Palkaton vapaa

Olen pyytänyt päätoimestani palkatonta vapaata. Ei siis vuorotteluvapaata, vaan nimenomaan ihan palkatonta viideksi kuukaudeksi. Aikomus olisi tänä aikana tehdä toista työtä täysipäiväisesti. Nyt vaan rupesin pohtimaan että ei kai tähän ole jotain pykälää joka sen kieltäisi? Sen kyllä ymmärrän, että vuorotteluvapaalla ei periaatteessa toista työtä saisi tehdä, joskaan se ei kiellettyä ole, mutta entäs tämä palkaton vapaa. Eihän nykyisellä työnantajallani ole sen aikana mua kohtaan mitään velvollisuuksia, enkä saa rahaa myöskään kelasta, työttömyyskassasta tms. Eli kai tällöin saa itse hankkia rahansa parhaaksi katsomallaan tavalla. Työ jota tekisin on myös täysin eri alan hommia kuin vakiduuni.
55287
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jos saat sen työloman, niin mikään ei kiellä muuta työtä, kunhan se ei ole kilpailevaa toimintaa tai sen valmistelua.

Äänestä

Oletko kertonut työnantajallesi syytä pyyntöösi saada palkatonta vapaata? Tai onko työantajasi sitä kysynyt.

Ellei työsopimuksessasi ole mitään erikoispykäliä, ei käsitykseni mukaan ole mitään varsinaista estettä sille, että menet palkattomalla vapaalla töille muualle. Sitä pitäisin itse kuitenkin jonkinlaisena eettisenä ongelmana, jos et kerro tästä työnantajallesi. Onko jokin este sille, ettet voisi kertoa?

Äänestä

Yleensä palkattomaan vapaaseen pitää olla perusteltu syy, koska työnantaja joutuu palkkaamaan sijaisen. Sijainen voikin olla parempi ja motivoituneempi, joten irtisanominen on helppoa, kun totuus toisesta työstä paljastuu.

Äänestä

..tällä hetkellä palkattomalla vapaalla vakitöistäni vuoden loppuun ja nimenomaan määräaikaisella sopimuksella toisessa yrityksessä nyt töissä. Kaikesta voidaan sopia, hoida "virkavapaus" kirjallisena työnanatajasi kanssa, ei siinä ole mitään estettä, jos heille käy...

Äänestä
  • Katso, että kaikki näkyy mustaa valkealla, kun haet virkavapaata toisen työnantajan palvelukseen.Pyydä allekirjoitus myös esimieheltäsi, muuten et voi mennä tekemään mitään toiselle työnantajalle. Esimiehellesi ei tavitse kertoa syytä, miksi haet virkavapaata.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


palkatta poissa kirjoitti:

Olen pyytänyt päätoimestani palkatonta vapaata. Ei siis vuorotteluvapaata, vaan nimenomaan ihan palkatonta viideksi kuukaudeksi. Aikomus olisi tänä aikana tehdä toista työtä täysipäiväisesti. Nyt vaan rupesin pohtimaan että ei kai tähän ole jotain pykälää joka sen kieltäisi? Sen kyllä ymmärrän, että vuorotteluvapaalla ei periaatteessa toista työtä saisi tehdä, joskaan se ei kiellettyä ole, mutta entäs tämä palkaton vapaa. Eihän nykyisellä työnantajallani ole sen aikana mua kohtaan mitään velvollisuuksia, enkä saa rahaa myöskään kelasta, työttömyyskassasta tms. Eli kai tällöin saa itse hankkia rahansa parhaaksi katsomallaan tavalla. Työ jota tekisin on myös täysin eri alan hommia kuin vakiduuni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu