Tahtoisin neuvoja muilta naisilta, ehkä vähän vanhemmilta ja kokeneimmilta, tai miehiltä, jotka ymmärtävät tilanteeni.
Olen niin kauhean nuori vielä, täytän 20v. tänä vuonna. Olen niin hirvittävän epävarma itsestäni, vaikka ilman syytä. Kauheesti on kauniiksi kehuttu pitkiä mustia ja paksuja hiuksia, kropan kurveja jne, mutta silti..
Olen seurustellut poikaystäväni kanssa hiukan alta vuoden. Tätä ennen minulla oli yksi pitkä, useita vuosia kestänyt suhde.
Ongelmani on 25-vuotias mieheni.
Muutin hänen perässä pääkaupunkiseudulta kauemmaksi hiukan pienenmpään kaupunkiin. (emme silti puhu yhäkään mistään pikkukaupungista/kunnasta).
Tuntuu, että täällä meno on niin erilaista. Tiedän hänen viettäneen erittäin railakasta sinkkuelämää ennen minun tapaamistani. Hänellä on ollut lähes 100kpl eri seksikumppaneita, mukaanlukien pikkujulkikksia (turhia ns. "no bodyja", juontajia, malleja, missejä yms.) Se vaivaa minua helvetisti.
Minua vaivaa, nähdä hänen entisiä hoitojaan netissä, iltapäivälehtien lööpeissä, ja olen jopa nykyään niin hajalla ja sekaisin, että ihan kadulla kävellessäni ja nähdessäni nätin nuoren tytön mietin onko mieheni käynyt hänenkin perseessään.
Tunnen, kuin minulla olisi tarve "kisailla" mieheni kanssa seksikumppaneiden tai suosion määrästä, tunnen jääväni reippasi kakkokseksi ihan jo senkin takia, että omat seksikokemukseni rajottuvat n. neljäsosaan tuosta sadasta.
Eikö tuollainen alitajuinen kilpailu ole melko sairasta ja perverssiä?
Hän myös katsoo pornoa erittäin paljon. En tiedä miksi sekin vaivaa minua.
Tuntuu, kun en riittäisi hänelle. Hän ei ole missään vaiheessa sanonut tai käyttäytynyt niin.. Päinvastoin, koko aika kiinni kropassani, kehuu yms.
Mistä tämä pohjaton epävarmuus ja riittämättömyyden tunne tulee?
Hänet on kasvatettu hyvin, ja tiedän muutenkin erittäin vahvasti, ettei hän olisi ikinä uskoton.
Miksi pahoitan mieleni esimerkiksi pornon katsomisesta ihan kuin se olisi uskottomuutta?
Minua vaivaa niin mahdottomasti hänen entinen elämänsä. Ei saisi, hän ei ole minulla mitenkään velvollinen kertomaan edellisistä suhteistaan/seksijutuistaan, enkä edes haluaisi tietää.
Surullisinta lienee se, etten pysty puhumaan epävarmuudestani hänen kanssaan. Kokeiltu on useaan otteeseen, jolloin hän totee, että tämä on säälittävää ja todella typerää, minun tulisi olla todella varma itsestäni eikä alentua miettimään moisia. Olen myös naiivi ja lapsellinen, eikä se ole hänen tehtävänsä pönkittää minun itsetuntoani. Suhteen alussa kun on kerta kehuttu, niin se riittäköön. Hän ilmoittaa kun asia muuttuu. Kiva.
Ongelma lieneekin se, että tunnen kilpailevani (enimmäkseen ulkonäöllä) kaikkien maailman muiden naisten kanssa miehestäni.
Kenties epävarmuuteni johtuu myös siitä, ettei mieheni puhu tunteistaan. Entinen ainoa kunnon suhteeni oli täysin erilainen. Entiseni kehui, puhui ja pussasi. Toisin kuten nykyinen.
Tiedän hänen välittävän minusta todella paljon, asumme lähes yhdessä, mutten ole kuullut vielä kertaakaan, että hän rakastaisi minua.
Ei kuulemma halua kiirehtiä tai hoppuilla, jäänyt ilmeisesti traumoja edellisestä suhteesta. (Teinikihlat, yhteemuutto, jnejne). Haluaa kuulemma tällä kertaa oikeasti tarkoittaa sitä, kun sanoo sen ääneen, ja haluaa sen olevan special moment.
Miten tämä rakkauden tunnustaminen on naisille niin mahdottoman tärkeää? Ihan kuin mitkään muut teot, sanat, eleet jne eivät merkitsisi mitään sen rinnalla. Miksi me naiset olemme niin itsekkäitä, ettemme halua miestemme huomaavankaan edes ketään muita?
Oma filosofiani on se, että en seurustele ennen kuin löydän kaikinpuolin "täydellisen" miehen; sellaisen miehen, jota en vaihtaisi kehenkään muuhun.
Tiedän tämän myrkyttävän suhteemme, jossen pääse asioiden yli tai ympäri. Olen koittanut laittaa asian nuoren iän piikkiini, ikä tuo varmuutta jne, eh?
Anteeksi epäselvä viestini, ei taida olla päätä eikä häntää... :-D Mutta jos jollain on lohduttavia sanoja tai mahtavia vinkkejä asian hoitamiseksi?
Olen niin kauhean nuori vielä, täytän 20v. tänä vuonna. Olen niin hirvittävän epävarma itsestäni, vaikka ilman syytä. Kauheesti on kauniiksi kehuttu pitkiä mustia ja paksuja hiuksia, kropan kurveja jne, mutta silti..
Olen seurustellut poikaystäväni kanssa hiukan alta vuoden. Tätä ennen minulla oli yksi pitkä, useita vuosia kestänyt suhde.
Ongelmani on 25-vuotias mieheni.
Muutin hänen perässä pääkaupunkiseudulta kauemmaksi hiukan pienenmpään kaupunkiin. (emme silti puhu yhäkään mistään pikkukaupungista/kunnasta).
Tuntuu, että täällä meno on niin erilaista. Tiedän hänen viettäneen erittäin railakasta sinkkuelämää ennen minun tapaamistani. Hänellä on ollut lähes 100kpl eri seksikumppaneita, mukaanlukien pikkujulkikksia (turhia ns. "no bodyja", juontajia, malleja, missejä yms.) Se vaivaa minua helvetisti.
Minua vaivaa, nähdä hänen entisiä hoitojaan netissä, iltapäivälehtien lööpeissä, ja olen jopa nykyään niin hajalla ja sekaisin, että ihan kadulla kävellessäni ja nähdessäni nätin nuoren tytön mietin onko mieheni käynyt hänenkin perseessään.
Tunnen, kuin minulla olisi tarve "kisailla" mieheni kanssa seksikumppaneiden tai suosion määrästä, tunnen jääväni reippasi kakkokseksi ihan jo senkin takia, että omat seksikokemukseni rajottuvat n. neljäsosaan tuosta sadasta.
Eikö tuollainen alitajuinen kilpailu ole melko sairasta ja perverssiä?
Hän myös katsoo pornoa erittäin paljon. En tiedä miksi sekin vaivaa minua.
Tuntuu, kun en riittäisi hänelle. Hän ei ole missään vaiheessa sanonut tai käyttäytynyt niin.. Päinvastoin, koko aika kiinni kropassani, kehuu yms.
Mistä tämä pohjaton epävarmuus ja riittämättömyyden tunne tulee?
Hänet on kasvatettu hyvin, ja tiedän muutenkin erittäin vahvasti, ettei hän olisi ikinä uskoton.
Miksi pahoitan mieleni esimerkiksi pornon katsomisesta ihan kuin se olisi uskottomuutta?
Minua vaivaa niin mahdottomasti hänen entinen elämänsä. Ei saisi, hän ei ole minulla mitenkään velvollinen kertomaan edellisistä suhteistaan/seksijutuistaan, enkä edes haluaisi tietää.
Surullisinta lienee se, etten pysty puhumaan epävarmuudestani hänen kanssaan. Kokeiltu on useaan otteeseen, jolloin hän totee, että tämä on säälittävää ja todella typerää, minun tulisi olla todella varma itsestäni eikä alentua miettimään moisia. Olen myös naiivi ja lapsellinen, eikä se ole hänen tehtävänsä pönkittää minun itsetuntoani. Suhteen alussa kun on kerta kehuttu, niin se riittäköön. Hän ilmoittaa kun asia muuttuu. Kiva.
Ongelma lieneekin se, että tunnen kilpailevani (enimmäkseen ulkonäöllä) kaikkien maailman muiden naisten kanssa miehestäni.
Kenties epävarmuuteni johtuu myös siitä, ettei mieheni puhu tunteistaan. Entinen ainoa kunnon suhteeni oli täysin erilainen. Entiseni kehui, puhui ja pussasi. Toisin kuten nykyinen.
Tiedän hänen välittävän minusta todella paljon, asumme lähes yhdessä, mutten ole kuullut vielä kertaakaan, että hän rakastaisi minua.
Ei kuulemma halua kiirehtiä tai hoppuilla, jäänyt ilmeisesti traumoja edellisestä suhteesta. (Teinikihlat, yhteemuutto, jnejne). Haluaa kuulemma tällä kertaa oikeasti tarkoittaa sitä, kun sanoo sen ääneen, ja haluaa sen olevan special moment.
Miten tämä rakkauden tunnustaminen on naisille niin mahdottoman tärkeää? Ihan kuin mitkään muut teot, sanat, eleet jne eivät merkitsisi mitään sen rinnalla. Miksi me naiset olemme niin itsekkäitä, ettemme halua miestemme huomaavankaan edes ketään muita?
Oma filosofiani on se, että en seurustele ennen kuin löydän kaikinpuolin "täydellisen" miehen; sellaisen miehen, jota en vaihtaisi kehenkään muuhun.
Tiedän tämän myrkyttävän suhteemme, jossen pääse asioiden yli tai ympäri. Olen koittanut laittaa asian nuoren iän piikkiini, ikä tuo varmuutta jne, eh?
Anteeksi epäselvä viestini, ei taida olla päätä eikä häntää... :-D Mutta jos jollain on lohduttavia sanoja tai mahtavia vinkkejä asian hoitamiseksi?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Moi,
mulla ei kyllä ole mitään helpottavia sanoja tai vinkkejä tuohon, nimittäin mulla on samanlainen ongelma että poikaystävällä on ollut 30 seksikumppania enemmän kuin minulla (mulla määrä siis alle 10, oon 23v.). Oon kauhean mustasukkainen ja vertaan jatkuvasti itseäni muihin. Joskus musta tuntuu, että haluaisin erota ja kokeilla vähän enemmän että olisin sen "tasolla". Eipä kai tähän auta muu kuin itseluottamuksen nostaminen, varmaan se siitä iän myötä varttuu :). hope so... :S
Nuorena on epävarma ja mustasukkainen, vähän vanhempana ei enää. Kun kolmekymppiä lähestyy, olet joka tavalla kokeneempi; tällä en tosin tarkoita, että pitäisi niitä seksikumppaneita ehdoin tahdoin keräillä. Ei auta kuin aika.
PS. En usko, että suhteesi tähän nykyiseen mieheen kestää, joten hänen takiaan en viitsisi turhaan riutua.
kuin sinä, ei haittaa vaikka mieheni huomaisi muita. Tiedän että olen paras silti.
Eli älä yleistä...
Hellureijaa...PINNALLISILTA vaikutatte molemmat...
Sinä: "Mullon nää ihanat paksut hiukset, hyvät muodot, jne..."
"Miehesi": "Lääh, lääh...taas yksi KAUNIS nainen..."
(siis kuka se nainen sitten sattuukin olemaan)
Sorry, suoraa tekstiä, mutta kun vaikutatte molemmat niin pinnallisilta ja suhteenne jotenkin perustuu tuolle pinnallisuudelle...siitä ne "kauneuskilpailutkin" sitten saavat alkunsa...
Niin.
Mutta niinhän se on, että "vakka kantensa valitsee"...