Meillä oli tyttäreni miehen kanssa aikanaan ongelmia. Me tuppasimme liikaa ja puutuimme muka likaa heidän elämäänsä. Asiat kärjistyivät pahasti jossa mieheni ja vävyni miltei joutuivat käsirysyyn. Asiat riideltiin ja huudettiin vuosia sitten. Vävy ei ole antanut anteeksi, ja jokin vain ei koskaan palautunut ennalleen. Nyt tyttäreni mies on työn johdosta joutumassa ruotsiin ja viemässä vaimonsa ja kaksi lasta mukanaan. Hän on siitä suorastaan vahingon iloinen. Pitkästä aikaa näen hänen oikein säteilevän kun hän pääse meistä eroon. Eilen hän sanoi, että nyt saamme kaikki rauhaa miettiä asioita. Tyttäremme on ainoa lapsemme ja lapsen lapset ovat meidän aarteemme. Miten me selviämme tästä jos näemme heitä vain kerran vuodessa, kun aikaisemmin olemme nähneet miltei joka päivä. Miten voisin vielä saada vävypojan pään kääntymään.
mikä avuksi
itkevä anoppi
251989
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Älä puutu aikuisen lapsen asioihin, hänellä on oma perhe, joka menee teidän edellenne. Näette kun näette ja sinä joudut sopeutumaan siihen tai välinne menevät poikki lopullisesti.
sanoa, että ihan oikein teille mutta sanokin vaan, että hajokkaa omaan typeryyteenne.
Näin se menee kun historian itsekkäin sukupolvi on saavuttanut isovanhemmuuden. Järki ja ajattelukyky katoaa yhtäaikaa. Voi helvetti sentään, hankkikaa elämä!
Näin se menee kun historian helpoimmalla päässyt sukupolvi joka on saanut kaiken tekemättä sen eteen yhtään mitään on saavuttanut vanhemmuuden.
On se kuitenkin hyvä että jos ap:ltä puuttuu järkeä ja ajattelukykyä, sinulla tuntuu sitä kyllä olevan vaikka muille jakaa.
Mene itseesi ja pidä suusi kiinni kun sinulla ei ole mitään järkevää sanottavaa, toivottavasti ymmärrät itsekin miten alikehittynyt olet.
vain saman kokenut voi noin kommentoida. Se anoppi älähtää johon kalikka kolahtaa. Säälittävää, koska te menette itseenne? -ai niin, ettehän te mahdu!
En ole anopiksi päässyt ja jos joskus pääsen, toivon että oman miniäni älykkyysosamäärä on suurempi kuin kengännumero, toisin kuin esim sinulla.
Sitä vaan aina jaksaa hämmästyä enemmän ja enemmän että mistä näitä sikiää kun törmää kaltaiseesi typerykseen.
aika kärkkäästi kommentoit ja olet anopin puolelle vaikka ap:n tekstistä voi päätellä jo miksi kaikki meni pieleen. Aika katkeraa avautumista.
Olet kamala ihminen
haukkumista vastaan. Jos tämä kenelle olen kaksi kertaa vastannut, vastaa ap:lle kolmella lauseella joihin saa mahtumaan sen että ap on typerä, itsekäs, järjetön ja ajattelukyvytön, saa ihan vaan valmistautua siihen että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
Itse asiaan en ole ottanut kantaa vaan yksinkertaisesti siihen että ei voi olettaa että täällä voi kenelle vain laukoa mitä tahansa luullen ettei kukaan anna samalla mitalla takaisin.
Asiat asioina, erimieltä saa olla mutta jos ainoa oma motiivi on se että saa toiselle pahan mielen, antaisi olla.
Minä vastasin kaksi kertaa aivan tarkoituksella ilkeästi ja näinpähän älähdit sinäkin...
koko sakki.
No tuo "muka" sana siitä, että tuppauduitte liikaa toisten elämään paljastaa jo kaiken tarvittavan. Eli ette ole vieläkään ymmärtäneet, että teistä ne riidat johtuivat, kun ette voineet myöntää puuttuvanne liikaa toisten elämään.
Mikään ei palaa koskaan ennalleen ja kehitystä tapahtuu kaiken aikaa. Ilmeisesti elätte harhassa, että asiat etenevät teidän haluamallanne tavalla ja muilla ei saa olla omaa elämää ja tahtoa. Vaikuttaa tosi hyvältä kaikille, että välimatkaa tulee pakostakin. Minusta on tosi epätervettä jos isovanhemmat ovat lähes joka päivä lastenlastensa elämässä kiinni. Vaikuttaa tosiaan siltä, että ette ole antaneet ainoan lapsenne perheelle tarpeeksi tilaa omaan elämään ja vapaaseen hengittämiseen.
Ei ole muiden tehtävä auttaa teitä selviämään elämästä, ei ainakaan lapsenne eikä vävynkään. Jos tuntuu ettei elämästä selviä ilman muiden apua on syytä hakeutua ammattiauttajan luokse eikä rasittaa läheisiään ripustautumalla heihin.
Miksi ihmeessä vävyn pää pitää saada kääntymään!!! Heillä on oma elämä elettävänä ja heidän tahtoaan pitää kunnioittaa. Jos ei voi ja arvostelee muiden päätöksiä, karkkottaa ihmiset ympäriltään. Ja näinhän teille on nyt käynytkin..
ymmärtöö
Pojallani on juuri tuollainen tuppautuva anoppi. Minkäänlaista omaa elämää ei ole. Kuolisi varmaan jos muuttaisivat. ELI HANKI OMA ELÄMÄ. Lapset olivat vain lainassa, sullakin!
olet anoppi itsekin, anna hänen mesota, kyllä se ohi menee, on vaan Ihan Hirveän Kauhean Ihanaa, kun OMA LAPSI tarvitsisi nyt apuva...
sitä apua ei nimittäin kirjoista löydä, sitä "oikean sydämen apua", omalta äidiltä...
anoppi. Anna nuorten elää omaa elämäänsä. Työnsaanti voi nykyoloissa olla hankalaakin, riippuen ammatista. On otettava tilaisuudesta vaari silloin, kun se eteen ilmaantuu. Vävyn iloisuus voi johtua ihan muista asioista, kuin sinä luulet. (Vai onko vävy leuhkinut irtiotollaan?) Muutos piristää aina hetkellisesti, tulee uutta ajateltavaa, uusia asioita, tuttavia jne. Voi olla, että vävy kaipasi jo muutenkin muutosta elämäänsä. Tässähän on mainio tilaisuus saada uutta virtaa elämäänsä.
Teille voisi se välimatkakin tehdä hyvää. Tunnutte olevan niin sidoksissa tyttären perheeseen, koska päivittäin näette.
Ruotsi ei kovin kaukana ole, ei sentään maailman äärissä. Kyllä se tytär halutessaan pääsee perheensä kanssa teitä katsomaan ja pääsettehän tekin matkustamaan? Lapsen lapset tulevat aina ilolla mummulaan, kun harvemmin nähdään. Jos vierailut ovat joka päiväisiä, niin herkästi pidetään itsestään selvyytenä, ei osata arvostaa, niin kuin harvemmin nähdessä. Tästä voi teille kehkeytyä vielä tulevaisuudessa hyvä juttu. Älkää pilatko sitä vaatimalla vävyä muuttamaan mielensä. Vaatimuksillanne voitte pahimmassa tapauksessa osoittaa tyttärelle ja hänen miehelleen, että vain teidän haluamisillanne on teidän mielestänne merkitystä, että ette tyttären ja vävyn tarpeista välitä.
Mieheni on ainoa lapsi ja hänen vanhempansa puuttuvat joka käänteessä elämäämme. Valitettavasti liian myöhään ymmärsin, että rakensimme talomme liian lähelle appivanhempia. Nyt appivanhempien puuttuminen elämäämme on jokapäiväistä. Mutta onko pojassa eli miehessäni myös nössön vikaa, jos ei pysty asettamaan rajoja vanhemmilleen - no miten pystyisi kun ei pysty lapsilleenkaan. Miltei joka päivä appivanhempien tapaaminen on todellakin liikaa parisuhteelle. Lasten kuuluu itsenäistyä vanhemmistaan ja alkaa elää omaa elämäänsä. Näyttää kuitenkin siltä, että varsinkin ainokaiset unohtavat itsenäistymisen - tai heidän ei annetakaan itsenäistyä. Ainokaisen vanhemmat eivät vain ymmärrä, että he puuttumisellaan tuhoavat ainokaisensa parisuhteen. Siitäkö he kunnian haluavat?
joja vetää edes lapsilleen...? Oletko ottanut huomioon, että miehellesi saattaa olla ihan itsestään selvää, että vanhemmat ja isovanhemmat ovat läheisiä, jopa osa perhettä? Joissakin suvuissa on tapana pitää tiiviisti yhteyttä päivittäin ja kaikki on yhteistä ja avointa. Sinun käsityksesi ja miehen käsitys rajoista ja ehkä rakkaudestakin ovat erilaiset. Oletko keskustellut ja neuvotellut miehesi kanssa asioista ja omista haluistasi ja tarpeistasi esim. tiukempiin rajoihin? Herkästi haukutaan toista nössöksi, kun ei oteta ensin asioita esille ja puhuta niitä selviksi niin, ettei tarvitse olla puolin tai toisin epätietoinen toisen mieliputeistä ja tarkoitusperistä.
on olemassa YDINperhe jossa on isä, äiti ja lapset. Sitten on muu. Se aika on ollut ja mennyt missä koko suku asui samassa huoneessa ja kylvettiin samalla kylpyvedellä -luojan kiitos.
Niissä suvuissa missä pidetään jatkuvasti ja tiivisti yhtä, kyseessä on yleensä pieni ja mitätön suku. Koko suku kärsii vielä läheisriippuvuudesta ja ollaan muutenkin yksinäisiä.
Meikä kuuluu suureen ja laajaan sukuun, jossa kaikki pitävät tiiviisti yhtä puolin ja toisin. Huvittava maininta..."pieni ja mitätön suku"...
Ei meillä mahtisukua ole, mutta sukurakkautta riittää; kokoonnutaan säännöllisesti serkun kummin kaiman kekkereille siinä kuin omiin juhliinkin ja aina on niin mahtavaa nähdä sukulaisiaan, vaikka juuri viime viikolla tavattiin. Juhlissa pyörii lapset siinä kuin mummuikäisetkin, kukaan ei tunne itseään (luullakseni) ulkopuoliseksi. Uudet tulokkaat otetaan sukuun riemurinnoin vastaan ja toivotetaan tervetulleiksi ja kerrotaan, kuinka sukuhöperöitä ollaan. Eli etukäteen hiukan annetaan varoitusta, mihin on päänsä työntämässä. Eipä ole vielä kukaan irtisanoutunut suvusta, ei vanhat, eikä ne uudetkaan tulokkaat. Joko me ollaan hulluja tai sitten vain helkkarin onnekkaita.
Minulla on myös tällainen anoppi, appivainaa oli ihan mukava ja tahdikas, mutta tämä puolisonsa aivan kamala myrkynkeittäjä. Puuttuu ja opastaa kaikissa asioissa, mitään ei ole tehty oikein ja
mitätöi kaikki saavutukset.
On aina ensimmäisenä kahvi/ruokapöydässä ja käyttäytyy tosi itsekkäästi, kommentit ovat ihan kamalia.
Vaimon veli älysi ostaa talon juuri sen matkan päästä, että tämä äitinsä ei sinneasti jaksa raahautua, joten meille pukkaa lähes joka sunnuntai ilosanomaa tuomaan.
Hänen tarkoitus on vain lyödä parisuhteeseen kiilaa ja esittää marttyyriä.
Ihan ensiksi haluan sanoa, että kummastelen tuota vastaajien tapaa teilata ja olla tylyjä, vaikka selvästi tekstistäsi kuultaa suru ja hätä.
Sitten asiaan. Kysyit, miten saisit vävyn muuttamaan mieltään ja olemaan lähtemättä Ruotsiin. Sinä et juurikaan voi asialle mitään. Voi olla, että vävysi on saanut niin hyvän työtarjouksen, ettei "voi" kieltäytyä (tälläisen taantuman hetkellä ei juuri töistä kannata kieltäytyä) ja on ihan selvää, että hänen vaimonsa lapsineen seuraa häntä. Niin kuuluu oikeassa perheessä tehdä, johon siis kuuluu isä, äiti ja lapset. Sinulla on isoäitinä ollut varmasti merkittävä rooli lastenlasten elämässä ja ymmärrän hyvin, että tuntuu epäreilulta ja julmalta, että et voi enää olla heidän elämässään samalla tavalla. Tärkeä voit kuitenkin heille olla ja antaa heille rakkautta. Kyllä he varmaan lomailevat ja kyläilevät usein teidän luonanne ja kuinka mukavaa onkaan sitten saada lapsenlapset muutamaksi viikoksi mummilaan - ehkä vaikka ihan ilman vanhempia :-). Ja sitten mummila on heillekin erityinen paikka, kun se ei kuulu jokapäiväiseen arkeen.
Lapsenlapset ovat olleet suuri sisältö teidän elämässänne. Olkoon sitä edelleen, mutta nyt teidän täytyy keksiä arkeen muutakin sisältöä. Voisitte ehkä ryhtyä varaisovanhemmiksi jollekin mummia ja vaaria kaipaavalle perheelle? Ja sitä paitsi - skypet ja muut nettivideopuhelut toimivat loistavasti Suomen ja Ruotsin välillä... :-).
Tsemppiä ja jaksamista!
Ensiksi nostanm hattua, että myönnätte toimineenne väärin.
Se on myös valttinne. Minusta rakentavinta olisi olla rehellinen ja sanoa, että olette halunneet hyvää, mutta puutuitte aluksi liikaa.
kerran päivässä on näköjään liikaa..
Kun tyttärenne mies huomaa uudessa maassa vilpittömyytenne ja isovanhempien hyvät puolet lapsille, vaimolleen hän leppyy.
Tai tytär puuttuu asiaan.
Harvemmin kun näette osaavat arvostaa teitä
tyyli vaan pysyy...... rakentavan, hmmm, rehellisenä
ja vilpittömänä
JA LOPUKSI MIES LEPPYY VAIMOLLEEN
Kelle suunnattu?
Mielestäni jos vain mahdollista kannattaa yrittää sopia, viimekädessä usein ne sukulaiset on ainoita jotka auttaa hädässä.
Väkisin ei kannata kuitenkaan vääntää vaan antaa toisille mahdollisuus irtiottoon.
Etäältä näkee paremmin. Ja jos oikeasti haluaa välit korjata kannattaa miettiä mikä on oma osuus. melkein kaikissa aikuisten ihmisuhde ongelmissa on kummallakin osapuolella tarkistamisen varaa.
joka kyllä kertoo sinun ja miehesi aika törkeästä
käytöksestä jos käsirysyyn asti piti mennä.
Kaikille, tyttärellekkin, kun pitää antaa se oma elämä ja oma tila,sille ei vain voi mitään.
Te ette sitä ymmärtäneet ja tässä on tulos.
Vaikka kuinka olisitte tarkoittaneet vain hyvää, silti.
Yleensä elämässä huomaa ja näkee vasta jälkeenpäin, miten olisi pitänyt menetellä.
Korjaa se mitä vielä on korjattavissa.
tuskin he vieläkään tajuavat. Tuskin koskaan tajuavat. Sitä sanotaan itsekkyydeksi ja ajattelemattomuudeksi.
Todella säälittävää. Luulen, että ruotsiin muutto saattaa pelastaa tämän perheen avioerolta.
Kaksiteräinen miekka. Yrittivät "auttaa" mutta tuhosivat kaiken teoillaan. Hirveän pahaolo tuli. Lapsia säälin.
"Nyt tyttäreni mies on työn johdosta joutumassa ruotsiin ja VIEMÄSSÄ vaimonsa ja kaksi lasta mukanaan."
tuskimpa hän tytärtäsi kainaloonsa kaappaa ja lahden yli kantaa. Tyttäresi on varmasti yhtä lailla mukana noin suuressa elämänmuutoksessa, älä syyllistä vävyäsi. Kirjoituksestasi päätellen SINULLA on tietynlainen asenne vävyäsi kohtaan (hän on viemässä tytärtäsi, tai "säteilee" jne.), haluat nähdä hänet kaiken pahan alkuna ja juurena.
Jos lähes päivittäin tapaat nyt lapsenlapsiasi, olisi ainakin minusta liikaa jos siis äitini olisi noin tiiviisti tekemisissä. Miståä tiedät, jos tyttäresikin haluaisi sinuun etäisyyttä?
Päästä hyvä ihminen irti riippuvuudestasi lapseesi ja hänen perheeseensä ja hanki oma elämä!