mummi on paras

meidän mummi on mun sankari. hän on ensin huolehtinu lapsena ison maatalon töistä melkein yksin kun isotuffa oli sodassa, sitten hän kasvatti kaks hienoa ja hyvätapasta lasta, kasvatti mut kun äiti ei työnsä vuoksi voinut, huolehti vakavasti sairaasta miehestään tämän kuolemaan asti.. ja silti jaksaa aina tukea ja ymmärtää. siinä on sellainen nainen jollaiseksi haluaisin tulla. mun maailma pysähtyy sinä päivänä kun mummi kuolee. en tiedä miten voin jatkaa siitä eteenpäin kun puolet musta katoaa. toivottavasti se ei oo edessä vielä pitkään aikaan.
millaisia isovanhempia teillä on? kaikille varmaan se oma mummi on paras :)
43031
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kuulostaa positiiviselta ihmiseltä. Yksi mummo oli kaukainen tupakoiva ehkä juovakin ja kuoli aikaisin, tuskin välitti oli monta lasta. Toista en koskaan nähnyt oli jo kuollut. Jonkun toisten ihmisten mummun tapasin lapsena, oli ystävällinen mutta tuskin tukevaa sorttia.

Äänestä

maailman tärkein ihminen.
Hän ymmärsi ja hän kuunteli. Hän oli läsnä ja häneen pystyin luottaa.
Hän kasvatti minua elämäni ensimmäiset 6-vuotta. Asuimme yhdessä vanhempani ja mummoni. Iltaisin en suostunut menemään nukkumaan ennen kuin sain sanoa mummille hyvät yöt. Kun muutimme omaan asuntoon,teini-iässä uhkasin karata ja muuttaa mummille asumaan :o).

Minä olin hänen hautajaisissaan ensimmäinen joka hyvästit hänelle jätti.

Sitä päivää en unohda ikinä kun sain tiedon hänen kuolemastaan. Silloin pysähtyi kaikki. En kyennyt edes työntekoon. Näin vuosien päästä,tuska on hävinnyt ja jäljellä on hyvät muistot hänestä. Joita useasti muistelen. Ne pysyy sydämessäni aina.

Äänestä
  • Onpa sinulla oikein aarre mumminasi.Hän on sinulle
    todella hyvä esimerkki ihmisestä joka on velvolli-
    suudentuntoinen ja rakastava.Ja vielä sekin että
    olet saanut hänen geeniperimää äitisi kautta.Hyvät
    lapsuusmuistot kantavat läpi elämän.Nyt voit mummil-
    le kertoa miten tärkeä henkilö hän on elämässäsi.
    Meillä joilla ei ole sellaista mummia voimme vain
    ihaillen lukea kertomistasi.

    Äänestä

Pappalla oli huumoria ja kärsivällisyyttä paremmin kuin muulla suvullani. Hänen ansiosta opin mm. puutarhanhoidon ja viljelyn. Kiinnostuin niistä jo varhaislapsuudessa. Pappalla oli kuuntelutaito. Hän rohkaisi aina hädässä. Kun pappa kuoli, minulla oli kahden vuoden suruaika. En ole silti vieläkään toipunut siitä kunnolla. Mummu oli toiseksi paras sukulainen. Vanhempani ovat viimeisellä sijalla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ainakin meillä kirjoitti:

meidän mummi on mun sankari. hän on ensin huolehtinu lapsena ison maatalon töistä melkein yksin kun isotuffa oli sodassa, sitten hän kasvatti kaks hienoa ja hyvätapasta lasta, kasvatti mut kun äiti ei työnsä vuoksi voinut, huolehti vakavasti sairaasta miehestään tämän kuolemaan asti.. ja silti jaksaa aina tukea ja ymmärtää. siinä on sellainen nainen jollaiseksi haluaisin tulla. mun maailma pysähtyy sinä päivänä kun mummi kuolee. en tiedä miten voin jatkaa siitä eteenpäin kun puolet musta katoaa. toivottavasti se ei oo edessä vielä pitkään aikaan.
millaisia isovanhempia teillä on? kaikille varmaan se oma mummi on paras :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu