vastausta tähän viestiin, sillä sama juttu koskettaa itseäni. Olen seurustellut nyt 2 vuotta maailman ihanimman pojan kanssa, tiedän että hän on minulle se oikea ja että haluan hänen kanssaan yhteisen tulevaisuuden. Itselläni on herännyt tuommoisia tunteita tässä viime kuukauden aikana. menimme kihloihin helmikuussa ja jotenkin välillä alkaa ihan hirveänä pelottamaan ja ahdistamaan koko touhu.ja välillä olen kanssa miettinyt nuita ero juttuja ja sitten tuntuu ihan kamalalta kun edes ajattelen noin.tuntuu että olisin hirveän huono ihminen. MUTTA nyt ihana kuulla vanhemmilta ihmisiltä viisaita kokemuksen värittämiä sanoja. olen itse vasta 19-vuotias :) suhteessamme on ollut melkoisia alamäkiä minun töppäilyjeni vuoksi ja kultani on nämä minulle anteeksi antanut, silti välillä tuntuu että kaikki ei oo ok ja en pysty antamaan itselleni anteeksi. mutta toivon ja uskon, että kyllä se aurinko minunki risukasaan tässä vielä alkaa paistelemaan. hyvää alkanutta kevättä kaikille! :)
Tosiaan auttoi paljon n36v:n vastaus :) kiitos paljon! Näitä elämää enemmän kokeneemman ihmisen vastauksia lukee mielellään ja niistä oppii tosi paljon. Ja muutkin ketkä on vastailleet niin on ollut mukava lukea, kiitos kaikille ja tsemppiä joilla on samoja ongelmia! Kyllä ne tästä selviää :) Minä ainakin meinaan pitää kiinni mun tytöstä ja tehdä paljon hommia että suhde onnistuu. Tämä ihminen on liian arvokas ja ihana päästää menemään. Katuisin sitä koko loppu elämäni. Ja ei niitä meidän suunnitelimia vois edes kenenkään toisen kanssa toteuttaa!
Ihanaa että oli apua mun kirjoituksesta! :) Sulla on Ensirakkaus menossa ja se pitää vaan kokea kaikkineen päivineen, ei saa heittää pois nyt eikä ihan helposti koska se on se Tärkein Rakkaus....
Ihanaa Kevättä Sulle ja Likalle tuossa ylempänä, nauttikkaa rakkaistanne!! Mä menetin omani just.... huoh.Tuntuu pahalta :/