Minua ärsyttää ihan hirvittävästi äijä joka on jäänyt roikkumaan. Tapailin häntä muutaman kerran ja kerroin hänelle heti, että en ole vielä kunnolla toipunut edellisestä suhteesta. Yritin lopettaa suhteet mutta tämä tyyppipä jäikin roikkumaan ja mankui tapaamisia väen vängällä.
No minä tapailin häntä vielä jonkin aikaa ja suostuin muutamille treffeille. Tyyppi oli todella mustis ja pommitti koko ajan tekstareilla. Ahdistuin ja päätin lopettaa suhteen tyyppiin kokonaan. Ilmoitin, että minulla ei ole minkäänlaisia tunteita häntä kohtaan ja en halua tavata häntä. Hän uhkaili itsemurhalla ym, yritti kiristää minua tapaamaan häntä koska oli muka niin rakastunut minuun. Tuollainen ihminen ei tiedä mitä oikea rakkaus ja välittäminen on. Hän rakastaa vain omaa peräänsä eikä kestä sitä jos ei saa haluamaansa.
Noh, tyyppi on lähetellyt minulle tekstareita jo vuoden ajan vaikka en ole vastannut hänelle yhtään mitään. Hän lähettelee viestejä lähes tasan 2 viikon välein. Eli minusta nähden hän haluaa tehdä tahallaan kiusaa elämälleni. Kuvitteleeko hän oikeasti saavansa minun pääni käännettyä tuolla käytöksellä? Voiko ihminen olla noin tyhmä? Mitä enemmän hän minulle viestejä lähettelee sitä enemmän halveksi ja vihaan häntä. Ajatteleekohan tuollainen roikkuja ihmistyyppi ollenkaan sitä, että tuollaisella käytöksellä aiheuttaa vain sen että toinen etääntyy entistä enemmän.
Periaatteesta en ole vaihtanut puhelinnumeroani ja tässä vasta hän yritti lähestyä minua facebookin kautta. SAIRASTA...hän ei minua tule koskaan saamaan vaikka kuinka mankuisi.
Muilla vastaavia kokemuksia? Kuinka kauan roikkumista on jatkunut ja miten olette päässeet maanvaivasta eroon? Jotkuthan näistä valopäistä ovat tyytyväisiä kun saavat lähestymiskiellon ja se on heistä jotenkin kivaa joten sitäkin harkitsen että kannattaneeko.
No minä tapailin häntä vielä jonkin aikaa ja suostuin muutamille treffeille. Tyyppi oli todella mustis ja pommitti koko ajan tekstareilla. Ahdistuin ja päätin lopettaa suhteen tyyppiin kokonaan. Ilmoitin, että minulla ei ole minkäänlaisia tunteita häntä kohtaan ja en halua tavata häntä. Hän uhkaili itsemurhalla ym, yritti kiristää minua tapaamaan häntä koska oli muka niin rakastunut minuun. Tuollainen ihminen ei tiedä mitä oikea rakkaus ja välittäminen on. Hän rakastaa vain omaa peräänsä eikä kestä sitä jos ei saa haluamaansa.
Noh, tyyppi on lähetellyt minulle tekstareita jo vuoden ajan vaikka en ole vastannut hänelle yhtään mitään. Hän lähettelee viestejä lähes tasan 2 viikon välein. Eli minusta nähden hän haluaa tehdä tahallaan kiusaa elämälleni. Kuvitteleeko hän oikeasti saavansa minun pääni käännettyä tuolla käytöksellä? Voiko ihminen olla noin tyhmä? Mitä enemmän hän minulle viestejä lähettelee sitä enemmän halveksi ja vihaan häntä. Ajatteleekohan tuollainen roikkuja ihmistyyppi ollenkaan sitä, että tuollaisella käytöksellä aiheuttaa vain sen että toinen etääntyy entistä enemmän.
Periaatteesta en ole vaihtanut puhelinnumeroani ja tässä vasta hän yritti lähestyä minua facebookin kautta. SAIRASTA...hän ei minua tule koskaan saamaan vaikka kuinka mankuisi.
Muilla vastaavia kokemuksia? Kuinka kauan roikkumista on jatkunut ja miten olette päässeet maanvaivasta eroon? Jotkuthan näistä valopäistä ovat tyytyväisiä kun saavat lähestymiskiellon ja se on heistä jotenkin kivaa joten sitäkin harkitsen että kannattaneeko.
Vastaukset 109
Vanhimmat
vähän samanlainen. Tästä on viisi vuotta aikaa,kun minä erosin hänestä. Vieläkin joskus tulee viesti, mutta yhteenkään en ole vastannut ja onneksi se ei ole semmoista pommitusta, muuten olisin jo aikaa sitten vaihtanut puh. numeroni ja ottanut salaisen. Kannattaa harkita sitä puh. nron vaihtoa, ja varsinkin jos alat jonkun muun kanssa seurustelemaan ja hän häiritsee tuolloin, niin ei ainakaan tule väärinkäsityksiä.
ei voi kun ihmetellä mitä tuollaisen päässä liikkuu. Minut on jätetty monta kertaa, mutta koskaan ei ole tullut mileenkään jäädä roikkumaan tai kuvitella että voi pakottaa toisen rakastumaan. Minulla on jo uusi ja olen hänelle sen kertonut. Silti hän vain lähettelee viestejä että ota minut takaisin bla bla. Hänen ymmärryksensä on lapsen tasolla, on aivan sama miten hänelle selitän hän ei ymmärrä joten ehkä minun on taivuttava ja vaihdettava numeroni, sillä siitä kai pääsee.
Olisikohan noissa teidän asenteissa ehkä niin kuin jotian korjattavaa: "Vieläkin joskus tulee viesti". Jos ratkaisu on mielestänne salainen numero, miten olisi muutto jonnekin salaiseen maahan, vaikka keskelle saharaa. Saisi elää rauhassa ja juosta siellä leijonia karkuun. Tuleen vain mieleen, että mitään rakkauta ole koskaan ollutkaan, jos se suhteen päättäminen on vain sitä että moi nyt ja tää oli tässä.
Ja tuo Ap. Ensin "tapaillaan" ja sitten häivytään ja täällä ihmetellään, kun perään kysellään. Voi perkele että ihan ajatuskin sieppaa. No, näyttää kissa vieneen kielen.
on se kumma kun ei mene jakeluun, tunteitaan ei voi pakottaa, sydäntään ei voi määrätä. Jos ei rakastu niin ei rakastu, mikä siinä on niin vaikea tajuta? Jotkut ihmiset eivät vain yksinkertaisesti ymmärrä sitä jos tunne ei ole molemmin puolinen. Muutamilla treffeillä käyminen ei ole vielä lupaus yhteisestä tulevaisuudesta enkä ole mitään kys. tyypille luvannut, en yhtään mitään.
osallistunut tähän keskusteluun), että asenteessä on korjattavaa. Ei ketään ihmistä, jota on rakastanut, voi unohtaa. Se ei ollut sitten mitään rakkautta. Se on mielestäni järkyttävää, miten kylmästi ihmiset jätetään. Kyllä minullekin on joskus vanha rakas soittanut, eikä siinä mitään. Juttelimme niitä näitä. Minusta tuntuu niin pahalta, ettei voi mitään puhua.
normaalin rakkaan muistelun ymmärtää, mutta entäs pakkomielteinen painostava rakkaan vainoaminen?
Eli olin itse joskus muinoin "roikkuja".
Eli kerronpa vaan..: Aikoinaan tapailtiin erään naisen kanssa ja minusta tuntui että olisimme olleet täydellinen pari, mutta hänen mielestä se ei kuitenkaan niin mennyt.
Itse kuitenkin rakastuin häneen varmaankin heti ja en osannut luopua mitenkään, vaikka itsekin ymmärsin että kuinka naurettavasti käyttäydyn. Se tunne oli vaan niin voimakas että tunsin oikeasti että voisin vaikka hengen ottaa itseltäni sen vuoksi.
Itse en päässyt hänestä irti muuten kuin etsimällä kuumeisesti uutta naista ja joka edes jotenkin tuntuisi vastaavalta. No löysin naisen ja seurustelimme hänen kanssa puoli vuotta kokoajan tämän exäni ollen ajatuksissani kuitenkin ja siihen tämä uusi suhteenikin särkyi.
Edelleenkin ajattelen välillä paljonkin tätä "oikeaa", mutta olen kyllä osannut jättää hänet rauhaan. Ja tiedän myöskin että hän seurustelee. Kuitenkin kun olemme törmänneet niin olemme vaihtaneet kuulumisia ja olemme kavereina myöskin tuolla eräässä netin yhteisössä. Saa hän kyllä aina tavatessamme polveni tutisemaan ;D
Itse olen kuitenkin ihan suhteellisen normaalin itsetunnon omaava urheilua harrastava mies, mutta tämä tunne oli vain aikoinaan niin valtavan voimakas että nainen muuttui minulle hetkeksi pakkomielteeksi.
Eli melko varmasti nämäkin roikkujat ymmärtävät tilanteen mutta olette muodostuneet heille pakkomielteeksi, siksi kannattaa ottaa aika varovainen kanta heitä kohtaan.. Sanoa toki asiansa suoraan, jotta ymmärtävät.
kiitos fiksusta vastauksestasi. Kun sanoit että kannattaa ottaa varovainen kanta niin kyllä, olen ollut ihan asiallinen kyseistä miestä kohtaan, ymmärrän toki sen, että jos rakastuu tulisesti eikä saa vastakaikua niin se tuntuu pahalta. Tunteilleen ei kuitenkaan mitään voi, joten minusta on väärin että siitä "rankaistaan".
Niin puollan kyllä mielipidettäsi ja näkökantojasi, mutta älä ole kuitenkaan liian tyly häntä kohtaan.
Itse muistan, että olin vetässy jo kerran lakanan leuanvetotangon ympärille ja lenkin siihen jotta vedän itseni keinuun.. nyt naureskelen asialle, että miten yksi tyttönen voi saada ihmisen niin epätoivoiseksi. ;)
Ja minua on jälkeenpäin säälittänyt myös tämän naisen tilanne minkä hänelle loin, kun olin niin pakkomielteinen hänestä..
Mutta minä kunnioitan häntä valtavasti, kun hän ei koskaan kuitenkaan ottanut vääränlaista asennetta minua kohtaan ja pystytään vaihtamaan kuulumisia kuitenkin edelleen.. hän toimi siinä todella fiksusti.
Olet yksinkertaisesti pakkomielle hänelle.
tyly en ole missään vaiheessa ollutkaan. Itsemurhalla hän uhkasi silloin kun jätin hänet, mutta se loppui kun en siitäkään huolimatta suostunut häntä tapaamaan enkä ottamaan takaisin. Sanoin vain, että ei kannata ottaa itseltä henkeä yhden naisen takia kun maailma on naisia pullollaan. Eihän se jätetystä siltä tunnu tietenkään, mutta eipä paljon muuta voi toiselle sanoa. Moni olisi voinut olla paljon tylympikin. En usko, että tylytys on ratkaisu ihmissuhdeasioissa.
Täytyy vain toivoa, että hän ymmärtää päästää irti minusta ja huomaa lopulta muidenkin naisten olemassaolon. Päätin nyt olla välittämättä enää hänen viesteistään, kun niitä tulee, jätän ne vain lukematta. En vain yksinkertaisesti jaksa enää tuntea syyllisyyttä hänen jättämisestään, on kulunut jo vuosi ja mittani alkaa olla täysi.
Olipa lohdullista lukea, että on muitakin kohtalotovereita. Pidin itseäni jo mielipuolena pakkomielteeni kanssa. Pitkäaikainen miesystäväni alkoi vetäytyä suhteesta kaikista yhteisistä suunnitelmista huolimatta ja jäin koukkuun. En halunnut päästää irti vaan kostaa tavalla tai toisella.
Tilanne on nyt helpottunut ja olen saanut välimatkaa koko suhteeseen. Se on tärkeä vaihe.
Kyseessä on aina kuitenkin kahden kauppa, jossa toinen ei yhtäkkiä olekaan osallisena. Kaikki on vaikuttanut kaikkeen. Jos suhde on jatkunut vuosikausia ei sitä voi pyyhkäistä pois mielen sopukoista vain olankohautuksella. Tosisuhteessa syntyy aina jonkinasteine riippuvuus, eikä se sinällään ole merkki heikkoudesta. Hanki elämä-kehoitus tuntuu silloin pahalta.
Vielä kerran kiitos asiallisesta ja rohkeasta kuvauksestasi, joka antoi minullekin tukea!
minun tapauksessa kyseessä oli lyhyt suhde, ei mikään vuosia kestänyt...
En ainakaan itse haudo mitään kostoa. Miksi kostaa, mistä ja minkä takia? Itse toivoisin vain saavani olla ystävä. Siksi kai olenkin "roikkunut". Mikähän ihmeen kirosana tämä roikkuminen oikein on? Pitäisi roikkua "vähän", jotta toinen saa tunta olla rakastettu, mutta ei liikaa, ettei "ahdistu".
En ainakaan itse osaa kuvitella tilannetta, että kärsisin roikkujasta!
Mitä helvetin järkeä on roikkua kostaakseen toiselle. En vaan millään ymmärrä ? Eikös yleensä haluta jotain muuta ?
Asiat vain kannattaisi selvittää ajallaan. Sillä tavalla ne tunteet tulee parhaiten selväksi. Toisekseen, vaikka hän joskus jotain terveisiä laittaisikin, onkos siitä sitten sinulle jotain haittaa, kun olette joskus siis ainakin jonkinlaisia kavereita olleet ? Eikö kannattaisi miettiä, mikä on loppujen lopuksi se pienempi vaiva ? Vaikka teistä ei koskaan paria tulisikaan, voisit tehdä hänet kuitenkin iloiseksi ja auttaa häntä eteenpäin elämässänsä.
Voisit vaikka aloittaa, että sinä tiedät että minulla on toinen ja että rakastan häntä .... ja lopettaa voisit vaikka, että kulta pieni, älä nyt jää murehtimaan.
Tietysti, voihan se olla kivaakin kertoilla kavereille, kuinka sinuun jäädään kiinni perässäsi roikutaan.
Eli veikkaanpa kuitenkin että nämä roikkumaan jääneet ovat ihan normaaleja ihmisiä, joten minusta edellinen pisti todella loistavan ja järkevän kommentin.
Tunteet on vaan vaikea välillä torjua..
miten joku/jotkut voivat edes puolustella tuollaista itsekästä käyttäytymistä. Jos ei toista saa omakseen niin sitten yritetään vaikka väkisin pakottaa. Kyseinen roikkuja mankuu ja vinkuu, hänen tyylinsä ei todellakaan ole asiallisen kaverillinen vaan minua syyllistävä ja painostava. Minua ei voi pakottaa rakastumaan kuten ei ketään muutakaan ihmistä. Ymmärrän muutaman viikon roikkumisen mutta vuosikausia kestävä toisen vainoaminen??? Haloo järki!!!
selvitetty ja olen vastannut hänen viesteihinsä ja tavannut kasvotusten, mutta häne ei suostu päästämään irti. Kuuntelin syyllistämistä ja vonkumista pari kuukautta kunnes sain tarpeekseni ja lopetin viesteihin vastaamisen.
Vaan ystävyydestä ja tilanteen normalisoinnista. Sinä dramatisoit ja rakennat ihmellisiä pelkoja itsellesi puolustellaksesi omaa valitsemaasi linjaasi, joka ei näköjään hiukkaakaan muutu vaikka katujyrä kulkisi ylitsesi.
Tä nyt sitten oli? En usko et kenellekään tulee mieleen ryhtyä kynnysmatoksi tollaisessa tilanteessa, se olisi naurettavaa..
Ajattelepa, jos itse ystäväsi jota rakastat vain pakoilisi sinua. Miksi et voi selvittää asiaa hänen kanssaan? Ne selvittämättä jääneet tunteet kun kestävät nimittäin kaikkein pisimpään. Kysy häntä joskus vaikka kahvilaan ja selvitä asia. Vai onko pienen palveluksen tekeminen entiselle kaverille aivan mahdoton ajatus? Oletko kenties tehnyt itse niin ilkeästi hänelle, ettet viitsi enää näyttäytyä.
Olisi tietysti aivan eri asia, jos hän lähettelisi tappouhkauksia tai muuta vastaavaa. Sikäli kuin ymmärsin, tästä ei ole kysymys. Jos hän rakastaa sinua, ei sinun tarvitse pelätä häntä. Miksi yrität linnoittautua suurella vaivalla häntä vastaan, joka rakastaa sinua?
Toiset ihmiset vain ahdistaa ja varsinkin jos kokoajan roikutaan. Minulla oli tälläinen nais ystävä ja viimein kun sain hänet tajuamaan että EI KIINNOSTA. Siitä on nyt 15 vuotta kun hän hyppäsi parvekkeelta ja sai surmansa. Karua mutta totta
Jokaisen pitäisi kantaa vastuuta lähimmäisistään. Vaikka se ei ollutkaan sinun syytäsi, sinä olisit sen todennäköisesti kuitenkin voinut estää tapahtumasta. Vaikka hän ei sinua enää rakastajana kiinnostanut eikö sitten edes ystävänä tai kanssaihmisenä. Ihmetyttää, kuinka toinen voi muuttua niin samantekeväksi.
Jos ajat autolla jonkun päälle, asia on konkreettisempi. Se voi olla myös suoranaisesti sinun SYYSI, ainankin olet siihen osallisena. Jos pakenet onnettomuuspaikalta, sinua voidaan myös syyttää siitä, vaikka et muuten osallinen olisikaan.
masentuneen ihmisen toimia eivät muut voi välttämättä estää vaikka mitä tekisi, turha yrittää sälyttää omista päätöksistä syytä toisten niskoille, taas on itsekeskeisyys vallassa. Jotkut masentuneet ihmiset vaativat jatkuvaa läheisten paapomista mutteivat parane.
Ei ole samatekevää kuinka jättää ja kuinka itse käyttäytyy. Pahinta on välien katkaiseminen kokonaan ja selittämättä. Jokainen voi vaikuttaa ottamalla oman vastuunsa. Kaikkea ei voi estää mutta moneen tapaukeen voisi varmasti näin vaikuttaa.
mun tapauksessa, minä selitin hyvin ystävällisesti kyseiselle roikkujalle että MINULLA EI OLE TUNTEITA häntä kohtaan ja pyysin anteeksi. Pari kuukautta jaksoin yrittää lohduttaa häntä mutta sitten en enää jaksanut kuunnella sitä jatkuvaa syyllistämistä ja tämän tyylistä puhetta: sinun on pakko tulla tapaamaan minua....siis mikä pakko??? Tuollainen toisen ahdistelu ajaa ihmisen väkisinkin katkaisemaan välit totaalisesti. Tuo olisi jo häirinnyt uutta parisuhdettani ja tuskinpa kyseinen roikkuja olisi mustasukkaisuuttaan pystynyt katsomaan minun ja uuteni onnea. Itselleenkin olisi parhaaksi vain jatkaa elämäänsä ja lopettaa muiden ihmisten syyttely omista ongelmista. OTTAA ITSE VASTUU...jos hän tekee itselleen jotakin, niin minä en sille mitään voi. En edelleenkää pysty pakottamaan itseäni rakastumaan eikä oma jaksamiseni riitä siihen, että kuuntelen päivästä toiseen marinaa ja vaatimuksia ihmiseltä jota en koskaan edes pitkään tapaillut. Päävastuu hänen hyvinvoinnistaan on hänen sukulaisillaan ja läheisillä ystävillään. Minä olin lyhytaikainen tuttavuus. Tein minkä voin, kuuntelin ja ymmärsin ja sen pitää riittää.
"Ajattelepa, jos itse ystäväsi jota rakastat vain pakoilisi sinua. Miksi et voi selvittää asiaa hänen kanssaan? "
HALOO, kannattaisi lukea ensin aloittajan viesti ajatuksen kanssa ennekuin vastaa. Minä selvitin hänen kanssaan asiat, en pakoillut häntä vaan kerroin rehellisesti tunteistani ja siitä että en halua seurustella hänen kanssaan. Aluksi tapailin häntä muutaman kerrain vain ystävänä mutta senkin lopetin koska hän roikkui, vaati ja yritti väkisin pakottaa minut asioihin joita en halunnut tehdä. Ties millaiseen narsistiseen pyöritykseen olisin joutunut jos en olisi älynnyt irtautua...
Kysymys ei ole siitä, että sinulla pitäisi olla tunteita häntä kohtaan tai että sinun pitäisi rakastaa tai rakastua. Sinun pitäisi vain osoittaa välittäväsi hänestä. Miksi se on niin vaikeaa? Tarkoitan lähinnä tuota välien katkaisua, puhumattomuutta, eristäytymistä. Miksi loukkaat häntä, joka sinua rakastaa? Tätä minun on ulkopuolisena vaikea ymmärtää. Se voi olla pienestäkin kiinni eikä asiassa luultavasti oikein kukaan muu voikaan auttaa kuin sinä itse.
En voi mitenkään välttyä ajatukselta, että toisen ihmisen auttaminen tai tukeminen ei taida kuulua sinun tapoihisi.
Miten mun pitäs sun mielestä häntä auttaa? Olen jo kuunnellut ja selittänyt tilanteeni, mitä muuta tässä enää voi kun toinen ei ymmärrä, että hän ei minua voi saada. Sairasta... että mun pitäs koko loppuelämä kuunnella kun hän ruikuttaa kuin pieni lapsi joka ei saanut haluamaansa tikkaria. RAJANSA kaikella, sinä näytät olevan täysin ymmärtämätön käsittämään normaaliuden rajoja auttamisessa. Silläkin nimittäin on rajansa. Minä todellakin välitän lähimmäisistäni ja olen monelle ystävälleni kuuntelija mutta siinä vaiheessa kun he eivät itse ota itsestään minkäänlaista vastuuta ja syyttävät muita ihmisiä omista ongelmistaan toistuvasti, lyön hanskat tiskiin. En voi toisen ihmisen äärimmäiselle itsekyydelle mitään. Jos näkee vikaa vain muissa eikä itse yritä parantaa omaa tilannettaan mitenkään, on muiden turha yrittää sellaiselle puhua järkeä päähän. Sinä et taida tietääkään kuinka ahdistavaa on ihmisen seura joka yrittää saada väkisin rakastumaan. Jos hän tyytyisi pelkkään ystävyyteen niin tilanne voisi olla toinen vaan kun ei. Hän haluaa minusta sellaista mitä en voi antaa, eli parisuhdetta. Sinun on turha yrittää puolustella häirikköä joka ei itse ota vastuuta omasta elämästään. Niin me kaikki muutkin joudumme tekemään.
Toiset ihmiset eivät vain voi elä ilman toista. Vaikea sanoa miksi, mutta näin se on. Minullakin oli samanlainen tapaus. Heti eron jälkeen vahingossa tutustuin erääseen mieheen. Itse olin ihan loppu ja poikki eron jälkeen. Mies tuli joka ilta lohduttamaan ja viettämään aikaa minun kanssani. Suhtauduin häneen kuin ystävään, mutta hän rakastui, ja alkoi puhua yhteisestä elämästä. Kerroin heti alusta etten halua suhdetta ollenkaan ja hänen pitää unohtaa minut. Näin kesti noin puolitoista vuotta, kunnes hän alkoi kertoa, ettei hän pysty enää nukkumaan eikä tekemään mitään vaan hän ajattelee minua aamusta iltaan. Hän ryhtyi juomaan humalaan alkoholia ja alkoi kärsiä fyysisesti. Jatkoin puhua sinulle samalla tavalla kuin ennen kuin, että on vain pakko unohtaa minut. Eräänä päivänä hän tuli meille sanomaan, ettei hän näe merkitystä elämässään ilman minua. Sen jälkeen hän katosi. Toivoin, että hän kuitenkin löysi toisen naisen. Vuoden päästä, tapasin erään yhteisen tuttavan, joka kertoi minuun rakastuneen miehen kuolleen vuosi sitten sydänkohtaukseen. Lääkärit eivät voineet häntä pelastaa. Kyllä se oli.
Ymmärsin että ap on käynyt joitakin keskusteluja tämän "rakastajan" eli roikkujan kanssa, mutta tehnyt sitten selvän eron. Ja hyvä onkin. On melko selvä, että aina suostumalla tapaamaan "vielä kerran" tulee pitäneeksi vain roikkujan turhaa toivoa yllä, ja kukaties saa tällaisen pakkoajatuksiin taipuvaisen henkilön todella sairaaksi - mistä voi syntyä pahaakin jälkeä.
Ja tuo naiivi "miksi välttelet häntä joka sinua rakastaa" on kyllä jo kaiken pöljyyden huippu - ettei olisi ollut jo provo? Onhan tuo nyt maailman selvin juttu että kyseessä ei ole rakkaus vaan jotain mikä on kaukana rakkaudesta. Ei rakastaminen tarkoita tuota, vaan on ihan muuta.
rivien välistä huokuu aika kylmää....
Sinä olet kuuntelija monelle?Mitenkäs puhuminen itseltäsi mahtaa luonnistua?
vastuussa toisen itsemurhasta.
syytökseesi: puhuminen sujuu minulta erittäin hyvin, entäpä sinulta?
mahtavaa, että jotkut viitsivät oikeasti lukea aloituksen ennenkuin vastaavat. Aika monet ovat täällä olettaneet että en ole puhunut roikkujan kanssa vaikka asia on toisin.
Jep, juuri tuon sanomasi syyn tähden olen pistänyt roikkujaan välit kokonaan poikki. Hän saisi vain lisää pontta roikkumiselleen. Jos vastaan hänen viesteihinsä häiriköinti vain pahenee ja hän innostuu entisestään.
Melkein pelkään, että, joskus voisi noin käydä itsenikin kohdalla. Siksi täydellinen piittaamattomuus tuntuu niin pahalta, osui se sitten itseeni tai muihin.
Voihan tuo olla, jos on ihmisellä heikko sydän syntyjään, että henkinen stressi aiheuttaa jonkun kohtauksen. siitä huolimatta rakkauteen ei voi pakottaa, se on elämän tosi-asia. Ainakaan suomessa naisia ei voi pakottaa suhteisiin ja avioliittoihin miesten kanssa joita nämä eivät rakasta, ONNEKSI. Jos minut olisi väkisin naitettu jollekkin miehelle jota en rakasta, olisin varmaan minä ollut se joka tappaa itsensä ja kuolee sydänsuruihin.
että olet itse täydellisen piittaamaton sen suhteen miltä toisesta tuntuu?
Brovoilua mukana. Ettet vaan kertoisi itsestäsi. Vaimoni sisko on juuri kaltaisesi ihminen. Oli naimisissa, lapsia 2 kpl, oli upea omakotitalo. Molemmilla oli hyvät työpaikat. No nähän asiat eivät onnea takaa, mutta kertoo jotain kun tähänkin asti olivat päässeet. Vaimoni sisko valitti että HÄN ei ole onnellinen. Ottivat eron ja varustautui suorastaan pienellä armeijalla tulevaa EX-miestään vastaan, hänen tulevaa roikkumistaan vastaan.
Mutta kuinkas kävikään, mies löysi aivan ihanan ihmisen itselleen, tai oikeastaan tämä nainen löysi. Menivät kihloihin ja vauva tulossa, ovat todella onnellisia.
Mutta vaimoni sikolle tämä ei sopinutkaa, voi vittu mitä mouruamista kun hänen peräänsä ei soiteltukaan. Tuntuu että muijalla ottaa tosi lujille
ei todellaakaan ole :), pisti ihan hymyilyttämään moinen yrityksesi kaataa automaattisesti vika jättäjän harteille...niinhän se aina on, jätetyssä ei ole mitääään vikaa.
Joskus ottaa tietty päähän, kun kaverit soittavat ja halauaisivat puhua viimeiset maksetut minuuttinsa. Tekstarit voi sentään kätevästi poistaa mutta aina ei viitsi sanoa, että nyt ei ehdi tai viitsi. No, tämähän tapahtuu siis vain kerran kuussa, mutta kun niitä soittajia on monta ja itselläkin sama ongelma !
Yleensä miesten kesken on muuten tapana kysyä kaveri kaljalle puhumaan asiat selviksi, jos on jokin ongelma. Kyllä se yleensä jo toisen tuopin aikana selviää. Ja seuraavalla kerralal on kumpikin vähän viisaampi.
Katsos, maailmassa pitää kestää kaikenlaista ja aina ei sovi olla vastaamatta. Muuten tulee turpaan.
on kuule vastattu monta kertaa! Vastailu ei auta eikä tyypin tapaaminen. Vaatiminen ja mankuminen vain jatkuvat, kuinkahan monta vuotta minun olisi pitänyt kyseisen henkilön kynnysmattona toimia????
"Katsos, maailmassa pitää kestää kaikenlaista ja aina ei sovi olla vastaamatta. Muuten tulee turpaan."
Niinpä, jotkut ihmiset kun eivät kestä sitä kun eivät saa haluamaansa, sitä kutsutaan itsekkyydeksi ja huonoksi itsetunnoksi. Normaali ihminen kyllä kestää sen että aina ei saa sitä minkä haluaa. Jos hän tekisi minulle jotakin niin siitä hän ei kovin vähällä selviäisi. Kaikki ystäväni ja sukulaiseni tietävät että hän on kimpussani, hän joutuisi kyllä vastuuseen teoistaan. Jos turpaan tulisi niin se vain todistaisi sen kuinka äärettömän syvällä hänen päänsä on hänen omassa perseessään.
Vastasinkin sinulle jo aikaisemmin mutta vastaanpa vielä uudelleen. Enpä olisi arvannutkaan osuneeni juuri naulan kantaan, kun kirjoitin "Tietysti, voihan se olla kivaakin kertoilla kavereille, kuinka sinuun jäädään kiinni ja perässäsi roikutaan"
Arvetankin tulisit onnelliseksi, kun saisit hänet telkien taakse ja molempien kuva loistaisí iltasanomien kannessa.
arvasit. Et näköjään todellakaan ymmärrä minua. En todellakaan ole julkisuushaluinen, mutta ehkä sinä olet? Minä en häntä telkien taakse halua laittaa, en vain jaksa sitä ruinaamista enää kuunnella. Miksi pitää aina olettaa jättäjästä pahinta? Jätetyissä ei ole koskaan mitään vikaa.
Nooh. Yrittäppäs nyt ottaa iisisti.
Siis, tarkoitin, jos itse yrittäisin lakaista ongelmia pakoilemalla tai muuten. Aina kun ei vain auta, vaik olisi itse omasta mielestään kuinka oikeassa.
Sinulla näyttää olevan kova fiilis siihen, että kaikki tähtää vain ja yksistään sinun saamiseen ja kaatamiseen. Kysymys voi olla muustakin. On varmasti kova koettelemus, että oma ihastus pakoilee ja juoksee karkuun. Sitä paitsi jos hän kerta sinut haluaisi miksi hän tahtoisi sinut tuhota tai satuttaa. Logiikka ei täsmää. Eli kelaas ny vähän ja lauo vasta sitten.
miksi jotkut ihmiset satuttavat rakkaitaan? Miten voit olla varma... kelaan...
ihmistä henkisesti.Hänen ilmeisen heikko itsetuntonsa ei kestänyt kritiikkiäni eikä hän osannut keskustella ollenkaan.
Hän sitten vain otti ja katosi ilmoitettuaan että "meitä ei ollut tarkoitettu toisillemme"ei muuta."Roikuin" hetken toivoen edelleen että saisin hänen kanssaan asiat puhuttua.Että olisimme voineet kuitenkin jonkunlaisina ystävinä erota.Ei minulla kuitenkaan mitään satuttamisen halua rakastaamaani ihmistä kohtaan ollut,vaikka hän ehkä niin tunsikin!
Sovi asia. Se ei maksa sinulle mitään. Pakoilulla, välien katkaisulla ja juoruilulla et ainakaan omaa kuvaasi kiillota.
Jos kaikki ei mene juuri sinun pillin mukaan, paras ratkaisu tuskin on välien katkaisu. On tilanteita missä riitely voi kannattaakin, sillä voi joskus saada rahaakin. Tarkoituksesi tuskin oli kysyä ainakaan neuvoa, sillä mitään neuvoa sinä et usko.
Minusta ainakin kuulostaa, että jos lyhyestä suhteesta on jo noinkin pitkä aika, ja mies vaan roikkuu, niin kyse on aikas kahjusta pers.häiriöisestä jonka riippuvuutta ei todella pidä ruokkia suostumalla vielä kerran tapaamaan ja sitten vielä kerran ja sitten vielä kerran... jos mieli on kierossa niin siinähän se sitten vaan saa ikäänkuin uutta toivoa myllyynsä. Kaukana rakastamisesta on tuommoinen roikkuminen, enkä näe mitään tarvetta ylläpitää ja ymmärtää tämmöisen roikkujan roikkumista. Parempaa ja rakastavampaa on varmasti pitää itsensä erossa ja antaa toisen yrittää toipua pakkomielteestään niin hyvin kuin kykenee.
Muutama päivä sitten jättämäni vastaus ei siis ratkaissut ongelmaa. En alkuunkaan jaa tuota sinun merkillistä roikkumisen pahennuskäsitystä kanssasi.
Olen itse ollut hiukan samanlaisessa tilanteessa mutta tullut ymmärretyksi. Lyhyt "viaton" heilasttelu päättyi minun jätetyksi tulemiseen. Mikäli vastaus olisi ollut kuten tässä, täydellinen yhteyden pidon lopettaminen ja "kielto" puhua tai tervehtiä, olisi tuntunut todella pahalta ja olisi ehkä käynyt juuri kuten tässä.
Sydänkin vaatii osansa. Sille ei vain voi mitään. Se mitä minä tarvitsin oli, että sain kertoa hänelle häntä rakastavani ja olevani valmis mihin tahansa. Tavallaan tuntuu hyvälle, että olemme kuitenkin edelleen ystäviä ja kavereita. Kun laiton hänelle ystävänpäivä kortin, hän jopa vastasi minulle kaunilla tekstarilla. Näimme jätetyksi tulemisen jälkeen muutaman kerran ja syksyllä istuimme viimeksi kahvilla, kun satuimme näkemään automarketissa. Tiedän myös, että hän vastaisi, jos soittaisin hänelle. Minun ei kai vian tarvinnut koskaan mitään ruinata tai kinuta vaikka kai sitten hiukan roikuinkin. Jos hän kuitenkin sattuisi joskus minut haluamaan, hän olisi toki vielä tervetullut ja sen hänelle aikanaan myös kerroin. Minulle on ainakin tärkeintä, että olemme edelleen väleissä. Se on pohjimmiltaan kaikkein tärkeitä. Tuntuisi hyvin hyvin pahalta, jos nainen, jota todella rakastin ja edelleen rakastan pakoilisi minua.
Jos saan häneltä jotain pientä kaunista, ymmärrän kyllä, että se ei tarkoita, että hän olisi luokseni palaamassa. Siitä hän tietäisi antaa varmemmankin merkin.
Ei kukaan ihminen jaksa loputtomiin kuunnella syytöksiä ja syyllistämistä sekä painostamista. Sillä ei ole mitään tekemistä itsetunnon kanssa. Nimenomaan hyvän itsetunnon omaava ihminen ei alistu muiden kynnysmatoksi. Etpä sinä itsekkään jaksaisi kuukausitolkulla kuunnella toisen syytöksiä ja vaatimuksia.
typerä vastaus ja neuvo!Minä en häntä pakoilekkaan, olen vain päättänyt, että tuon kaltainen itsekäs, painostava ja omistushaluinen ihminen saa pysyä poissa elämästäni ja se on LAILLINEN oikeuteni. Jokainen ihminen saa päättää kenet ihmiset yksityiselämäänsä ottaa. Kyseinen ihminen aiheuttaa vain hankaluuksia elämällälleni, miksi siis ottaisin hänet sotkemaan asioitani??? Sellainen olisi todella tyhmää.
OLEN SELVITTÄNYT HÄNELLE TUNTEENI monta kertaa. Kuinka vaikea sinun on ymmärtää sitä? Sinulla on ilmeisesti ongelmia luetun ymmärtämisessä sillä jo alkuperäisessä viesteissäni kirjoitin että olen hänen kanssaan puhunut ja kertonut että minulla ei ole häntä kohtaan MITÄÄN TUNTEITA ENKÄ HALUA hänen kanssaan parisuhdetta. Mitä siinä on enää selvitettävää?
kuinka kauan sinä tätä roikkumista ja pakkomielteesi kohdetta painostit ja häiriköit? Ota huomioon että minun tapauksessani tuota häiriköintiä on kestänyt jo vuoden verran ja minä todellakin olin hänen ystävänsä pari kuukautta sen jälkeen kun jätin hänet. Minun ei tarvitse loppuelämääni kuunnella toisen ihmisen ruikutusta. Eikö äiti opettanut että aina ei saa sitä mitä haluaa?
Terveiltä kumpikaan. Oletko joku ongelma imuri.
Ei täyspäisten ihmisten kanssa en ole kenenkään kuullut joutuneen vastaaviin vaikeuksiin. Henkisesti sairaat luku erikseen.
Vai oletko niin haluttu että miehet aivan roikkuu sinussa. En usko juttuasi tai sitten mies oli psyykkisesti tunnetasoltaan vammainen.
Meidän ongelma on mieheni ex vaimo, erosta on kaksi vuotta, lapset ovat aikuisia siis periaatteessa tilanteen pitäisi jo olla melko normaali, mutta ei.... Ex ei ole vielä omien sanojensa mukaan saanut elämälleen uutta suuntaa, voi joskus mennä jopa viikko ettei tekstareita / soittoja tule, mutta auta armias kun masennuskausi iskee......
Jos hän ei suoranaisesti uhkaa tekevänsä jotain itselleen niin vihjailee tähän suuntaan.
Mieheni on tunteva ihminen, eikä moiset jutut aivan
olan kohautuksella mene. Pikku hiljaa ex on alkanut "inhottamaa" miestäni yhä enemmän mutta silti hän pohtii onko exä tosissaan.
Riippuvalle ihmiselle tuntuu pahalta kylmästi ilmoittaa että painu h.....tiin, vaikka haluaisikin.
sinäpä teit nopean diagnoosin, ihan ammatti-ihminekö olet? Niin, eihän normaalit ihmiset koskaan joudu tekemisiin muiden kuin normaalien kanssa, hehheh...missä tynnyrissä sitä on kasvettu?
vanha sanontahan kuuluu "sääli on sairautta". Muutaman kuukauden pommituksen ja säälin kerjuun kyllä ymmärtää. Olen itsekkin saanut rukkasia ja se tuntuu kyllä pahalta, mutta kuuluun niihin normaaleihin ihmisiin, jotka jatkavat elämää ja koittavat toipua ja keksiä itselleen mielekästä tekemistä sen sijaan, että syyttäisi muita ihmisiä omista ongelmista. Valitettavasti näitä itsekkyyden huippuja riittää. Olen joskus yrittänyt sen kaltaista ihmistä auttaa, huonoin tuloksin. Vika oli aina muissa ihmisissä. Toisaalta sääliä kerjäävät ihmiset huomaavat, että saavat tahtonsa läpi uhkailemalla ja tekeytymällä heikoksi.
"hän yritti lähestyä minua facebookin kautta. SAIRASTA..."
Jos joku löytää tutun, josta vielä todella tykkää, on mielestäni varsin normaalia esim. pyyttää kaverisi Facebookissa. Mitä ihmeen epänormaalia tuossa nyt on ?????????????
oon sanonut kyseiselle ihmiselle, että en halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä koska hän on omistushaluinen ja yrittää saada minua väkisin takaisin. Jos hän olisi käyttäytynyt asiallisesti, antanut minun jatkaa elämääni ja lopettanut ruinauksensa ja ottanut minuun yhteyttä vain harvakseltaan niin olisin voinut suhtautua häneen enmmän kuin pelkkään kaveriin. Kaverit ja ystävät eivät kirjoita tämän tyylisiä tekstareita toisilleen " sinun on pakko tulla tapaamaan minua koska minä haluan". Ihmetteletkö vielä? Olisko sinusta kiva jos joku lähettelisi sulle tuollaisia viestejä? Miksi mun pitäis olla kaveri ex:n kanssa kun hän kuitenkin on mustasukkainen ja miltä tuntuisi uudesta miehestäni kun ex laittaisi koko ajan facebookissa minulle tämän tyylisiä viestejä: "voi että sinä olet kaunis, sun on pakko tavata mut, mä haluan sut takas, sun on pakko!" En halua että facebookkini saastuu noista viesteistä kun jo puhelinkin on niitä täynnä. Ei mitään rajaa...
Minulla ainakin nousisi kysymyksiä pintaan, jos naiseni ei voisi mitenkään tulla toimeen exänsä kanssa. Jos päässä pyörisi vain, että exä tai jokin kaveri vainoaa tai muuta paskaa. Parempi selvitää välinsä kuin esittää jotain vainottua. Kyllä normaali kanssakäyminen on ihan OK oli exä kaveri tai talon mies ja tykkäsi tämä toinen sitten tai ei. Pääasia on että itse on varma omista tunteistaan ja siitä että tahtoo olla minun eikä jonkun kolmannen kanssa. Se on sitten eri asia on jos on muuta aihetta. Eihän se sinun vika ole jos entinen, kaveri tai muu ystävä tykkää sinusta. Enemmän minua kiinnostaisi se mitä sinä vastaat kuin se mitä joku muu sinulle sanoo tai tekstailee. Eikä nyt muutenkaan ensimmäisenä epäilykset varmaan siihen exään kohdistuisi varsinkaan jos kerta itse olet sen jättänyt. Enemmän huolestuisin jos sinut olisi jätetty ja jos sinä sitä exääsi kaipailisit.
on se kumma kun pitää aina syyllistää uhria. Minuahan tässä häiriköidään... kuten sanoin, asiat olen hänen kanssaan selvittänyt mutta se ei ole auttanut.
"En halua olla missään tekemissä" ei kuulosta kovin lupaavalta. Kuvitteleppa tilanne että olisi mahdollisusu tutkia kahden naisen kännyköiden viestit. Jos toisessa on uhkauksia, sadatuksia, sinut, sen ämmän, tai jonkun muun kierrän kaukaa enkä halua ikinä nähdäkkään ja taas toinen, jossa on kauniita sanoja puoleen ja toiseen. Arvaappas kumpiko pisteet saisi. Ei kuulosta hyvältä jos suhteesi päättyvät aina karille. Jos se kundi kerta oli niin outo, miksi sitten tapailit sitä? Etkö muka huomannut mitään?
huomasin kyllä että kundi on outo muutamien treffien jälkeen kun alkoi se hillitön mustasukkaisuus ja omistushalu tulla esiin. Puhuin jo silloin hänelle että ehkä on viisainta lopettaa suhde mutta hän mankui ja vinkui minua vielä muutamille treffeille ja jäi sitten roikkumaan. En siis koskaan ollut edes sitoutunut häneen. Minulla on jo uusi mies joka ymmärtää minua ja tilannetta ja on puolellani, ihan kunnollinen mies...
ei tosiaankaan kiinnostaisi edes tuollainen mies joka ymmärtäisi häirikköä ja roikkujaa ja syyllistäisi siitä minua, että joku roikkuu. Sehän vain kertoisi, että mies ei olisi muutenkaan puolellani elämässä. Todella typerää syyllistää uhria, niin tyypillistä...
Ei rakastamisessa tai roikkumisessa ole sinällään mitään väärin. Se on vain tyhmää ja turhaa. Selvitä välisi ja huomaat itsekin, että kaikki on lopulta paremmin niin sinulla kuin tällä roikkujalla. Sinun ei kannata tekeytyä uhriksi, koska kukaan ei ole tehnyt sinulle mitään pahaa. Kavereillesi voit joskus vaikka todeta, että näitte ja vaihdoitte kuulumisia. Jos joku jotain ihmettelee tuosta häsläämisestäsi, totetat vain, että ehkä tuli vähän liioiteltua tai että kaverisi on ymmärtänyt jotain väärin. Siitä se lähtee.
sinäkään et näköjään viitsinyt lukea aloitusta ennekuin kirjoitit tänne "hyvine neuvoinesi". Olen jos selvittänyt välini hänen kanssaan ja tehnyt hänelle selväksi että minulla ei ole mitään tunteita häntä kohtaan, siitä huolimatta hän on yrittänyt painostaa minua tekemään asioita joita en halua. Minulla on laillinen oikeus päättää omasta ruumistani ja omasta elämästäni. Kukaan toinen ihminen ei minua omista!
Kyllä minä olen tässä tilanteessa uhri, minua häiriköidään ja yritetään painostaa suhteeseen jossa en halua olla, se on vastoin laillisia oikeuksiani.
Täytyypä kyllä sanoa, että olen hyvin pettynyt suurimpaan osaan saamistani vastauksista tässä perustelut:
-Suurin osa vastaajista ei ollut lukenut ajatuksen kanssa aloitustani. Vastaajat olettivat minun jättäneet roikkujan kuin nallin kalliolle vaikka aloituksesta käy ilmi, että tein hänelle tunteeni selväksi kertomalla rehellisesti että MINULLA EI OLE MITÄÄN TUNTEITA häntä kohtaan.
-Aika monella on ongelmia luetun ymmärtämisessä, ed mainitsemaani kohtaa ei ymmäretty.
-Aika moni vastaaja heitti aivan täysin valheellisia syytöksiä persoonastanai ja elämästäni.
-Monen vastaajan mielestä roikkujan käytös on perusteltua ja hyväksyttävää. Toisen ihmisen häiriköinti ja painostaminen on näiden ihmisten mielestän normaalia ja suotavaa käytöstä.
-Moni edellä mainituista vastaajista tuskin itse kestäisi jos heissä roikuttaisiin.
-Suurin osa oli täysin kyvyttömiä asettumaan asemaani ja pohtimaan sitä, että miltä tuntuu olla kristyksen, painostuksen ja häirinnän kohteena.
-Suurin osa neuvoista oli huonoja ja käyttökelvottomia. Suurinta osaa neuvoista olin jo kokeillut mikä kävi ilmi aloituksestani. ELI OLIN SELVITTÄNYT ASIAT puhumalla roikkujan kanssa. Puhe ei ole mennyt kyseisen roikkujan JAKELUUN.
-Miksi minun pitäisi olla ystävä jonkun sellaisen kanssa joka sanoo "sinun on pakko sitä ja sinun on pakko tätä". Kuinka moni teistä jaksaisi määräilyä ja mustasukkaista kyyläystä päivästä toiseen?
-Aika monen mielestä ilmeisesti jättetty saa tehdä ihan mitä vain ja käyttäytyä ihan miten vain. Hänen ei tarvitse noudattaa yleisesti hyväksyttyjä käytöstapoja, jättäjässä on aina kaikki vika. Jätetyssä ei ole itsessään mitään vikaa.
-Kukaan ei antanut hyvää neuvoa siihen miten pääsisin eroon roikkujasta.
-Muutama hyväkin vastaus tuli, kiitos heille. Kiitos varsinkin teille ex-roikkujille jotka vastasitte ja sinulle nainen joka myönsit että halusit kostaa ja jäit siksi roikkumaan. Tiedän, että äijä joku roikkuu minussa haluaa myös kostaa ja kiusata minua tahallaan sen lisäksi, että hän ei ymmärrä sitä että aina ei saa sitä mitä haluaa.
-Monelle vastaajalle ei ilmeisestikkään ole lapsena opetettu sitä perusasiaa, että AINA EI SAA SITÄ MITÄ HALUAA. Näin se on meillä kaikilla, jokainen pettyy joskus rakkaudessa. Se ei silti oikeuta huonoon käytökseen. Olemme ajattelvia ihmisiä ja vastuussa omasta käytöksestämme. Myös roikkujan on otettava itse vastuu elämästään ja käytöksestään.
-Keskustellaanpa sitten lisää kun omalle kohdallenne sattuu roikkuja ja saatte tuntea miltä tuntuu kun toinen yrittää pakottaa parisuhteeseen eikä kunnioita päätöstänne erota. Tuskinpa jaksatte itsekkään kuukausitolkulla kestävää roikkumista. Muistakaapa silloin "omat hyvät" neuvonne.
Ei kyllä kanssa mene mikään jakeluun. Se kulminoituu mielestäni parhaiten juuri tässä:
"olen hyvin pettynyt suurimpaan osaan saamistani vastauksista"
Siis mikään ei mene jakeluun enkä oikein usko tuoto kertomaasi. Se että istut kädet puuhkassa ja julistat vain haluavasi hänestä eroon, ei ole sitä asian selvittämistä.
Oma KONKREETTINEN neuvoni: Ole ystävä hetken aikaa ja harvenna yhteyden pitoa. Sovi seuraava tapaaminen aika kauas tulevaisuuteen. Tapaat nyt, kuukauden päästä, kolmen kuukauden päästä. Vaikka kahvilla. Ei maksa paljon, ei vie aikaa paljon ja selvittää sen asian. Kelpaako tämä sinulle neuvosta?
Perustelu: Kun hän tietää milloin sinut tapaa seuraavan kerran, ei tarvitse pitää yhteyttä. Jos sinulle tulee muutos, anna uusi aika, mielluummin aikaisemmin kuin myhemmin. Vaatii aikaasi puoli tuntia / kerta eli vähemmän kuin tämä neuvojen etsintä.
jos pitäisin häneen yhteyttä tai suostuisin tapaamiseen niin sittenhän minä antaisin hänelle periksi ja hyväksyisin hänen painostuksensa ja sen että hän on loukannut yksityiselämääni. Minulla ei ole mitään velvollisuuksia häntä kohtaan enää. Olen tehnyt hänelle tilini selväksi mutta hän on itse päättänyt olla kunnioittamatta päätöksiäni ja jäänyt roikkumaan. Hän haluaa tavata minut vain siksi että yrittää saada minut kanssaan sänkyyn tai suhteeseen ja sitä minä en hänen kanssaan halua. Valitettavasti hän on niin itsekäs ihminen, että tuskin ymmärtää ajatella asiaa minun näkökulmastani. Häntä vain harmittaa kun ei saanut sitä mitä halusi. En tule koskaan pitämään häneen yhtään mitään yhteyttä, en ole vuoteen vastannut hänen viesteihinsä enkä tule koskaan vastaamaankaan. Jos hän kävelee kadulla vastaan kävelen toiseen suuntaan. Jos hän olisi jättänyt minut rauhaan ja kunnioittanut päätöstäni ja antanut ajan kulua niin tilanne voisi olla hieman toinen. Se miksi tässä tilanteessa ollaan on täysin hänen omaa syytään ja hän on sen itse itselleen aiheuttanut.
Sä olet voitavasi tehnyt. Ei ihmiselle tarvitse kertoa samaa asiaa tuhanteen kertaan, lapsellekaan.
Jollei viestisi ole mennyt tähänkään mennessä perille, kyseessä on se, ettei toinen osapuoli vain kykene vastaanottamaan sinulta tuota viestiä. Hänen kyvyttömyydelleen ja lapsellisuudelleen sinä et voi mitään.
Hän käyttää syyllistämistä keinona saada sinut vielä kerran puhumaan kanssaan (ja vielä kerran ja vielä kerran) eikä itse tajua edes sitä, miten hirveän kuvan hän antaa samalla tavoistaan olla jonkun kanssa parisuhteessa.
Olet tehnyt voitavasi ja nyt - anna olla.
Niin.
Se on valitettavaa, että rakkaus voi olla yksipuolista. Minulla on juuri tällä hetkellä tilanne päällä. Tapasin mukavan naisen viime vuoden keväällä. Meillä synkkasi heti alusta asti oikein hyvin, kaikilla osa-alueilla. Seurustelimme reilun kuukauden, kun hän yllättäen laittoi poikki. Ihmettelin tilannetta, en tajunnut ollenkaan, kun ei ollut mitään merkkejä ilmassa. Silloin en jäänyt roikkumaan, vaan enemmänkin vain ihmettelin ja keskustelin hänen kanssaan, mutta en painostanut millään lailla. Reilun viikon päästä hän laittoi viestin, että olinkin oikeassa suhteestamme, että meillä kyllä on todella jotain, oli väärin laittaa poikki. Tutuistuimme kesän aikana tavallaan uudestaan, ikäänkuin vähän hitaammalla tempolla. Jo kesäkuussa hänenkin tunteensa oli niin pitkällä, että puhuimme yhteisestä tulevaisuudesta, hän halusi jopa lapsia, joten jätimme ehkäisyn pois. Syyskuussa mulle tuli mahdollisuus parempaan työpaikkaan, mutta se oli lähellä hänen paikkakuntaansa, joten keskustelimme minun muuttamisesta hänen luokseen. Hän sanoi, että häntä pelottaa, että se alkaa ahdistaa häntä. Häntä oli aiemmissakin suhteissa aina ahdistanut, jos hänen kodissaan oli joku mies (jopa mies, jonka kanssa hän oli sen rakentanut ja jonka kanssa hän oli ollut kaksitoista vuotta, josta kaksi naimisissa). Hän kuitenkin tunsi niin voimakkaasti mua kohtaan, että sanoi haluavansa yrittää, joten otin työn vastaan, ja muutin hänen luokseen asustelemaan, pitäen kuitenkin oman asuntoni toisella paikkakunnalla vapaana.
Alku sujui oikein hyvin, jopa paremmin, kuin olin odottanut. Pelottihan minuakin hänen mahdollinen ahdistumisensa. Mutta noin kuukauden jälkeen aloin huomata hänessä jotain muutosta. Hän alkoi etääntyä lähestymisistä, suukoista, halauksista, sekisihalut vähenivät. Reilun kahden kuukauden asustelun jälkeen hän "keskusteli" asiasta mun kanssa siten, että en voinut olla tekemättä muuta, kuin muuttaa takaisin omaan asuntooni. Hetken päästä hän sanoi sen auttaneen, olo oli parempi, ja olimme taas läheisempiä. Mutta se kesti vain hetken. Joulun vietimme yhdessä, ennen uuttavuotta teimme ihanan Prahan matkan, mutta uutena vuonna hän ei halunnut minua samoihin bileisiin, vaikka niistä oli aiemmin sovittu. Kun ihmettelin asiaa, hän alkoi hiiltyä ja sanoi, että jos tungen sinne, hän ei lähde ollenkaan. No vietin uuden vuoden kotona yksin puhelin kiinni ja kymmeneltä nukkumaan, epätoivosta ja surusta sekaisin, jatkuvaan kyynelvirtaan melkein tukehtuen.
Seuraavana päivänä keskustelimme puhelimessa, hän sanoi, ettei nyt pysty seurustelemaan, laitetaan poikki. Olin niin katkera uudestavuodesta, että sanoin olevani samaa mieltä, vaikka en todellakaan ollut.
Nyt tilanne on se, että edelleen rakastan häntä aivan mielettömästi. Elämäni on aivan tyhjää. Siis minulla on kaikki oikein hyvin, työ, asunto, auto, moottoripyörä, harrastuksia, kavereita, mutta kaikki tuo vain yksinkertaisesti menetti merkityksensä. Ajattelen häntä joka ikinen hetki, mitä elän, mitä ikinä teenkään. En pysty keskittymään mihinkään. Itken hyvin paljon, viimeisen kahden kuukauden aikana enemmän kuin edellisen kahdenkymmenen vuoden aikana yhteensä. Mutta pelkään tuota roikkumista. Olemme edelleen yhteydessä, yritämme muuttaa suhdetta kaveruudeksi. Mutta haluan kuitenkin tietenkin tuoda esiin myös tunteeni, ja muistuttaa ja ihmetellä, että mitä hänelle tapahtui, kun kesällä olimme menossa naimisiin (hän suostui kosintaani) ja tekemässä lapsia. Se taas saa hänet ahdistuneeksi ja kaikkoamaan kauemmaksi. Se taas saa minut yhä syvemmälle murheeseen ja epätoivoon, tuntuu, että hän luisuu vain kauemmas, vaikka mulla ei ole mitään negatiivisia ajatuksia tai tarkoituksia häntä kohtaan, ei ole koskaan ollutkaan. No sitten tietenkin yritän lujemmin luoda kontaktia häneen, täysin vilpittömän ja pyyteettömän ystävällisessä ja positiivisessa mielessä ja hengessä, mutta se saa hänet taas entistä ahdistuneemmaksi, juuri päinvastoin, mitä tarkoitan. Eli kun luulen tekeväni hyvää ja oikein, teenkin pahaa ja väärin. Ne toimet, joita teen pitääkseni hänet lähellä, saavat hänet kauemmaksi. Hän sanoo, että jos en yrittäisi niin paljon, ystävyytemme voisi tulla nopeammin. Mutta minä pelkään, että jos olen hiljaa, hän entistä enemmän unohtaa minut vain joksikin vaiheeksi elämässään. Sitä en kuitenkaan voi koskaan olla, koska rakastan häntä jokaisen soluni pohjasta, ja toisaalta tiedän, että hän ei kertakaikkiaan mitenkään ole voinut unohtaa, mitä meillä oli, eikä se voi noin vain hävitä minnekään, varsinkaan, kun ei mitään tapahtumaa ole ollut sotkemassa asiaa (ei riitoja, pettämisiä, muita tyhmiä tekoja/tapahtumia)
Olen nyt aivan hitosti rajoittanut kaikenlaista yhteydenpitoa häneen, sydän verta itkien ja kyyneleet silmistä valuen. Poistin hänet fbkavereistakin, koska mua sattui joka kerta sinne mennessäni aivan helvetisti, ja oli vaikea olla kommentoimatta hänelle. Aluksi lähdin itse fbstä, mutta siellä on sitten taas muita kamuja, joiden takia palasin. Tapasin hänen isänsä pari päivää sitten, hän ei tiennyt eromme laadusta vielä mitään. No kerroin hänelle lyhyesti tilanteen ja juttelimme muutenkin kaikenlaista, hän on mukava heppu. Mutta se mitä juttelimme hänen tyttärestään (hyvin luottamuksellisia asioita, en usko hänen puhuvan sellaisia asioita kenelle tahansa vastaantulijalle) sai minut miettimään asioita uudesssa valossa. Sen johdosta kirjoitin rakkaudelleni pitkän ja hyvin henkilökohtaisen, paljon vaarallisen henkilökohtaisia ja haavoitettavuudelle alttiita tunteenilmaisuja sisältävän kirjeen. Aion sen kirjoittaa vielä käsin, ja lähettää tavallisena postina. Mutta kuinka ollakaan, tulin tänne lukemaan näitä viestejä. Nyt en olekaan varma, että kannaattaako mun lähettää sitä, koska vaikka olen varma, että hänellä on yhä tunteita, jotka hän minun nähdäkseni (ja muutaman muun, jonka kanssa olen asiasta keskustellut) kieltää itseltään ja minulta, niin on olemassa mahdollisuus, että hän ei oikeasti enää tunne mitään minua kohtaan. Niin pelottava ajatus, kuin se onkin, niin toisaalta, silloin olisi hyvin huono idea lähettää niin minun sisintäni ja tunteitani ja ajatuksiani esiintuova kirje hänelle. En siis olekaan enää niin varma, kuin vielä tunti sitten.
Mutta se on varmaa, että minulle on HELVETIN vaikeaa olla olematta häneen yhteydessä. Aina, kun tapaamme, tuntuu kuin aurinko alkaisi paistaa, suunnaton onni täyttää sydämeni enkä mitenkään pysty estämään hymyäni. Olen tavannut eron jälkeen pariakin muuta naista, juuri siinä ajatuksessa, että josko löytäisin uuden rakkauden kohteen. Mutta se on mahdotonta, miten kenelläkään olisi mahdollisuutta päästä sisääni, kun ajattelen tätä rakkauttani joka solullani jokainen hetki.
Itsemurhaakin olen ensimmäistä kertaa elämässäni ajatellut (mulla on siis kyllä ollut aiemminkin pari kipeää eroa, ja tietty teinisydänsurut aikoinaan, mutta tämä on jotain käsittämätöntä, niin voimakkaasti tunnen häntä kohtaan), mutta siitä en ole hänelle puhunut, enkä aio puhuakaan. Enkä usko sellaiseen ryhtyväni, jos tilanne ei kesään mennessä helpota, haen terapiaa, tämä ei voi jatkua. Mutta tosiasia on se, että tällä hetkellä en yksinkertaisesti pysty elämään ilman häntä. Olen elossa, teen työni ja syön, nukun ja paskannan, kaksi kertaa suruni on ollut niin voimakasta, että olen oksentanut, henkinen pahoinvointi on muuttunut konkreettiseksi, fyysiseksi. Vietin jopa kaksi kuukautta täysin ilman alkoholia, koska en juo suruuni, se pahentaisi vain tilaani. Mutta en elä. Kuljen melkolailla zombiena, en rekisteröi ympäröivää maailmaa, en tunne kevään tuoksua, linnunlaulu tuo vain kyyneleet silmiini.
Olen siis ihmisraunio, eikä sitä oloa todellakaan helpota tieto, että olen ehkä halveksittava roikkuja, joka on rakkauden kohteeni silmissä säälittävä ja ikävä riesa. Kaikki se hyvä, mitä minussa on ja mitä minulla on annettavana, kulminoituu tuohon. Arvokkain asia maailmassa, rakkaus, muuttuu alimmaksi mahdolliseksi saastaksi, murskaten mennessään ihmisarvoni, itsekunnioitukseni, elämänhaluni, koko elämäni. Ja pilaten vielä hänen päivänsä. Miten tämä voi olla mahdollista, eihän edes pahin painajaisuni ole näin musertavan pelottavaa ja ahdistavaa. Ulospääsy tuntuu mahdottomalta: En voi elää ilman häntä, hän ei tunnu haluavan minua elämäänsä. Neuvokaa mulle se oraakkeli, joka saa hänet mun elämääni siten, että hän itse sitä myös haluaa. Se on ainoa pelastus tästä tilanteesta, muuten näyttää siltä, että mun elämäni on kutakuinkin eletty.
sinun tilanteesi on eri kuin minun. Minä en ole tarinasi nainen koska minä en mennyt roikkujan kanssa pidemmälle. Tapailin häntä noin kuukauden ajan ja sen jälkeen hänen painostuksestaan vielä muutaman kerran. En todellakaan luvannut hänelle yhteistä tulevaisuutta enkä sitoutunut häneen millään tavalla. En koskaan asunut hänen kanssaan enkä seurustellut vakavasti.
Ymmärrän täysin miksi sinä olet jäänyt "roikkumaan". Tehän asuitte yhdessä ja teillä oli yhteiset tulevaisuuden suunnitelmat. Tilanteesi on siis aivan eri kuin minun tilanteeni jossa mies jäi minuun roikkumaan hyvin lyhyen suhteen jälkeen eikä minulla ole samanlaisia onglemia läheisyyden kanssa kuin sinun tarinasi naisella on. Elän nykyään hyvässä parisuhteessa enkä todellakaan ole ahdistunut koska tunne on molemminpuolinen.
Minun mielestäni sinun kannattaa yrittää unohtaa tuo nainen vaikka se sattuukin, sillä jos ruokit tunteita häntä kohtaan ahdistut vain entistä enemmän. Jos ex-naisellasi on ongelmia läheisyys asioiden kanssa eikä hän itse halua tehdä niille asioille mitään ei siinä paljon voi muutkaan ihmiset auttaa. Jokainen päättää itse elämästään. Aivan samoin kuin joku on alkoholisti joka ei kuuntele läheistensä neuvoja.
Onko ex-naisesi kieltänyt sinua ottamasta häneen yhteyttä? Toivonut että et enää millään lailla ottaisi kontaktia? Jos hän kuitenkin haluaa olla kanssasi jossain tekemisissä niin tilanne on hieman eri kuin itselläni. Minä nimittäin sanoin miehelle joka roikkuu minussa että en halua olla hänen ystävänsä enkä halua saada häneltä viestejä enkä mitään. Tämä siksi koska hän oli erittäin painostava minua kohtaan enkä jaksanut enää yrittää olla hänen ystävänsä. Tunne ei ollut molemminpuolinen, minä en rakastanut häntä. En rakastunut ja sille ei voi mitään. Tiedän itsekkin miltä tuntuu kun rakastuu eikä saa vastakaikua ja olen ollut sen takia maassa ja sekaisin, mutta elämä voittaa kun vain jaksaa yrittää. Roikkumalla toisessa/mahdottomassa pitkittää vain suruprosessia joka pitää käydä läpi. Kuulostaa muutenkin siltä, että suhteenne tulisi aina olemaan on/offia, jaksaisitko oikeasti sellaista? Kärsisit vain enemmän.
Nuorena rakastuin itsekin tulisesti ja kuvittelin rakkauden kohteen olevan "se ainut ja oikea". Minulla meni puoli vuotta päästä pahimmasta yli, mutta en koskaan jäänyt roikkumaan. Aloin heti ajatella niin että minun nyt vain täytyy jaksaa, kyllä tämä tästä vielä helpottaa ja niinhän se kävikin, aika auttoi ja helpotti. Nykyään jos näen tuota miestä johon olin tulisesti rakastunut ihmettelen: mitä ihmettä näin tuossa ihmisessä silloin? Miksi olin niin rakastunut tuollaiseen? Olen onnellinen, että suhteemme päättyi koska mies olisi ollut täysin väärä minulle loppupeleissä. Nykyinen mieheni on se OIKEA oikeasti sillä tunne on molemminpuolista ja yhteinen halu suhteeseen. Jos toinen ei halua niin väkisin tehdystä ei tule mitään muuta kuin paskaa.
En osaa sanoa kannattaako sinun sitä kirjettä kirjoittaa, mutta toivon kuitenkin sinulle voimia ja jaksamista. Rakkauden menettäminen sattuu mutta siitä voi toipua, usko minua AIKA AUTTAA!
Niin.
Tilanteeni on todella eri, teillä ei edes ollut todellista suhdetta, joten sikäli miehen käytös on minunkin mielestäni hieman omituinen. Olen itsekin joskus ollut yksipuolisesti rakastunut, mutta pidin sen kutakuinkin omana tietonani. Kyllä se ajan kanssa ohi meni.
Tiedän, että aika parantaa. Mutta sen verran elämää ja rakkautta kokeneena (olen 39) tiedän myös, että tämä nainen on minulle SE. Minä en ilmeisesti hänelle, vaikka tottapuhuen syksyllä myös hän oli sitä mieltä, että oli myös niin. Hän ei muuten olisi suostunut kosintaani, hän ei ole sellaista impulsiivista tyyppiä siinä mielessä. Mulla on kokemusta suhteista, läheisistä, pinnallisemmista, yksipuolisista molempiin suuntiin, kaksipuolisista, jotka vain hiipuvat... Voisi sanoa, että turhankin monta kertaa on kokeiltu. En ole enää mikään teini, ja ikä on tuonut muutenkin aika skeptistä suhtautumista asioihin. No, myönnettäköön, että olen ERITTÄIN tunneihminen, elän tunteella, sehän juuri on elämää. Mutta en silti enää kuvittele olemattomia, jos en todella tunne jotain. Tässä on nyt niin.
Teen ehkä sen viimeisen virheen, mutta päätin tuon kirjeen hänelle lähettää. Luin sen läpi pariinkin kertaan, tein hieman korjauksia. En kirjoittanut siihen mitään hyökkäävää, tunkeilevaa tai tuputtavaa. Vain tunteeni värittämiä ajatuksia sisäisistä pohdiskeluistani. Olen nyt ollut muutaman päivän viestimättä hänelle mitään, ja tuon kirjeen jälkeen aion olla myös melkolailla hiljaa. Meillä on yhteisenä harrastuksena moottoripyöräily, joten sitä kautta olemme väkisinkin yhteyksissä, varsinkin, kun minun pyöräni on hänen tallissaan talvehtimassa, ja minulla on huoltoprojekti menossa hänen pyöräänsä. Hänellä ei ole ainakaan vielä uutta miestä, vaan halujensa mukaan on sinkkuna ja tekee mitä huvittaa. Hän ei ole kieltänyt yhteydenottoa, mutta haluaa rajoittaa suhteemme puimista, ei asioista keskustelua kavereina. Jotkin jankkaamiseni ovat saaneet hänet takajaloilleen, joten hän välillä toivoo, että en pitäisi vähään aikaan yhteyttä, että hän saisi olla rauhassa. ymmärrän häntä, ja parhaan kykyni mukaan kunnioitan hänen toivettaan. Päivä päivältä se on vähemmän vaikeaa, toivottavasti joskus luontevaa.
Sinun tapaukseesi on kovin vaikea sanoa neuvoa. Tietääkö nykyinen miehesi asiasta? Jos, eikä se liiaksi häntä vaivaa, voi olla, että välinpitämättömyys on lopulta se, joka hänet lannistaa. Ellei sitten ole todella lähes sairaudeksi yltyvä pakkomielle. Toivon, että tilanne rauhoittuu, ja saat rauhan. Kirjoituksestasi oli kyllä mulle hyötyä, koska se kyllä herätti tutkailemaan omaa rooliani ja käyttäytymistäni. Olen toki asian koko ajan ymmärtänyt, mutta kun oikein paha olo on tullut, ei ole enää voinut estää lähettämästä tunteenpurkausviestejä rakkaudelle. Ne toki ovat olleet ihan täysin asiallisia, mutta hän ei ole niitä nähnyt sellaisina, koska ei tunne, tai ainakaan ei halua myöntää tuntevansa minua kohtaan mitään romanttista.
Voi olla, että homma on tuon kirjeen jälkeen kokonaan selvä, mutta toisaalta, silloin en ehkä kuitenkaan menetä mitään sen enempää. Ehkä sen ystävyyden, jonka ehkä voisimme saavuttaa, vaikka se voisi olla toisaalta mulle vaikeaakin, koska rakastan häntä.
Toivon hyvää jatkoa sulle, ja kiitos sanoistasi!
kiitos sinullekkin, pitkästä kirjoituksestasi oli todella paljon apua myös minulle ja se sai myös minut ajattelemaan ja pohdiskelemaan asiaa toiselta näkökulmalta.
Kyllä nykyinen mieskaverini tietää ja hän tukee minua asiassa. Hänen mielestään kannattaa vain antaa ajan kulua ja olla vastaamatta hänen viesteihinsä. Sinun ansiosta sain nyt itselleni enemmän mielenrauhaa ja aion nyt antaa vain olla ja toivoa, että hän ymmärtäisi itsensäkin tähden päästää minusta irti...
Enpä voinut olla huomaamatta ja kommentoimatta tätä liekeissä roihuavaa keskustelua !
Rakastuin häneen oikopäätä ja vuosien mittaan tulimme lopulta kavereiksi ja ystäväksi, sillä ”jouduimme” näkemään toisiamme erilaisten syiden vuoksi. Se rakkauden tunne on todellakin voimakas ja ajattelin hänestä kauniita ajatuksia todella usein. Lopulta meillä alkoi olla ”tapaamisia”, aivan täysin viattomia sellaisia, eivätkä ne olleet edes minun aloitteestani. Viimeisen kerran näimme, kun söimme luonani yhdessä. Silloin hänellä ei ollut kiirettä mihinkään ja kysyinkin häneltä lähtiessään, vieläkö hän aikoo ehtiä sen lounaan jälkeen takaisin töihin sinä päivänä. Sovimme, että taas näkisimme mutta sitä päivää ei ole koskaan tullut, sillä kirjoitin hänelle kaipaavani juuri häntä kaikkein eniten.
Ensimmäinen itku tuli tietysti siitä, kun sain tietää, että hän ei ajatellut samalla tavalla. Se vain täytyi saada tietää. Asia vain niin vaivasi minua enkä olisi ikinä voinut antaa itselleni anteeksi, jos se olisi jäänyt selvittämättä. Lyhyen vastauksen mukaan olisimme kuitenkin edelleen ystäviä ja voisimme käydä taas joskus syömässä. Kului viikkoja, hän ei vain ”ehtinyt”. Meni kerran yli kuukausi ja hänenkin mielestään ”pitkään aikaan” minusta ollut kuulunut mitään. Lopulta alkoi kuitenkin selvitä, että hän ei enää kuinkaan halua. Hän ikään kuin kielsi ettemme olisi koskaan mitään ystäviä olleetkaan, että tuskin edes enää tuntisi minua. Jos muistan jotain hänen vastauksistaan päässäni kiertää vieläkin kuin kaiku ”Kuinka minä täysin vieras ihminen voin satuttaa sinua” ja että ”Siis mitään rakkautta ei ole koskaan ollutkaan” Kun vastasin, että ainakin minun yksipuolinen rakkaus on ollut ja on yhä edelleen, hän vastasi ensimmäisen kerran ettei hän ”tahdo enää koskaan olla missään tekemissä kanssani”. Yritin vielä myöhemmin kaivella, mitä oikein tapahtui ja miksi. Siirsin joskus tekstarit puhelimen muistista. Löydät melkein kaikki niistä täältä
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000000408&posting=22000000040135932
Vaikka sanotaan, että aika parantaa, minä alan olla kuitenkin vakuuttunut siitä, että mikään aika ei mitään paranna, korkeintaan arpeuttaa haavat. Kyyneleet tulevat silmään vieläkin, kun vain suljen silmäni tai eteeni tulee jotain asiasta muistuttavaa – ystävyyttä – rakkautta – melkein mitä tahansa. Sille ei vain voi mitään. Pahimmalle tuntuu se täydellinen piittaamattomuus ja se käsitys, että hän pitää minua kai kuin vihollisena, joka pitää kiertää ja välttää. Ei yhtä ainoaa kaunista sanaa, vaikka joskus olimme ystäviä ja autoimme toisiamme. Olisiko sitten vain pitänyt ymmärtää jäädä heti johonkin lapselliseen uskoon, että olemme edelleen ”ystäviä” ilman mitään yhteyden pitoa. Kun ei rakasta, on turha edes ottaa yhteyttä. Olen yrittänyt esittää hänelle, että voisimme nähdä aivan viattomissa merkeissä niin kuin ennenkin. Mikään ei ole hänelle käynyt.
En ajattele häntä minään pakkomielteenä itselleni. Olisin toivonut ja toivon edelleen, että voisimme olla kuin ihmiset ja että saisin selvittää tämän jotenkin hänen kanssaan. En ole koskaan nähnyt hänestä mitään toiveunia, ainoastaan sellaisia unia, missä olimme kavereita ja ystäviä niin kuin olimme. Tai ehkä toivetta oli se, että joskus näin joskus unessani kuinka hän kuitenkin tiesi ja pohjimmiltaan piti tästä jaetusta salaisuudesta, vaikka ei mitään sanonutkaan. Sittemmin olen herännyt useinkin siihen, että kohtamme ”jossakin” entisenkaltaisissa paikoissa, eikä kumpikaan tiedä, mitä tekisi tai sanoisi. Asia todella vaivaa minua ja jos joku zombioksi sanoisi, ei varmaan kaukaa liippaisi.
Miksi minun pitikään rakastua juuri häneen? Oikeastaan kadun vain, että tulin sen kirjoittaneeksi hänelle. Sitä virhettä ei olisi koskaan pitänyt tehdä. Jos voisin tehdä sen uudestaan, olisi pitänyt halata häntä silloin, kun olimme vielä ”oikeasti” ystäviä ja kuiskata syy vasta, kun hän olisi sitä ihmetellyt; että tahdoin halia sinua, koska rakastan sinua.
Jospa tämä antaisi hiukan ap:lle ajattelemisen aihetta. Kiitoksia kaikille muille omista kertomuksistansa.
Sinun tarinasi on aivan eri kuin minun tarinani. Emme olleet alkuun ystäviä vaan meillä oli roikkujan kanssa lyhyt suhde. En rakastunut ja kerroin sen hänelle rehellisesti ja suoraan. Hän käyttäytyi jo lyhyen suhteemme alkuaikoina erittäin mustasukkaisesti ja omistushaluisesti minua kohtaan. EN PITÄ SIITÄ että joku ihminen jota en edes kunnolla tunne kuvittelee yhtäkkiä omistavansa minut. Sairasta sanon minä! Hän oli minulle vihainen kun jätin hänet haukkui huonoksi naiseksi ym. kiristi ja uhkaili itsemurhalla jos en suostuisi olemaan hänen kanssaan. Haluaisitko itse olla moisen roikummisen ja painostuksen kohteena? Miltä sinusta tuntuisi? Yritin alkuun olla hänen kanssaan ystävä, mutta siitä ei tullut mitään koska hän painosti minua tapaamisiin ja vinkui jatkuvasti: voidaando nähdä. Hän ei antanut minulle omaa tilaa ollenkaan vaan pommitti jatkuvasti teksti-viesteillä vaatien selityksiä. Olin selityksen hänelle antanut: minulla ei ole tunteita enkä halua hänen kanssaan seurustella. Selitin myös hänelle, että minulla on uusi mies ja haluan keskittyä elämääni hänen kanssaan ja hänen jatkuva painostus ja rakkauden tunnustuksensa tietysti häiritsivät uutta parisuhdettani. Hänen olisi pitänyt älytä jättää minut siinä vaiheessa rauhaan niin olisimme voineet säilyä edes jonkinlaisina ystävinä. Ystävät eivät syyllistä ystäviään eivätkä painosta. Jos pyydetään jättämään rauhaan niin sitä päätöstä pitää kunnioittaa. Jos et kunnioita toisen omaa rauhaa ja elämää ja häiriköit sekä roikut, osoitat sillä, että et kunnioita toisen päätöksiä ja siksi sinua halutaan vältellä. Selitykseksi riittää se että tunne ei ole molemmin puolinen, kenenkään ei ole pakko olla ystävä exänsä kanssa. Jokainen valitsee itse millaisten ihmisten kanssa on tekemisissä, se on jokaisen laillinen oikeus.
Te olette sentään nähneet, eikä yhteydenpito ole loppunut kuin seinään. Siitä ruusuja sinulle. En voi tietää tapaustasi, mutta vaikuttaa, että sinä olet tehnyt ainakin paljon asian eteen.
Itse en ainakaan ole tätä ihastustani koskaan tahtonut loukata, enkä mielestäni häneltä mitään vaatinut enkä koskaan mistään haukkunut. Miksi olisin? Olen toki pyytänyt montaakin asiaa, mutta tärkeintä olisi kuitenkin, että voisimme jotenkin "sopia" ja selvittää asian ja että voisin saada sen mielessäni järjestykseen. Tuntuu todella pahalta, että nainen jota rakastan, välttelee minua.
Ymmärrän kyllä että sinua loukkaa kun pitempiaikainen ystävä yhtä-äkkiä tuolla tavalla juoksee karkuun. Luulenpa että hän säikähti tunteitasi koska oli pitänyt sinua vain ystävänä ja siksi ahdistui.
Jos jäät liiaksi roikkumaan niin hän vain haluaa entistä enemmän vältellä sinua. Sinun kannattaisi antaa nyt hänen vain olla rauhassa. Voi olla, että hän myöhemmin miettii omaakin reaktiotaan eri kannalta jos osoitat olevasi luottamuksen arvoinen ja kunnioitat hänen pyyntöään jättää hänet rauhaan. Ihan normaaleissakin ystävyyssuhteissa, joissa ei ole mitään romantiikkaa voi tulla joskus katkoja ja aikoja jolloin on hyvä ottaa etäisyyttä. Toisilla on tähän enemmän tarvetta kuin toisilla.
Hyvään ystävyyteen kuuluu tietysti se, että asiat pitäisi pystyä puhumaan läpi tai vaikkapa edes kirjeiden välityksellä jos puhuminen ei onnistu. Kaikesta pääsee kuitenkin ajan kanssa yli, myös menetetystä ystävyydestä ja rakkaudesta vaikka se sillä hetkellä sattuukin.
Minutkin on jätetty kuin nalli kalliolle ilman mitään selittelemättä ja se tunne oli todella hirvittävä. En tiennyt mitään mitä toisen päässä liikkui ja se on kamalaa. Pääsin siitä kuitenkin yli enkä koskaan ottanut tuohon ihmiseen mitään yhteyttä vaikka olisin halunnut selvittää asiat. Myöhemmin hän lähestyi itse minua ja oli katuvainen. Hän myönsi tehneensä väärin. Sinullekkin voi käydä niin jos lähdet reilulle tielle ja jätät tuon ihmisen omiin oloihinsa. Jos roikut annat vain hänelle enemmän aihetta hylkäämiseesi. Roikkuvalla käytöksellä antaa vaikutelman että ei kunnioita toisen ihmisen päätöksiä eikä yksityisyyttä.
luin muuten nuo sinun lähettämäsi tekstarit tuolle naiselle. Minusta ne ovat painostavan oloisia. Puhut niissä viesteissä naisesta kuin hän olisi "kultasi" vaikka ette edes seurustele ym. Nainen ei selvästikkään vastauksista päätellen halua olla kanssasi läheinen ystävä. Minun mielestäni sinun pitää jättää tuo nainen omaan rauhaansa ja lopettaa viestien lähettely välittömästi vai joko olet jättänyt hänet rauhaan?
jep.. tuota se oli minullakin joskus erästä naista kohtaan. Olen siis kirjottaja joka kirjoitti jo aikasemmin tähän. Ihan selvää pakkomiellettä.
Mullakin se meni niin että lähetin tytölle kymmeniä jos en satoja viestejä päivässä joissa yritin saada naisen tapaamaan tai jotain muuta.. noloa ja hävettää valtavasti yhä se mitä tein. Hän ihmeellinen siitä ettei minua ole tuominnut tästä käytöksestä vaikka se oli hullua. Olin sairas silloin, rakkaus teki sairaaksi.
Tuossakinhan voisi kuitenkin lopulta joskus syntyä sitä ystävyyttä jos tämä mies osaisi vaan jättää tämän naisen rauhaan.. Hillitä pakkomielteensä. Nainen kyllä ottaa joskus yhteyttä jos ei vielä kaikkea ole menetetty tuon hulluuden myötä.. ;)
Kun sinä jaksat kerran noin kirjoitella tänne, minua kiinnostaisi oikeasti tietää, mitä sinä ajattelet asiasta. Sopisiko, että perehdyt vielä tähän minun ongelmaani. Voin palata asiaan vasta maanantaina joten ei ole kiirettä vastauksella. Tuolle "kulta" sanalle voit löytää oikean selityksen, kun luet edes sen alustuksen kokonaan loppuun saakka! En ole koskaan kirjoittanut hänelle "kulta", jos siinä nyt sitten jotain pahaa mahtaisi olla.
Tahtoisin oikeasti tietää:
*Mitä ahdistavaa tai muuta pahaa niissä viesteissä on?
*Miksi hän katkaisi välit kokonaan?
*Mistä ihmeestä hän minua "syyttää" ja miksi?
*Mistä hän on saanut kuin riidan pystyyn, vaikka meillä ei koskaan ole ollut oikeasti ytäkään poikittaista sanaa, ei yhtä ainuttakaan, ei koskaan aikaisemmin!
*Kuinka asian voisi ratkaista?
Lähetin hänelle ystävänpäivänä viimeksi pienen tervehdyksen, niin kauniin kuin osasin. Edellisen kerran lähetin joulukortin. Hän ei ole vastannut mitään. En vain usko, että hän tulisi ottamaan yhteyttä tai pyytämään anteeksi. En kertakaikkiaan vain usko siihen.
En muuten todellakaan haudo hänelle mitään kostoa ! Tahtoisin hänen muistavan vielä hadassakin, että ainakin minä olisin häntä rakastanut ja että hän ollut minulle kaikkein mieluisin ystävä.
Ne viestit on lähetetty yli puolen vuoden aikana. Tavallaan siinä on muutama tekstari keskustelu, jota on käyty aina välillä, kun hän on ollut sillä tuulella, että on vastaillut. Välillä on ollut väliä viikoja, jopa puolisen vuotta.
Sinun kannattaisi jättää hänet oikeasti rauhaan jos hän niin kerta oikeasti haluaa.. minua säälittää hänen puolestaan koska tiedän kuinka itse vaikutin naiseen jota tapailin ja jäin pakkomielteisenä roikkumaan..
Ihan hulluhan sinä olet. Mielettömän pelottavia, tunkeilevia ja uhkaavia nuo sinun tekstiviestisi. Etkö yhtään kunnioita toista ihmistä, joka ei todella halua sinusta mitään kuulla - enkä ihmettele ettei halua.
älä ihan noin rajua kommenttia. ;) Hän ymmärtää kyllä myöhemmin..
Elämässä selviää, kun ymmärtää ja asettuu toisen ihmisen asemaan. Olen itse oppinut etteivät asiat vain ole yleensä ratkaistavissa oikeiksi tai vääriksi. Pienilläkin sanoilla ja teoilla voi satuttaa toista syvästi. Elämässä tulee varmasti eteen paljon vaikeampia ja epämiellyttävämpiäkin tilanteita kuin toisen ihmisen rakkauden torjuminen. En usko, että kukaan jää oikeasti roikkumaan ongelmaksi asti, jos itse hoitaa omat velvollisuutensa kunialla.
Olen nainen samassa tilanteessa kanssasi.
Tosin eriä on se, että minä en saa hänelle laittaa viestiä, soittaa tai mailata sillä silloin hän hakee lähestymikieltoa ja hän se tekee varmasti, jos on aihetta, en epäile hetkeäkään.
Kävin lukemassa kaikki ne textiviestisi.
Aika rankkaa...pommitusta osaltasi.
Aika on se joka parantaa, jos parantaa.
*Mitä ahdistavaa tai muuta pahaa niissä viesteissä on?
Ahdistavat kun toinen pommittaa. Kaikkiin asioihin ei ole vastausta ja on parempi antaa olla edes hetki rauhassa, sillä saa ehkä paremman tuloksen kuin moisella tyylillä.
*Miksi hän katkaisi välit kokonaan?
Ehkä sai oikeasti kokonaan tarpeekseen.
*Mistä ihmeestä hän minua "syyttää" ja miksi?
En osaa sanoa mistä syyttää..
*Mistä hän on saanut kuin riidan pystyyn, vaikka meillä ei koskaan ole ollut oikeasti ytäkään poikittaista sanaa, ei yhtä ainuttakaan, ei koskaan aikaisemmin!
En voi tietää...pitäisi kysyä naisen mielipidettä
*Kuinka asian voisi ratkaista?
Ajan kanssa..se on ainoa keino. Alkaa kaipaamaan jos alkaa. Pahennat tilannetta ja omaa "arvoaan" pommituksella. Jos toinen ei halua puhua niin ei väkisin onnistu.
Olen myös lähettänyt kaikenlaista..ei minkäänlaista kiitosta tai kommenttia lahjoista. Ikävää!
Minä rakastan avoani ja mitä vain antaisin jos palaisi. Toinen nainen vei hänet. Mietin myös, että mitä voisin tehdä, mutta odotus on aina keino. Ei ole muuta :( Odotan ja toivoin, että heidän liittonsa ei kestä, sillä avoni sanoi, että jos heidän suhde päättyy niin hän palaa luokseni....
Koita jaksaa ja muista, et ole yksin.
Ikävintä on kun on paljon kysymyksiä joihin ei saa vastauksia ja niitä sitten miettiin 24/7...
tuleppa sitten sanomaan kun osuu omalle kohdallesi...
sinä itse olet se henkilö joka sinua voi auttaa. Sinä itse olet vastuussa omasta hyvinvoinnistasi. Sinun pitää tehdä päätös että nyt lopetat roikkumisen ja hankit oman elämän ja muuta ajateltavaa. Olet aikuinen ihminen, vastuu on sinulle omasta elämästäsi ja siitä miten kohtelet muita ihmisiä. Aikuinen ihminen ei voi elää koko ajan pelkkien tunteiden varassa, omia tunteita pitää opetella säätelemään ja hillitsemään. Kaikkea ei voi ryöpyttää toisten niskoille.
Väkisin et tuota naista itsellesi saa, se on selvä. Jos väkisin yrität niin siitä ei kuitenkaan mitään hyvää ja onnellista suhdetta tule. Miksi siis väkisin kun toinen ei kerta halua? Miksi väkisin, miksi? Ymmärrätkö nyt että sinun pitää antaa olla ja aika parantaa haavat ja pettymyksen.
”Nettivastauksiin” näyttää mahtuvan kaikenlaista. Sattui silmääni tuosta yläpuolelta keskustelu, jossa opastettiin, että jättäjän kaveri voisi hoitaa suhteen lopettamisilmoituksen jätettävälle sähköpostilla. Tällä palstalla liikuskelee ilmeisesti aika paljon jättäjiä tai sellaista suunnittelevia, särkyneen sydämen puolella jätettyjä ja ihastuspalstalla rakastuneita. Oman ajatuksen kulku näyttää riippuva myös omasta tunnetilasta. Itsekin ihastuneet jaksavat ymmärtää paremmin toisen rakkauden tunnustusta:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=3500000000000011&posting=22000000041384526
Omasta puolestani neuvoisin sinua kuitenkin ratkaisuun, joka johtaisi sopuun. Olet saanut paljon hyviä vastauksia. Sinällään oletkin tehnyt paljon, kun olet tavannut hänet myös jäähdyttelyn merkeissä. Koko juttu on kuitenkin mennyt hukkaan, mikäli asenteesi on ollut kiukkuinen ja päättynyt aina siihen, että tokaiset: en halua kuullakaan sinusta enää ikinä. Rakkautta ei voi pyytää, mutta jos olette ”tapailleet” ja olet häntä sillä silmällä katsellut, miksi et sitten voi olla edes ystävä sen aikaa, että toinen pääsee sinusta yli. Sinun nykyisellä sulhollasi ei pitäisi olla mitään tätä vastaan.
Mutta tämä oma asiani. Kiitos vastauksesta. Kysymys ei ole hänen saamisesta. En vain voi mitenkään ymmärtää, että kuinka vuosien ystävyys voi päättyä siihen pisteeseen, kun kerroin tälle ystävälleni rakastavani häntä. Siis en kertonut vihaavani häntä- vaan rakastavani. En ole koskaan pettänyt häntä missään asiassa enkä tehnyt hänelle mitään muutakaan pahaa. Olen vain rakastanut häntä. Eikä sekään ollut aikaisemmin esteenä millekään, ennen kuin kerroin sen niin suoraan, ettei siitä voinut muuten ymmärtää. Sen jälkeen en ole saanut häneltä yhtäkään kaunista sanaa tai edes normaalia vastausta. Hän lakkasi vastaamasta puhelimeenkin. Minä en vain voi mitenkään ymmärtää, mitä silloin oikein tapahtui ja miksi. Tunteita on niin vaikea hillitä, ne vain tihkuvat pintaan väkisin.
Minusta vain alkoi olla niin rasittavaa ja vaikeaa peittää ja salata sitä. En olisi osannutkaan kuvitella, että tässä näin kävisi. Ajattelin, että vaikka hän ei minua rakastaisikaan, sitten olisi tavallaan kuitenkin helpompaa. Hän tietäisi, minun ei tarvitsisi odottaa eikä tarvitsisi haaveilla mitään, mutta että olisi kuitenkin saanut jakaa salaisuuden hänen kanssaan. Minä kuitenkin olisin tahtonut olla hänen ystävänsä, ei se siitä mihinkään ole muuttunut. Kuinka se, että kertoo ihannoivansa toista, voi yllättäen muodostua kaiken pienenkin ystävyydenkin esteeksi?
Tuo sinun juttusi tuskin on aivan noin niin kuin kerroit. Taustalla on joko äärimmäisen mustasukkainen naisystävä tai vastaavaa. Vaikea kuvitella, että normaali mies lähtisi itse entiselle naisystävälleen lähestymiskieltoa hankkimaan. Vai oletko kiristänyt häntä, riehunut oven takana tai tehnyt jotain muuta suorastaan rikollista? Anteeksi jo etukäteen nämä epäilyni, mutta ehkä sinulla on jotain kerrottavaa enemmänkin.
Enkä minä odota että hän minun luokseni tulisi. Tahtoisin vain, että voisimme olla ystäviä niin aikaisemminkin. Ainakin omasta puolestani se olisi edelleen mahdollista. Tuntuu muuten ihmeelliseltä, että joku täysin ventovieras vastaa minulle - ja hän keneltä vastausta kaipaisin - ei halua olla minun kanssani missään tekemisissä.
saa sua näkemään miltä toisesta tuntuu, mitkä hänen tarpeet ja toiveet on?
Kun minusta tuntuu niin minä tahdon että tuo toinen minua varten sitä ja tätä ja minä ja minä ja minä ja minä.
Sellainen ihminen olet sinä. Ja se siinä taitaa ongelma olla.
Mitä tulee tähän pyhistelijään joka ehdottaa että kellään ei käy kuinkaan kun vaan hoitaa oman pesänsä niin ap:n sanoja toistan: odotas kun omalle kohdalle käy.
Näitä psykopaatteja meinaan piisaa, oikeesti. Ja jotkut meistä naisista on ilmeisesti pahempia hullumagneetteja kuin toiset.
juttuni on ihan niinkuin sen kerroin.
Ei minulla ole mitään tarvetta valehdella.
Tämä uusi nainen on kylläkin sairaalloisen mustasukkanen. En ole riehunut oventakana enkä tehnyt mitään rikollista, olen vain lähetellyt viestejä ja soitellut saadakseni omaisuuteni takaisin, sekä selvittää muutaman asiallisen asian, muuta en, mutta sekin on mahdotonta.
Tiedän tunteen..olen saanut vastauksia täältä, en avoltani, todellakin siltä, jolta niitä myös kaipaisin.
Ihmettelen kyllä sitä, että miten paljon hän sinulle kuitenkin vastaili, kun luin teidän viestittelyänne. Jos ei tippaakaan välittäisi, niin olisi jo vaihtanut numeroa tai lopettanut kokoaan vastailun.
Ystävyys...hän ei taida olla siihen vielä valmis, kuten ei avonikaan tai siis exavoni. Se vaatii aikaa ja sitä, että ei ole enää tunteita :(
Koita jaksaa!
En voi muuta sanoa kuin että ihmetyttää. En voi mitenkään ymmärtää, miksi olet joutunut tuohon tilanteeseen. Kai se vain sitten on niin, että kun on itse tehnyt tarpeeksi häijyn tempun, ei vain viitsi näyttäytyä. Jotenkin tulee mieleen, että ehkä hänellä ei sitten vain ollut mitään muuta syytä jättää sinua kuin se toinen, jonka vuoksi hän oli kai pettänyt sinua. Ehkä hän sitten vain tuntee siitä niin syyllisyyttä. Tai sitten hänellä ei ole mitään tunteita olemassakaan. Nämä nyt vain ovat minun arvailujani. Kurja juttu sinulle. Ymmärrän kuinka pahalta sinusta tuntuu.
Meillä ei ainakaan ole ollut ajasta puute. Olemme tunteneet toisemme kaikkiaan melkein 20 vuotta ja aina olen ollut pihkassa häneen. Siis aluksi sain muutaman tyhjänpäiväisen vastauksen ja katteettomia lupauksia, jotka hän vasta nyt lopullisesti perui. Sen jälkeen oli kausi, ettei hän vastaillut mitään. Sitten sain muutaman vastauksen, jonka hän päätti ”en tahdo olla kanssasi missään tekemissä”. Välillä on ehtinyt olla useita kuukausia, etten ole ollut häneen missään yhteydessä. Mutta kyllä ne viestit siinä melkein kaikki ovat ja jos ne luit, sait varmaan käsityksen, mistä on kyse. Ne lukemasi viestit ovat nyt siis viime kesältä ja syksyltä, jolloin hän sentään jotain joskus vastaili. Eli mikään pommitus ei voi olla syynä, kun sitä ei ole ollut ennen kuin nyt. Aika ei ole parantanut mitään. Ne kesä ja syksy eivät siis olleet viime vuonna:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000000408&posting=22000000022752346&view_mode=flat_threaded
Hän lähti suhteesta mitään ilmoittamatta, katosi ja palasi viikonlopun jälkeen ja ilmoitti, että hänellä on uusi nainen.
Siinä putosi pohja elämältä.
Hän jätti minut toisen takia, jonkun joka oli parempi kuin minä.
IKÄVÄ ON SANOIN KUVAMAATON :(
ps. oma mielipiteeni on, että kyllä sinä kovasti niissä vanhoissa viesteissä pommitit, eihän hän edes vastannut kaikkiin viesteihisi.
pss. niin aika parantaa tai sitten ei
psss. kun itkin kun hän lähti, sanoi, että joihinkin tuo voi tehota, mutta häneen ei. Luuli varmaan, että "tekoitkua" itken..hän ei tajunnut, miten hän SÄRKI sydämeni :(
Olemme paljon samassa jamassa ja ratkaisua ei löydy.
Siis ne mitkä olet lukenut, olivat nyt kesältä ja syksyltä. Siinä on ollut väliä kaksi vuotta, jolloin kirjoitin hänelle vain harvakseltaan, koska hän ei yleensä vastannut mitään.
Millaisista terveisistä itse naisena ilahtuisit? Kirjoita sinä minulle pieni viesti hänelle lähetettäväksi - sellainen - jonka haluaisit itse saada.
En ole nähnyt hänestä vilaustakaan pariin vuoteen. Ikävä on tosiaan sanoin kuvaamaton. Tavallaan jo pelkäänkin sitä, että törmään häneen sattumalta. Toivon ja pelkään. En tiedä kummin. Olisi ihana saada halia häntä, edes yhden kerran.
Jos olisin tuo nainen niin mikään viesti ei ilahduttaisi minua jos se olisi sinulta. Etkö todella ymmärrä tätä?
Hän ei halua sinua. Piste.
Ja on loukkaavaa haluta "halia" ihmistä joka ei todella halua halia sinua. Se on väkivaltaista ja itsekästä. Hali tyynyä, niillä ei ole tunteita. Mitä rakkauden sukuistakaan on tuo, että haluat vahingoittaa ja tuottaa pahaa oloa tälle ihmiselle?
niin, minusta tuo roikkumaan jääminen kertoo äärimmäisestä itsekkyydestä ja siitä että ei pysty hyväksymään sitä, että tuli jätetytksi. Asiat pitää aina sanoa suoraan ja rehellisesti, mutta jotkut jäävät roikkumaan siitä huolimatta, Kuten mies joka jäi roikkumaan minuun. Aivan sama kuinka suoraan hänelle sanoin että EI minulla EI OLE TUNTEITA häntä kohtaan niin silti hän vain väkisin yrittää saada minua itselleen.
Tämä on ensimmäinen kerta kun minulle on käynyt noin. Luulen että se johtuu siitä, että tapasin tuon miehen kun olin heikoilla henkisesti. Hän jotenkin vaistosi heikon tilani ja käytti sitä hyväkseen. Hänelle jäi sellainen mielikuva minusta että ylitseni voi kävellä ja minua voi määräillä. En ole koskaan ollut hänelle ilkeä vaikka aihetta todellakin olisi ollut...
Kukaan mies ei ole koskaan aikaisemmin ollut minua kohtaan ja yksityisyyttäni kohtaan noin epäkunnioittava kuin tämä roikkuja. Olen ystävä kaikkien muiden ex-ni kanssa (joita ei ole paljon). He ovat kunnioittaneet päätöksiäni ja minä heidän. He ovat jättäneet minut rauhaan eivätkä ole yrittäneet pakottaa minua mihinkään vasten tahtoani. Siksi voin olla vieläkin heidän ystävänsä.
Valitettavan moni on nykyään täysin kyvytön menemään omaan itseensä ja näkemään että on itse syyllinen omaan ahdinkoonsa. Aina pitää se syntipukki löytää muualta.
ei tipu, minä en ole hänelle yhtään mitään velkaa! Koittaisit sinäkäin vaihteeksi katsoa peiliin ja miettiä miltä toisesta ihmisestä tuntuu. Myös jättäjällä on tunteet ja muilla ihmisillä, sinä et ole ainut ihminen tässä maailmassa kellä on tunteet.
en minä oikeasti voi mitään tervesiä kirjoittaa.
Tiedän kyllä mitä ajat takaa, sillä minäkin tahtoisin sellaisen viestin jolla exavo palaisi luokseni. Ei sellaista kukaan voi kirjoittaa...en oikeasti tiedä teidän suhteesta ja sen syvyydestä niitä totuuksia. Itse olen lähetellyt kaikenlaista, rakkaudenosoituksia ja jne..mikään ei tehonnut, eli en tiedä mikä hänen sydänmensä sulattaisi :(
Taidat oikeasti rakastaa/pitää hänestä kun näinkin pitkään olet häntä kaivannut.
Minä en pelkää häneen törmäämistä, paitsi sitten jos hän ei ole yksin liikenteessä..pelkään lähinnä tunteitani sitä uutta naista kohtaan.
Tiedän, minäkin toivon edelleen yhtä halia.
Vastaan nyt tähän loppuun, jotta tulee paremmin luetuksi. Koskee samalla tavalla monia vastanneita.
Tässä esille tuodut asiat saavat minut aivan järkyttymään. Onneksi koulussa nykyään opetaan lapsille jo hiukan ihmissuhdetaitoaj. Ainakin meidän koululaisilla oli ystävän päivänä eräänlainen halipassi, johon on kerätty kavereiden nimiä, ketä oli halattu. Täytyy pystyä erottamaan normaali elämä rakastavaisten seurustelusta. Monessa muussa kultuurissa jopa suudelmat kuuluvat normaaliin tervehtiimseen ja tavanomaiseen tunteiden osoittamiseen. Me katajaiset suomalaiset olemme näissä asioissa jälkijunassa ja kirjaimellisesti kuin eri maasta. Ei entisen näkeminen tai tapaaminen ole kiellettyä - kyllä sen uudenkin pitää se ymmärtää.
Lähestymiskielto on tarkoitettu suojelemaan väkivallalta, jota esiintyy lähinnä kostona riitaissa eroissa taistelaessa lapsista ja omiasuudesta sekä rikosjutuissa erityisesti todistajien ym. osallisten suojelemiseen. "Roikkumisella" ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa. Se on valitettava tosiaisia, että suhteessa aina se osapuoli joka rakastaa enemmän on myös se osapuoli, joka joutuu kärsimään enemmän.
Tietysti minä rakastan häntä. Ei se siitä mihinkään ole hävinnyt. Ymmärrän myös hyvin, jos hän ei rakasta minua, mutta sitä minä en ymmärrä, miksi hän ei voi edes näyttäytyä ja puhua minulle. Tahtoisin kovasti olla edelleen hänen ystävänsä. Se ei varmasti loukkaisi ketään. Ei kukaan tahdo olla huonoissa väleissä mielittynsä kanssa.
Minun mielestäni sinulla on ainakin sydän paikallaan. Jos on tosissaan rakastanut, ei se rakkaus siihen lopu, että toinen kääntää selkänsä. Jos se loppuu vain molemminpuoliseen toteamuksen, että hymyillään kun tavataan, ei mitään rakkautta ole koskaan ollutkaan. Tämä kai lieneekin se kaikkein tavallisin tilanne. Kumpikaan ei ole mukana täysillä, ainakaan siinä vaiheessa, kun erotaan. Jos sinä kirjoitat hänelle kauniisti, ei hänellä tai kenelläkään muullakaan voi olla mitään sitä vastaan.
Sikäli kuin tämä exäsi uusi ei ole se este ja manipuloija, joka estää teitä edes näkemästä toisianne, en syyttäisi häntä. Pohjimmainen syy on kuitenkin siinä sinun exässäsi. Tiedän kyllä, että uusi kumppani on joskus vainoharhaisen mustasukkainen ja yrittää kaikin tavoin rikkoa välit ja hävittää kaiken exään viittaavan. Se voi olla syy tässäkin, en voi tietää ja on varmasti vaikea sinunkin tietää. Oliko teillä muuten riitaa, kun hän lähti?
Tuntuu vain, että kukaan ei voi sitä ymmärtää, joka ei ole jotenkin itse samassa veneessä – tai ainakin ollut joskus. Sinäkin olet kuitenkin saanut olla tämän rakkaasi kanssa. Mutta sinä sentään tiedät ja ymmärrät, miten pahalta se tuntuu. Minä olen aina joutunut peittämään kaiken. Enkä voi puhua asiasta kenellekään. Jotenkin sieluni silmin näen, että kyynel vuotaa useinkin poskellesi, kun vain suljet silmäsi.
Ei se rakkaus mihinkään katoa vaikka toinen jättäisi. Se olisikin niin "helppoa" jos/kun toinen lähtisi ja mitään tunteita ei enää olisi..ei tarvitisi kaivata eikä surra.
Ehkä hän pelkää "sekaantua" enää sinuun, sillä kun ei tahdo olla yhteydessä. Hänellä on ehkä toinen elämä nyt ja on jättänyt sinut taakseen, ihan niin kuin minunkin on käynyt. Toisen ystävä on paha olla jos toinen ei tahdo. :(
Ystävyyttä on myös monenlaista, toiselle se on sitä, että soitellaan joka päivä tai ollaan muuten yhteydessä. Toiselle se on taas sitä, että otellaan yhteyksiä kerran pari vuodessa ja heitetään joulukortilla. Minulle riittäisi ystävyydeksi, että edes joskus soittaisi, mutta ei.
Totta, jos erotaan ystävinä, niin silloin ei koskaan ole ollutkaan mitään rakkautta, vaan ystävyyttä.
En saa hänelle kirjoittaa kauniistikkaan..hän ei ehkä enää edes lue viestejäni, en tiedä. En ole mitään enää lähetellyt..mitä hyötyä niistä enää olisi?!
Exn uusi tietää minusta, tietää myös sen, että tahtoisin exavoni keinolla millä hyvänsä takaisin eli varmasti pitää exavostani kynsillä kiinni, niin tiukasti kuin vain pystyy. Tiedän myös sen, että hän "vahtii" exavoani, että hän ei ota minuun yhteyttä millään keinolla, eli olemme molemmat exavoni kanssa samassa tilanteessa, minä en saa ottaa yhteyttä häneen eikä exavo minuun, niimpä niin. Se on sitä mustasukkasuuttaa pahimmillaan. Tosin exavoni on kauan sitten sanonut, että hän on nyt toisen kanssa, eikä hänellä ole tarvetta olla minuun yhteydessä, eli se siitä sitten.
Meillä ei ollut riitaa kun hän lähti. Ehkä olisi pitänyt olla, niin olisi ymmärtänyt paremmin miksi mulle näin teki. En kiellä, että eikö meillä olisi ollut ongelmia, mutta ei mitään sellasia mitä ei olisi voinut hoitaa tai puhumalla ratkaista.
Totta, minuakaan ei ymmärretä, tunnut olevan niitä todella harvoja jotka tosiaan tietävät miten pahalta sydämessä voi todella tuntua ja sattua ja kun herää aamulla samaan tuskaan johon illalla on nukahtanut.
Miten muuten täytät päiväsi? Oletko töissä?
Saatko ajatuksiltasi edes hetken rauhan?
Aion tänään paremmin tutustua kirjoituksiisi täällä, sillä olen lukenut ne aika pikaisesti.
Minä taas tunnen sen miten paljon sinä kärsit, se "paistaa" teksteissäsi :(
Lähestymiskielto
Lähestymiskielto tarkoittaa, että henkilön hengen, terveyden, vapauden tai rauhan suojaamiseksi voidaan jotakuta toista kieltää ottamasta häneen yhteyttä.
Vaikea kysymys. Usein tuntuu, että täytän kyynelillä päiväni. Tässä en voi kertoa kovin paljon enempää. Ei sitä voi unohtaa kuin joskus hetkeksi, kun esim. puhuu jonkun kanssa tai jotain muuta vastaavaa, joka vie vähän aikaa kaiken huomion. Minä tiedän, jos en rakastaisi häntä, olisi tietysti helpompaa. Mutta se ei ole niin yksinkertaista, kun kuitenkin kaipaa ja ajattelee.
päivät menee töissä, mutta iltaisin itken.
Minulla on jopa niin, että kun puhun jonkun muun kanssa niin ajatukseni ovat exavossani, on vaikea keskittyä mitä sanottavaa muilla on..
Niin..unohtaa on niin mahdotonta, kaikki eivät sitä tajua.
Mietin tässä sitä, että kun kuitekin olimme yhdessä lähes 7 vuotta, että miten sitä joku pystyy totaalisesti sulkemaan toisen elämästään. Minä ajattelen häntä jatkuvasti, eikö hän ajattele lainkaan minua? Eikö hän kaipaa minussa mitään? Eikö hän tosiaan halua edes kuulla mitä minulle kuuluu kun tietää, että ypöyksin jäin? Onko kaikki tunteet kuolleet, vaikka vielä "muutama "viikko olin hänen pikku-kultansa jne..
En vaan jaksa tajuta tätä kaikkea julmuutta/kylmyyttä!!!!
Enpä usko että toisessa roikkumista ja toisen ihmisen häriköintiä pidetään muissakaan kulttuureissa soveliaana kuten tässä joku yrittää sepustaa. Aika köykäiset perusteet ovat. Eivät mene läpi.
Minä en nyt aio hankkia lähestymiskieltoa. Jos tuo hänen käytöksensä pysyy tekstiviestittelyn tasolla niin jätän vain noteeraamatta ne (kuitenkin todistusaineistoksi jätän ne puhelimeen). Jos hän yrittää jotakin muuta niin sitten voi olla, että teen hänestä ilmoituksen. Nyt olen päättänyt, että en vain yksinkertaisesti välitä hänen viesteistään . Aina kun niitä tulee ne ovat kuin ilmaa minulle tästä lähtien. Täällä ilmi tulleiden keskustelujen perusteella olen tehnyt juuri oikein, eli jättänyt vastaamatta hänelle. Jos olisin vastannut ja tapaillut häntä hän olisi lähennellyt minua, vaatinut sitä sun tätä ja sotkenut täysin elämäni vähääkään välittämättä siitä mitä minulle ja elämälleni tapahtuu.
Olen todella entistä enemmän vakuuttunut ratkaisustani ja toiminut oikein.
En aio enää palata katsomaan miten tämä keskustelu etenee. Kiitos kuitenkin vastanneille ja varsinkin niille muutamalle fiksulle ex-roikkujalle jotka vastasivat ja kertoivat tulleensa lopulta järkiinsä ja tajunneet käytöksensä vääryyden ja typeryyden. Uskon, että tuokin mies joka minussa roikkuu luovuttaa lopulta ja tulee järkiinsä kun huomaa, että hänen painostuksensa ei tepsi.
Hyvästi
Se, että mikään entinen ystävyys tai muukaan ei merkinnyt mitään, on minunkin vaikea ymmärtää. Eikö mikään maailmassa muistuta häntä minusta, eikö mistään nouse ajatusta siitä, kuinka juuri hän osaakin minua satuttaa.
Kaiken kätkeminen ja tunteiden piilottelu käy voimille. Avasin tuollaisen osoitteen. Jos haluat, voimme vaihtaa tuntemisia. Lainasin sinun puumerkkiäsi ja voit kirjoittaa minulle osoitteella sydan.syrjallaan ( at ) windowslive.com