En todellakaan kohta enää jaksa kiusaamista jota olen saanut osakseni jo useita vuosia ja joka on laajentunut työpaikan ulkopuolellekin.
Saan osakseni naureskelua, ivallisia ilmeitä ja ilmeitäni tai eleitäni matkitaan. Välillä minua ei oteta mukaan keskusteluihin, ei tervehditä yms. Olen ilmeisesti työpaikan yleinen vitsi...
Minun on hirveän vaikea puolustautua kun kiusaaminen kohdistuu ulkonäkööni jota en voi muuksi muuttaa.
Jos käyn esim. kampaajalla siitä keksitään heti jotain juttua koska katseet ja vihjailut kertovat sen.
Aristelen nykyään vähän kaikkia, en pysty luottamaan juuri kehenkään.
Pidän itseäni ihan hyvänä työntekijänä mutta en välillä tiedä miten minun pitäisi toimia kiiusaamisen suhteen. Aina ei pysty olemaan kuin ei välittäisi vaikka jotenkin olen myös jo alistunut koko tilanteeseen, tavallaan "tottunut".
Olisi mahtavaa vaihtaa työ- ja asuinpaikkaa mutta se on tälläisenä aikana melko vaikeaa ja iso elämänmuutos mutta tuntuu että pois lähteminen on ainoa keino muuttaa tilannetta.
Helpottaa edes vähän kun voi lukea muiden kokemuksia mutta harvemmin taitaa olla sellaista kiusaamista joka kohdistuu eniten henkilön ulkonäköön?
Saan osakseni naureskelua, ivallisia ilmeitä ja ilmeitäni tai eleitäni matkitaan. Välillä minua ei oteta mukaan keskusteluihin, ei tervehditä yms. Olen ilmeisesti työpaikan yleinen vitsi...
Minun on hirveän vaikea puolustautua kun kiusaaminen kohdistuu ulkonäkööni jota en voi muuksi muuttaa.
Jos käyn esim. kampaajalla siitä keksitään heti jotain juttua koska katseet ja vihjailut kertovat sen.
Aristelen nykyään vähän kaikkia, en pysty luottamaan juuri kehenkään.
Pidän itseäni ihan hyvänä työntekijänä mutta en välillä tiedä miten minun pitäisi toimia kiiusaamisen suhteen. Aina ei pysty olemaan kuin ei välittäisi vaikka jotenkin olen myös jo alistunut koko tilanteeseen, tavallaan "tottunut".
Olisi mahtavaa vaihtaa työ- ja asuinpaikkaa mutta se on tälläisenä aikana melko vaikeaa ja iso elämänmuutos mutta tuntuu että pois lähteminen on ainoa keino muuttaa tilannetta.
Helpottaa edes vähän kun voi lukea muiden kokemuksia mutta harvemmin taitaa olla sellaista kiusaamista joka kohdistuu eniten henkilön ulkonäköön?
Vastaukset 23
Vanhimmat
Kuulostaa hirveältä. En osaa sanoa, kuinka paljon ulkonäkö vaikuttaa, mutta luulen/uskon minun kohdallani sen vaikuttaneen jonkun verran, mutta silti varmaan muut ominaisuudet ärsyttivät sitäkin enemmän. Todella lapsellista käytöstä. Olen myös sitä mieltä, että työpaikat ovat kuin lasten hiekkalaatikoita: tarkkaan katsotaan, kenen kanssa leikitään ja kenen ei...
Pelottaa myös sellainen asia että jos vaihdan työpaikkaa ja jostain onnistuisin vielä löytämään uuden niin entä jos sielläkin saan samanlaista kohtelua?
Haluan kyllä uskoa että jossain muualla asiat olisivat paremmin ja voisin aloittaa alusta. Ihan kokonaan minua ei ole vielä nujerrettu mutta ei se kaukanakaan ole.
Tämä on niin hirveä häpeä että kiusataan ja syrjitään (etenkin kun on kyse ulkonäöstä) ettei tästä kehtaa pahemmin kertoa edes läheisilleen...
Vaikka tuntuisi kuinka hankalalle, niin koeta kerätä rohkeutesi ja sano noille ulkonäkösi arvostelijoille, että heidän sanomisensa loukkaa sinua. Voit vaikka kirjoittaa valmiin (lyhyen) "puheen", jos pelkäät, että sekoat sanoissasi.
Terveet ihmiset eivät pilkkaa, syrji tai kiusaa muista mistään syystä.
Todella asiatonta kerrassaan! jos näin kohdallasi
on tosiaan menetelty!ota ihmeessä mahdollisimman pian yhteyttä työterveyshuoltoon,siellä ymmärtävät,
ja kuuntelevat luottamiksella.Voimia itsellesi!
He jatkavat sitä, kun huomaavat, että olet herkkä ottamaan itseesi ja saavat siitä tyydytystä.
Kun toisten paskanjauhantaan osaa suhtautua vitsillä, eikä ota itseään liian vakavasti, niin silläkin pääsee jo pitkälle. Eivät he viitsisi sitä oikeasti jatkaa, jos sillä ei olisi sinuun mitään vaikutusta.
Kirjoituksestasi kyllä huomaa miten masentunut olet.
Minulle taas on ihan sama mitä muut minusta ajattelee. Eikai sitä kukaan pärjäisi itsensä kanssa, jos aina olisi mielessä muiden mielipiteet.
Itsensä pitää kovettaa hyvällä tavalla, niin ei hätkähdä toisten suunsoitosta.
Ehkä sun pitäisi kokeilla psykologilla käyntiä ja puhua patoutumat pois. Voithan puhua ystävillesi, jos psykologille olisi iso kynnys mennä.
Totta, mutta aina ei jaksa ottaa huumorilla kaikkea ja kun paljon tapahtuu sellaista että jotkut ohi mennessään letkauttavat jotain tai osoittavat ilmeillään ja virnuilullaan minun olevan taas kohteena niin en edes pysty vastaamaan siihen sillä hetkellä.
Eikä minusta kerta kaikkiaan ole siihen että alkaisin vastata samanlaisella käytöksellä heitä kohtaan, se ei ole minua.
Ja se kuitenkin käännettäisiin niin että olen tullut varmaan hulluksi kun käyttäydyn niin.
Tilanne on jatkunut niin kauan ja päässyt liian pitkälle että itse en usko sen muuttuvan ennen kuin lähden pois.
Työterveyshuollon puuttuminen asiaan ei todennäköisesti muuttaisi mitään, ehkä jopa pahentaisi asiaa entisestään.
Helpottaa kuitenkin kirjoittaa tänne ja kiitos tuesta vastanneille.
Omalla kohdallani kävi niin, että pahin kiusaajani oli työterveyshoitajan hyvä ystävä - jos hän nyt kenenkään ystävä on ilman, että hyötyy siitä itse jollakin tavalla - ja "myrkytti" myös sen puolen minua vastaan. Kuulostaa uskomattomalta, mutta näin tosiaan kävi. Eli suosittelen kyllä varauksellista suhtautumista.
Ihmiset, jotka kiusaavat, eivät ole terveitä ihmisiä.Eikä heillä voi olla kovin hyvä itsetunto.
Itseasiassa uskon, että tuo ulkonäköösi puuttuminen on vain jokin keksitty syy-jotkut ihmiset vain haluavat kiusata ja etsivät jonkin syyn siihen vaikka kiven alta-ja se syy ei välttämättä ole mitenkään todellinen.Työpaikalla pitää vain olla henkilö, johon oman pahan olonsa voi projisoida.
tsemppiä sinulle paljon. Pidä todellakin mielessä, että syy ei ole sinun. Jos sinä et olisi siinä, todennäköisesti nuo älykääpiöt etsisivät uuden kohteen kiukulleen ja pahalle ololleen...
Mutta älä vaikene asiasta.Kissa pöydälle vaan.
saavat henkistä tyydytystä kiusaamisesta. He saavat siitä mielihyvää. Pitäisikin pureutua tähän kiusaajan saamaan mielihyvään. Mitkään järkevät keskustelut eivät tuo tulosta. Kiusaaja ei halua vallastaan luopua. Pitää tiedostaa tämä kiusaajan saama mielihyvä ja pyrkiä vähentämään sitä.
Tsemppiä sinulle. Äläkä enää nöyristele ketään, sillä siitä ei ole mitään hyötyä. Ala sinäkin kertoa vaan omia mielipiteitäsi reippaasti.
Kiusaajan sinne psykologille kuuluisi mennä, eikä kiusatun. Työpaikoilla on aivan sama juttu kun kouluissa, että kun kiusaaja saadaan puhutteluun yhdessä kiusatun kanssa, niin hän joka on jo aivan lyöty pistetään vaihtamaan koulua ja kiusaaja saa jatkaa samaa touhuaan rauhassa. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että ilmoitin kiusaamisestani kahdelle eri pomolle ja onnistuin saamaan aikaan keskustelun, minun kanssani, ei kiusaajan. Puhuin itse kiusaajan kanssa ja yritin saada hänet lopettamaan typerän pelleilynsä, niin tulos oli taas, että minulle tultiin sanomaan koita jaksaa, kyllä se siitä... Kiusaaja jatkaa tälläkin hetkellä kovasti pitämässäni työssä ja minä jouduin irtisanoutumaan fyysisten oireiden takia...
Minut irtisanottiin, narsistinen kiusaajani jatkaa edelleen aivan ihanassa työssä. Keskustelut työnjohdon ja luottamushenkilöiden kanssa päätyivät tällaisiin kommentteihin: "Mitäs olet niin tyhmä, että ymmärrät kaikki aina väärin", "Meidän tehtävänämme onkin varmistaa, ettei muita kohdella samalla tavalla", "Ainahan sillä osastolla on jotain ollut"... Minä sain alkuun fyysisiä oireita (toistuvat päänsäryt, voimakkaat rintakivut ja rytmihäiriöt, hiustenlähtö) ja myöhemmin psyykkisiä oireita (masennus, itsemurhayritys) ja syyllisen olon varmaan loppuiäkseni, kun työterveyskin yhtyi mollaamiseen. Mikään pulmunen en ole, mutta ihme touhua silti yrityksessä, jonka yhtenä arvona oli työhyvinvointi...
Ainakaan et ole yksin! Meitä kiusattuja on paljon. Näinä aikoina ollaan sikälikin samassa veneessä, että uuden työpaikan löytäminen on todella, todella vaikeaa.
Kiusaajalle mikä tahansa asia tai ominaisuus kelpaa "syyksi", joten ulkonäölläsi ei ole tässä mielessä merkitystä. Muista, että sinä ole vastuussa aikuisten ihmisten typerästä käytöksestä ja että apua kannattaa hakea.
"Saan osakseni naureskelua, ivallisia ilmeitä ja ilmeitäni tai eleitäni matkitaan. Välillä minua ei oteta mukaan keskusteluihin, ei tervehditä yms. Olen ilmeisesti työpaikan yleinen vitsi..."
Hae tukea asiaan! Harmittaa tilanteesi kovasti. Olethan varma, että nämä kohdallesi osuneet naureskelu, katseet tai ivalliset ilmeet ovat todella sinuun kohdistuneita? Oletko varma ettet vain kuvittele asiaa? Hae apua lääkäriltä, pyydä päästä puhumaan terapeutille. Saat ainakin sairaslomaa ja pääset pois työyhteisöstä.
Oman kokemukseni mukaan voi käydä niinkin, että joku kokee tulevansa kiusatuksi juuri kuten aloittaja yllä kopiodussa lauseessaan kokee, mutta kukaan muu työyhteisössä ei välttämättä huomaa mitään kiusaamiseen viittaavaa.
Kiitos kaikille vastanneille tukea ja kantaa ottavista viesteistä, ne lämmittävät mieltä.
En todellakaan kuvittele asiaa, en mielestäni ole mikään vainoharhainen vaikka ei kai sekään tila enää kaukana ole.
Itsekään en usko siihen että työterveyshuolto voisi auttaa asiassa, pahoin pelkään että tilanne vain pahenisi.
Työpaikallani herkästi arvostellaan kaikkia jos ei ulkonäön niin sitten jonkun muun takia. En siis ole ainoa siellä mutta minun kohdallani se on varmaankin pahimmasta päästä jollei peräti pahinta.
En tiedä johtuuko tämä siitä että on kyseessä iso teollinen yritys jossa on molempia, sekä miehiä että naisia. Tiedän että minun ulkonäkööni kohdistuvan pilkan aloitti mies. Hän on jo lähtenyt pois tuolta mutta minuun kohdistuva "shit" jäi ja loppua sille ei näy.
Ilmeisesti olen kiusaajille helppo kohde; ruma, kiltti, mukautuvainen suorittaja joka ei osaa eikä pysty pitämään puoliaan.
Itse olen sitä mieltä että vain työ- ja asuinpaikan vaihto tuo muutoksen tilanteeseen mutta se ei todellakaan ole helppoa toteuttaa kun mieskin pitäisi saada innostumaan asiasta.
Häpeän myös tätä tilannetta, että minua kohdellaan näin, niin paljon, että en ole edes miehelleni kehdannut kertoa koko totuutta asiasta. Asia on minulle niin arka.
Vaikka sinnekin juttuja leviäisi, niin on paikoilla ja paikoilla kuitenkin eroa. Ei välttämättä tule läheskään niin sairas tilanne. Nuo kiusaajiesi käyttämät keinot ovat hyvin vanhoja ja monelle tuttuja, kaukana omaperäisestä. Varmaan motiivitkin ovat samantyyppisiä ammattikiusaajilla. Ihan pakko olla huono itsetunto, jota pystyy heilauttamaan höyhenelläkin, vaikkei edes yrittäisi. Se mieskin oli varmaan vaimon tossun alla, jos naisen oli onnistunut saamaan. Tällaisilla on helposti halu kostaa ongelmansa jollekulle toiselle naiselle, niin kuin se jotain muuttaisi. Jotenkin tuntuu, että nämä ihmiset tallovat loputtomassa suossa, hakeutuvat aina samantyyppisten ihmisten seuraan, jotka eivät tietenkään myöskään pysty näkemään ja myöntämään omia virheitään, ja psykodraama sen kuin jatkuu. Varmasti lähtee lapsuuskodista, ja sitten epärealistisesti toivotaan, että isän ja äidin tyyppiset puolisot ja ystävät tulisivat joskus muuttumaan ja hyväksymään heidät sellaisina kuin he oikeasti ovat tai että he saisivat aitoa arvostusta osakseen edes mielistelemällä aina ja kaikessa. Mitenköhän paljon pelkoa heidän välisissään suhteissa mahtaakaan olla? Uskon, että se on yksi ratkaiseva tekijä. Ja lisäksi he ovat itse sellaisia, jotka kaipaavat epätoivoisesti hyväksyntää, mutta eivät löydä sitä sisältään, vaan ovat täysin riippuvaisia kulloisestakin ympäristöstä. Aikamoinen kyyninen luovuttaminen on elämässä täytynyt tapahtua. Senkin joutuu ottamaan huomioon, että kaikesta tulee kyllä palkka perästä päin. Kannattaisi lopettaa ajoissa.
Pidä puolesi ainakin aina silloin, kun tulee tosi paikka eteen. Älä anna heille sellaista kuvaa, että virnuilulla pääsisi porttia pidemmälle. Mielestäni ei kannata havitella syvää ystävyyttä sellaisten kanssa, jotka mitenkään ottavat osaa kiusaamiseen. Löytyisikö sieltä yhtäkään kivaa tyyppiä tai sellaista, jota myös kiusataan? Häntä voisit sitten lähestyä ja avautua asiasta. Tässä hyvin heikkojen ihmisten maassa tosin täytyy antaa köyttä vain pikkuhiljalleen, koska toiset kiusatutkin voivat käyttää tilannetta hyväkseen (on nähty). Ehkä se kertoo myös siitä, miten monenlaiset ihmiset voivat joutua kiusatuiksi, myös sellaiset, jotka luonnostaan olisivat olleet taipuvaisempia menemään joukon mukana, jos se vain olisi sallittu.
Nyt koeta pitää pää kylmänä, ja teepä näin:
Kirjaa ylös kaikki tapahtuneet ja tapahtuvat, miel. päiväyksen kanssa.
Kun saat materiaalia tarpeeksi, marssi ylemmän esimiehesi luo ja kerro asiasta.
Tällainen toiminta on näet oikeesti kiellettyä ja työnantajasi on velvollinen tekemään asialle jotain (ei taatusti antamaan sinulle potkuja).
Jos asialle ei tehdä mitään, käänny työsuojelupiirin puoleen ja kerro asiasta.
Usko tai älä, itsestä kannattaa pitää huolta. Omaa mielenterveyttä ei kannata mistään hinnasta uhrata, ei edes työpaikan takia.
Kerron tämän käytyäni erittäin raskaan prosessin läpi oman irtisanomiseni tiimoilta. Minua ei polje enää kukaan (yritetty on..)ja se on vapauttava tunne.
Elämä voittaa, vaikka sitten työpaikkasi ulkopuolella.
Sen olen päättänyt että mihinkään ylemmälle taholle en lähde kertomaan asiasta kun luulen tai olen siitä varma että ainakin osa esimiehistä tietää pilkkaamisestani. Tämä nyt on kerta kaikkiaan päässyt liian pitkälle että sitä on vaikea enää muuttaa paremmaksi.
Työilmapiiri on tuolla muutenkin huono; kautta aikojen on ollut kateutta, takana päin puhumista ja selkään puukotusta. On paljon tiettyjä porukoita jotka vetävät yhtä köyttä mutta taas toisinaan haukkuvat toisiaan yms.
Plus sitten tiimin "pikkupomot", näiltäkin olen saanut osakseni edellä kertomaani virnuilua joten kynnys lähteä tätä jollekin heidän kaltaiselleen kertomaan, on liian suuri.
Kokemuksesi muistuttavat hyvin paljon omia kokemuksiani työpaikan kuvausta myöten. Minulla työsuhde päättyi purkuun, kun en voinut tehdä minulle osoitettua työtä työpaikkakiusauksen takia. Esimiehet olivat kiusaajan manipuloitavissa ja työterveydestä sain vain haukkuja. Ja valitettavasti olen hiljainen nössökkä, joka on aina yrittänyt miellyttää, vaikkei mielistellä osaakaan eli puoliani en ilmeisesti osaa pitää. Ja ne kerrat, kun yritin, sain kylmää vettä niskaani ja kaikki käännettiin täysin minun syykseni. Toki minussakin vikaa on - sitä en ole koskaan kieltänyt!
Olen nyt työtön ja uutta työtä on vaikea löytää. Silti neuvoisin sinua hakeutumaan toiseen työpaikkaan, mikäli mahdollista. Kai jostain vielä löytyy fiksujakin ihmisiä???
Tuntuu että meitä on monia tässä maassa, joita ns. esimiehet voivat kohdella kuinka huvittaa. Itse kerroin firmamme ylimmälle päälikölle että nyt riitti kaikenlainen kiusaaminen tässä firmassa ja pomo senkun suurinpiirtein naureskeli ja puolusteli pikku pomoa kaikenlaisilla asioilla. Sanoin itseni irti ja nyt pitäisi vielä jaksaa 2 viikkoa irtisanomis aikaa. Kauhulla ajattelen karensseja. Mutta jos olisin paikassani jatkanut niin tod. näk. pipo olisi alkanut kiristämään liian kanssa.Kun kiristi jo nyt niin reilusti.Voimia kaikille jotka joutuvat kestämään työpaikka kiusaamista.
Samalla kun sanot itsesi irti voisit kehottaa sekä pienempää että isompaa bossia tutustumaan työturvallisuuslakiin. Selvästikään tämä ei ole heille tuttu. Tämä ei ole mitenkään harvinaista.
Kaksi viikkoa on vain kymmenen työpäivää. Toki se on paljon, jos työpaikka on aivan kamala. Voisit tehdä lähtölaskentalistan tai ostaa lähtölaskentakamman. Eräänä päivänä huomaat, että se vihoviimeinen päivä koittaa ja kärsimys on ohi - ainakin hetkeksi. Työkkärien toimintatapaa on ainakin kritisoitu monelta taholta siihen malliin, että ei sinne joutuminen paljon tilannetta kohenna.
Tsemppiä sinulle ja työpaikkakiusaamisesta vapaata uutta työpaikkaa!
Sama täälä mut mua kiusattu vasta nykyisessä työpaikassani, ei muissa, tätä jatkunut n.2v, olen tyytyväinen että saan sen loppumaan nyt kun porukkaa irtisanotaan, olen ollut jo 4kk lomautuksella ja olen varma että olen yksi irtisanotuista, mutta onnellinen siitä...ei hengitä pomo enää niskaan, ei huuda ja hauku, myös muutamasta tyypistä pääsee eroon jotka valehtelivat musta juttuja ja sabotoivat töitäni, ei kerrota muutoksista ym.ym. Olen siis niin happynä ollut koko lomautuksen ajan,aivan kuin eri ihminen!!! Oletko yrittänyt tehdä asian eteen mitään? Mä yritin niin tilanne vaan paheni ja koko paikka kuhisi musta sen jälkeen, ei uskoisi että aikuiset on todella lapsellisempia kuin lapset...
Juuri siksi en halua nostaa asioita pöydälle kun uskon että tilanne sen jälkeen vain pahenisi ja olisin entistä enemmän silmätikkuna.
Olen miettinyt että jos sinnittelisin vielä kesän yli ja katsoisin sitten uutta työpaikkaa tai vaikka jotain koulutusta. Tuonne en enää halua jäädä vaikka rahallisesti se olisikin järkevää mutta en vaan enää jaksa.
Helpotti ja rauhoitti jo omaa oloa kun teki tämän päätöksen, uskon että en tule katumaan.
Ei nykyinenkään meno työpaikalla voi enää minun kohdallani jatkua...
Oletko kauan ollut sielä töissä? Mulla ja yhedellä toisella on tämä lomautus jatkunu jo lähes 4kk kun muut ovat välillä töissä, 2vko:a töis ja 2:vkoa lomutuksella, siinäkin huomaa jo että ei ole tervetullut joukkoon, siitäkin huomasin vaan positiivisen puolen että eipähän tarvitse sitä kamalaa paperisotaa käydä...Miten meinasit sitten lähteä, karenssi tulee heti jos itse lähtee? Mä puhunu myös työterveyteen nämä asiat ihan sillä että jos tuleekin tilanne että lähden itse niin lääkäriltä voi saada puoltajanlausunnon perusteluineen irtisanomiseen, niin siten voi välttyä karenssilta, lääkäri sanonut mulle että kirjoittaa aina sairaslomaa kun sitä haluan.Sitten töissä haukutaan lisää kun menee sinne takaisin esim. viimeksikin kun menin ni pomo sanoi heti että "mitäs sä täälä teet kun et mitään voi tehdä". Mulla tossa kädessä on vanha vamma tullut reilu kaks vuotta sitten kun kaaduin pyörällä ja se leikattiin niin jouduin lääkäriltä pyytämään todistuksen kevyempiin töihin, sekään ei paljoin auttanut töissä, jatkuvasti kuulen naljailua että "voitkohan sä nyt tätäkän tehdä" ja "no voi voi, taasko sä apua tarvit" ym.ym. Olen ikäni ollut työelämässä, yli 20v putkeen ja ikinä ei ole kohdalleni sattunut tällaista, tämä pilaa koko elämän!!! Mut onneksi varmaan kohta pääsee eroon koko paikasta lopullisesti niin kuin aikaisemmin jo kerroin...Hain jo yhteen koulutukseen mutta en päässyt, täytyy ajatella jotain muuta, töitä on kyllä vaikea löytää tänä päivänä, olen muuten 37v, sä? Yritä jaksaa sielä paikassa vaikka tiedän että se on todella vaikeeta...mä en jaksanut vaan hain jatkuvasti sairaslomaa, osaksi käden takia ja osaksi kiusaamisen takia...