"--kuinka käy Saabille General Motorsin kyydissä? Huonosti.
"GM tekee lähes siedettäviä tusina-autoja monella kantilla maailmaa. Pieni Saab valmisti heikolla kannattavuudella yksilöllisiä hienoja autojaan niistä pitävile. Saabille ei voisi kuvitella huonompaa yhteistyökumppania kuin General Motors.
"Viiden vuoden päästä katsotaan mitä Saabille kuuluu, sillä vanhoillisen hierarkkisen ja jäykästi johdetun GM:n kuvioissa ei ole koskaan ollut sijaa minkäänlaiselle sooloilulle - oli sitten kyseessä henkilöstöpolitiikka tai uuden malliston kehittely.--"
Kuten jotkut muistavatkin, autoasiantuntijana tunnettu, nyt jo edesmennyt suomalainen kirjoitti noin puoli vuosikymmentä sitten nettisivuillaan.
Miten kertomus jatkuu, sen voi asiasta kiinnostunut käydä lukemassa alla olevasta linkistä, jos asia kiinnostaa. Koska kirjoituksen julakisemisesta tulee nyt kuluneeksi melkein tarkalleen tuo viisi vuotta, taitaisi nyt olla tarkastelun paikka, miten tarkoin silloinen aikoinaan auto- ja moottoritoimittajanakin tunnetuksi tullut saabinomistaja osui arvioinneissaan oikeaan. Itse kukin voi sitä tykönänsä miettiä, jahka on tutustunut tuohon muutamia vuosia sitten esitettyyn visioon.
Linkki tekstiin: http://www.raportti24.fi/In_Memoriam_PTS/nelos.html
VAROITUS!:
Kirjoittaja käyttää suomen kieltä omalla, varsin persoonallisella tavallaan, joten juttu ei välttämättä sovi kaikkien herkkätunteisimpien ihmisten luettavaksi. Jos vähänkään epäilet kirjoittajan omaperäisen tyylin voivan herättää pahaa mieltä tai loukata sinua, ÄLÄ KLIKKAA linkkiä!
(sinua on varoitettu)

Vastaukset 1
Vanhimmat
Nosto