On olemassa

Jonka mukaan kauniit naiset pettävät helpommin. Jotain hormoneista johtuvaa sepitystä oli. Mutta näin tosielämässä, oletteko havainneet tällaista. Oletteko itse kokeneet että kauniit ja seksikkäät, tyylikkäästi pukeutuvat naiset olisivat helposti "vietävissä", kun joku naistenmies vähän flirttailee.. Itse olen huomannut paljonkin tällaista, voihan olla että on sattuuneet vain minun kohdalle ja tuttavapiireihin.
6800
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Minä tiedän taas sellaisia kauniita hempukoita jotka vikittelee varattuja miehiä... varmaan pönkittää omaa egoa kun saa raahattua varatun kotiinsa... (enemmän haastetta)

Äänestä

Ei kai miehet liioin rumille flirttaile tai heitä muutenkaan lähesty, joten tulos lienee luonnollinen.

Äänestä

Millainen on kaunis nainen, määrittele?

Itse olen havainnut, että kaunis nainen voi olla millainen ja minkäkokoinen vain. Kaunis voi olla myös, vaikka olisi pukeutunut risaiseen teepaitaan ja nukkavieruihin sortseihin. Kaunis voi niinikään olla meikattuna tai ilman meikkiä, hiukset laitettuna viimeisen päälle tai vähän lässähtäneenä.

Muuten en oikein osaa vastata kysymykseesi. Itse en missään tapauksessa ole ns. naistenmiehen vietävissä eikä kukaan ystävä/tuttavakaan. Kunnon karju sen olla pitää ;).

Äänestä

Miehet on kiinnostuneempia ns. kauniimmista naisista kuin rumista. Itse olen kokenut asian niin, että nuorempana olin ainakin omasta mielestäni ruma ja muut kauniimpia. Mikä osaksi tottakin. Nyt 40:senä osaan jo itse arvostaa itseäni ja olen pysynyt normaalipainoisena ja 40seksi hyvin säilynyt. Nyt koen olevani ikätovereihini verrattuna paremman näköinen.(Toki pidän sen omana tietonani) Myös vonkaajia riittää ja pyörii ympärilläni enemmän. Nuorempana ei juuri ollenkaan. Syystä, että vonkaajia on enemmän, kiusauksia pettämiseen on enemmän ja mahdollisesti näin sitten voi joskus käydäkin.
Näin se vain on, syy ei siis ole naisissa välttämättä. Miehet tutustuttaa itsensä kauniimpiin naisiin helpommin kuin rumiin...

Äänestä
  • Enemmän naistenmiesten mielestä kauniiden unelmanaisten joukosta. Eli ei välttämättä ole naisten vika, hmm.. Eikös se kuitenkin ole oma valinta pettääkö vai ei vaikka millainen unelmakarju tulisi jossain baarissa vonkaamaan? Miksi tällaiset naiset ylipäätänsä seurustelevat jos housut ei pysy jalassa tiukan paikan tullen, ellei sitten ole jokin "avoin" suhde. Etsivätkö he unelmiensa kumppania sellaisista kuksija miehistä? Kuksija miehethän eivät pysy aisoissa vaikka ois miten kaunis morsmaikku rinnalla, ne vaan kuksii ympäri kyliä. Ja niihin nämä naiset sitten ihastuvat ja kaikkein hassuinta, ovat ymmällään kun tämä "unelmamies" jatkaa edelleen kuksimistaan ja lemppaa lopulta naisen.

    Äänestä

naisten nyt vaan on pakko levittää reitensä vieraille, ehkä ne tuntisivat itsensä epänaiselliseksi jos eivät sitä tekisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tutkimus kirjoitti:

Jonka mukaan kauniit naiset pettävät helpommin. Jotain hormoneista johtuvaa sepitystä oli. Mutta näin tosielämässä, oletteko havainneet tällaista. Oletteko itse kokeneet että kauniit ja seksikkäät, tyylikkäästi pukeutuvat naiset olisivat helposti "vietävissä", kun joku naistenmies vähän flirttailee.. Itse olen huomannut paljonkin tällaista, voihan olla että on sattuuneet vain minun kohdalle ja tuttavapiireihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu