Onko ihminen joka pitää ystävistään huolta harvinaisuus? Miten on mahdollista, että joku on "päässyt" tottumaan siihen että viikonloppun illan vietossa jokainen on omillaan vaikka porukalla olisi selvinpäinen kuski?
Itseni on kasvatettu siihen, että kaveria ei jätetä vaikka mikä olisi kaverin kunto. Ja olen myös huomannut, että silloin saa itse myös apua ja tukea elämä mutkiin.
Saatan kuulostaa julmalta, mutta ihminen joka ei osaa/halua pitää illanvietossa ystävistään huolta on mielestäni itsekeskeinen ja idiootti. Ystävä ei ole ystävä jollei voi luottaa että hän auttaa tilanteessa kuin tilanteessa. Totta kai on tilanteita ettei aina kykene mutta siinä vaiheessa pitää myös ottaa koko kuva huomioon.
Joka tapauksessa en ymmärrä miten on mahdollista se että joku on, niin kuin aikaisemminkin jo totesin, "päässyt" tottumaan siihen että kavriporukassa jokainen on omillaan.
Olenko minä todella niitä harvoja jotka vaikka ajelevat ympäri maita ja mantuja löytääkseen ystävän joka on huonossa kunnossa ja varmistaakseen, että hän pääsee himaan tai perille sinne minne on menossa?
Itseni on kasvatettu siihen, että kaveria ei jätetä vaikka mikä olisi kaverin kunto. Ja olen myös huomannut, että silloin saa itse myös apua ja tukea elämä mutkiin.
Saatan kuulostaa julmalta, mutta ihminen joka ei osaa/halua pitää illanvietossa ystävistään huolta on mielestäni itsekeskeinen ja idiootti. Ystävä ei ole ystävä jollei voi luottaa että hän auttaa tilanteessa kuin tilanteessa. Totta kai on tilanteita ettei aina kykene mutta siinä vaiheessa pitää myös ottaa koko kuva huomioon.
Joka tapauksessa en ymmärrä miten on mahdollista se että joku on, niin kuin aikaisemminkin jo totesin, "päässyt" tottumaan siihen että kavriporukassa jokainen on omillaan.
Olenko minä todella niitä harvoja jotka vaikka ajelevat ympäri maita ja mantuja löytääkseen ystävän joka on huonossa kunnossa ja varmistaakseen, että hän pääsee himaan tai perille sinne minne on menossa?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Juuei, tottakai sitä pitää kavereista ja ystävistä huolta pitää viipottaessa, meillä aina ollut sellainen tapa ja välillä kyllä ihmetyttänyt kun tuntemattomille saanut huomautella, että "katoppa vähän tuon kaveris perään, alkaa oleen aika huonossa kunnossa".
Ystäväthän ovat elämän suola, en ymmärrä kuinka ihmiset pitävät toisia nykyään itsestäänselvyyksinä ja antavat vain olla rauhassa sen hetken, kun toisella paha mieli. Kunhan toinen taas normaali oma itsensä, eikä pahasta mielestä tai muistakaan ongelmista tarvitse kuunnella, niin kyllä silloin seura taas kelpaa.
Mielestäni niin ystävien kuin kavereidenkin kesken jaetaan hyvät ja huonot kokemukset, tuetaan kun tarvitaan, iloitaan kun on asiat sillä mallilla.
Kirjoitit asiaa!! Miten voi kutsua ystäväkseen ihmistä joka hylkää toisen hädän hetkellä?
Kävin itse läpi keskivaikean masennuksen jonka aikana moni ns. ystäväni katosi ja hylkäsi. Minulla oli hyvät ja helvetin huonot päiväni jolloin saatoin olla todellinen narttu. Hyvinä päivinä olin melkeinpä lähes oma itseni ja silloin seura kelpasi kyllä "ystävilleni".
Tämän aikakauden jälkeen olen kiittänyt vanhempieni lisäksi vain yhtä tämän helvetin kanssani alusta loppuun läpikäynyttä ystävääni joka jaksoi päivästä toiseen kuunnella ja kantaa hartioillaan minun taakkaani, potkia minua eteenpäin silloin kun olin pysähtyä paikoilleni.
Tämä on myös toiminut toisin päin, minä olen hänen "psykologinsa"... :)
Ystävyys on elämän suola, se on täysin totta. Itselläni herääkin kysymys; Onko maailmasta tulossa paikka jossa jokainen on omillaan tilanteessa kuin tilanteessa ja apua saa vain maksua vastaan? Jotenkin tuntuu että nyky vanhemmat (heitä sen kummemmin kritisoimatta) unohtavat kaiken muun kiireen keskellä opettaa lapsilleen inhimillisyyttä ja empatiaa, heillä on kiire tuoda työllä leipä pöytään ja maksaa laskut.
Olen joskus tullut miettineeksi että ihmisiltä puuttuva taito pitää toisista huolta on ajankulun keino karsia heikot ja tyhmät pois. Julmaltahan tuo kuulostaa, mutta ajatushan se vain on...
Juu, nykyään aika on rahaa ja rahahan on tietenkin kaikki kaikessa, millään muulla enää mitään väliä?
Joten miksi sitä aikaa sitten "tuhlata" toisten kuuntelemiseen. Ehkä sen takia nykyään alkaakin olla nuo mielenterveys puolen palvelut niin ylibuukattuja, aikaisemmin oli enemmän sitä empatiaa ja aitoa halua auttaa ystävää hädässä ihan alusta asti, nykyään niin monet saavat selvitä aivan omillaan, jolloin on turvauduttava niihin ammattiauttajiin.
Kyllähän sitä on itsekin tullut tuota Darwinismista näkökantaa ajateltua, välillä vaan tuntuu, että myöskin me ajattelevat ja empaattiset ihmiset kuulumme näihin "heikkoihin ja tyhmiin".
Nooh, typeryyden voin omalla kohdallani myöntääkin monen asian suhteen, jos se tarkoittaa sitä, että säilytän empatiani ja pääni harteilla (niin hyvässä kuin huonossa) kun toisena vaihtoehtona on ruusunpunaiset lasit silmillä ja täysi hälläväliä!-asenne.
Voihan sitä nykyään olla myöskin tuolla kasvatuksella paljon vaikutusta, kun näkee, miten nuorena jo alkavat kaiken maailman mielenterveydelliset ongelmat. Jos ei rajoja aseteta, edes niitä pienimpiä, joiden ei kuvittelisi olevan edes tärkeitä, moni lapsi voi tuntea itsensä hyvin heitteille jätetyksi, jolloin ei varmasti tule kovin paljoa edes tarvetta empatialle tulevaisuudessa.
Väitän myöskin, että nykyinen yhteiskunta on kylmä ja sairas. Painottaa vain sitä tuloksen tekoa, mitä väliä sillä kuka sen tuloksen tieltä murtuu.
Mutta se on hienoa, ettemme vielä ole täysin hävinneet ja että meiltäkin löytyy näitä ystäviä läheltä. :)
Kyllä sen ihmisestä huomaa millaisen kasvatuksen on saanut monestakin asiasta; asenteesta muita kohtaan, mahdollisesta empatian puutteesta, persoonasta ylipäätään. Vanhemmuudesta en voi sen kummemmin sanoa mitään kun ei ole lapsia tullut mutta sen mitä omilta vanhemmiltani olen oppinut on antanut minulle pohjan siihen kuka ja mikä olen. Kiitos siitä heille.
Jos ihmisen tyhmyyden voi määritellä empatian, ystävistään huolehtimisen ja auttavaisuuden perusteella ilmoittaudun minä idioottien kuningattareksi! Toisaalta jos tyhmyys ja tunteiden puuttuminen olisi elämän keino karsia jyvät akanoista olisivat ihmiset jo kauan sitten hävinneet lopullisesti maan päältä. Jollain asteella on myös melkeempä taattua että ns. fiksut ja filmaattiset ihmiset säilyvät toistensa ansiosta hengissä. Samankaltaiset ihmiset kuitenkin, ainakin omasta kokemuksestani, hakeutuvat samaan seuraan.
Maailman menoa ja sen negatiivista suuntaa voi muuttaa vain jos sitä itse haluaa, kuinka naivilta tuo kuulostikaan on se myös mielestäni totta. Monesta purosta kertyy joki jolla on voimaa kaivertaa kovaakin kiveä. Pienestä se muutos lähtee ja toivon, että siihen itse olen onnistunut vaikuttamaan omilla teoillani.
Ihmisten pahoinvointi niin henkisesti kuin fyysisestikkin olisi jo monessa paikassa syytä huomata. Nuorten syömishäisiöiden ja muiden ongelmien lisääntyminen on kirkkaan punainen merkki siitä ettei kaikki ole kunnossa. Miksen asialle tunnu kukaan tekevän mitään? On ehkä naivia osoittaa syyttävällä sormella yhteiskuntaa ja sen luokkaeroja. Tässä maailmassa on monta asiaa pielessä ja joskus tuntuu ettei kukaan tee asialle mitään.
Suututtaa nähdä miten raha pyörittää maailmaa ja joskus on käynyt mielessä ajatus maailmasta jossa rahaa ei olisi ja kaikki toimisi avun ja yhteishengen voimin. Toki tässäkin olisivat ongelmansa, niitähän ihmisen perusluonne jollain asteella kaipaa. Olen tavannut ihmisiä jotka eivät osaa elää ilman käynnissä olevaa isoa ongelmaa tai jonkin asteista ”sotaa” jonkun kanssa.
Kaikki kaikessa on huomattava että mikään tai kukaan ei loppuen lopuksi ole sitä miltä vaikuttaa. Kolikossa on aina kaksi puolta ja se toinen tuntuu useasti monelta unohtuvan.
Riippuu kai vähän iästäkin. 16-vuotiaana on suht normaalia ettei vielä osata ottaa vastuuta itsestä, mutta kun jotkut eivät suostu tähän vielä kahdenkympin paremmallakaan puolella. Minä en ainakaan lähtisi etsiskelemään yhtään ketään. Olen itsekin opetellut pitämään itsestäni huolta, ja niin saavat muutkin luvan tehdä. Ainahan näitä "ah olen parempi ystävä kun uhraudun"-tyyppisiä ihmisiä jostain löytyy.
Näkökulmassasi on myös jotain järkeä. JOtkut ihmiset tekevät sen ehkäpä juuri siitä syystä että saisivat huomiota. Silti omasta puolestani on sanottava että en itse tee sitä siksi jotta saisin ihmisiltä sen kummempaa huomiota kuin sen tekemättä jättämisellä. Jos syy perässä juoksemiselle pitäisi mainita olisi se ehkä se että kun olen varmistanut kaikkien perille pääsyn voin itse mennä rauhallisin mielin nukkumaan miettimättä sitä missä kaverit viipottavat ja missä kunnossa..