Sanottakoon alkusanoina näin, että olen luonteeltani erittäin herkkä, empaattinen ja kiltti.
Olen kärsinyt masennuksesta yli 2 vuotta.
Itken herkästi ja itsetuntoni murtuu helposti.
Minut voi murtaa helposti.
Tapasin nykyisen kumppanini yli puoli vuotta sitten.
Se oli melkeinpä "rakkautta ensisilmäyksellä".
Tällaista tutustumiskokemusta minulla ei koskaan aiemmin ollutkaan.
Olin kovin imarreltu siitä, että joku ihastuisi minun ulkonäkööni.
Olenhan aina kärsinyt huonosta itsetunnosta.
Hetken päästä tästä katsekontaktista tervehdimme toisiamme lähes yhtäaikaisesti ja siitä alkoi pitkän tovin keskustelu ja sitten sovittiin jo tapaaminen toiselle päivälle.
Tämä mies on hyvin kohtelias ja näyttää sympaattiselta sydämenvalloittajalta.
Hän on hauska ja ihana ihminen.
Olen seurustellut jo muutamaan otteeseen, mutta tämän miehen kanssa parisuhde tuntui uskomattomalta. Tunsin olevani ensimmäistä kertaa todella rakastunut.
Aiemminkin olin kyllä tuntenut suurta ihastusta ja ehkäpä vähän rakkauttakin, mutta se ei ollut mitään tähän verrattuna.
Mies kehui minut maasta taivaisiin ja tunsin olevani elinvoimainen sitten pitkiin aikoihin. Hän nosti minut takaisin maanpinnalle sieltä katalan masennuksen pohjalta.
Hän sanoi minun olevan hänen fantasia ja unelma, jollaista on aina toivonut.
Hän kehui minua älykkääksi ja fiksuksi ja että olen aivan erilainen nainen kuin ne muut joita hän on tavannut.
Kaikki muut ovat hänen mielestään olleet vain pelkkiä tyhjäpäisiä idiootteja.
Pyörin muutaman kuukauden unelmien pilvilinnoissa, kunnes aloin huomaamaan hänessä epätavallisen ylimielisiä piirteitä.
Olinhan jo toki heti alussa huomannut hänen epämiellyttäviä ja ylimielisiä piirteitään, mutta ei ne minua liiemmin vaivannut. olinhan niin onnesta sekaisin.
Ajattelin, että minä kyllä opin ne kestämään.
Hänen perusluonteensa on olla "ärsyttävä" ja ärsyttää tahallisesti muita ihmisiä.
Alussa hän loukkasi minua jatkuvasti hänen ärsyttävillä vitseillään.
Ajan myötä aloin tottumaan niihin ja vastaamaan yhtä ilkeästi takaisin.
Hän pitää itseään parempana kuin mitä muut ihmiset ovat.
Hän on sanonut olevansa älykkäämpi ja fiksumpi.
Hänen mielipiteet ovat oikeat, toiset ovat väärässä.
Kumppanillani on hyvin vahvat ja järkkymättömät mielipiteet.
Hän hyvin usein kiivastuu keskustellessamme, kun sanon omia mielipiteitäni.
Häntä ärsyttää suunnattomasti minun taiteelliset lahjakkuudet ja että pärjään niissä.
Hän ei pidä siitä, että minulla on enemmän kavereita ja ystäviä, kuin hänellä.
Hänellä on vain muutama ystävä, sillä hän pitää muita ihmisiä lähinnä typerinä. Näitä muutamiakin ystäviä hän arvostelee minulle joskus.
Hän on sanonut ihmisten vihaavan häntä.
Hän on todella mustasukkainen ystävistäni, joiden kanssa vieän aikaa taiteen parissa.
Mies ei haluaisi edes tavata ystäviäni, eikä juttele heille silloin, kun heitä näemme.
Ystäväni eivät pidä hänestä, he ovat sanoneet häntä ylimieliseksi.
Nyt lähiaikoina mies on alkanut stressaamaan.
Stressi on niin valtava, että se on vaikuttanut meidän parisuhteeseen alentavasti.
Hän suuttuu lähes jatkuvasti, syyttelee minua ja on ilkeä.
Hän ei anna minun enää koskettaa tai suudella häntä.
Vasta sitten kun kysyin häneltä, että mistä tämä johtuu, hän antoi minun koskettaa häntä.
Hän myös itse välillä koskettaa minua, mutta se tuntuu lähinnä pelkältä mekaaniselta suorittamiselta.
Kaikki fyysinen kontakti on pelkkää suorittamista.
Seksinkin aikana hän katsoo seinään ja näyttää siltä, että toivoisi sen olevan jo ohi.
Hän laittaa kaiken stressin piikkiin.
Olen jatkuvasti pahana, itken ja murjotan, koska en halua sitä hirveää vihoisuutta niskoilleni.
Meillä on hyvin avoin parisuhde keskustelun suhteen.
Pystymme puhumaan asioista kuin asioista.
Olen kertonut, että olen väsynyt siihen, että hän aina syyttelee ja tahallisesti ärsyttää minua.
Hän on sanonut, että minun täytyisi sanoa siitä hänelle siinä tilanteessa, että hän oppisi siitä silloin.
Olen näin tehnyt, mutta se ei todellakaan ole auttanut. Hän on vain kiivastunut entisestään.
Puheet ei ole auttaneet.
Olen pelkkä kynnysmatto hänelle!
Tämä on erittäin ikävää, olen melkeinpä riippuvainen hänestä. Olen todella rakastunut, enkä ikinä kuvitellutkaan joutuvani tällaiseen tilanteeseen.
Silti olen samaan aikaan hyvin väsynyt ja närkästynyt.
Mitä tapahtuu, kun elämässä on stressaavempia tilanteita?
Olen varma, että hän tulee jatkamaan tällaista käytöstä vielä hamaan hautaan saakka.
Minulla on kokemusta narsismista.
Lapsuudessa oleva isäpuoleni oli narsisti.
Hän ärsytti, kiusasi ja itketti minua. Nautti siitä ja nauroi.
Suuttuessaan hän oli erittäin agressiivinen, hän
oli pelottava.
Eikä ollut kaukana, että olisi meihin lapsiin käynyt käsiksi.
Äitin isäpuoleni hakkasi, mutta onneksi äiti oli fiksu ja lähti pois siitä koko tilanteesta, avioliitosta.
Se oli helpotus meille kaikille.
Nykyinen kumppanini toiminta on jotenkin hyvin samankaltaista.
Tunnen vain itseni huonoksi.
Ammattini ovat hänen mielestään naurettavat ja huonot, vaikka todellisuudessa monet ihailevat minun sitkeyttäni ja sinnikkyyttäni, että olen pyrkinyt näille aloille.
Olen alkanut jälleen tuntemaan itseni huonoksi.
Tunnen itseni tyhmäksi ja tietämättömäksi.
Hänen johdostaan.
Tutkin narsismia. Narsismissa on kaksi ääripäätä.
Kumppani on joko hirvittävän itseriittoinen, eikä tunnu tarvitsevan toista rinnalleen lainkaan. Hänen kanssaan on hankalaa elää siksi, ettei kumppanilla tunnu olevan merkitystä, eikä tällainen narsisti kykene eläytymään toisen tunteisiin.
Toinen ääripää on sellainen narsisti, joka ei kykene olemaan lainkaan yksin. Hän on tavattoman tukeutuva ja riippuvainen.
Tämä toinen ääripää kuvaa hyvin minun kumppaniani.
Hän ei kykene olemaan yksin.
Täytyy sanoa, että olen onnellinen siitä että emme asu yhdessä, ole kihloissa, emmekä naimisissa.
Olimme suunnitellut muuttavamme yhteen, mutta sekin oli pitkälle aikavälille suunniteltua.
Sillä haluan edetä hitaammin.
En ole sitoutunut häneen taloudellisesti.
Tämä on aivan älytöntä. En pysty edes kuvittelemaan sitä tilannetta, että heitän hänelle rukkaset tiskiin.
Hän on muuten erittäin rakastettava, näitä muita piirteitä lukuunottamatta.
Toivon vain jatkuvasti hänen muuttuvan ja luopuvansa näistä piirteistään.
Sen takia en halua laittaa poikki meidän parisuhdettamme.
En tiedä sitten, että onko tämä vain pelkkä suhteemme koettelemus vai onko tämä tosissaan jotain vähän vakavempaa.
Tiedänhän sen, että narsismista ei parannuta tuosta vain, eikä välttämättä ollenkaan.
Onko tämä mielestänne narsismia?
Onko muilla kokemusta narsistisesta kumppanista?
Kertokaa toki, olisi todella mielenkiintoista kuulla.
Olen kärsinyt masennuksesta yli 2 vuotta.
Itken herkästi ja itsetuntoni murtuu helposti.
Minut voi murtaa helposti.
Tapasin nykyisen kumppanini yli puoli vuotta sitten.
Se oli melkeinpä "rakkautta ensisilmäyksellä".
Tällaista tutustumiskokemusta minulla ei koskaan aiemmin ollutkaan.
Olin kovin imarreltu siitä, että joku ihastuisi minun ulkonäkööni.
Olenhan aina kärsinyt huonosta itsetunnosta.
Hetken päästä tästä katsekontaktista tervehdimme toisiamme lähes yhtäaikaisesti ja siitä alkoi pitkän tovin keskustelu ja sitten sovittiin jo tapaaminen toiselle päivälle.
Tämä mies on hyvin kohtelias ja näyttää sympaattiselta sydämenvalloittajalta.
Hän on hauska ja ihana ihminen.
Olen seurustellut jo muutamaan otteeseen, mutta tämän miehen kanssa parisuhde tuntui uskomattomalta. Tunsin olevani ensimmäistä kertaa todella rakastunut.
Aiemminkin olin kyllä tuntenut suurta ihastusta ja ehkäpä vähän rakkauttakin, mutta se ei ollut mitään tähän verrattuna.
Mies kehui minut maasta taivaisiin ja tunsin olevani elinvoimainen sitten pitkiin aikoihin. Hän nosti minut takaisin maanpinnalle sieltä katalan masennuksen pohjalta.
Hän sanoi minun olevan hänen fantasia ja unelma, jollaista on aina toivonut.
Hän kehui minua älykkääksi ja fiksuksi ja että olen aivan erilainen nainen kuin ne muut joita hän on tavannut.
Kaikki muut ovat hänen mielestään olleet vain pelkkiä tyhjäpäisiä idiootteja.
Pyörin muutaman kuukauden unelmien pilvilinnoissa, kunnes aloin huomaamaan hänessä epätavallisen ylimielisiä piirteitä.
Olinhan jo toki heti alussa huomannut hänen epämiellyttäviä ja ylimielisiä piirteitään, mutta ei ne minua liiemmin vaivannut. olinhan niin onnesta sekaisin.
Ajattelin, että minä kyllä opin ne kestämään.
Hänen perusluonteensa on olla "ärsyttävä" ja ärsyttää tahallisesti muita ihmisiä.
Alussa hän loukkasi minua jatkuvasti hänen ärsyttävillä vitseillään.
Ajan myötä aloin tottumaan niihin ja vastaamaan yhtä ilkeästi takaisin.
Hän pitää itseään parempana kuin mitä muut ihmiset ovat.
Hän on sanonut olevansa älykkäämpi ja fiksumpi.
Hänen mielipiteet ovat oikeat, toiset ovat väärässä.
Kumppanillani on hyvin vahvat ja järkkymättömät mielipiteet.
Hän hyvin usein kiivastuu keskustellessamme, kun sanon omia mielipiteitäni.
Häntä ärsyttää suunnattomasti minun taiteelliset lahjakkuudet ja että pärjään niissä.
Hän ei pidä siitä, että minulla on enemmän kavereita ja ystäviä, kuin hänellä.
Hänellä on vain muutama ystävä, sillä hän pitää muita ihmisiä lähinnä typerinä. Näitä muutamiakin ystäviä hän arvostelee minulle joskus.
Hän on sanonut ihmisten vihaavan häntä.
Hän on todella mustasukkainen ystävistäni, joiden kanssa vieän aikaa taiteen parissa.
Mies ei haluaisi edes tavata ystäviäni, eikä juttele heille silloin, kun heitä näemme.
Ystäväni eivät pidä hänestä, he ovat sanoneet häntä ylimieliseksi.
Nyt lähiaikoina mies on alkanut stressaamaan.
Stressi on niin valtava, että se on vaikuttanut meidän parisuhteeseen alentavasti.
Hän suuttuu lähes jatkuvasti, syyttelee minua ja on ilkeä.
Hän ei anna minun enää koskettaa tai suudella häntä.
Vasta sitten kun kysyin häneltä, että mistä tämä johtuu, hän antoi minun koskettaa häntä.
Hän myös itse välillä koskettaa minua, mutta se tuntuu lähinnä pelkältä mekaaniselta suorittamiselta.
Kaikki fyysinen kontakti on pelkkää suorittamista.
Seksinkin aikana hän katsoo seinään ja näyttää siltä, että toivoisi sen olevan jo ohi.
Hän laittaa kaiken stressin piikkiin.
Olen jatkuvasti pahana, itken ja murjotan, koska en halua sitä hirveää vihoisuutta niskoilleni.
Meillä on hyvin avoin parisuhde keskustelun suhteen.
Pystymme puhumaan asioista kuin asioista.
Olen kertonut, että olen väsynyt siihen, että hän aina syyttelee ja tahallisesti ärsyttää minua.
Hän on sanonut, että minun täytyisi sanoa siitä hänelle siinä tilanteessa, että hän oppisi siitä silloin.
Olen näin tehnyt, mutta se ei todellakaan ole auttanut. Hän on vain kiivastunut entisestään.
Puheet ei ole auttaneet.
Olen pelkkä kynnysmatto hänelle!
Tämä on erittäin ikävää, olen melkeinpä riippuvainen hänestä. Olen todella rakastunut, enkä ikinä kuvitellutkaan joutuvani tällaiseen tilanteeseen.
Silti olen samaan aikaan hyvin väsynyt ja närkästynyt.
Mitä tapahtuu, kun elämässä on stressaavempia tilanteita?
Olen varma, että hän tulee jatkamaan tällaista käytöstä vielä hamaan hautaan saakka.
Minulla on kokemusta narsismista.
Lapsuudessa oleva isäpuoleni oli narsisti.
Hän ärsytti, kiusasi ja itketti minua. Nautti siitä ja nauroi.
Suuttuessaan hän oli erittäin agressiivinen, hän
oli pelottava.
Eikä ollut kaukana, että olisi meihin lapsiin käynyt käsiksi.
Äitin isäpuoleni hakkasi, mutta onneksi äiti oli fiksu ja lähti pois siitä koko tilanteesta, avioliitosta.
Se oli helpotus meille kaikille.
Nykyinen kumppanini toiminta on jotenkin hyvin samankaltaista.
Tunnen vain itseni huonoksi.
Ammattini ovat hänen mielestään naurettavat ja huonot, vaikka todellisuudessa monet ihailevat minun sitkeyttäni ja sinnikkyyttäni, että olen pyrkinyt näille aloille.
Olen alkanut jälleen tuntemaan itseni huonoksi.
Tunnen itseni tyhmäksi ja tietämättömäksi.
Hänen johdostaan.
Tutkin narsismia. Narsismissa on kaksi ääripäätä.
Kumppani on joko hirvittävän itseriittoinen, eikä tunnu tarvitsevan toista rinnalleen lainkaan. Hänen kanssaan on hankalaa elää siksi, ettei kumppanilla tunnu olevan merkitystä, eikä tällainen narsisti kykene eläytymään toisen tunteisiin.
Toinen ääripää on sellainen narsisti, joka ei kykene olemaan lainkaan yksin. Hän on tavattoman tukeutuva ja riippuvainen.
Tämä toinen ääripää kuvaa hyvin minun kumppaniani.
Hän ei kykene olemaan yksin.
Täytyy sanoa, että olen onnellinen siitä että emme asu yhdessä, ole kihloissa, emmekä naimisissa.
Olimme suunnitellut muuttavamme yhteen, mutta sekin oli pitkälle aikavälille suunniteltua.
Sillä haluan edetä hitaammin.
En ole sitoutunut häneen taloudellisesti.
Tämä on aivan älytöntä. En pysty edes kuvittelemaan sitä tilannetta, että heitän hänelle rukkaset tiskiin.
Hän on muuten erittäin rakastettava, näitä muita piirteitä lukuunottamatta.
Toivon vain jatkuvasti hänen muuttuvan ja luopuvansa näistä piirteistään.
Sen takia en halua laittaa poikki meidän parisuhdettamme.
En tiedä sitten, että onko tämä vain pelkkä suhteemme koettelemus vai onko tämä tosissaan jotain vähän vakavempaa.
Tiedänhän sen, että narsismista ei parannuta tuosta vain, eikä välttämättä ollenkaan.
Onko tämä mielestänne narsismia?
Onko muilla kokemusta narsistisesta kumppanista?
Kertokaa toki, olisi todella mielenkiintoista kuulla.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jo se että sinä olet herkkä,empaattinen ja kiltti tekee sinusta loistavan uhrin narsistille. Narsisti nimenomaan saa kaiken aluksi tuntumaan ihanalta ja jopa liian hyvältä ollakseen totta, ja ovat yleensä todella hyviä puhumaan ja esiintymään. Tuo että haukkui kaikki entisensä tyhjäpäisiksi idiooteiksi oli ehkä se ensimmäinen varoitus mikä olisi kannattanut huomioida.
Itse olen myös ollut suhteessa narsistin kanssa, ja jos siitä jotain hyvää seurasi niin se, että enään en ole niin herkkä enkä niin kiltti, ja tiedän että oikeat parisuhteet eivät ole niitä harlekiini kirjojen satuja.
Joku kumma vaisto noilla narsisteilla on, koska itsekin olen herkkä, empaattinen ja kiltti JA huomaamattani minustakin tuli narsistin uhri.
niin yliherkkiä,että tempperamenttisempi ihminen tuntuu teistä narsistiselta? Tiedättekö,että kaikki ei ole niin mustavalkoista? Tsiisus!
jotain tyhmää, että katso peiliin.
Joillakin on kasvu kesken, meikä oppi jättämään henkilökohtaiset herjat 22 -vuotiaana juuri naisen ansiosta, jolla oli hyvä itsetunto ja kova puhumaan.
hirvä nyhverö,toisen puolen huonot ominaisuudet korostuu ja kasvaa riidellessä. Koska on ärsyttävää,kun toisesta ei saa minkäänlaista vastusta,tai mitään vastausta.
kerran olet tutkinut narsismia TIEDÄT että narsisti EI muutu ikinä. Lakkaa toivomasta muutosta,joko lähdet tai hyväksyt narskusi,suosittelen lähtemistä(tiedän kuinka vaikeaa se on) itsesi särjet jäämällä.Tsemppiä.
Olemme puhunut kumppanini kanssa juuri.
Sanoin hänelle suorat sanat, miltä minusta on tuntunut.
Sanoin, että kaikki hänen epämiellyttävät käytöksensä viittaavat narsistiseen persoonallisuushäiriöön.
Yleensä hän on vain suuttunut lisää, kun olen alkanut hänestä huonoja piirteitä mainitsemaan.
Tällä kertaa hän kyllä myönsi, että olen osunut naulan kantaan.
Hän alkoi vetoamaan siihen, kuinka huonosti minua on kohdellut, yrittää itkeä (joka sangen kuulostaa väkisinväännetyltä) ja moittii itseään huonoksi ihmiseksi.
"Sinä ansaitsisit parempaa"
"Olen niin kamala ihminen"
"Lupaan muuttua"
, olen kuullut aivan liian monet kerrat.
Tuntuu sille, että hän yrittää vedota minuun.
Olen yleensä alkanut lässyttämään takaisin, esimerkiksi, että
"Et sinä kamala ihminen ole!"
Hän on saanut aina minussa heräämään sen tavallisen, tutun empatiani.
Alan aina säälimään häntä, niin että tunnen itseni jotenkin syyllisesti.
Kun puhuimme, jälleen hän alkoi syyttämään parhainta ystäväänsä, joka käyttäytyy hyvin samantyylisesti.
Annoin tavallaan hänelle uuden mahdollisuuden näyttää, josko hän olisi muuttunut.
Sanoin, että jos hän tulee myös jatkossa käyttäytymään näin, minä en jaksaisi moista enää katsoa.
Se jokin "hyvä" sisimmissäni haluaa uskoa muutoksen mahdollisuuteen, mutta mitä ihmettä,
minä kyllä tiedän että se ei ole mahdollista.
Tiedän, että minun täytyisi vain lähteä.
Mutta se on todellakin vaikeaa.
Luulen, että tarvitsen hieman aikaa asian
sulatteluun.
Lähden sitten, kun olen siihen täysin valmis.
Tätä olen jo pitkään pohtinut, että
Uskotteleeko narsisti jopa itsellensä voivansa muuttua?
en luokittelisi narsistiksi. Onko haukkuminen ja alistaminen melkein jatkuvaa?,kun toisella on mennyt vähänkin huonosti kaataako se kaiken suhun? Onko se pahoipidellyt sua?...jos kaikkiin vastaat myönteisesti niin se voi hyvinkin olla narsistinen,mutta terapiatkin on keksitty.
Oot mun mielestä hiukan liian herkkä arvostelemaan toisen luonnetta,ja haukut miestäs että se arvostelee sun ystäviä... Mutta jos olette liian erillaisia,ja ne piirteet oikeasti ärsyttää,pelkäät sitä..niin luulis et olis parempi erota.
Seurustelen miehen kanssa,joka on juuri tuollainen:
Kumppani on joko hirvittävän itseriittoinen, eikä tunnu tarvitsevan toista rinnalleen lainkaan. Hänen kanssaan on hankalaa elää siksi, ettei kumppanilla tunnu olevan merkitystä, eikä tällainen narsisti kykene eläytymään toisen tunteisiin.
Olen henkisesti kiinni hänessä. En pääse eroon. Olen sairastunut hänen vuokseen ja varmaan elän loppuelämän tässä paskassa. Kukaan ei enää jaksa kuunnella murheitani...sanovat,että jätä mies. Nii-i helpommin tehty kuin sanottu.
Korjaan...Helpommin sanottu kuin tehty...
Narsismi on edelleen käsitteenä "in", mutta sen käyttö on äbaut yhtä huoletonta kuin ruokamakkarasta puhuminen. Diagnosointi kuuluu psykiatreille.
Se ei tietenkään muuta miksikään sitä, että jätkä on kuvauksen perusteella ääliö. Vaihtoon vaan, sun elämäntilanteessa ei vielä tarvii kuule kauaa miettiä. Haluatko tuollaisen tyypin geenit muksuillesi? Käytä valinnanvaraasi niin kauan, kuin sitä on!
Niin jätä hänet silti, ennen kuin hän musertaa sinut kokonaan.