On turhaa

työpaikkakiusaamisesta.
Ei ne asiat sillä tavalla kuntoon tule.
Tehkää kunnon valitus jos kantaa mitään tulosta kun herrat pokkuroivat toisiaan.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että kaikenlaiset kiusaajat myös hakkerit suota kuokkimaan saisivat siellä lapioilla hakata toisensa hengiltä oikein fyysisesti.
Papillonin tapaan pirunsaarelle.
5343
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

tekemällä mitään valitustakaan. Esimiehet, työterveyshuolto ja työsuojeluvaltuutettu syyllistävät entisestään ja siirtävät vastuuta, työsuojelupiiri ja liitto eivät ota kantaa. Että näin. Kiva, kun edes jossain pääsee purkamaan omia kokemuksiaan ja huomaamaan, ettei ole ainoa!

Äänestä
  • menee. Asian saa kuntoon sillä kun itse häipyy paikalta eikä lähde rämpimään siinä loputtomassa suossa,

    Äänestä

  • Näyttää, että on pitkälle yhteneväisiä kokemuksia sinun ja Dokasta kirjoittavan kanssa. Miten olette selvinneet eteenpäin. Itsellä iskee välillä melkoinen v.. Eilen esim. katselin Inhimillistä tekijää ja löi lujasti päälle vaikka on mennyt jo kolme vuotta. Olisi kiinnostavaa vaihtaa ajatuksia enemmänkin kaikkien tämän kokeneiden kanssa.

    Äänestä

Dokalla toimitusjohtaja jauhoi paskaa vastineessaan niin paljon että se oli sillä selvä. Työsuojelupiirille johtajan paperi tekee valittajan paperista wc paperia. Dokalla johtaja väsäili vastinetta oikein kahteen kertaan eikä kuitenkaan saannut kenenkään allekirjoitusta Dokalta. Kyllähän kaikki tiesi että paskaa jauhaa "mies"

Äänestä

pahimmat kiusaajat löytyvät.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


täällä valittaa kirjoitti:

työpaikkakiusaamisesta.
Ei ne asiat sillä tavalla kuntoon tule.
Tehkää kunnon valitus jos kantaa mitään tulosta kun herrat pokkuroivat toisiaan.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että kaikenlaiset kiusaajat myös hakkerit suota kuokkimaan saisivat siellä lapioilla hakata toisensa hengiltä oikein fyysisesti.
Papillonin tapaan pirunsaarelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu