Vaikeaa on

Tunnen erään naisen tuttavana ja jonkinlaisena jopa ystävänä.

En tiedä sitten olenko ihastumassa/rakastumassa häneen mutta kun olen eräisiin toisiin naisiin ollut yhteyksissä niin hän kummittelee taustalla.

Tämä nainen ei ole mikään unelmani ulkonäön, elämäntapojen yms. suhteen ja olemme myös osittain erilaisia. Tulemme toimeen kuitenkin hyvin ja tiedän että välillämme on jotain. Sen näkee hänen katseestaan ja eleistään.

Hän on vain kovin pessimistinen ja negatiivinen ihminen ja tuntuu että joudun kannattelemaan häntä. Jos hän olisi pirteämpi ja positiivisempi niin voisin ajatella hänestä paljon hyvää mutta se kaikki tuntuu niin vaikealta kun hän on niin epätoivoinen ihminen kaiken suhteen. Tulee tunne myös että hän on kiinnostunut minusta myös vain siksi koska ei muuta seuraa löydä. Tai tätä siis pelkään.

Voiko tällainen parisuhde onnistua? Jossakin vaiheessa ajattelin että hänenlaisensa nainen olisi mainio valinta ja hän on kovin herttainen muuten mutta tuo negatiivisuus syö sisintä. Jos aloittaisin hänen kanssaan jotakin niin pelkäisin että joutuisin lopettaman suhteen jos se ei miellyttäisikään ja hän olisi kovin pettynyt samoin kuin minä koska muutama muukin nainen on osoittanut minuun kiinnostusta.

Hän jatkuvasti keikkuu masennuksen välimaastossa ja tuntuu ettei hänen elämällään ole suuntaa tai tavoitetta. Hänen koko elämänsä on jonkinlaista puuhailu edes takaisin. Hän vaikuttaa hieman intohimottomalta myös.

En jaksaisi alkaa toiselle terapeutiksi tai "omaishoitajaksi" tai häntä tukemaan kaikissa asioissa kun minulla on omakin elämä elettävänä. Joku ehkä sanoo että jos rakastaa tarpeeksi niin sitten jaksaa mutta onko näin tasapainoton suhde mahdollinen ja imisikö se minulta lopunkin virran pois? En etsi mitään positiivista ilopilleriä mutta liika on liikaa. Tuntuisi että sitten elämäni ja suhteemme pyörisi hänen ongelmiensa ja hänen elämänsä ympärillä. Hän etsisi siis omiin ongelmiinsa ratkaisua minulta muttei pystyisi ehkä tukemaan minua. Omat unelmani jäisivät sitten toteutumatta. Parin kerran aikana kun olen häntä tavannut hän on todennut myös lähes suoraan että hän tekee mitä haluaa. Samalla hän kuitenkin haluaisi rakkautta, mahdollisesti minulta.

Olisi hienoa kuulla niin naisilta kuin miehiltä vastaavia kokemuksia. Olen hieman ymmälläni tilanteessa ja tekisi mieli vain keskittyä muihin naisiin. Mietin vain että kykenisikö hän muuttumaan ajan myötä. En tiedä jaksanko vain yrittää hänen kanssaan vai tuhlaisinko elämäni. En edes tiedä miksi välitän hänestä. Ehkä tämä on miesten "hoivaviettiä" sitten. Pelkään että päästän hänet menemään koska ehkä välillämme on jotain erityistäkin mutta en myöskään jaksaisi tuhlata itseäni häneen jos suhteemme olisi tällainen myös myöhemmin.
332141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

sellaisen "välimatkan" häneen kuitenkin,etkä alkaisi kuvittelemaan mitään vakavampaa ,koska se mitä tunnet nyt olisi ristiriidassa sen tunteen kanssa että jaksaisit panostaa häneen/teihin.
Ei todella ole hyvä aloittaa suhdetta jos ensimmäisenä pitää miettiä ,millä tuulella toinen on.
ei kukaan ole täydellinen ,mutta jotkut vaan jaksaa valitta ikänsä pienistä turhista asioista ja se itse elämä jää elämättä.

Äänestä
  • suoraan,puhua rehellisesti missä mennään!!Eikä arvailla.

    Äänestä

tunnistin itseäni tuosta kuvauksesta, miten kuvasit tuota naista.
Minulla on siis itsetunto-ongelmia, ujoutta jne. ja pessimismiäkin oli aiemmin tosi paljon, mutta nyt olen mielestäni jo vähän päässyt siitä.
Mutta siis, olen käynyt terapiassa jo jonkin aikaa, ja ehkä se on tehnyt tehtävänsä:) ja varmasti myös ikä.

Neuvoisin siis, että jos välität hänestä, niin älä hylkää häntä! Mutta ehdota, että menisi terapiaan tai johonkin vastaavaan, koska ei sinun tehtävä ole kuitenkaan toimia terapeuttina.
Mutta jos rakastaa, niin kyllä sitä haluaa olla varmastikin jonkinlaisena tukena, eikö?

Oletteko kovin nuoria? nuorena monilla on tosi vaikeaa, on epävarmuutta ja tuntuu että koko maailma on itseä vastaan:) mutta tuollaiset ongelmat voivat iän myötä helpottaa, ihan itsestäänkin joillakin.

Äänestä
  • Niin, nuorena sitä on epävarma vähän jokainen. Ei se harvinaista ole ollenkaan. Elämänviisaudet sitten löytyvät ja positiivinen tuki.

    Äänestä

"hoivaajaksi". Kun kerran tunteesikaan ei ole mitään pakon omaisen vahvoja niin suosittelisin pysymään erossa naisesta. On se monesti niin että jos on todella erilaiset niin joutuu helposti toisen p***ka säkiksi ja terapeutiksi. Ehkä hänellä on jokin vaihe tai sitten se on hänen perusluonteensa, jos näin on en suosittele,jos itse olet elämänhaluista ja innostuvaa tyyppiä.

Äänestä
  • No ei kukaan toisen p***ka säkiksi voi alkaa, se on totta. Ja jos on joka asiaan ihan liian negatiivinen, se voi masentaa itseäkin jo. Ne asiat pitäisi hoitaa muualla kuin parisuhteessa. Niin perusluonne kullakin..

    Itselläni on nykyään tapana ymmärtää erästä miestä, jota ei kai tarvitsisi ymmärtää. Koitan nähdä hänet aina positiivisessa valossa. Mutta kokemusta on pahemmasta ja niihin en lähde enää.

    En saanut selvää kovin tarkasti minkälainen henkilö olisi kyseessä. Ja mitä ne muut naist olivat. Mikä koko kuvio oli.

    Äänestä

Mikset puhunut naisen kanssa, vaan täällä palstalla.

Voitko kertoa minkälaista negatiivisuutta? Ja kauanko olet viettänyt kerralla aikaa seurassaan? Sillä on merkitystä minkälaisen kuvan saa.

Oletko varma että sinä olisit kannattelija, niin voisi eräs tuttunikin itsestään luulla sen perusteella minkälaisen kuvan takavuosilta ! minusta sai. Nyt se on kyllä niinpäin että minä olen kannattelijatyyppi, en häneltä mitään kannattelua halua. =)

Mutta otapa selvää. Nainen osaa varmaan keskustella kyllä.

Arki voi tehdä kenestä vaan joskus ärtyneen. Sekin kannattaa ottaa huomioon.

Äänestä

tykästyit, jos ei ole elämäntavoiltaan tai edes ulkonäöltään unelma?? ja vielä negatiivinenkin.

aika erikoista nimittäin että mies ihastuu, jos ulkonäkökään ei miellytä, ja muitakin huonoja puolia löytyy.

Äänestä

niin se on hoidettavissa.
Enkä minä usko, että kukaan luonnostaan on kovin negatiivinen, taustalla on aina jotain ongelmia (kuten masennus), ja ne ongelmat ovat hoidettavissa.
Varsinkin jos nuoresta ihmisestä kyse.

Äänestä

aikaansa sellaiseen josta ei oikeasti ole kiinnostunut ja jos toinen etsii vain itselleen auttajaa.

Teidän suhteenne olisi toivottoman epätasapainoinen ja miettisit tulevaisuudessa että miksi menit hänen kanssaan yrittämään mitään.

Ole hänelle ystävä ja anna hänen hoitaa asiansa kuntoon jos pystyy. Katso sen jälkeen miltä näyttää mutta älä anna hänelle ajatuksia että teidän välillä voisi olla mitään sitä ennen.

Osa ihmisistä on vain aika hankalia ja osa hieman reppanoita, syitä takana voi olla moniakin. Esimerkiksi juuri masennus muttei hän vaikuta valmiilta suhteeseen.

Äänestä

Tiedän itse vastaavanlaisen, jo vähän iäkkäämmän naisen, joka on juuri tapaillut erästä miestä pari kertaa.

Hän on epätoivoinen, ottaisi suurinpiirtein kenet tahansa. Hän ei osaa elää yksin, eikä seisoa omilla jaloillaan, on negatiivinen ja katkera.

Jos kyseessä on samanlainen tyypi, suosittelen että juokset karkuun. Sinusta tulisi vain seuraava uhri siinä lukuisten miesten joukossa, jotka hänelle eivät sitten lopulta kelpaakaan. Sinusta tulisi seuraava mies, jota haukkua, johon purkaa se kaikki paha olo, joka hänen sisällään on.

Äänestä
  • juoksemaan karkuun?
    onko tuo nainen jotenkin vaarallinen, siltä kuulostaa nämä vastaukset? itse en saanut sellaista käsitystä.
    minusta on hyvä, että tuo mies jo tiedostaa tilanteen, että naisella on mahd.masennusta tms. niin tuskin hänestä mitään uhria tulisi, kun tajuaa tilanteen jo tässä vaiheessa.

    Minusta ap. voit olla tukena, jos haluat siis, ja välität, mutta tiettyyn rajaan asti! Kehota häntä hankkimaan apua, ja jos tilanne oikeasti menee mahdottomaksi, niin sitten mieti uudestaan. Mutta ole ystävä, jos välität hänestä, voit saada häneltä vielä paljon takaisin kunhan hän pääsee jaloilleen.

    Äänestä

  • neuvovat kirjoitti:

    juoksemaan karkuun?

    "vaarallinen" ettei kannata hukata aikaa häneen seurustelumielessä.

    Ystävänä voi olla mutta miten mies jaksaa jos nyt on jo hankalaa jos nainen on jatkuvasti negatiivinen.

    Ei kannata uhrata omaa elämäänsä sellaiseen joka ei osaa seisoa omilla jaloillaan. Sitä saa sitten olla tekemässä muuten koko loppuelämän ja tukea toiseen suuntaan ei varmaan heru.

    Ap. tulisi vain etäältä auttaa ja ehkä etsiä toisia naisia elämäänsä joiden kanssa pystyy elämään jo valmiiksi.

    Äänestä

  • suhteessa on kirjoitti:

    hyvä jos mies on naisen kanssa pelkästä "säälistä" tai että nainen on miehen kanssa kun on niin epätoivoinen.

    Naisella ehkä ei ole omaa elämää ongelmaa ja suhteessa söisi myös toisen ihmisen, tämän miehen elämän vähitellen.

    Äänestä

mitä sydämesi sanoo ja toimia sen mukaan. Pystyisitkö olemaan hyvä kumppani jollekin toiselle naiselle, jos mielessäsi olisi kuitenkin kokoajan vain tämä yksi tietty nainen? En ainakaan suosittele aloittamaan uutta suhdetta niinkauan kuin on toinen vahvasti mielessä - Sortuu pettämään helposti. Jollei fyysisesti niin ainakin henkisesti.

Äänestä
  • päinvastaista ja kokeilemaan jotain toista naista. Kyllä tuo nainen ja hänen hätähuutonsa sitten unohtuu.

    Kuulosta että mies vain haluaisi jotenkin hoivata ja suojella naista.

    "Sortuu pettämään helposti. Jollei fyysisesti niin ainakin henkisesti."

    Miten petetään henkisesti?

    Mielestäni kuulostaa siltä että ap. miettii juuri miten selvitä tilanteesta niin ettei ketään pettäisi muttei vain usko että tuo nainen muuttuu.

    Varmasti on parempi etsiä joku toinen nainen. Eihän ap. edes vaikuta hänestä sen enempää olevan kiinnostuneen, jotenkin vain välittää jollain tavalla. Se ei riitä ihmissuhteeseen.

    Äänestä

  • kyllä juuri kirjoitti:

    päinvastaista ja kokeilemaan jotain toista naista. Kyllä tuo nainen ja hänen hätähuutonsa sitten unohtuu.

    Kuulosta että mies vain haluaisi jotenkin hoivata ja suojella naista.

    "Sortuu pettämään helposti. Jollei fyysisesti niin ainakin henkisesti."

    Miten petetään henkisesti?

    Mielestäni kuulostaa siltä että ap. miettii juuri miten selvitä tilanteesta niin ettei ketään pettäisi muttei vain usko että tuo nainen muuttuu.

    Varmasti on parempi etsiä joku toinen nainen. Eihän ap. edes vaikuta hänestä sen enempää olevan kiinnostuneen, jotenkin vain välittää jollain tavalla. Se ei riitä ihmissuhteeseen.

    niin että mies tarttuu tähän naiseen ja yrittää olla hänen kanssaan kunnes tajuaa virheensä ja jättää tämän tai pettää sitten jonkin naisen kanssa joka häntä oikeasti kiinnostaa naisen vaikeroidessa itsessään. Sekään ei ole kovin hyvä lopputulos.

    Nainen etsii vain lohduttajaa ja mies vain ei saisi nyt vajota siihen asemaan.

    Äänestä

  • pettyyhän se nainen joka tapauksessa kun valitset toisen naisen. Tai joku niistä toisista naisista voi pettyä. Siksi kannattaa kuunnella omaa sydäntäsi ja tehdä valinta sen mukaisesti, koska kaikkia et voi mitenkään miellyttää samanaikaisesti. Selvää on, ettei kuvaamasi nainen sinulle täysin merkityksetön ole, koska kerran aloituksenkin hänestä teit ja mietit häntä paljon.

    Joskus ehkä rakkaus on se arvoista, että sille kannattaa antaa mahdollisuus toteutua.

    Äänestä

  • kuunnella kirjoitti:

    pettyyhän se nainen joka tapauksessa kun valitset toisen naisen. Tai joku niistä toisista naisista voi pettyä. Siksi kannattaa kuunnella omaa sydäntäsi ja tehdä valinta sen mukaisesti, koska kaikkia et voi mitenkään miellyttää samanaikaisesti. Selvää on, ettei kuvaamasi nainen sinulle täysin merkityksetön ole, koska kerran aloituksenkin hänestä teit ja mietit häntä paljon.

    Joskus ehkä rakkaus on se arvoista, että sille kannattaa antaa mahdollisuus toteutua.

    että se rakkaus taitaisi olla aika yksipuolista tuossa tapauksessa.

    Nainen ei ehkä kykene tuossa tilanteessa rakastamaan ketään miestä.

    Äänestä

  • kyllä siltä kirjoitti:

    että se rakkaus taitaisi olla aika yksipuolista tuossa tapauksessa.

    Nainen ei ehkä kykene tuossa tilanteessa rakastamaan ketään miestä.

    sen nyt on vaistonnut ja huomannut, ettei tunne ole yksipuolinen. Hänhän kirjoitti, miten on sen huomannut eleistä ja kaikesta. Jos vaikka ovat tuttuja toisilleen, niin toista on silloin helpompi lukea, kuin vierasta ihmistä. Ja kai toisen tunteet nyt vaistoaa muutenkin, ainakin herkemmät vaistoaa helposti.

    että toinen on myös epätoivoinen ja siksi kiinnostunut.

    Senhän takia hän epäileekin asiaa.

    En kyllä vaivautuisi hänen sijassaan jos on noin suuria epäilyksiä tämän naisen suhteen.

    Mitä merkitystä sillä on jos vaistoaa tunteita jotka ovat falskeja? Tunteita jotka perustuvat sille että nainen haluaa jonkun joka rakastaa häntä eikä itse ole valmis ehkä tekemään mitään miehen eteen? Onko se sitten rakkautta?

    En jaksaisi itse moisessa suhteessa olla jossa naisen kiinnostus perustuisi moisille asioille ja jatkuvasti pitäisi olla hänen tuki-ihmisensä.

    Ap.lle on varmasti tarjottavana paljon naiselle mutta mitä naisella hänelle takaisin? Vaikuttaisi että ei mitään.

    Äänestä

  • huomannut sen kirjoitti:

    parisuhteeseen vertaillen, kuka saa ja mitä ja kumpi suhteesta hyötyy enemmän, lähtee siihen väärin perustein. Parisuhteessa ei kuulu ottaa eikä antaa, vaan jakaa. Parisuhteessa ei tarvitse miettiä, mitä hyötyä toisesta on, enkä usko, että se nainenkaan noin ajattelee. Varmaankaan se mies ei ole ainoa ihminen, jolta apua saa, jos tarve niin vaatii.

    sitten mitä jaettavaa naisella tuossa on?

    Minusta kuulostaa siltä että ap. jakaa naisen kanssa kaikkensa ja nainen jakaa miehen kanssa vain kaikki huonot ominaisuutensa. Mies hukkaa elämänsä tuossa ihan täyteen turhuuteen ja vain nainen hyötyy suhteesta. Siinä on turha sitten puhua mistään "jakamisesta".

    Nainen ei varmaan ajattele mitään vaan haluaa vain asioita joita ehkä saa tai ei saa tältä mieheltä.

    Aika naiivi näkemys sinulla parisuhteesta jossa ei tarvitse mitään antaa tai ottaa jos lähtökohtaisesti toinen ei vaikuta kyvykkäältä edes huolehtimaan itsestään.

    En kyllä ymmärrä mitä mies tuossa parisuhteessa sitten saisi? Hyvän olon siitä kun toinen roikkuu hänessä ja mies saa auttaa häntä hänen kaikessa negatiivisuudessaan ja komplekseissaan?

    Varmasti haluat ajatella noin naisena mutta mitä järkeä on mennä suhteeseen jossa olisi vaikeaa olla onnellinen kun toinen on tuollainen kuin on? Johtuipa se sitten mistä hyvänsä?

    Olen tavannut samanlaisia tapauksia ja miehenä annan ohjeen että pysyy kaukana muuten paitsi ehkä voi auttaa tuttavana. Ehkä ajan kanssa nainen muuttuu mutta sitä ennen ei kannata parisuhteeseen alkaa. Nainen ei tuossa tilanteessa kykene mihinkään eikä rakkaus sitä paranna. Ajan kuluessa tuosta tulee vain isäntä ja iilimato suhde.

    Äänestä

  • Kerropa kirjoitti:

    mielessäsi todella paljon naisen "tilaa". Itse näen naisen kokoajan vain hieman alakuloisena, mutta varmasti sympaattisena ja mukavana ihmisenä. Aloittajakin sanoi hänen olevan herttainen... Joten olen ihan varma, että naisen hyvät puolet peittoavat nuo huonot puolet. Ja kaikki se hyvä, on se jonka se nainen on valmis antamaan sille miehelle.

    se nainen on. Sen vain ap. tietää jos tietää.

    Ehkä sympaattinen ja mukava mutta samalla kyllä enemmän kuin "hieman alakuloinen". Tai ainakin sen kuvan saan.

    Onko sinusta sitten suhde jossa mies on naisen kanssa vain koska nainen on sympaattisen oloinen ja nainen miehen kanssa koska mies välittää hänestä kun muut eivät kovinkaan järkevä ja kannattava?

    "Joten olen ihan varma, että naisen hyvät puolet peittoavat nuo huonot puolet. Ja kaikki se hyvä, on se jonka se nainen on valmis antamaan sille miehelle."

    Mikä hyvä? Sekö että hän on sympaattisen oloinen mutta vain valittaa miehelle kaikesta?

    Osaan vain sen sanoa etten itse jaksaisi suhdetta jossa vielä kaiken lisäksi nainen ei tuntuisi muuten kiinnostavalta (mukaanluettuna ulkonäkö ja samankaltaisuus).

    Kuulostaa siltä että vain olosuhteiden pakosta ovat jotenkin päätyneet tuntetmaan. Mies jostakin syystä säälii tätä naista ja sitten taas tuo nainen taitaa pitää miehestä kun muut eivät.

    Suhde johon kenenkään ei kannattaisi alkaa.

    Äänestä

  • sanoa millainen kirjoitti:

    tuota, ettei naisesta kukaan muu pitäisi. Miksi? Ei aloittaja ainakaan ole sellaista sanonut missään vaiheessa, ei edes viitannut siihen suuntaan. Mistä tiedät, vaikka naisella olisi muitakin ottajia, mutta nainen haluaisi vain juuri tämän aloittajan, koska rakastaa tätä?

    Olet liikaa omien mielikuviesi vallassa, kuten ehkä minäkin omieni. Aloittajan viestistä kyllä, huomaa kaikesta huolimatta, miten lämpimästi tämä siihen naiseen suhtautuu. Ja kun kerran nainenkin tuntee samoin, niin ei mielestäni suotta kannata maalata mustia pilviä suhteen ylle tuollaisilla huonoilla oletuksilla.

    kuvan ja tämä hyppäsi tuolta suoraan silmiini:

    "Tulee tunne myös että hän on kiinnostunut minusta myös vain siksi koska ei muuta seuraa löydä. Tai tätä siis pelkään."

    Nainen on epätoivoinen tapaus joka karkoittaa viimeistään tuolla asenteella kaikki miehet luotaan. Ehkä hän on pohjimmiltaan sympaattinen joka tätä miestä kiinnostaa vaikkei nainen varmaan ole mikään kaunotar.

    Mutta jos nainen ei edes yritä tehdä mieheen vaikutusta olemalla positiivinen nyt jos on kiinnostunut niin mitä kuvittelet tapahtuvan sitten kun he ovat yhdessä?

    "Aloittajan viestistä kyllä, huomaa kaikesta huolimatta, miten lämpimästi tämä siihen naiseen suhtautuu. Ja kun kerran nainenkin tuntee samoin, niin ei mielestäni suotta kannata maalata mustia pilviä suhteen ylle tuollaisilla huonoilla oletuksilla."

    Hän varmasti suhtautuu lämpimästi ja sen tulisikin riittää.
    Ap. viesti huutaa epätoivoa tilanteesta koska ehkä hän välittää naisesta muttei näe että tämä on hänen unelmanaisensa ja kaiken lopulta pilaa se hänen negatiivisuutensa.

    Ero sinun ja minun välillä on se että uskot johonkin romanttiseen unelmaan ja kuvittelet että lämpimät ajatukset ja joku "rakkaus" parantaa asiat. Mutta jos toinen on rasittavan negatiivinen jonka elämä vaikuttaa pyörivän omien ongelmien ympärillä niin miehen ei tulisi hänen ongelmiaan ratkaista.

    Perinteinen tilanne joka varmasti tapahtuu monelle naiselle ja he uskottelevat että ne miehisen miehen ongelmat (vaikkapa alkoholismi) ratkeavat ja naisen hoivavietti menee päälle. Tässä vain kyseessä on mies jolla sama ongelma.

    Mutta ennen kuin naisella oikeasti on annettavaa suhteelle ja miehelle tulee tunne että nainen aidosti välittää hänestä ja suhteessa on muutakin kuin kysymys naisen ongelmista ja negatiivisuudesta niin miehen ei kannata yrittää.

    Miten kukaan jaksaa arkea ihmisen kanssa jonka koko elämä on tuollaista kuten mies kuvaa? Mielestäni ap. pohtii asiaa liikaa ja vastaus on selvä: Jos toisen ihmisen elämä ei ole kunnossa niin siihen on turha alkaa parisuhdetta perustamaan.

    Tuskimpa mies kysyisi asiaa täällä foorumilla jos se ei todella häntä vaivaisi. Nainen ei varmasti ole vain "hiukan alakuloinen" vaan jotain ihan muuta. Siihen lisättynä että mies sanoo että he ovat erilaisia yms. niin ihmettelen miksi mies edes vaivautuu. Ehkä hän on sitten näitä miehiä jotka tahtovat olla se pelastava enkeli jollekin. Muuten en tuota ymmärrä.

    Äänestä

  • ihan erilaisen kirjoitti:

    monesti ap. mainitsee jotain negatiivista viestissään naisesta sekä naisen luonteesta ja kuinka paljon positiivista.

    Ei kovin suurelta rakkaudelta vaikuta, enemmän mies haluaisi pyristellä irti muttei halua loukata toista myöskään ja ehkäpä miettii sitä että jos nainen olisi luonteeltaan toisenlainen olisiko asiat toisin.

    Kukaan ei ole tietysti täydellinen mutta ap. päätös yrittää suhdetta tämän naisen kanssa olisi paha virhe.

    Äänestä

  • että kuinka kirjoitti:

    "Asianajajien" kiistelyltä kuulosti vähän, oli puolesta ja vastaan mielipiteitä. =) Jospa otetaan ensin oikeat faktat kehiin. Vielä ei ole selvinnyt, kuinka hyvin ap. tuntee naisen vai onko joukossa olettamuksia. Ja miltä ajanjaksolta nämä käsitykset ovat peräisin. Ennenkuin kukaan kaivaa tuomarin puista nuijaa esille ja kertoo minkälaisia vaikutuksia milläkin asianhaaralla on, todisteita on oltava lisää. Kiitos.

    :)
    Mitkä asiat ovat totta ja mitkä eivät, ja minkälaissta negatiivisuudesta on kyse.

    Äänestä

"Mietin vain että kykenisikö hän muuttumaan ajan myötä. "
Kykenee, aivan varmasti. Mutta vain, jos hän itse sitä haluaa.
Henkilökohtaisesti en kyllä jäisi henkeäni pidätellen odottelemaan tuota tapahtuvaksi.

Äänestä

että et todella tunne naista kohtaan muutakun ystävyyttä,ja hän on varmasti ihanaihminen,joten anna naisen mennä!ja ottaa itselleen kunnonmies!! Nainen kuullosti herkältä,ja onnettomalta, eikä teidänjuttu sitä riitä korjaamaan. Ja taidat olla aika itsekäs,kun käänsit kaiken syyn naiselle.

Äänestä

aina miehen,joten turhaan itseäsi siinä korotat. Jos ei ole tunteita häntäkohtaan päästä menemään!ennen kolmatta osapuolta. Itse en kyllä ikinä ottaisi ketään noin itsekästä,omahyväistä,toisista hyötyähakevaa nilkkiä(sinua).

Äänestä

Ap:n viesti herätti suuren määrän ajatuksia ja kysymyksiä ja uteliaisuutta ylipäänsä ihmisten määrittelytapoja kohtaan.

Miten hänen herttaisuutensa ilmenee? Ujo, kiltti, arka vai lämmin, huomioonottavainen, ystävällinen, avulias?

Entä negatiivisuutensa? Väsynyt, hiljainen, tahdoton vai panettelija, arvostelija, kaiken tyly kommentoiminen koko ajan? Itsen haukkuminen? Muiden haukkuminen?

Kauanko Ap on hänet tuntenut ja kuinka läheisesti? Kuinka paljon hän tietää naisen taustoista ylipäänsä?

Itse tiedän itsestäni ja kohtaamistani ihmisistä ainakin sen kertoa, että monikin alunperin oikeasti hyväntuulinen ja positiivinen on saatettu lapsesta asti esimerkillä opettaa varomaan, arvostelemaan, epäilemään, kyräilemään. Itse olin pikkulapsena todella voimakastahtoisen ja ulosanniltaan valtaisan dramaattisen ja kaikkea alituiseen arvostelevan äidin tiukassa otteessa luonteeltaan täysin päinvastaisen isäni kuoltua. Vasta aikuisiällä olen herännyt siihen, että rääväsuinen, dramaattinen ja kärkäs kaikesta huomauttelu ei olekaan yleinen käytäntö. Ihan oikeasti en aikaisemmin tiennyt muusta. Toki näin toisenlaisia ihmisiä jo lapsena, mutta minun johtajani (äiti) haukkui heidätkin hyvin mielikuvituksekkaasti. Ja sai minut aina uskomaan, että on itselleni vahingoksi olla heidän kaltaisensa jne. Olen jatkuvalla uudelleen opettelun tiellä tutkiessani toisenlaista maailmaa ja toisenlaisia ihmisiä. Ja olen alkanut huomata, että isän minuun aikanaan istuttama elämänilo, hauskuus ja positiivisuus lieneekin kuitenkin parempi vaihtoehto. Sen käytäntöönlaittaminen onkin toinen juttu - se vaatii aina uusia ja taas uusia sosiaalisia tilanteita, kokeilua, reaktioiden tulkitsemista ja hidasta maailmankuvan uudelleenrakentumista. Luottamusta itseen ja muihin.

Miten on tilanne tutun naisesi kanssa?

Mitä itse toivoisin uudelta potentiaaliselta seurustelukumppanilta/ihastukseltani? Tinkimätöntä rehellisyyttä. Täysin tinkimätöntä. Jos pidät hänessä joistain ominaisuuksista ja joistain et, kerro ne kaikki hänelle. Hän ei välttämättä tiedä olevansa millään muotoa herttainen vaikka toivoisi ehkä olevansa. Hän ei välttämättä huomaa olevansa negatiivinen ja saattaa oikeasti olla sellaista vastaan vaikka toteuttaa jotain opittua kuviota huomaamattaan.

Kykenisikö hän muuttumaan ajan myötä? Eikös ole vanha totuus, että suhteeseen ei ole syytä lähteä jos heti on tarvetta tehdä toisesta eri ihminen kuin mikä hän sillä hetkellä ON?

Ulkonäöstä: Jokainen ansaitsee kumppanin, joka pitää juuri häntä ihanimpana ja kauneimpana. Minusta olisi ihan KAMALAA jos minun kanssani olisi joku, jolle en olisi juuri se ihannenainen, ulkoisesti viehättävä, ihmisenä tervetullut. Pelkäät, että aikasi menee hukkaan ja tuhlaat itseäsi häneen. Entäpä tämän naisen aika? Kuluu miehen kanssa, joka ei pidä häntä ulkoisesti viehättävänä tai arvosta hänen elämäntapaansa ja -tapojaan. (Mitkä ne muuten ovat? Ryyppääkö hän? Asuuko hippikommuunissa? Polttaa kuin korsteeni?)

Itsen tuhlaamisesta - ei mitään voi tietää etukäteen. Et tiedä "niistä muistakaan" naisista. En nyt halua kuulostaa miltään keittiöjeesukselta, mutta elämänkulkuun liittynee se, että tekee valintoja ja ne saattavat osoittautua vääriksi ja sitten niihin on yhden näkökulman mukaan tuhlannut aikaansa. Entäpä jos toisen näkökulman mukaan ottaakin ne elämän opinkappaleina. Piileekö tässä naisessa negatiivisuuden alla oikeasti ihminen, joka ei vain yhtään osaa luottaa mihinkään ja sillä samalla hetkellä kun hän kokee voivansa luottaa, pyyhkiytyy negatiivisuus pois ja hänkin näkee elämän värikkäämpänä. Ja nyt EN TARKOITA, että SINÄ olisit se, joka häntä kannattelee, vaan kävisit yhtenä esimerkkinä niistä ihmisistä, joita VOI elämässään kohdata. Luotettava, hyvä ystävä, tuki ja turva, (en tarkoita mainitsemaasi kannattelua vaan sitä, että me kaikki tarvitsemme toisia tueksi ja turvaksi tietyssä määrin vaikka pärjäisimmekin omillamme) rehellinen.

Erilaisuudessa ei liene mitään pahaa - riippuu missä asioissa on erilainen.

Sanoit hänen todenneen, että "hän tekee mitä haluaa". Siis millä tavoin? Ei sitoudu sinuun, jos suhteenne alkaa? Ei halua hankkia uraputkea vaan elää elämäänsä kokeilevammin ja riippumattomammin? Häippää ulkomaanreissulle jos siltä tuntuu? Häippää harrastuksiin jos siltä tuntuu? Boheemi?

Elämältä puuttuu suunta? Puuhailua? Kuulostaa minulle siltä, että hän ei tavoittele tiettyä ammattia ja siinä kehittymistä, korkeampaa palkkaa ja elämän statussymboleja, lapsia, asuntolainaa jne. Olenko ihan väärässä? Mitä tarkoittaa kun elämällä on/ei ole suuntaa? Itse olen hyvin tyytyväinen kun saan elää rauhallista arkea vähän vähemmillä tuloilla. Nähdä ystäviä, tehdä itselleni mielekästä työtä, elää pienessä asunnossa jne. Tulisin ihan kaistapääksi, jos joutuisin tavoittelemaan kaikenlaista lisää, enemmän. Voisi sanoa, että olen intohimoton ja elämälläni ei ole suuntaa. Mutta ainakin minun kiivas intohimoni on ollut päästä eroon äidin taakasta ja nyt kun se aika paljolti on jo takanapäin niin on vain rauhoittavaa kun ei enää tarvitse niin kovasti tavoitella mitään. Minä pidän nyt henkistä lomaa ja olen vain tyytyväinen.

Vielä ulkonäöstä: Ystäväni tuttu seurusteli kerran erään naisen kanssa. Suhde oli outo - ei käsittääkseni juurikaan perustunut rakkaudelle tai kiintymykselle vaan joillekin käytännön tarpeille. Tämä tuttu totesi lakonisesti naisestaan: Niin - hänhän ei ole kovin kaunis. Se oli minusta oksettavaa. Epäreilua naista kohtaan. Oudon ylimielistä mieheltä. Mutta en silti tätäkään kutsuisi ajan tuhlaamiseksi, sillä molemmilla oli omat tarpeensa pitää suhdetta yllä. Suhde on sittemmin päättynyt.

Itse taannoin ihastuin mieheen, joka ensikohtaamisella aiheutti minussa todella ristiriitaisia tunnelmia. Ulkoinen ensivaikutelman oli, että hän on mies, jonka näköisestä en ollut koskaan kuvitellut viehättyväni. Mutta hyvin pian hänen luonteensa alkoi näkyä ja hehkua esiin. Ja kaikki hänessä muuttui säteileväksi, kauniiksi, ihanaksi ja pian hän oli minusta aivan joka tavalla kaunis, puoleensavetävä, ihastuttava - ulkoisesti ja sisäisesti. En tällä hetkellä osaa ajatella, että kukaan olisi yhtä kaunis ja lämmin kuin hän. Kyllä - hänkin on välillä negatiivinen, joskus hyvinkin ehdoton arvosteluissaan joitain asioita kohtaan. Hieman epäilevä ja analyyttinen, varovainen ja kriittinen. Suorasanainen. Mutta juttu onkin siinä, että niistä kaikista asioista voi keskustella hänen kanssaan ja minulla on täysi vapaus olla aivan täysin eri mieltä. Ja myös elää sen mukaisesti. Olla erilainen.

Olisi kiva kuulla AP:n vastauksia näihin pulinoihin. Ja myös mihin hän on spekulaatioissaan päätynyt. Eikös asioiden liiallinen pyörittelykin ole itsen tuhlaamista ja ajanhukkaa jos sen sellaisena on ottaakseen?

Ja vielä siitä rehellisyydestä - minun yksi hyvin läheinen ja rakas ystäväni (miespuoleinen) huomautti minulle kerran aikoja sitten kärsivänsä tavastani räksyttää kaikista asioista. Siis ei hänelle, mutta "maailman" asioista. Olin todella yllättynyt. Siis teenkö minä niin?? Aloin kiinnittää tyyliini huomiota ja tosiaankin havahduin siihen, että eihän juuri kukaan muu puhu niin. Ei kukaan meistä halua karkottaa muita ihmisiä pois luotaan. Ystäväni sai minut ymmärtämään, että minulle saattaa käydä niin, kun kovin moni ei välttämättä jaksa kuunnella paasaamistani ja levittämääni negatiivista ilmapiiriä. Minä luulin vain olevani terävä ja älykäs ja omaavani huikeita ajattelun lahjoja. Ei. Näin asiat kiukkuisten lasien läpi ja kerroin sen ääneen. Kiitos ystävälleni. Paitsi että saatan olla helpompaa seuraa nykyään niin minulla itselläni on parempi olo kun ei tarvitse nähdä asioita niin vääränlaisina, tyhminä ja vaarallisina koko ajan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ei tiedä kirjoitti:

Tunnen erään naisen tuttavana ja jonkinlaisena jopa ystävänä.

En tiedä sitten olenko ihastumassa/rakastumassa häneen mutta kun olen eräisiin toisiin naisiin ollut yhteyksissä niin hän kummittelee taustalla.

Tämä nainen ei ole mikään unelmani ulkonäön, elämäntapojen yms. suhteen ja olemme myös osittain erilaisia. Tulemme toimeen kuitenkin hyvin ja tiedän että välillämme on jotain. Sen näkee hänen katseestaan ja eleistään.

Hän on vain kovin pessimistinen ja negatiivinen ihminen ja tuntuu että joudun kannattelemaan häntä. Jos hän olisi pirteämpi ja positiivisempi niin voisin ajatella hänestä paljon hyvää mutta se kaikki tuntuu niin vaikealta kun hän on niin epätoivoinen ihminen kaiken suhteen. Tulee tunne myös että hän on kiinnostunut minusta myös vain siksi koska ei muuta seuraa löydä. Tai tätä siis pelkään.

Voiko tällainen parisuhde onnistua? Jossakin vaiheessa ajattelin että hänenlaisensa nainen olisi mainio valinta ja hän on kovin herttainen muuten mutta tuo negatiivisuus syö sisintä. Jos aloittaisin hänen kanssaan jotakin niin pelkäisin että joutuisin lopettaman suhteen jos se ei miellyttäisikään ja hän olisi kovin pettynyt samoin kuin minä koska muutama muukin nainen on osoittanut minuun kiinnostusta.

Hän jatkuvasti keikkuu masennuksen välimaastossa ja tuntuu ettei hänen elämällään ole suuntaa tai tavoitetta. Hänen koko elämänsä on jonkinlaista puuhailu edes takaisin. Hän vaikuttaa hieman intohimottomalta myös.

En jaksaisi alkaa toiselle terapeutiksi tai "omaishoitajaksi" tai häntä tukemaan kaikissa asioissa kun minulla on omakin elämä elettävänä. Joku ehkä sanoo että jos rakastaa tarpeeksi niin sitten jaksaa mutta onko näin tasapainoton suhde mahdollinen ja imisikö se minulta lopunkin virran pois? En etsi mitään positiivista ilopilleriä mutta liika on liikaa. Tuntuisi että sitten elämäni ja suhteemme pyörisi hänen ongelmiensa ja hänen elämänsä ympärillä. Hän etsisi siis omiin ongelmiinsa ratkaisua minulta muttei pystyisi ehkä tukemaan minua. Omat unelmani jäisivät sitten toteutumatta. Parin kerran aikana kun olen häntä tavannut hän on todennut myös lähes suoraan että hän tekee mitä haluaa. Samalla hän kuitenkin haluaisi rakkautta, mahdollisesti minulta.

Olisi hienoa kuulla niin naisilta kuin miehiltä vastaavia kokemuksia. Olen hieman ymmälläni tilanteessa ja tekisi mieli vain keskittyä muihin naisiin. Mietin vain että kykenisikö hän muuttumaan ajan myötä. En tiedä jaksanko vain yrittää hänen kanssaan vai tuhlaisinko elämäni. En edes tiedä miksi välitän hänestä. Ehkä tämä on miesten "hoivaviettiä" sitten. Pelkään että päästän hänet menemään koska ehkä välillämme on jotain erityistäkin mutta en myöskään jaksaisi tuhlata itseäni häneen jos suhteemme olisi tällainen myös myöhemmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu