Onko mielestäsi jotain ideaali-ikää, jolloin vakiintua parisuhteessa? Eli milloin olit tai olisit mielestäsi juoksusi juossut vai etkö ole koskaan moista kaivannutkaan? Vai onko aikeesi pysyä sinkkuna koko elämäsi?
Onko onnistumisen mahdollisuudet mielestäsi samat, olipa sitten pari- tai viisikymppinen? Koskeeko sama ideaali-ikä niin naisia kuin miehiäkin?
Onko onnistumisen mahdollisuudet mielestäsi samat, olipa sitten pari- tai viisikymppinen? Koskeeko sama ideaali-ikä niin naisia kuin miehiäkin?
Vastaukset 22
Vanhimmat
järki jo päässä ja oikea osuu kohdalle
selvinnyt ilman lataamoa tästä vuosien palstaputkestasi??
Kohdallasi kysymys lienee teoreettinen, miten sä edes ehtisit semmoisia trivialiteetteja kuin mimmejä tsiigailee..
etsikkoaika mennä ohi joskus alle kolmikymppisenä, nyt on pirun vaikea (mahdotonta?) luopua saavutetusta vapaudesta
monien kohdalla olevan miehillä 36-42 vuotisena ja naisilla 32-38 vuotisina on juoksut juostu.
(Itse taas oikein koskaan mitään juoksu kautta kaivannut tai suurempia tullutkaan, ei vain pariutumiskelpoista miestä tullut vastaan)
Parikymppisten pariutumisista tahtoo tuo ero tulla ja uusi rariutumisputki alkaa juuri noissa iässä joita tuonne laitoinkin ja jostain syystä kestää paremmin.
niin tuon ikäisinä niitä oikeasti pitäisi alkaa suunnittelemaan, jos halutaan pienentää lukemia eroperheiden lapset. Ainoa ongelma tuossa iässä on tottunut jo yms.nukkumaan yöt rauhassa ja menemään omin ehdoin.
ole kiinni,vaan siitä millon löytää hyvän parin. Itse olen useasti luullut löytäneeni,mutta nuorena sitä puoli tai toinen hölmöilee ja erehtyy. Vanhempana ei luultavasti enään muutu niin paljon ja on jo nähnyt elämää,silloin voi olla helpompaa.
Se olis varmaan ihanne ikä alkaa seurustella ja siitä pari vuotta etiäpäin muuttaa yhteen ja koulun jälkeen alkaa sit rakentaa taloa ja pyöräyttää parit muksut. Naiselle se sit ois ehkä pari vuotta vähemmän.
ja kolmekybäsinä erotaan kun tekee toisen mieli juosta ja tai molempien ja kukas hoitaa lapset? Aika yleinen kuvio tuo.
koko väestöön
henk.koht.kokemusta tuosta kuviosta vaan nähnyt ja lukenut väestön kokemuksista.
siinä kolmenkympin kieppeillä voikin sitten erota ja aloittaa alusta kun kaikki on valmista.
vaikka tuttavasi eivät onnistu suhteissaan se ei tarkoita etteikö ihmiset yleisemmin onnistuisi
mutta lahimmat tuttavat ovat onnistuneet tuossa kuviossa jonka Fredu kuvaili.
n. 30v on minust hyvä ikä sitoutua ja vähän rauhottua... siihen mennessä on kerennyt kokemaan jo paljon, ja ehkä on tietyllä tavalla kypsempi aikuiseen suhteeseen...
Näin siis vaan omasta mielestäni, kaikkihan tekee niinkuin parhaakseen näkee.
mä olen kerinnyt vakiintua jo monen monta kertaa enkä kyllä ole viisastenkiveä tähän löytänyt. Sanoisin, että se ikä, jolloin tuntee, että niin haluaa tehdä.
Voihan sitä sitten vakiintumisten välissä taas juoksennella, jos siltä tuntuu.
kriteerinä vakiintumiselle.
Vaikka aikoinaan luulin jo olevani valmis, niin en sitten kuitenkaan ollut. Enkä koe ihan vieläkään olevani. Mutta josko kolmeenkymppiin mennessä se varmuus jostain tulisi..?
En silti koe, et asialla nyt mikään kiirekään edes on. Vaihtoehtona meinaan on myös se, et haluun vakiintua vasta sitten kun lapsi on muuttanut jo kotoa pois.. Mä oon suunnitellut, et aloitan uudet juoksut sitten:D
Voisko iällä olla merkitystä, jos löytää sopvan ja halut ja tarpeet kohtaa, siinähän se on. Joillakin se juoksuaika toistuu määrätyin väliajoin. Tai sitten se toistu puolisolla..joka karkaa.
Sinkkuus on mielestä henkilokohtainen asia, joko tietoinen valinta tai kohtalo, jota ei haluis. Kyllä viiskymmisenä on nähnyt ja kokenut maailamaa ja tietää ne loukut, joita välttää, toivottavasti.
Ehkä vanhempana on kuiteskin paremmat mahdollisuudet onnistua.
nyt tai pari vuotta viel tästä eteenpäin.. ja oon siis 20-vuotias nyt. Ihannekuvio menis niin et menisin naimisiin vaikkapa 22-23 vuotiaana. Sit saisin ensimmäisen lapsen joskus 23-24- vuotiaana. Kuitenki tässä opiskelujen välissä ennen ku valmistun. Sit toisen muksun tuosta pari vuotta myöhemmin. Haluaisin saaha mahdolliset lapseni aika nuorena..
tuntee olevansa tarpeeksi kypsä vakavaan parisuhteeseen.
Se, milloin toinen on aloittanut vakavan parisuhteen, ei sovi toiselle.
3-kymppisenä tai rapiat päälle.
Noin ainakin omalla kohdallani. Parikymppisenä aloin suhteen, joka kesti yli 8 vuotta, sitten olen ollut monta vuotta yksin.. Nyt kolkyt ja pikkurisat, tunnen itseni, tiedän mitä haluan tai en halua, tiedän millaisessa suhteessa voin elää ja mitä pystyn antamaan.. Elämä on ehtinyt opettaa paljon ja tiedän, ettei mitään saa ilmaiseksi, ei edes hyvää parisuhdetta. Tämä olisi siis hyvä ikä vakiintua, jollen olisi niin hemmetin kranttu.
Joten mä sanoisin, että n. kolmenkympin korvilla.
Niin ja nuo mahdollisuudet näyttäisi olevan kovin paljon paremmat ja vientiä enemmän nyt ns. toisella kierroksella, kuin sillon nuorempana.
Onnistumisen mahdollisuudet ovat moninkertaisesti paremmat vanhemmalla iällä, sehän on selvää.
sehän riippuu ihan ihmisestä.
mä halua sitoutua. mielestäni naiset on parhaimmillaan, kun niitä ei tunne kovin hyvin.
olen kolme kertaa seurustellut ja menettänyt siinä viisi vuotta nuoruudesta...jälkeenpäin ottaa päähän aivan homona.
ei ne naiset siitä muutu, kax-kolme kertaa riittää...sen jälkeen se on "been there done that"-meininkiä. loput kerrat olisi vain ajan kulutusta