Elimme unelmaa - kaksi korkeasti koulutettua, hyvin toimeentulevaa 3-kymppistä aikuista. Kaunis koti, hienot puitteet. Vauva - miehen pää ei kestänyt vauvan tuomaa levottomuutta ja huomiontarvetta yhdistettynä ylennykseen suurehkon yrityksen johtoryhmään. Mies alkoi istua illat kapakassa, viikonloput milloin missäkin ryyppyreissuissa. Putket eivät enää katkenneet ja mukaan astui väkivalta. Kahden pahoinpitelyn jälkeen otin vauvan ja lähdin.
Soitin anopille, kerroin tilanteen ja sanoin, että toivon hänen olevan mukana lapsenlapsensa elämässä. Sain kuulla vain haistatteluja siitä, että lähdin hänen poikansa luota ja aiheutin pojalle ja appivanhemmille niin suuren häpeän! Pyysin puolen vuoden päästä uudelleen isovanhempia osallisiksi lapsenlapsen elämään, mutta he eivät olleet kiinnostuneita. Lapsi ei ole koskaan isänsä luona, kun isä ei työkiireiltään ehdi. Isovanhemmat eivät siis tapaa lapsenlastaan - nähneet ehkä kolme kertaa neljän vuoden aikana.
Onko oikeasti vielä tänä päivänä "häpeä" niin suuri asia vanhoille ihmisille, että ovat valmiita luopumaan ainoasta lapsenlapsestaan tuon häpeän vuoksi? En aio lasta isovanhemmille tyrkyttää, koska lapsella on oikein aktiiviset toiset isovanhemmat, mutta ihmettelen vain... onko heidän vihansa minua kohtaan suurempi kuin rakkautensa poikansa tytärtä kohtaan...
Soitin anopille, kerroin tilanteen ja sanoin, että toivon hänen olevan mukana lapsenlapsensa elämässä. Sain kuulla vain haistatteluja siitä, että lähdin hänen poikansa luota ja aiheutin pojalle ja appivanhemmille niin suuren häpeän! Pyysin puolen vuoden päästä uudelleen isovanhempia osallisiksi lapsenlapsen elämään, mutta he eivät olleet kiinnostuneita. Lapsi ei ole koskaan isänsä luona, kun isä ei työkiireiltään ehdi. Isovanhemmat eivät siis tapaa lapsenlastaan - nähneet ehkä kolme kertaa neljän vuoden aikana.
Onko oikeasti vielä tänä päivänä "häpeä" niin suuri asia vanhoille ihmisille, että ovat valmiita luopumaan ainoasta lapsenlapsestaan tuon häpeän vuoksi? En aio lasta isovanhemmille tyrkyttää, koska lapsella on oikein aktiiviset toiset isovanhemmat, mutta ihmettelen vain... onko heidän vihansa minua kohtaan suurempi kuin rakkautensa poikansa tytärtä kohtaan...
Vastaukset 13
Vanhimmat
mitään valmista vastausta antaa,onko se häpeä niin suurta.mielestäni ex miehesi iso-vanhemmat saisi tuntea häpeää miehesi ryyppyreissuista,sinun pahoinpitelemisestä ja olemalla etäinen isä lapsilleen.Tai jos saan sanoa ei isä ollenkaan:(Teit oikein kun lähdit ajoissa koska pahoinpitelyllä on tapana pahentua ja raaistua.Vaikkakin miehesi tuntee painetta työelämässä ehkä tressaakin,ei se ole selitys että sinun vaan olisi pitänyt pitää ns kulissia yllä.Ole nyt kiitollinen siitä iso-vanhemmista mitkä lapsillasi on ja anna vapaasti hylätä tunneköyhät iso vanhemmat jotka eivät halua olla rakastavia iso-vanhempia.Tälläsiä sijais mummoja ja pappoja löytyy joilla olisi paljon antaa lapsillesi aikaa ja rakkauttaan.Ota selvää-voimia sinulle:)
Oli samanlainen, ja appivanhemmat hakevat nyt syntipukkia poikansa juomiselle, sillä heitä painaa syyllisyys (juokohan appesi, onko tehnyt samat temput???). Se syypää et tietenkään ole sinä, etkä lapsesi.. Lähes saman kokeneena neuvoisin unohtamaan parhaasi mukaan koko appivanhemmat nyt pariksi kuukaudeksi, ja parhaan kykysi mukaan se ex-mieskin. Hoida ja rakasta vain itseäsi, lastasi ja hanki tukiverkosto jolla selviät tilanteestasi itse. ole ystäviesi seurassa, katso komedioita, mene kävelylle.. Tilanne selviää kun ex-mies selviää (jos selviää). Siihen saakka älä pidä yhteyksiä itse, anna muiden kantaa vastuunsa ja tuntea se.
