olen ollut avomieheni kanssa yhdessä 8 vuotta. Minun puolelta kyse ei ollut ihastumisen huumasta vaan ajauduimme tavallaan yhteen, häneen sittemmin rakastuen. Tämä on vaivannut minua melkein koko suhteen ajan, tavallaan tuntuu että en lähtenyt juttuun mukaan yhtä ihastuen mitä hän. Toisaalta tuntuu, että jäin oikeastaan kaipaamaan tuota huumaavaa ihastumista ja rakastumista, vaikka tiedän että se on ohimenevää. olemme kyllä puhuneet tästä ja se on ok. Mieheni on Belgiasta ja minä suomalainen, asumme Suomessa. Ehkä tästä syystä hän on jäänyt turistiksi ja minä ottanut väistämättä tilaa enemmän matkanjohtajana omassa maassani.
Arki meillä sujuu ihan hyvin, riidat juontavat juurensa lähinnä siitä että toivoisin miehen olevan jämptimpi. Minua ärsyttää suunnattomasti se, että joudun järjestämään kaikki käytännön asiat, lomareissut, talon korjausjutut jne. - ehkä osittain siksi, että lapsuuden kodissani isäni hoiti tuollaiset asiat ja nämä saavat itseni tuntemaan oloni jotenkin miehiseksi. Mies on ihana ihminen ja samalla kuitenkin paras ystäväni.
Olen kuitenkin alkanut miettimään olemmeko me toisillemme ne oikeat sittenkään. En tiedä enää pidänkö itsestäni hänen seurassaan, huomaan ärsyyntyväni helposti jos huomaan että pallo on koko ajan minulla. Olen itse melko päättäväinen ja haluan että asiat hoidetaan kunnolla eikä hutaisten ja että asioista päätetään yhdessä, eikä odoteta että elämä vie aina itsellään.
Usein mies myöntyy tahtooni, tekee niin kuin toivon. Haluaisin että hän näyttäisi enemmän omaa tahtoaan. En tahallani häntä "pompota", enkä kaipaa mitään lapsellista ilkeilyä, tai teennäisiä vastalauseita, vaan jollain tasolla haastetta. Keskustelu on yksioikoista, jos toinen aina myötäilee eikä edes uskalla kyseenalaistaa.
Olen ollut se,joka kantaa vastuun isoista päätöksistä ja mies tulee perässä. Tämä ei siis ole tasa-arvoinen suhde ja olenkin miettinyt mitä teen itse väärin. Olen joissain asioissa jättänyt asian pöydälle ja jäänyt katsomaan mitä mies tuumaa asioista. Hän tulee kysymään neuvoa minulta. Jos sanon että hän saa nyt päättää itse, tulee hän kuitenkin monta kertaa varmistamaan asian minulta että meneekö tämä nyt ihan oikein.
Minusta on ikävä kirjoittaa tällaista tekstiä miehestäni, mutta näin minä tunnen. Onko muita jotka ovat olleet samassa tilanteessa? Voinko itse tehdä mitään asialle, ehdotuksia? ei ole mielestäni myöskään oikein että yrittäisi muuttaa toista ihmistä.
Tunnistatko sinä tästä miehenä itsesi ja mitä toivoisit puolisoltasi tällaisessa tilanteessa?
Arki meillä sujuu ihan hyvin, riidat juontavat juurensa lähinnä siitä että toivoisin miehen olevan jämptimpi. Minua ärsyttää suunnattomasti se, että joudun järjestämään kaikki käytännön asiat, lomareissut, talon korjausjutut jne. - ehkä osittain siksi, että lapsuuden kodissani isäni hoiti tuollaiset asiat ja nämä saavat itseni tuntemaan oloni jotenkin miehiseksi. Mies on ihana ihminen ja samalla kuitenkin paras ystäväni.
Olen kuitenkin alkanut miettimään olemmeko me toisillemme ne oikeat sittenkään. En tiedä enää pidänkö itsestäni hänen seurassaan, huomaan ärsyyntyväni helposti jos huomaan että pallo on koko ajan minulla. Olen itse melko päättäväinen ja haluan että asiat hoidetaan kunnolla eikä hutaisten ja että asioista päätetään yhdessä, eikä odoteta että elämä vie aina itsellään.
Usein mies myöntyy tahtooni, tekee niin kuin toivon. Haluaisin että hän näyttäisi enemmän omaa tahtoaan. En tahallani häntä "pompota", enkä kaipaa mitään lapsellista ilkeilyä, tai teennäisiä vastalauseita, vaan jollain tasolla haastetta. Keskustelu on yksioikoista, jos toinen aina myötäilee eikä edes uskalla kyseenalaistaa.
Olen ollut se,joka kantaa vastuun isoista päätöksistä ja mies tulee perässä. Tämä ei siis ole tasa-arvoinen suhde ja olenkin miettinyt mitä teen itse väärin. Olen joissain asioissa jättänyt asian pöydälle ja jäänyt katsomaan mitä mies tuumaa asioista. Hän tulee kysymään neuvoa minulta. Jos sanon että hän saa nyt päättää itse, tulee hän kuitenkin monta kertaa varmistamaan asian minulta että meneekö tämä nyt ihan oikein.
Minusta on ikävä kirjoittaa tällaista tekstiä miehestäni, mutta näin minä tunnen. Onko muita jotka ovat olleet samassa tilanteessa? Voinko itse tehdä mitään asialle, ehdotuksia? ei ole mielestäni myöskään oikein että yrittäisi muuttaa toista ihmistä.
Tunnistatko sinä tästä miehenä itsesi ja mitä toivoisit puolisoltasi tällaisessa tilanteessa?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olet tiukka ja saat toisen ajattelemaan että kuitenkin on lopulta pakko tehdä kuten sinä haluat. Toisen omat päätökset ovat ilmeisesti olleet koko ajan mielestäsi jotenkin hiukan pielessä ja olet tuonut mielipiteesi niistä toistuvasti esille. Tuohon se sitten johtaa jos toinen on hyvä sopeutumaan.
En allekirjoita yksin tuota. Kuulosti siltä, että tämä osui liian herkkään kohtaan, vaan kaikki palaute on tietenkin aina mielenkiintoista lukea.
Mielestäni kyse on kuitenkin aina kahden kaupasta. Mies ajattelee ja tekee kuten aikuinen ihminen itse asioista päättäessä. Ei omista teoista ja tekemättä jättämisistä voi tällä iällä mielestäni syyttää toista, vai voiko sinusta?
just tätä: "Ei omista teoista ja tekemättä jättämisistä voi tällä iällä mielestäni syyttää toista". Mitä sinä teet juuri nyt?
vai toimia tuolla tapaa, jos mielii pitempään parisuhteeseen.
On meitä jämptejä ja karujakin jätkiä, mutta ei meitä nykyaikana kukaan kauaa kattele.
Ei sun sitä miestä vaihtaa kannata, sillä todennäköisesti saat vain huonomman tilalle.
Jonkilaisen sisäisen kipinän se sun miehesi nyt saisi saada, että hän saisi potkua ja innostusta elämäänsä. Ja tietysti sun elämään siinä samalla.
Tunnistin tuon tarinen, samanlaisessa tilanteessa olin, tarinamme päättyi.
Et ole ainoa tuollaisessa tilanteessa, mutta pystytkö elämään itsesi kanssa jos joka päivä olet "sellainen" kuin et haluaisi (?)
Muuttuen pikku hiljaa juuri sellaiseksi naiseksi jollaista et voisi koskaan sietää vaikkapa naapurinasi :)
...siinäpä sitä taas on pähkinää kerrakseen. Vastaan pitäis aina laittaa vähän kuin periaatteesta ja lopulta pitäisi aina antaa periksi, että nainen pysyis tyytyväisenä.
Se on vaan niin paljon helpompaa antaa heti periksi.