Mitä luulette

tapahtui,vai tapahtuiko mitään?
Poikaystäväni ex kihlattu oli meillä viime yönä "yökylässä" toiselta paikkakunnalta.
Ollaan kaikki sillain tuttuja ettei se mua haitannut,ja vietettiin iltaakin yhdessä.
Ei siinä mitään.
Yöllä sitten heräsin kun poikaystäväni kömpi takaisin sänkyyn,kysyin että missä olit niin kuulemma kävi juomassa.
Yritin sitten suukotella sitä ja ja ehdottelin seksiä mutta sanoi ettei nyt huvita.
Kuitenkin sain käteni tungettua hetkeksi sen housuihin ja tuntu siltä niinkun joku olisi juuri lauennut...tuntu turvonneelta ja muuta.
En sitten sanonut mitään mutten nukkunut koko loppuyönä.
Nyt olen ihan paniikissa ja mietin koko ajan että onko nyt käyty exän peiton alla???
191091
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

miksi oikein tungit kätesi sinne housuihin, jos toinen oli juuri sanonut ettei halua seksiä. Mua ainakin alkais ärsyttämään jos mun kieltäytymiseni jälkeenkin toinen vielä koittais tehdä noin. Menisin sohvalle nukkumaan.

Äänestä
  • hiukan missaa pointin??
    miksi sen kulli tuntui siltä kun tuntui jos se ei kerta seksiä halunnut?

    Äänestä

  • nyt.. kirjoitti:

    hiukan missaa pointin??
    miksi sen kulli tuntui siltä kun tuntui jos se ei kerta seksiä halunnut?

    ja ajatteli teitä kolmen kimpassa. Noin minä olisin ainakin mahdollisesti tehnyt. Joo ja älä enää tunge kättä housuihin jos miestä ei haluta.

    Äänestä

  • nyt.. kirjoitti:

    hiukan missaa pointin??
    miksi sen kulli tuntui siltä kun tuntui jos se ei kerta seksiä halunnut?

    Eiköhän sinulle tainnut käydä vanhanaikaisesti.Luulisin poikaystäväsi käyneen köyrimässä exäänsä sad but true mutta elämä on.

    Mitä tuohon housuihin menoon tulee niin siitä en ala sinua tuomitsemaan kai sinä tunnet kumppanisi ja tiedät missä rajoissa voit hänen kanssaan toimia.

    Nyt en ala neuvomaan sinua pitäisikö sinun nostaa tässä asiassa kissa pöydälle se on täysin oma asiasi annatko anteeksi eli et.Mutta kumppanin täydellisyyden uskollisuuden haave on monelle suomalaiselle vain haave.Ei mies siis välttämättä vaihtamalla parane itsekin olisin valmis tietyillä reunaehdoilla antamaan anteeksi kumppanin uskottomuuden ja alistua ajattelemaan että elämä on.

    Äänestä

  • almasty kirjoitti:

    täysin uskollisen kumppanin,jos se on sitä käynyt höyläämässä yöllä niin en kyllä pysty anteeksi antamaan..se on sitten kerrasta poikki.
    Varsinkin jos exän kanssa,jos joku tuntematon niin sitten voisi harkita antavansa anteeksi.
    Niillä paljon pidempi suhde takana kun mitä meillä on ollut.
    Mutta en mene vielä liian pitkälle jos ei mitään tapahtunutkaan...mutta mitäs sitten kävi?,en usko sen kyllä käyneen runkkaamassakaan.
    Ei tällästä ole aikaisemmin käynyt,että se olis runkkaillu yksistään kun minä olen kotona.
    En ainakaan tiedä sellaisesta...

    Äänestä

  • vaadin.. kirjoitti:

    Tosiaan olla että hän rupesi tee se itse mieheksi.Sattui vain olemaan sillä päällä eikä tohtinut sinua herättää,aikamoni mies masturboi kumppaninsa tietämättä.Olisi kyllä tosissaan pirun uskaliasta käydä höyläämässä jotain toista omassa kodissaan kun oma kulta nukkuu samassa asunnossa mutta onhan näitä tapahtunut.

    Jos asia sinua todella paljon vaivaa ei kai siinä muu auta kuin kysyä asiaa sopivalla hetkellä.Ehdotan kuitenkin että annat ajan sen verran kulua että pystyt ottamaan asian puheeksi ilman kiihkoa ja huutamista silloin todennäköisesti poikaystäväsikin on rehellisemoi puheissaan.

    Äänestä

varma tieto

Äänestä

Jos tuota poikaystäväsi olisi tehnyt tuon mitä sanoit, niin olen *sanaton*

Äänestä

Ota miehen kalu puhutteluun.

Äänestä

että ne pani. Kuinka sairasta.. ja mitä helvettiä sen exä on teillä yötä? Antaisko miehes sun tuoda sun exää sinne yöks ja viellä mennä aiemmin nukkuun,ja jättää sut exsäskaa yötä viettään?!! Jotain rajaa! Kysy vaikka silta horolta ensin,ja sitten miehelt jätä k.pää.

Äänestä
  • kaikki ihan hyvissä väleissä keskenämme,siksi se oli yötä.
    Ja en ottais itse kyllä ketään mun exää meille yöksi kerta ei olla väleissä.
    Joten ei mun mieskään siihen suostuisi.
    Ja mentiin kaikki kyllä yhtäaikaa nukkumaan mutta ei se mitään todista,on ne voinu vaikka herättää toisensa.
    Ehkä mulla on vaan liian kova mielikuvitus,en silti ymmärrä mikä muu tän selittäisi??

    Äänestä

  • sillain kirjoitti:

    kaikki ihan hyvissä väleissä keskenämme,siksi se oli yötä.
    Ja en ottais itse kyllä ketään mun exää meille yöksi kerta ei olla väleissä.
    Joten ei mun mieskään siihen suostuisi.
    Ja mentiin kaikki kyllä yhtäaikaa nukkumaan mutta ei se mitään todista,on ne voinu vaikka herättää toisensa.
    Ehkä mulla on vaan liian kova mielikuvitus,en silti ymmärrä mikä muu tän selittäisi??

    kiihoittua ajatustasolla, mutta ei sen kummempaa. Sun kanssa ei tehnyt seksiä mieli, kun ei halunnut kiusata exäänsä (mikäli ääntelet kuuluvasti).

    Äänestä

  • se voinut kirjoitti:

    kiihoittua ajatustasolla, mutta ei sen kummempaa. Sun kanssa ei tehnyt seksiä mieli, kun ei halunnut kiusata exäänsä (mikäli ääntelet kuuluvasti).

    ton kannan että yöllä voi hiukan ruveta jöpöttämään,ja että se ei olis halunnut exänsä kuulevan...
    Mutta se ei sovi kuvaan miksi se kulli oli sitä mitä se oli,märkä ja turpea..
    Ja että kun se vielä kömpi sänkyyn takaisin.
    Turhaa spekulointia,parempi kai vaan kysyä siltä..

    Äänestä

Ensinnäkin sinä teit väärin, kun kopeloit toista, vaikka hän sanoi ettei halua seksiä.

Toistaiseksi, ei kukaan täyspäinen alkaisi panemaan eksänsä kanssa jos nykyinen kumppani on kuitenkin paikalla. Sillä ainahan se kumppani voi herätä yöllä vessaan.

Lopeta tuo voohottaminen ja kokoa itsesi. :)

Äänestä
  • se on noin...kyllä aion ottaa asiasta tänään selvää.
    Hyvät mahkut niillä olis kyllä sessioihin ollut kerta meillä on "vierasmakkari" tässä muuten pienessä asunnossa.
    Joo ja yöllä voi herätä tekemään vaikka mitä vessakäyntejä tai muuta mutta silti epäilyttää.
    No illalla katsotaan..luottavaisin mielin ehkä kuitenkin..jossain määrin.

    Äänestä

  • että.. kirjoitti:

    se on noin...kyllä aion ottaa asiasta tänään selvää.
    Hyvät mahkut niillä olis kyllä sessioihin ollut kerta meillä on "vierasmakkari" tässä muuten pienessä asunnossa.
    Joo ja yöllä voi herätä tekemään vaikka mitä vessakäyntejä tai muuta mutta silti epäilyttää.
    No illalla katsotaan..luottavaisin mielin ehkä kuitenkin..jossain määrin.

    ..älä vaan loukkaannu, mutta sä todennäköisesti ylireagoit. :) (Ja tietysti toivottavasti myös.)

    Kuka tahansa kumppanistaan välittävä olis mustasukkainen - oli sitten kuinka hyvissä väleissä tahansa- ainakin jollain tasoilla tuollaisessa tilanteessa, jossa on kumppanin eksä paikalla. Ehkä tuo yöllinen tilanne vain sai mustasukkaisuutesi pintaan.

    Tarkkaile tilannetta, mutta älä nyt otaa asiaa esille. Ainakaan ennenkuin itse olet rauhoittunut ja miettinyt asiaa. :)

    Äänestä

  • sininen_sitruuna kirjoitti:

    teidät sitten ajantasalla..
    Me ei olla oltu yhdessä kun reilu neljä kuukautta ja näillä on takana kuitenkin yli 6 vuotta elämää yhdessä..
    Ehkä mä olen mustis myös siitä kuinka paljon paremmin tämä nainen mun miehen tuntee kun minä.
    Ja niillä on vielä toistensa tavaroita,vaatteita ja vaikka mitä.
    Eikä niitten palauttamisella ole mikään kiire.
    Vaikka asioista huomauttelenkin.
    Se vähän ottaa pannuun,ja myöskin kun mieheni puolustaa exäänsä aikas kiivaasti joisain asioissa.
    Jos vaikka esim.kommentoin tytön vaatteita niin sitä kyllä puolustellaan.
    Lopulta kuitenkin minä olen sen kanssa eikä ex joten en tiedä..

    Äänestä

  • työntänyt kättäni sen housuihin niin en olisi ikinä osannut edes epäillä uskottomuutta...
    Mitäs sanotte siihen..?

    Äänestä

  • en olisi kirjoitti:

    työntänyt kättäni sen housuihin niin en olisi ikinä osannut edes epäillä uskottomuutta...
    Mitäs sanotte siihen..?

    Soitan sen exälle ja sanon että mies tunnusti niitten harrastaneen seksiä.
    Niin jos se luulee että mä tiedän niin eihän se sitten enään voisi mitään yrittää kieltääkään??
    Sitten taas jos ne ei tehneetkään mitään,...hankala juttu.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

että.. kirjoitti:

tapahtui,vai tapahtuiko mitään?
Poikaystäväni ex kihlattu oli meillä viime yönä "yökylässä" toiselta paikkakunnalta.
Ollaan kaikki sillain tuttuja ettei se mua haitannut,ja vietettiin iltaakin yhdessä.
Ei siinä mitään.
Yöllä sitten heräsin kun poikaystäväni kömpi takaisin sänkyyn,kysyin että missä olit niin kuulemma kävi juomassa.
Yritin sitten suukotella sitä ja ja ehdottelin seksiä mutta sanoi ettei nyt huvita.
Kuitenkin sain käteni tungettua hetkeksi sen housuihin ja tuntu siltä niinkun joku olisi juuri lauennut...tuntu turvonneelta ja muuta.
En sitten sanonut mitään mutten nukkunut koko loppuyönä.
Nyt olen ihan paniikissa ja mietin koko ajan että onko nyt käyty exän peiton alla???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu