Miten sen sanoisin?

Sanot sen, mitä just sanoit, ja lisäksi et lähde karkuun etkä karttele etkä ala varomaan hänen lähellään. Ja pidät itsellesi asettamat rajat.
Ei ystävyyden tarvitse mihinkään kadota, vaikka toinen alkaisikin tuntea vielä lämpimämpiä tunteita. Se vaan edellyttää, että molemmat osapuolet näkevät sen kaveruuden sen verran tärkeäksi, että siitä halutaan pitää kiinni.

Minulla on tällainen ystävä, todella hyvä sellainen, joka sitten tahtomattani ihastui minuun ja alkoi käyttäytyä mustasukkaisesti, vaikka tein hyvin selväksi, että pidän hänestä vain ystävänä ja paljon pidänkin. Tämän asian vuoksi pistin välimme poikkikin tässä vuosi, pari sitten, antaen hänen vähän jäähdytellä tunteitaan. Tätä välirikkoa kesti yhden kesän, jonka jälkeen tunnustelimme taas maaperää ja olemme olleet taas hyviä kavereita jo pitkälti toista vuotta - emme näe enää kuin harvoin, mutta ystävyys ja jokin hengenheimolaisuus ei ole kadonnut mihinkään. Tiedän, että hän on yhä ystäväni, ja on ollut koko ajan. Juuri nyt en tiedä, onko hänellä enää syvempiä tunteita, mutta tarvinneeko minun tietääkään. Mykkäkoulunpidon aikana hän luultavasti tajusi, mitkä vaihtoehdot ovat - joko jatkaa ystävyyttä sellaisenaan tai menettää kontakti minuun kokonaan. Ja hyvä niin. Sillä vaikka kiehuin raivosta kääntäessäni hänelle selkäni, kaipasin silti hänen kaveruuttaan.

Ihmiset panevat vaakakuppeihin eri asioita. Joitakin pidetään pienien harmien ja sydänsurujenkin arvoisina, joistakin luovutaan, kun ei saada kaikkeahetimullenyt. Siitä ja kyseisen ihmisen persoonallisuudesta kaikki riippuu...