Voimia sinulle!
Appivanhemmilla on vihaa ja häpeää vain itseään kohtaan, ei sinua eikä lastasi kohtaan. He eivät kestä omaa epäonnistumistaan omassa lapsenkasvatuksessaan vaan syyllistävät poikansa käytöksestä sinut jolla ei ole MITÄÄN tekemistä exäsi juomisen kanssa. Kaikki on lähtöisin miehen omasta päästä ja lapsuudesta.
Mieheni vanhemmat ovat niin ilkeitä isovanhempia lapsenlapsilleen, että olen ihan hyvilläni kun ovat mahdollisimman vähän lasten kanssa tekemisissä. Lapsi kyllä vaistoaa herkästikin jos isovanhempi ei osaa aidosti nauttia lapsen seurasta. Parempi lapselle jos ei joudu kokemaan jatkuvaa loukkaamista ja mielipahaa huonossa seurassa. Ehkäpä sinunkin lapsen tapauksessa on vain hyvä etteivät noin tunnevammaiset ihmiset pääse satuttamaan lastasi. Aina ei vain yksinkertaisesti kaikki isovanhemmat ole niitä "ihanneisovanhempia"..
siitä että miehen alkoholinkäyttö on vanhempien vika ja lapsuudesta peräisin.
Oman ex-mieheni vanhemmat eivät kumpikaan käyttäneet alkoholia humaltumistarkoituksessa, miehellä kaksi veljeä joista kummallakaan ei ole alkoholiongelmaa. Ex-miehenikään ei käyttänyt alkoholia normaalia enempää kunnes sitten tuli paineita, paineita työssä, minun työkiireeni, taloudellisia ongelmia, avioliitto säröili. Hän ei kylläkään koskaan ollut väkivaltainen mutta kuitenkin tämä viinan juonti oli yksi suuri syy siihen että päädyin eroon. Nyt kaksi vuotta eron jälkeen, hän ei käytä alkoholia yhtään enempää kuin avioliittomme alkuaikina.
Miten ihmeessä täysin yhden kirjoituksen perusteella joku voi tehdä päätelmän että juomisen syynä on vanhemmat ja heidän epäonnistumisensa?
Syytätkö automaattisesti jokaisen narkkarinkin vanhempia tilanteesta?
Ap:n appivanhemmat kyllä käyttäytyvät huonosti ja epäreilusti sekä ex-miniäänsä että varsinkin poikansa tytärtä kohtaan, mutta jos nyt kuitenkin otettaisiin tähänkin asiaan ja siihen syyttelyyn jonkinlainen järki mukaan.
On toki hyvä olla tuomitsematta ihmisiä liian kepein perustein. Tässä tapauksessa ap kyseli syitä myös anopin ikävään, epäreiluun ja raukkamaiseen käytökseen. Kirjoitus koski siis enemmän anoppia kuin exää.
Edellinen vastaaja antoi minusta hyvin uskottavan ja järkeenkäyvän selityksen anopin käytökselle.
Sinä et suostunut alistumaan miehesi "suuruuden" edessä. Anopille tämä on henkilökohtainen loukkaus olethan sinä asettunut vastaan hänen omaa lihaansa vastaan. Eikä mikään rangaistus ole sinulle riittävä.
Sanon suoraan, että ole iloinen kun pääsit irti tuosta sairaasta perheestä. Älä katkeroidu! Katkeruuteen ei ole mitään syytä, koska sinulla on kaikki mahdollisuudet hankkia onnellinen perhe. Valitse seuraavalla kerralla mies, jonka ajatusmaailma ei pyöri pelkästään itsensä ympärillä.
mies, etkä vain nimimerkiltä.Mistä sen näkee suhteen alussa, onko miehelle muu tärkeää kuin se itse??? Olen ollut kohta 16 vuotta tässä helvetissä ja pahenee koko ajan. Alussa kyllä oltiin niin kultaista ja perustettiin useampilapsinen perhe jne. Sitten alkoi totuus paljastua. Mies tekee kaikki ratkaisut yksin, tietää mikä minulle on parasta, jakelee aikaansa kuin armopaloja tyyliin "no nyt voit mennä harrastamaan" jne. Kuulostaa tietysti lapselliselta mutta vuosia jatkuneena hirveä taakka.
Minulle on paljastunut, että toinen ei todellakaan osaa yhtään asettua kenenkään muun asemaan eikä kuvitella miltä muista tuntuu. Kun kuvittelin, että avioliitossa asioista keskustellaan ja tavoitteena on kaikkien hyvä olo perheessä, kuvittelin väärin. Se kaikki alkuaikojen hyvä olikin vain keino varmistaa oma pesä kuntoon: talo, vaimo (lue:vakituinen panopuu), lapsia (osoitus mieskunnosta ja siitoskyvystä).
Nyt olen taloudellisessa nalkissa. Jos eroan, lapset menettävät nykyisen kotinsa, koulunsa, harrastuksensa suureksi osaksi. Yksin voisin palkallani niukin naukin pärjätä, mutta en voi jättää lapsia.
Kerro siis, mistä erottaa narsistin ja terveen miehen, ennen ratkaisevaa virhettä????? Minua se ei enää auta, mutta ehkä toisia. Kiitos.
Yritän neuvo sinua sen minkä osaan. Toivottavasti asiasta enemmän tietävät korjaavat ja täydentävät.
1) Ensimmäinen narsistin tunnusmerkki joka tulee mieleen on eristämisen halu. Tämän voit testata sillä, että kerrot ihailevaan sävyyn jostain naispuolisesta ystävästä tai jostain perheenjäsenestä. Ystäväsi kannattaa olla
nainen, koska muuten miehen reaktio saattaa olla terveemmällä pohjalla olevaa mustasukkaisuutta. Perheenjäsen saa olla mies vaikkapa isäsi tai veljesi. Kun kerrot ihailevaan sävyyn heistä,
niin älä sano sanallakaan miehestäsi mitään. Tälläinen on narsistille myrkkyä ja hän tuskin malttaa olla mustamaalaamatta näitä ihmisiä
joita kehut.
Tietenkään yksittäisten kertojen perusteella ei voi sanoa mitään, mutta jos positiivinen huomio sellaisia ihmisiä kohtaan jotka eivät liity sinuun mitenkään herättää aina omituiselta tuntuvan vastareaktion niin tämä on minusta hälyyttävä merkki.
2) Kohtuuton herkkyys. Mies on sisimmiltään paljon herkempi ja tunteikkaampi kuin mitä ihmiset yleensä ovat. Tälläinen "herkkyys" on tyypillistä alkoholisteilla. Haen tässä sellaista herkkyyttä, missä herkkyyden kohde on yksilö itse. Mies voi esimerkiksi kokea, että maailma on kova ja hän sisimmiltään herkkä ihminen joutuu esittämään kovaa. Siis herkistely ei kohdistu keneenkään ulkopuolisiin vaan se kohdistuu omaan itseensä.
Tehdään nyt varmuuden vuoksi selväksi, että herkkyydessä ei ole mitään väärää, kunhan se ei ole kokonaisvaltaista itsekeskeisyyttä.
3) Miehen perhe, voit tarkkailla tunnustetaanko lapset perheessä omiksi yksilöiksi. Vai ovatko lapset oman itsensä jatke joiden kautta eletään. Esimerkiksi anoppi voi sanoa, että jos mies tai hänen sisar kutsuu/ei kutsu jotain ihmistä johonkin juhlii, niin siitä seuraa kohtuuton viha. Perheessä oleva päihde- tai -läheisriippuvuus saattaa kertoa sairaasta ilmapiiristä. Kannattaa kysellä, miten mies näkee asian. Jos hän ei näe siinä mitään ihmeellistä niin sitä voi pitää yhtenä hälyyttävänä merkkinä.
4) Mustavalkoisuus. Ihmiset ovat joko hyviä tai pahoja. Lisäksi pahoja ihmisiä kohtaan ei tarvitse tuntea mitään sääliä.
Tässä tuli jotain ajatuksia. Asiasta on kirjoitettu myös paljon kirjoja. Suosittelen Sandy Hotckissin Narsismin seitsämän syntiä kirjaa
http://narsismista.spaces.live.com/blog/cns!117A4728DE9290A5!175.entry
Kiitos vastauksesta. Tunnistan melkein kaikki piirteet mutta jälkiviisaasti. Harva varmaan ihastuksensa lumoissa kuitenkaan lähtee tekemään "narsistitestiä" vaan uskoo hyvään ja oikeaan...: )
Esimerkiksi käynee mieltymykseni erään ulkomaisen miesnäyttelijän suoritukseen yhdessä elokuvassa. Mieheni jaksaa vielä nykyäänkin muistuttaa, kuinka olen ollut siihen mieheen ihastunut...Hei haloo, haurasta on itsetunto todellakin.
Samoin tuo mustavalkoisuus. Mieheni on yhdistys- ja seuratoiminnassa varsinainen "keräilijä". Vuosien varrella hän on puuhannut siellä sun täällä mutta aina on muut muuttuneet hankaliksi. Tässä kerran suutuspäissäni tokaisinkin hänelle, että sulle sitä osuu harvinaisen paljon kusipäitä kohdalle joka lafkassa. Eli aina on vika muissa ja hän hoitaisi asiat paremmin. Mutta ei sitten kuitenkaan hoida.
Olen työpaikallani joutunut työskentelemään yhden vaikean narsistin kanssa (huom! hänestä kärsii muutkin, palavereissa on istuttu ym. ei siis omaa uhrikäyttäytymistäni). Ja todellakin nämä ihmiset osaavat aluksi luoda illuusion omasta erinomaisuudestaan. Kun kuulut hoviin, ihailet ja olet samoilla linjoilla, kaikki on hyvin. Ensimmäinen kriisi, poikkipuolinen sana, eriävä mielipide romauttaa kulissin. Ja sitten ei ole helppoa. Työpaikalla on kuitenkin keinoja asian hoitamiseen ainakin jossain määrin, kotioloissa ei niinkään.
Kuten ekassa puheenvuorossa totesin, halusin sinulta jotain osviittaa muiden parhaaksi ja hyvin vastasitkin. Tämä antaa itselleni perspektiiviä uskoa, ettei oma pääni ole täysin hajoamassa enkä ole yksin syyllinen nykytilanteeseen. Olen joskus ajatellut yrittää käyttäytyä "kostoksi" samalla tavalla, mutta se on todella vaikeaa. Kun se ei ole luontainen käyttäytymismalli, rikkoo itseään vain lisää. Kai minulla sitten on joku kiltin tytön syndrooma....
Ei mulla muuta lisättävää ole kuin, että voimia sinulle. Äläkä sorru uskomaan miehesi suvun puolelta tulevaa syyllistämistä. Heillä on siihen omat motiivinsa.
palstalla on myös miehiä osallistumassa keskusteluun - ja erityisesti sellaisia miehiä, jotka osaavat ajatella empaattisesti, mutta samalla loogisesti ja analyyttisesti. Todella rikastaa näitä naisten välillä käytäviä juupas - eipäs -keskusteluja (jotka ovat tietysti omalla tavallaan terapeuttisia ja hyödyllisiä).
lapsesi ette vain ole hyvä sijoituskohde heidän mielestään.
Entisen miehesi ongelmat eivät varmasti johtuneet lapsenne syntymän takia vaan se laukaisi miehessä kaiken sen minkä omasta lapsuudestaan kantoi.
Turhaan yrität saada heitä lapsesi elämään, heillä ei ole kykyä rakastaa muuta kuin maallista omaisuutta ja kulissien tuomaa arvostusta.
Kaikkea hyvää elämäänne.
hiukan samantapaisesta tilanteesta.Erosimme mieheni kanssa ja hänen äitinsä oli vihoissaan omalle pojalleen,varmaan enemmän kuin minä.Tunsi syyllisyyttä asiasta ja ihmetteli kuinka omat vanhempani suhtautuvat häneen,anoppiini ystävällisesti.Sanoin,ettei hän ole vastuussa aikuisen ihmisen tekemisistä ja samaa mieltä olivat omat vanhempanikin.Lapsenlapsiin välit säilyivät kunnossa,kyläilypyynnöt tulivat minun suunnaltani koska ajattelin että anopin on ehkä vaikea itse kutsua itseään kylään.