Tämä viesti on erityisesti teille jotka olette saaneet kilojanne karisemaan, jopa reilustikin.
Itse olen lapsesta asti ollut reilusti ylipainoinen ja kärsinyt siitä varmaankin kaikin mahdollisin tavoin. Minua on kiusattu ja olen oppinut olemaan sivussa kun muilla on hauskaa. Minua ei joko haluttu mukaan tai jotkut jutut olivat vartalolleni ylivoimaisia, en voinut osallistua. Pikkuhiljaa minusta muotoutui luonne joka tukee muita. Olin kannustaja sekä tukija, kaikkien kaveri mutten kuitenkaan kenenkään ystävä. Vanhemmiten koin miesten huomion aina menevän ystävilleni, enkä koskaan saanut kaipaamaani rakkautta tai läheisyyttä. Olin yksin ja söin lisää. Liikunta vaikeutui ja sairauksia tuli enemmän. Aloin tuntea itseni todella yksinäiseksi seurassa.
Nyt kuitenkin olen onnistunut tiputtamaan muutaman kymmenen kiloa painostani. Olen yhäkin merkittävästi ylipainoinen, mutta luonteeni tuntuu muuttuneen. En enää ole niin syrjäytynyt ja saan miestenkin huomiota osakseni. En kuitenkaan pidä tätä niin kovin hyvänä asiana. Voiko ihmisen ulkonäkö vaikuttaa näin paljon luonteeseen?
En voi sanoa että olisin juurikaan iloisempi tai tuntisin oloani kovinkaan paljon paremmaksi, mutta jokin on muuttunut käytöksessäni. Ja muiden ihmisten käyttäytyminen minua kohtaan on muuttunut. Minut huomataan ja minua kehutaan. Tämä hämmentää ja alan käyttäytyä aivan omituisilla tavoilla.
En ole lainkaan tälläinen ihminen.
Onko kenellekään tapahtunut vastaavaa? Kokeeko kukaan syrjäytyneensä omasta itsestään ulkonäön muuttumisen myötä?
En tiedä onko tämä oikea palsta kirjoittaa tätä mutta kunhan nyt jonnekin laitoin.
Itse olen lapsesta asti ollut reilusti ylipainoinen ja kärsinyt siitä varmaankin kaikin mahdollisin tavoin. Minua on kiusattu ja olen oppinut olemaan sivussa kun muilla on hauskaa. Minua ei joko haluttu mukaan tai jotkut jutut olivat vartalolleni ylivoimaisia, en voinut osallistua. Pikkuhiljaa minusta muotoutui luonne joka tukee muita. Olin kannustaja sekä tukija, kaikkien kaveri mutten kuitenkaan kenenkään ystävä. Vanhemmiten koin miesten huomion aina menevän ystävilleni, enkä koskaan saanut kaipaamaani rakkautta tai läheisyyttä. Olin yksin ja söin lisää. Liikunta vaikeutui ja sairauksia tuli enemmän. Aloin tuntea itseni todella yksinäiseksi seurassa.
Nyt kuitenkin olen onnistunut tiputtamaan muutaman kymmenen kiloa painostani. Olen yhäkin merkittävästi ylipainoinen, mutta luonteeni tuntuu muuttuneen. En enää ole niin syrjäytynyt ja saan miestenkin huomiota osakseni. En kuitenkaan pidä tätä niin kovin hyvänä asiana. Voiko ihmisen ulkonäkö vaikuttaa näin paljon luonteeseen?
En voi sanoa että olisin juurikaan iloisempi tai tuntisin oloani kovinkaan paljon paremmaksi, mutta jokin on muuttunut käytöksessäni. Ja muiden ihmisten käyttäytyminen minua kohtaan on muuttunut. Minut huomataan ja minua kehutaan. Tämä hämmentää ja alan käyttäytyä aivan omituisilla tavoilla.
En ole lainkaan tälläinen ihminen.
Onko kenellekään tapahtunut vastaavaa? Kokeeko kukaan syrjäytyneensä omasta itsestään ulkonäön muuttumisen myötä?
En tiedä onko tämä oikea palsta kirjoittaa tätä mutta kunhan nyt jonnekin laitoin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sinä ajattelet liikaa. Mutta jos oikein kiristää vanne niin voithan aina syödä ittes taas lihavaksi.
aika ikävästi sanottu:( Saatkohan jotakin tyydytystä siitä, kun lyöt lyötyä..
Aika paljon merkitsee se millaisena pidät itseäsi. Jos olet tyytyväinen itseesi(esim.pienen painonpudotuksen jälkeen), niin kyllä se rentous ja rauhallisuus huokuu sinusta, niin ihmisetkin ovat kiinostunempia sinusta. Tarkoitan tällä sitä, ettei se oletko lihava tai laiha välttämättä merkitse mitään, vaan se, että hyväksyt itse itsesi sellaisena, kuin olet ja se viestittää muille paljon.
Ymmärrän tuon toki, muiden suhteen itseeni. Tietenkin se vaikuttaa että olen kenties avoimempi jne.. Mutta se miten tässä itse muutun tuntuukin oudommalta. Kaipaan enemmän huomiota ja olenkin esillä enemmän ja jälkeenpäin koen morkkista millaiseksi olen muuttunut. Tekemiset tuntuu hyvältä idealta tehdessä mutta jälkeenpäin tuntuu kuin joku muu olisi niissä ollut.
Ja aikaisemmalle (ensimmäiselle) kommentoijalle: Ongelma ei sinusta tuntune ongelmalta mutta ennen kaikkea osoitinkin viestini sellaisille joilla mahdollisesti on ollut samanlaisia asioita elämässään.
Huomasitko kysymyslauseet viestini lopussa? Vastasitko niihin?
Kiitos asiallisista vastauksista.
Minäkin olen lihava, ollut aina pullea, ainakin jonkin verran. Ja kun olen saanut painoni putoamaan, jonkin verran,niin olen huomannut saman jutun, että jotenkin minut huomataan paljon paremmin. Luulen, että käytökseni muuttuu painon myötä.
Ja just samanlainen olen minäkin ollut; kaikkien kaveri eikä ystävää. Tosin en tiedä haluaisinko ystävää ollenkaan. Minulla on perhe, ja parhaat ystäväni samalla.
Ja lapsena minuna kiusattiin kamalasti: Olisinpa syntynyt tähän päivään. Nimittäin minulla on luonnon kauniit, isot ja punaiset huulet! Toiset ne laitattaa silikonia yms. sellaista mutta minulla on ihan ikiomat, eikä ne minun lapsuudessa olleet yhtään muotia, joten tulin todella kiusatuksi. Ihan ulkonäön vuoksi. Olen varma, että osa syömisestä johtuu tunnevammastani.
Kirjoituksesi tuntui hyvin tutulta. Minä olen myös koko elämäni ollut enemmän tai vähemmän ylipainoinen, erinäisistä syistä hyvin ujo ja myös minusta tuli tukija ja kannustaja. Jopa liiankin kanssa, väsyin ja uuvuin itse pitäessäni muista huolta ja koin henkisen romahduksen ja käyttäydyin itsetuhoisesti. Minua ei kukaan auttanut, koska minähän olin se auttaja. Selvisin tuosta romahduksestani itsekseni - juuri ja juuri. En kuitenkaan oppinut siitä ja jatkoin itseni väsyttämistä, sillä tunsin olevani tärkeä vain auttaessani muita.
Reilu pari vuotta sitten kyllästyin ylipainooni, pudotin kaikenkaikkiaan 24 kiloa vajaassa vuodessa ja olen nyt normaalipainoinen. Ensimmäistä kertaa elämässäni koen olevani kaunis ja huomaamisen arvoinen (sanoiko joku jotain huonosta itsetunnosta...?) Ja olen huomannut painonpudotukseni myötä sekä itseni muuttuneen että muiden ihmisten käytöksen kohtaani muuttuneen...
En ole koskaan aikaisemmin saanut osakseni näin paljon huomiota niin miehiltä kuin naisiltakin. Se tuntuu äärettömän hyvältä ja itsetuntoni on kasvanut kohisten (tai ainakin siltä se tuntuu). Mutta huomio ja kasvanut itsevarmuuteni ja -tuntoni näyttää saavan minut myös käyttäytymään hyvin omituisilla tavoilla. En aina pidä omasta käytöksestäni, mutta en tunnu voivan sille mitään. En aina tunnista itseäni käytöksestäni.
Olen ihmetellyt asiaa itsekseni ja tullut loppujen lopuksi tulokseen, että koska käytökseni on aikaisemmin ollut liiankin kilttiä ja huomaavaista muita kohtaan, heilahtaa se nyt (alettuani saada lisää itsevarmuutta ja itsetuntoni parantuessa) toiseen laitaan ennen asettumistaan kultaiselle keskitielle. Tunnen että minua sorrettiin ja sorsittiin aiemmin ja ilmeisesti otan nyt 'vahingon' takaisin. Tiedä häntä.
Puolitoista vuotta olen ollut tässä painossa ja puolitoista vuotta olen ihmetellyt käytöstäni. Nyt tuntuu siltä, että heiluri on palaamassa takaisinpäin, käytökseni on jälleen muuttumassa ja tällä kertaa parempaan suuntaan. Olen palaamassa takaisinpäin siihen minääni, jonka tunnen. Tiedän tosin, etten tule koskaan palaamaan siihen äärettömän avuliaaseen minääni, nyt pystyn pitämään huolta omasta itsestäni ja sanomaan myös ei. Ja pyytämään apua, jos sitä tarvitsen.
Tilanteesi on muuttunut, ympäristön suhtautuminen sinuun on muuttunut. Ihme olisi, jos se ei vaikuttaisi sinuun. Joku ilmeisen viisas ihminen sanoi minulle noin vuosi sitten, että henkisen muutoksen aika kestää 2 vuotta. Silloin annoin itselleni aikaa tuon 2 vuotta. Ennen kuin alkaisin oikeasti huolestua käytöksestäni. Minun 2 vuottani tulee täyteen ensi syksynä ja tällä hetkellä näyttää siltä, että olen matkalla 'normaaliin'.
Anna itsellesi aikaa ja armoa, mutta älä hyväksy vahingoittavaa käytöstä. Itse tein paljonkin itsetutkiskelua ja mietin itseäni ja persoonaani. Mietin paljon kuka ja mitä minä olen. Sen lisäksi että pohdin kriittisesti uutta minääni, pohdin myös kriittisesti vanhaa minääni. Ja luulen, että olen löytämässä oikean, terveen minäni. Vihdoin ja viimein... Kumman paljon tuo painonpudotus voi vaikuttaa myös persoonaan ja henkiseen puoleen...
Tsemppiä matkaasi, olen varma, että se päättyy hyvin! Älä luovuta, äläkä ala inhota itseäsi.
Olen samaa mieltä, että laihduttaminen (ja lihominen) vaikuttaa kehonkuvaan ja siihen millaisena kokee itsensä. Minusta siitä asiasta ei puhuta tarpeeksi. Kun laihduttaa paljon, jopa kymmeniä kiloja, tottakai se vaikuttaa myös henkiseen puoleen! Mieli ei pysy perässä, etenkin jos laihdutus tapahtuu nopeasti. Siksi oli kiva, että edellinen kirjoittaja toi esille tämän kahden vuoden muutosajan, jonka ihminen varmasti tarvitsee muutokseen. Jos joku on ollut ikänsä sivusta seuraaja, ei koskaan huomion kohteena, niin tottakai se tuntuu oudolta yhtäkkiä olla katseiden kohteena. Valitettavasti kun lihavat ihmiset vain ovat näkymättömiä muiden silmissä! Sitten kun laihtuu, alkaa jotenkin kummallisesti tulla taas "näkyväksi" muidenkin silmissä. Siinä sitä näkee taas maailman esteettiset arvot...
En yhtään väheksy itsetunnon merkitystä sille, että muuttuu taas näkyväksi. Varmasti sitä huokuu itseluottamusta ja hyvää oloa silloin! Mutta on itsestään selvää, että huomio hämmentää, etenkin jos siihen ei ole tottunut.
Onnea ketjun aloittajalle valtavasta ponnistuksesta! Olet tehnyt mahtavan palveluksen itsellesi. Anna nyt vain itsellesi aikaa tottua uudenlaiseen kroppaan ja nauti olostasi :)