Hei
Kertokaa mitä miehen mielessä: Seurustelin muutaman kuukauden miehen kanssa joka oli keskellä eroprosessia. Yht äkkiä kertoi ettet pystykään suhteeseen, pelkää rakastuvansa ja kaipaa ex:ää. Ehdotti ystävyyttä ja pari viikkoa mietittyäni otin yhteyttä, koska tuntui että haluan jutella ja tutustua häneen vielä ja tietää oliko meillä oikeita tunteita.
Tapailimme joitakin kertoja - tai vietimme kokonaisia päiviä yhdessä ja tuntui että aluksi meni kivasti mutta yht äkkiä saman päivän aikana miehestä tuli ilkeä ja hän hermostui jostain pienestä asiasta. Seksiä emme harrastaneet ollenkaan, kuuntelimme musiikkia, kävimme leffassa ja vaan olimme.
Yhteydenpito on hiipunut, mutta kun nyt viimeksi näimme tajusin etten voi tällaista ystävyysjuttua jatkaa, omat tunteeni ovat kuitenkin parisuhteeseen sopivat, eivät pelkkään ystävyyteen. Kerroin sen miehelle ja sen jälkeen tuli hiljaisuus.
Eikös kuitenkin ole niin, että jos mies tuntisi minua kohtaan rakkautta, hän ilahtuisi siitä että minä pidän häntä miehenä enkä vain ystävänä? Paitsi jos itse ei välitä tippakaan, silloin pakenee. Olenko päässyt kiinni miehen logiikkaan vai en?
Miksi mies muuten haluaa olla "ystävä" naisen kanssa ja viettää aikaansa useamman tunnin kanssasi ja kuitenkin ajoittain ilkeilee ja antaa ymmärtää, että olet tosi outo? Ei kai sellainen ole ystävyyttä vai onko?
Osaako kukaan valottaa asioita minulle?
Katri

Vastaukset 3
Vanhimmat
ollu jumissa siinä eroprosessissa kaipaa exäänsä ja käy sellasta tahtojen taistelua siitä pystyykö kääntämään katseensa tulevaisuuteen. Tällä hetkellä se onnistuu vaan ajoittain.
Ehkä hän ei koe olevansa valmis uuteen suhteeseen. Läheisyytesi saattaa joskus ahdistaa. Ehkä hän pelkää ihastuvansa, jos päästää sinut lähelleen. Anna miehelle aikaa käsitellä omat tunteensa.
Sun viestis kuullostaa niin tutulta, että mä luulen, että sä oot se nainen jonka kanssa mun exä petti mua. No sellanen ääliö se vaan on, pidä hyvänäsi :)