Kaikki meni?

Olen seurustellut 7vuotta, josta 6vuotta avoliitossa. Tuossa viime viikolla sain kuitenkin todellisen pommin kun puolisoni kertoi tunteistaan toista kohtaan. Sen jälkeen kaikki on ollutki todella nopeaa ja kamalaa valvomista ja parkumista. Alkoholi myöskin liittynyt suruuni. Ei vaan keksi mitään reittiä jolla pääsis yli siitä mitä meillä oli! Varsinkin kun minulle jäi kaupan päälle kaikki harmit asunolainoineen jne!. Tuntuu ettei jaksais edes töissä käydä. Kertokaahan te, jotka olette olleet samassa sopassa,että miten tästä voisi viellä lähteä täysin pohjilta ilman masennusta tai todellista pohjakosketusta? Olisiko esim pieni saikku pahitteeksi, kun työstä ei tule mitään? tai auttaisiko puhuminen ihan ammattilaisen kanssa mitään?

Kiitos jo etukäteen vastauksista.
81244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

terapiaan vaan ja otat saikkua duunista nyt pahimpaan stressiin. Olen tehnyt saman ja helpotti todella paljon. Muuten vatvot vaan asioita, etkä pääse niiden kanssa eteenpäin.

Äänestä
  • Piste.

    Äänestä

  • edellistä kirjoitti:

    Piste.

    mitä tarkoitat tuolla "kertoi tunteistaan toiseen" ?
    Mitä sitten? tunteita on ja menee, varatuillakin. Sama hommahan saattaisi olla taas 7 v. (joka on muuten usein kriisin paikka) päästä, toisinkin.

    Ihastuksia tulee ja menee, ei niille välttämättä kannata niin paljon painoa pistää. Kerro puolisollesi että haluat hänen olevan onnellinen (niinhän haluat jos rakastat, eikö?) ja että tehkööt päätöksensä sen mukaan. Minä en haluaisi että joku olisi kanssani, jos ei olisi onnellinen. Silloin en pidemmän päälle itsekään olisi onnellinen.

    Äänestä

  • että.. kirjoitti:

    Olet aika tunteeton ihminen, juuri sellainen joka hyppää yli, ja jatkaa taas elämäänsä. Vanha kansa sanoo: minkä taakseen jättää sen edestään löytää! Ehkä sinäkin!

    Äänestä

Kyl sä selviät jos oot vahva. Mä en oo selvinny eroistani ja mul on kaikki menny siis ihan kaikki. Pahimpana se etten jaksa enää yrittää kun en luota itseeni tai usko parempaan huomiseen. Suosittelen et haet ammattiapua joka mun ois pitäny tehdä aikoja sitten. Silloin selviät ja suosittelen lämpimästi tekemään kaikkensa ylipääsemiseksi. Mun vaihtoehtoa en suosittele kenenkään kokevan.. Yksinäinen, ei töitä, eikä rahaa.. Tulevaisuus näyttää huonolta. Sulla asiat hyvin kun töitä ja oma koti.

Äänestä

Joo ota hiukan etäisyyttä töihin ja tosiaan, kannattaa puhua ammattilaiselle.Ite pääsin eroon exästä Systemaattisesti unohtamalla hänet täysin.Toki keskustelin ammattiauttajan kanssa ensin ja sain aivan loistavia vinkkejä. Tietenkin se oli ensin vaikeaa, mut sit kun oli joku kenelle puhui huolensa niin kyllä se sitten helpotti.Nyt tapahtumasta on kulunut jonkin aikaa ja mä olen helvetin tyytyväinen nyky tilanteeseen.Nautin joka hetkestä kun saan tehä mitä haluan ja saan elää itselleni,ei tarvii murehtia toisen juttuja.Tunteet kuoli omalta osaltani aika nopeesti exään loppujen lopuksi.Mutta jokaisella se tunteitten selvittely ja muistojen lokerointi vie oman aikansa,.Mutta kuten sanoin mun kohalla toimi unohtaminen...eli "se mitä ei näe, sitä ei muista"...toimii yllättävän hyvin.

Äänestä

Kyllä sinä jotain tekemistä tarviat ettet uppoudu masennuksen syöveriin.Eron jälkeen mie ainakin sain purkaa itteeni salilla hakkasin säkkiin ja lenkkeili niin että jalat kramppas illalla.No ainakin parempaa kun hukuttaa pulloon murhetta.Siitä pulloon tarttumisesta seuras vaan itku kännejä.Tietysti voit purkaa tunteita paperille ns päiväkirjaa.Sitä kun jälki käteen lukee tietää selvinneessä ``hengissä`` josta ei uskonut selvinneensä.Pää asia että teet jotain minkä vuoksi nousta ylös sängystä.Miulla on jo vuosia teinirakkaudesta joka kesti juuri tuon 7v(kriisivuosi)Siinä käytiin kaikki tunteet mitkä kuuluu eron selviämiseen KATKERUUS;EPÄTOIVO;VIHA ja ANTEEKSI anto-Tärkeintä ettet musta maalaa ex kumppanias vain sen takia että olet niin Hemme.in pettynyt niistä menetetyistä vuosista.Kaikki voi muuttua viellä parempaa,sinä parhaassa iässä vasta-uskoa huomiseen Nimim Uudestaan rakkauden löytänyt (Mamma)

Äänestä

Vaikka tiedän, että se on todella vaikeaa tuossa tilanteessa, niin kannattaa koittaa ajatella asioita pidemmällä tähtäimellä. Jos keskityt vain siihen mikä tilanteesi on juuri nyt, vaivut helposti epätoivoon etkä näe missään mitään positiivista. Itsekin yhden vastaavan tilanteen aikoinani läpi käyneenä tiedän, että tuolla hetkellä ei näe siinä tulevaisuudessa mitään positiivista, mutta sitten kun antaa vaan ajan kulua, niin yhtäkkiä huomaakin että elämällä on vielä paljon tarjottavaa. Jossain vaiheessa olet taas onnellinen aivan varmasti, kun jaksat vaan antaa erosta toipumiselle riittävästi aikaa.

Tsemppiä ja voimia sinulle jatkoon!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jätetty82 kirjoitti:

Olen seurustellut 7vuotta, josta 6vuotta avoliitossa. Tuossa viime viikolla sain kuitenkin todellisen pommin kun puolisoni kertoi tunteistaan toista kohtaan. Sen jälkeen kaikki on ollutki todella nopeaa ja kamalaa valvomista ja parkumista. Alkoholi myöskin liittynyt suruuni. Ei vaan keksi mitään reittiä jolla pääsis yli siitä mitä meillä oli! Varsinkin kun minulle jäi kaupan päälle kaikki harmit asunolainoineen jne!. Tuntuu ettei jaksais edes töissä käydä. Kertokaahan te, jotka olette olleet samassa sopassa,että miten tästä voisi viellä lähteä täysin pohjilta ilman masennusta tai todellista pohjakosketusta? Olisiko esim pieni saikku pahitteeksi, kun työstä ei tule mitään? tai auttaisiko puhuminen ihan ammattilaisen kanssa mitään?

Kiitos jo etukäteen vastauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu