"Varo vihaista karppaajaa!
Vähähiilihydraattisesta dieetistä sanailu on Suomen oloissa ennennäkemättömän kiivasta. Lihavuustutkija, professori Aila Rissaselle toisinajattelijat ovat tuttuja.
– Kerran karppaajien nettisivulla pohdittiin, jokohan se Rissanen olisi kuollut, Rissanen sanoo.
– Potilaina on ollut tätä dieettiä kokeilleita syömishäiriöpotilaita ja laihduttajia. Muutamat fanaatikot ovat hyökänneet lihavuustutkijoita vastaan hyvin voimakkaasti, uhkailleet henkilökohtaisesti ja lähettäneet häväistyskirjeitä. Heidän motiivejaan mietin erityisesti. Jonkinlainen turvattomuus on varmasti taustalla, Rissanen toteaa.
Osa ravitsemustutkijoista ei suostu puhumaan omalla nimellään, koska ovat saaneet osakseen aggressiivista, henkilöön menevää arvostelua.
Suomen Akatemian johtaja Mikael Fogelholm on saanut osansa karppaajien reaktioista. Bloginsa keskustelun hän lopetti, koska se täyttyi karppaamisesta.
– Julkisesti esillä olevat ravitsemusasiantuntijat ovat kuulleet alakarppaajilta kunniansa monta kertaa julkisilla foorumeilla ja muutoinkin, Fogelholm toteaa."
Mitä tuo kertoo karppauksen vaikutuksesta ihmismieleen...Jehovan todistajat, Vaihtoehtolääkitsijät, Karppaajat, Kannabiksen kannattajat, Rokotusten vastustajat, Internetuskovaiset.
http://www.mediuutiset.fi/uratie/article131929.ece

Vastaukset 9
Vanhimmat
Pohjanmaan vhh-guru Sven-Olof Jakobssonin hengentuotteita:
Salainen asiakirja No 1.
http://www.promerit.net/salainen_asiakirja.htm
ovat niin vihaisia ja fanaattisia asiansa suhteen, mitä se heille kuuluu, mitä muut syövät, luulisi että ovat onnellisia jos heillä itsellään on asiat hyvin. Myös uskomaton räyhääminen ja henkilökohtaisuuksiin meno on normaalia heidän keskusteluissaan, eli haukutaan Puska ja Fogelholm ja siinä sivussa kaikki ravintotutkijat yms.
Käykää karppaajat välillä vaikka ulkona niin unohtuu välillä se ruoka mielestä.
Lähes poikkeuksetta asia menee niin että virallisterveellisen puolen edustajat puolustavat omaa näkemystään niin fanaattisesti että eivät voi hyväksyä mitään muuta kuin oman näkemyksensä.
Toinen vaihtoehto on se että mediassa tai keskustelupalstoilla esitetään valheita VHH:sta ja VHH:lla olevan henkilö korjaa näitä virheitä. Ja kun nämä faktat eivät sitten ole propagandan levittäjien mieleen niin he alkavat väittämään karppaajia fanaattisiksi.
Ei ole muuten pitkää aikaa siitä kun eräässä nettilehdessä joku kolumnisti haukkui VHH:ta ja karppaajia olan takaa. Mitään syytä tähän hyökkäykseensä hän ei kertonut. Hän ei edes itse huomannut kuinka fanattisesti hän suhtautuu virallisterveelliseen ruokavalioon ja samalla hylkää kaikki muut vaihtoehdot.
Ja sitten oli vielä yksi juttu, mutta jätetään nyt noi vähemmän merkittävät asiat mainitsematta.
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Alzheimer alkaa aivojen nälkiintymisestä/1135242352087
Väittävät fanaatikot mitä tahansa ketoosissa luodaan juuri se vaje joka sitten aluksi näkyy agressioina ja lopuksi....
Lähellekään kaikki karpit eivät ole ketolla. Minä en ole ollut ketolla koskaan. Enkä varmaan myöskään mene ketolle.
Karppaan siksi, että ei ole järkeä syödä kun fyysistä työtä tekevä pitkänmatkanjuoksija jos on istumatyötä tekevä kuntosaliharrastaja. En tarvitse niin paljon hiilihydraatteja, kun virallinen terveyssuositus antaa ymmärtää. Minun on helpompi kuluttaa vähähiilihydraattisemman ruoan energia pois, kun aikaa ei yksinkertaisesti ole riittävästi tehdä riittävän kovatehoista aerobista harjoittelua. Joten pakko mukauttaa ruokavalio elämäntapaan. Syön kyllä melko paljon kaloreita, joten grammamääräisesti niitä hiilareitakin tulee ihan kohtuullisesti.
Noihinkin on tällä palstalla törmätty ja useampaan kertaan. Näissä RHH-fanaatikoissa ihmetyttää erikoisesti, se että heillä ei ole mitään henkilökohtaisia kokemuksia VHH:sta ja silti pyöritään VHH-palstalla.
Lisäksi ihmettelen sitä, että pitää yrittää jankata ihmisille VHH:n toimimattomuudesta kun kun homma toimii näillä ihmisillä, jos ei jollain toimi niin kokeilkoon mun puolesta vaikka mitä muuta dieettiä mutta tuskin sitä on järkeä pyöriä täällä jos kerran itsellä ei VHH toimi.
Ei pitäisi syöttää trolleja, tiedän sen.
miten tällä palstalla jotkut RHH:n kannattajat, jossain muualla vegetaristit tai monet muut käyttäytyvät kun puhutaan ruokavaliosta, en ihmettele yhtään että myös karpeissa on ääriaineista.
Toisaalta ihmettelen sitäkin, että ravitsemustutkijat julkisesti omalla nimellään tuomitsevat vähähiilihydraattisen, vai pitäisikö sanoa vähempihiilihydraattisen, ruokavalion täysin, kun tutkimukset eivät ihan täysin tätä tue. Tietenkin älytön voin mättö on epäterveellistä, mutta kaikki karpit eivät syö runsaasti juuri eläinrasvoja.
Olisi mielenkiintoista, hyvin mielenkiintoista, tietää miksi jotkut ravitsemustutkijat tuomitsevat kaikki karpit aggressiivisiksi parin poikkeuksen takia. Voin vannoa, että esimerkiksi tästä talosta ei ole yhtäkään uhkauskirjettä mihinkään lähtenyt, eikä monesta muustakaan karppitaloudesta. Mutta meitä on moneen junaan. Myös karppeja.
Rissaselle sanoisin, että kaikkea ei kannata ottaa niin vakavasti mitä netissä lukee. On minuakin uhottu eräällä keskustelupalstalla vetää turpaan, ja täällä edelleen odotellaan sitä turpaanvetäjää vierailemaan.
Ei muuten ollut karppi, taisi olla joku ituhippi. Ja varmaan vasemmistolainenkin. Pitäisikö tästä nyt vetää johtopäätös, että vasemmistolaiset kasvissyöjät ovat äärimmäisen aggressiivisia uhkailijoita, joita pitää pelätä henkensä edestä?
Jos olet julkisuuden henkilö, joku kirjoittaa sinusta todennäköisti nettiin hyvin ikävästi. Voi voi.
ärrrrrrrrrrrrrr- enkä oo ees vielä vihanen. Tällaista tää on. Prkl.
1. Kun et muuten saanut riitaa haastettua, niin kaivoit esille noin 5kk vanhan artikkelin. Eikö sopivia tule kuin muutama vuodessa?
2. Onko sinulla yleensäkin tapana haukkua ihmisiä heidän selän takana? Onneksi en kuulu tuttava piiriisi.