Meillä vaimo lähti opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Kaikki tehtiin yhteisestä sopimuksessa ja hyvässä hengessä. aluksi kaikki sujui niinkuin pitikin, mutta sitten alkoivat ongelmat. Lapset alkoivat vältellä äitiään ja tietysti mä sain syyt niskoilleni. Nykyään vaimon ollessa kotona viikonloppuisin se on yhtä tappelua. Mä en ymmärrä häntä vaan olen aina vonkaamassa seksiä. Lapset eivät ymmärrä häntä koska haluavat leikkiä. Muksut ovat ala-asteikäisiä. Vaimo on mielestään vain yleiskone.
Jokin aika sitten muksut ehdottivat äitilleen, jotta tämä tulisi vain jokatoinen viikonloppu kotiin. Tuntuu ettei tämäkään auta vaan sama meno jatkuu. Mulla on parisen kuukautta kun olen yöpynyt samassa sängyssä vaimoni kanssa, joko sohvalla tai järjestellyt työmatkoja viikonlopuille. olemme ihan eri maailmoissa, hän elää opiskelijana ja minä huolehdin kodin ja perheen. Muksujen kanssa on hauskaa ja tykkään olla heidän kanssa. MUTTA iltaisin kun muksut menee nukkumaan kaipaa aikuista seuraa. Olemme keskustelleet vaimon kanssa tästä niin toteamus on, että onhan sulla asiakaita päivittäin siinä saa ihmiskontakteja kyllä.
Seksiä olemme harrastaneet tänä vuonna pari kertaa. Vaimoa väsyttää rasittava opiskelu ja suuri työmäärä kotona. Siivottiin muksujen kanssa edellisellä kerralla hyvin, niin vaimo aloitti välittömästi siivoamaan tullessaan lauantaiaamuna kotiin. Nyt olisi neuvot ihan kivoja kuulla. en jaksa uskoa ,että olisi toista miestä kuvioissa, mutta se olisi ihan hyvä jos olisi. Niin tietäsi mitä vastaan taistelisi.
Jokin aika sitten muksut ehdottivat äitilleen, jotta tämä tulisi vain jokatoinen viikonloppu kotiin. Tuntuu ettei tämäkään auta vaan sama meno jatkuu. Mulla on parisen kuukautta kun olen yöpynyt samassa sängyssä vaimoni kanssa, joko sohvalla tai järjestellyt työmatkoja viikonlopuille. olemme ihan eri maailmoissa, hän elää opiskelijana ja minä huolehdin kodin ja perheen. Muksujen kanssa on hauskaa ja tykkään olla heidän kanssa. MUTTA iltaisin kun muksut menee nukkumaan kaipaa aikuista seuraa. Olemme keskustelleet vaimon kanssa tästä niin toteamus on, että onhan sulla asiakaita päivittäin siinä saa ihmiskontakteja kyllä.
Seksiä olemme harrastaneet tänä vuonna pari kertaa. Vaimoa väsyttää rasittava opiskelu ja suuri työmäärä kotona. Siivottiin muksujen kanssa edellisellä kerralla hyvin, niin vaimo aloitti välittömästi siivoamaan tullessaan lauantaiaamuna kotiin. Nyt olisi neuvot ihan kivoja kuulla. en jaksa uskoa ,että olisi toista miestä kuvioissa, mutta se olisi ihan hyvä jos olisi. Niin tietäsi mitä vastaan taistelisi.
Vastaukset 10
Vanhimmat
En ymmärrä miksi toinen paikkakunta ja erossa lapsista. olen pahoillani mutta en ymmärrä, koska kuitenkin teillä on vielä pieniä lapsia. Olis lähten vast sitte ku lapset ei asu enää kotona.
Ehdotan, että puhut vaimosi kanssa ja kysyt, että onko sillä toinen... Sinuna en olisi antanut lähteä opiskelemaa!! ÄLÄ OLE TYHMÄ!
"Sinuna en olisi antanut lähteä opiskelemaa!!" Aika ehdoton toteamus. Millä keinoilla katsot voivasi estää, jos toinen haluaa opiskella. Kotonako pitäisi kumppania hyysätä. Nuorien suhteissa on usein vielä näkemys, että toisen voi omistaa ja hallita hänen telemisiään. Aivan kuin toisen pitäisi koko ajan olla täydentämässä toista ja yksilöllisyys on sivuseikka. Kuvitellaan, että kumppanisi olisi haluakas opiskelemaan ammattiin, johon ei voi opiskella kuin toisella paikkakunnalla. Sinä kieltäisit sen. Olisitko valmis elämään esim. sen tosiasin kanssa, että toinen olisi lopunikää katkera sinulle siitä, että uhrasi mahdollisuutensa sinun takiasi? Kypsä suhtautuminen toiseen on mm. sitä, että antaa toiselle tilaa olla ja elää yksilönä omine haaveineen ja tavoitteineen. On totta, että perheellisenä pitää ottaa muitakin huomioon enemmän, mutta se ei tarkoita omien haaveiden hukuttamista.Tilanne on vähän sama, kun kumppanisi olisi ammatissa, joka vaatii jatkuvaa oleskelua viikot toisella paikkaunnalla. Vaatisitko silloinkin hänen irtisanomaan itsensä työstään?
Perheessä, jossa on lapsia, toisen vanhemman lähteminen toiselle paikkakunnalle on aina tapauskohtainen ja jokaisella perheellä omat tavat ratkaista ongelmat. Joskus kuitenkin tilanteet muuttuvat ja ihmiset samoin,joten kaikki ei mene niin kuin oli suunniteltu. Silloin ainut oikea ratkaisu on puhuminen ja koittaa sitä kautta avata tilannetta.
Onhan asia noinki, mutta sanoin oman mielipiteeni, joten siihen ei varmaa kannata kiteytyä... toinen on tota mieltä ja toinen on tätä mieltä.
Joku voi sanoa sun mielipiteistä et oot lapsellinen.
Olen sitä mieltä kuin olen...
"Millä keinoilla katsot voivasi estää, jos toinen haluaa opiskella. "
Eihän sitä tietenkään voi estää, mutta kenkää voi antaa. Opiskelija taas ei lapsia elätä ja muutto vieraalle paikkakunnalle ei olisi lapsille hyväksi -> se olisi hei hei perheelle
Kuten ap:lle on käynyt, suhde menee jokatapauksessa päin helvettiä jos toinen muuttaa muualle opiskelemaan. Eli parempi on vaati todellista ratkaisua heti (perhe&parisuhde tai opinnot, ei mitään välimallia), eikä alkaa kitkuttelemaan ja kustantamaan toisen opiskeluita toisella paikkakunnalla.
"Kuvitellaan, että kumppanisi olisi haluakas opiskelemaan ammattiin, johon ei voi opiskella kuin toisella paikkakunnalla. Sinä kieltäisit sen. Olisitko valmis elämään esim. sen tosiasin kanssa, että toinen olisi lopunikää katkera sinulle siitä, että uhrasi mahdollisuutensa sinun takiasi?"
Mutta hyvä ihminen, ymmärrä että opiskelu toisella paikkakunnalla on sama kuin suhteen vetäminen vessanpöntöstä alas! Jos toinen on katkeroituvaa sorttia ja tahtoo opiskelemaan, niin ei siinä ole muuta vaihtoehtoa kuin erota samantien!
"Tilanne on vähän sama, kun kumppanisi olisi ammatissa, joka vaatii jatkuvaa oleskelua viikot toisella paikkaunnalla. Vaatisitko silloinkin hänen irtisanomaan itsensä työstään? "
En alkaisi edes seurustelemaan tuollaisen ihmisen kanssa, saatikka muuttaisi yhteen tai tekisin lapsia!
"Perheessä, jossa on lapsia, toisen vanhemman lähteminen toiselle paikkakunnalle on aina tapauskohtainen ja jokaisella perheellä omat tavat ratkaista ongelmat."
Tässä perheessa tuollaiset ongelmat ratkaistaa lopettamalla suhde.
Lyhytaikainen, joitakin viikkoja kestävä ero voisi vielä mennäkin. Pidempiaikainen, no se on sen suhteen loppu enivei. Miksi tuhlata aikaa moiseen turhuuteen?
Jopas onkin vaikeaa. Outoa on eripuraisuus viikonloppuna... luulisi olevan hyvä fiilis, kun saatte yhteistä aikaa perheenä. Niin ja siivota, kun ei ole pölyistä.... ei tajua. Seksikin on kyllä tärkeää, vaikka perheenä hankalampi ajoittaa, kuitenkin. Kerroit, että vaikka olisi toinen mies, se selventäisi. Onkohan suhde jo karilla? Yrittäkää nyt kuitenkin selvittää, kun on lapsetkin. Onnea keskustelulle!
Meillä ollut tilanne toisin päin: mies keikkahommissa ja kuulemma vaan joutuu siivoamaan kun tulee kotiin. Ikävä purkautuu riitelynä (omasta puolestani) ja tuntuu, ettei mies ymmärrä, että arki menee omaa latuaan hänen poissaollessaan. Tsemppiä!
yhteyttä toisiinne iltaisin, vain pidättekö? Meset ja skypet käyttöön ja iltaisin hetken jutustelua puolison kanssa. Nimittäin tolla menolla te eroatte ihan kohta ja se olikin siinä.
Parisuhteen on tehtävä työtä ja tuplasti enemmän kun ollaan erillään
On helpompi sanooa kuin tehdä eli kun ei ole mistä puhua. Vaimon kiireet iltaisin en tiedä ,mmutta tavottaminen hankalaa. Ja itse teen jonkin verran työjuttuja kun muksut menee nukkumaan. Iltapäivisin olen heidän kanssa kun tulevat koulusta jos suinkin mahdollista.
Käykää jossain kahdestaan(hotelli-viikonloppu)ja
kerro rehellisesti mitä toivot ja odotat häneltä!
Joustakaa kumpikin!Opiskeleminenkin on rankkaa.Tämä
on normaalia parisuhde-kitkuttelua kaikilla meillä.
Ja KOVAA!
"Vaimon kiireet iltaisin en tiedä ,mmutta tavottaminen hankalaa. "
Nykyaikana ihmisten tavoittaminen ei todellakaan ole hankalaa. Kaikenlaiset instant-viestimet ovat mahdollistaneen ripeän yhteydenpidon, eikä kenenkään harrastukset vie aikaa 24/7.
Eli jos vaimoa on hankala saada iltaisin kiinni, epäilisin pahinta. Samasta kielii ärtyneisyys viikonloppuisin.