Onko elämää

Harvinaisempi aihe.

Teen töitä järjen kanssa, mutta tunteitteni kanssa olen aina ollut hukassa.

Rakastin varattua miestäni enemmän kuin ketään koskaan olen rakastanut. Ja siksi olin kakkonen. Rakastin myös hänen perhettään, jonka hyvinvointi oli minulle erittäin tärkeää.

Mies rakasti minua, mutta enemmän kuitenkin vaimoaan. Mikä oli minulle enemmän positiivinen juttu kuin negatiivinen juttu. Mieheni osasi rakastaa ja paljon. Siis kakkostakin voi rakastaa, vaikka vaimoa vielä enemmän.

Siinä ahdingossa kuitenkin tutustuin vapaaseen ahdingossa olevaan mieheen, jota rakastan vieläkin enemmän kuin varattua miestä. Eli meille kakkosille voi käydä siis ihan hyvinkin.

Mutta koskaan en tule katumaan sitä, että olen rakastanut. Joillekin se tapahtuu kerran vuodessa, omalla kohdallani se ei ole itsestään selvää.

Miehiä voi tulla ja mennäkin, mutta ne miehet, joita olet rakastanut, et koskaan kadu.
23978
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

rakkaus ei lopu ja ken avoimella suurella sydämellä rakastaa, saa myös rakkautta osakseen.

Äänestä

se menee. Rakastumista ei todellakaan voi katua.

Ja myös toisinpäin; jos varattuna rakastuu toiseen, niin ei siitä vakisuhteesta - etenkään pitkästä - hetijustnyt eroa, vaikka ero olisi ollut puheena kumppanin kanssa jo pitkään. Kaikki vaatii aikaa - etenkin jos aikoo erota sovussa - käsitellä asiat ennenkuin erotaan. Vaikka itselläni ero oli aivan selkeä päämäärä, niin kyllä sen työstäminen vei voimia.

Äänestä
  • Jos varattuna rakastuu toiseen mieheen tai naiseen niin se on AINA petos omaa kumppaniaan kohtaan. Näin se menee arvoisa oona.

    Äänestä

  • aina pettämistä kirjoitti:

    Jos varattuna rakastuu toiseen mieheen tai naiseen niin se on AINA petos omaa kumppaniaan kohtaan. Näin se menee arvoisa oona.

    mutta se on petos jos se johtaa käytännönharjoituksiin puolison selän takana.

    Sivusta huomautan.

    Äänestä

  • aina pettämistä kirjoitti:

    Jos varattuna rakastuu toiseen mieheen tai naiseen niin se on AINA petos omaa kumppaniaan kohtaan. Näin se menee arvoisa oona.

    ei voi mitään. Ei sille, että rakastuu toiseen. Eikä sille, ettei enää rakasta kumppaniaan. Miten voisi edes tuntea pettävänsä kumppaniaan, koska ei rakasta häntä? Ja miksi aina NIIN monet olettavat, että petetty rakastaa pettäjää intohimoisesti, pyyteettömästi? Ettei petetty ole koskaan pettänyt, millään tavalla tai muutoin tehnyt väärin?

    Esimerkiksi kun itse kerroin exälle toisesta miehestä, hän halusi silti jatkaa liittoamme. Hänellä oli myös täysin eri käsitys parisuhteesta kuin minulla: Minä kaipasin tunnesuhdetta, hän oli tyytyväinen hyötysuhteeseen.

    Silloin ei ole kumppaniin enää minkäänlaista tunnesidettä, jos ei välitä, kun toinen käy vieraissa/hänellä on rinnakkaissuhde. Miten silloin voi enää olla myöskään uskoton? Kun ex ei välittänyt rinnakkaissuhteestani, halusi silti jatkaa liittoamme - niin tiesin lopullisesti, ettei hän ole rakastanut minua ikiaikoihin. Kuten en minäkään häntä. Tunneihmisenä olisin halunnut erota jo aiemmin, hyötyihmisenä hän ei olisi halunnut erota myöhemminkään. Eli jatkoin liittoa exän kanssa HÄNEN ehdoilla. Kärsivällisyyteni oli koetuksella. Helpomalla olisin päässyt, jos vain olisin lähtenyt. Siitä vain ei olisi exän puolelta seurannut mitään hyvää, joten siksi tuo vitkutteluratkaisu oli paras.

    Äänestä

  • oona kirjoitti:

    "Esimerkiksi kun itse kerroin exälle toisesta miehestä, hän halusi silti jatkaa liittoamme. Hänellä oli myös täysin eri käsitys parisuhteesta kuin minulla: Minä kaipasin tunnesuhdetta, hän oli tyytyväinen hyötysuhteeseen. "

    Jaa, eli pidit miehellesi jonkin testin? No onhan sekin tapa saada selville rakastIKO mies sinua. Tekosi on hyväksyttävä, koska mieskin teki jotain pahaa sinulle. Jos ei rakasta kumppania, niin miksi ihmeessa ei voi erota, ennen toista suhdetta? "Se on niin työlästä", paskat. Tutun akka iski eropaperit pöytään ja oli seuraavana päivänä jo poissa.

    Tunteille ei voi mitään. Sano se tuomarille, kun puolustat tappamista rakastavaa psykopaattia. Sellaista, joka saa suurta nautintoa toisen kiduttamisesta. Kuinkahan paljon saat lievennettyä tuomiota?

    Tunteille todellakin voi jotain. Vasta-aine tunteille on (tai pitäisi olla) pääkopassasi, sitä kutsutaan järkeksi.

    Jos vaimoni pettäisi, saisi varmasti sellaisen selkäsaunan että muistaisi ikuisesti pettäneensä.

    Tunteilleen ei tosiaankaan voi mitään, etenkin tämä lausahdus koskee vihantunteita. Mutta vaikka toimisikin hallitsemattomien tunteiden vallassa, ei se tarkoita etteikö voisi se olisi väärin.

    "Silloin ei ole kumppaniin enää minkäänlaista tunnesidettä, jos ei välitä, kun toinen käy vieraissa/hänellä on rinnakkaissuhde. Miten silloin voi enää olla myöskään uskoton? "

    Voi elämän kevät! Oletko tosiaan noin typerä ja heikkoluontoinen ihminen, että sinun pitää keksiä moisia selityksiä pahoille teoillesi? Mikä siinä on etteivät ihmiset voi myöntää tehneensä vääryyttä?

    Itselläni oli suhde toisen miehen vaimoon, enkä oikeastaan edes kadu sitä. Silti minulla ei ole otsaa kirkkain silmin väittää että tekoni oli ihan ok tai ettei siinä ole mitään moraalisesti arveluttavaa. Ja minä en sentään ollut edes se pettäjä, vaan pikemminkin minut poloinen vieteltiin!

    Äänestä

  • ihmeakkasaatana kirjoitti:

    keuhkoat? Omista tunteista ei pidä syyttää toista - se on parisuhteen a ja o. Ja miksi ihmeessä sinulle on niin vaikeaa minun ja exän välinen ero? Miten sinulle voi olla vaikeampaa hyväksyä uskottomuuteni kuin exälle? Tunteet ja järki voivat olla ristiriidassa keskenään, mutta minun ja exän tapauksessa ne eivät olleet. Jo alunperin olimme pikemminkin järkiliitossa kuin tunneliitossa. Siispä pystyimme järjellisesti eroamaankin. Jos se sinua häiritsee, niin se on yksinomaan sinun syysi.

    Äänestä

  • tosiaankaan voi mitään kirjoitti:

    Jos vaimoni pettäisi, saisi varmasti sellaisen selkäsaunan että muistaisi ikuisesti pettäneensä.

    Tunteilleen ei tosiaankaan voi mitään, etenkin tämä lausahdus koskee vihantunteita. Mutta vaikka toimisikin hallitsemattomien tunteiden vallassa, ei se tarkoita etteikö voisi se olisi väärin.

    "Silloin ei ole kumppaniin enää minkäänlaista tunnesidettä, jos ei välitä, kun toinen käy vieraissa/hänellä on rinnakkaissuhde. Miten silloin voi enää olla myöskään uskoton? "

    Voi elämän kevät! Oletko tosiaan noin typerä ja heikkoluontoinen ihminen, että sinun pitää keksiä moisia selityksiä pahoille teoillesi? Mikä siinä on etteivät ihmiset voi myöntää tehneensä vääryyttä?

    Itselläni oli suhde toisen miehen vaimoon, enkä oikeastaan edes kadu sitä. Silti minulla ei ole otsaa kirkkain silmin väittää että tekoni oli ihan ok tai ettei siinä ole mitään moraalisesti arveluttavaa. Ja minä en sentään ollut edes se pettäjä, vaan pikemminkin minut poloinen vieteltiin!

    Sinun kannattaisi katsoa peiliin. Miksi eroni ja uskottomuuteni on sinulle pahempi ongelma (huomattavasti)kuin exälle? Jos olen saanut hyvin hoidetuksi eron ja suhteeni exään sen jälkeenkin, niin ei se pitäisi olla kenenkään ongelma.

    Havainnollistan vielä: Totesimme exän kanssa jo suhteemme loppuvaiheen alussa olevamme kuin kämppiksiä: Molemmilla oma elämä, ei mitään yhteistä, paitsi osoite ja lapset. Miten kämppiksen voi "pettää"?

    Parisuhde on kahden ihmisen sopimuskysymys: Sitä jatketaan sovituilla ehdoilla niin kauan kuin se molemmille sopii, vaikka sen jatkaminen tai ero olisi jonkun toisen mielestä moraalisesti arvelluttavaa.

    Tunteille ei voi mitään (edelleenkään), mutta niitä pitää pystyä käsittelemään ja erittelemään. Vain käsittelemättömät tunteet purkautuvat väkivaltana. Aggressiivia tunteitakin voi purkaa vaikka hakkaamalla nykkeilysäkkiä tai pelaamalla golfia.

    Äänestä

  • tosiaankaan voi mitään kirjoitti:

    Jos vaimoni pettäisi, saisi varmasti sellaisen selkäsaunan että muistaisi ikuisesti pettäneensä.

    Tunteilleen ei tosiaankaan voi mitään, etenkin tämä lausahdus koskee vihantunteita. Mutta vaikka toimisikin hallitsemattomien tunteiden vallassa, ei se tarkoita etteikö voisi se olisi väärin.

    "Silloin ei ole kumppaniin enää minkäänlaista tunnesidettä, jos ei välitä, kun toinen käy vieraissa/hänellä on rinnakkaissuhde. Miten silloin voi enää olla myöskään uskoton? "

    Voi elämän kevät! Oletko tosiaan noin typerä ja heikkoluontoinen ihminen, että sinun pitää keksiä moisia selityksiä pahoille teoillesi? Mikä siinä on etteivät ihmiset voi myöntää tehneensä vääryyttä?

    Itselläni oli suhde toisen miehen vaimoon, enkä oikeastaan edes kadu sitä. Silti minulla ei ole otsaa kirkkain silmin väittää että tekoni oli ihan ok tai ettei siinä ole mitään moraalisesti arveluttavaa. Ja minä en sentään ollut edes se pettäjä, vaan pikemminkin minut poloinen vieteltiin!

    Eikö rakkautta (sekä petetyn että pettäjän puolelta) ole myös taito erota sovussa? Sen sijaan, jos mukiloi kumppaninsa - SE ei osoita rakkautta vaan vallanhalua, alistamista.

    Sanot: "saisi varmasti sellaisen selkäsaunan että muistaisi ikuisesti pettäneensä". Haluat siis, että puolisosi muistaisi sinut väkivaltaisena hirviönä, jollainen olisitkin. Et kunnioita kumppanissasi ihmisyyttä pätkääkään etkä osaa antaa anteeksi, edes itsellesi. Vai siirsitkö vain ed. kirjoittajan viestiin kaikki ne aggressiivisuuden tunteet, joita et osaa itse työstää?

    Äänestä

Onko teidän naisten oikeasti noin vaikea tajuta, että ei se pettäjämies teitä todellisuudessa rakasta sillä tavalla??? SE KÄYTTÄÄ TEIDÄN SINISILMÄISYYTTÄ HYVÄKSI, jotta saisi seksiä. Näyttelyä kaikki, uskokaa nyt jo! Ei todellinen mies ole kahden naisen kanssa samaan aikaan. Todellinen mies ottaa ja pitää sen, jota rakastaa oikeasti. Miksi satuttaisi rakastamaansa ihmistä pettämällä tätä?? Ei mitään järkeä.

Ainiin, rakkaus. Laitetaan kaikki rakkauden piikkiin. Jos minä varastan perheeltäni kaikki rahat ja pelaan ne Casinolla pois, onko se hyväksyttävä teko, jos sanon vain: "Mä vaan niin rakastan pelaamista!" Rakkaus, viina, vahinko, kaikki ne on vaan selittelyä, tekosyitä... Pettäjä vaan tykkää harrastaa seksiä muidenkin kuin oman kumppanin kanssa.

Mua huolestuttaa, oletteko te naiset tosiaan noin helppoja?!? Olen hyvä näyttelemään ja valehtelemaan valkoisia valheita, minulla taitaa olla tulevaisuutta naismaailmassa.

Äänestä
  • Me naiset olemme todella noin naiveja. Luullaan rakkaudeksi, kun mies matkalla poikkeaa ja kohta me häntä, toisen perheen isää, kutsumme mieheksemme ,kuten ap.
    Mutta näin on. Tiedän tälläisen henkilön, joka salaa "seurustelee" varatun miehen kanssa. Eli mies tapaa silloin, kun hänelle sopii. Ja nainen menee läpi vaikka harmaan kiven, että tapaaminen järjestyy. Tiedän, olen vaihdellut työvuoroja, lainannut rahaa y.m. Ja tämä nainen puhuu miehen menestyvistä lapsista kuin omistaan, eikä ole heitä tavannut. Kaiken huippu oli, kun näytteli lehtikuvaa vaimosta. Ja vaimo ja lapset eivät taatusti tiedä suhteesta mitään. Tapaamisia muutama vuodessa, miehen matkoilla ollessa. Kaikki on työtoverini kertonut. Ei saa soittaa, ei viestittää. Mies ottaa yhteyden, kun tarve vaatii. Eli AP:n näkökohta voi ollakin totta.

    Äänestä

  • hyvä näkökohta. kirjoitti:

    Me naiset olemme todella noin naiveja. Luullaan rakkaudeksi, kun mies matkalla poikkeaa ja kohta me häntä, toisen perheen isää, kutsumme mieheksemme ,kuten ap.
    Mutta näin on. Tiedän tälläisen henkilön, joka salaa "seurustelee" varatun miehen kanssa. Eli mies tapaa silloin, kun hänelle sopii. Ja nainen menee läpi vaikka harmaan kiven, että tapaaminen järjestyy. Tiedän, olen vaihdellut työvuoroja, lainannut rahaa y.m. Ja tämä nainen puhuu miehen menestyvistä lapsista kuin omistaan, eikä ole heitä tavannut. Kaiken huippu oli, kun näytteli lehtikuvaa vaimosta. Ja vaimo ja lapset eivät taatusti tiedä suhteesta mitään. Tapaamisia muutama vuodessa, miehen matkoilla ollessa. Kaikki on työtoverini kertonut. Ei saa soittaa, ei viestittää. Mies ottaa yhteyden, kun tarve vaatii. Eli AP:n näkökohta voi ollakin totta.

    suostuvat hyvinkin vähään. Niin kuin kertomassasi tapauksessa, että tapaavat vain muutaman kerran vuodessa miehen ehdoilla, ei yhteydenpitoa. Mitä tuo nainen voi suhteesta saada? Eihän mies anna itsestään mitään, ja nainen kai kuvittelee kyseessä olevan elämää suuremman rakkaustarinan. Suorastaan murheellista. Ei kenenkään pitäisi roikkua tuollaisessa suhteessa. Tuollaisella miehellä voi olla useampi salanainen,joita tapaa eri paikkakunnilla matkojensa yhteydessä.

    Äänestä

  • että naiset kirjoitti:

    Valitettavasti tuollaiset miehet eivät rakasta ykkösiä eikä kakkosia. Pitää vaan aina olla joku varma pano. Tuollaiset miehet joutaisivat jäädä yksin niin siinäpä näkisivät ovatko ne naiset sittenkään niin idiootteja. vapaita hyviä on nääs tarjolla ja luotettaviakin.

    Äänestä

  • jättäkää tuollaiset kirjoitti:

    Sitä on normaalinen suomalaisen miehen vaikea tajuta, miksi joku voi roikkua sellaisessa salasuhteessa? Mieshän "rakastaa" kaikkia, keneltä vaan seksiä saa. Hellimiset sun muut lässytykset kuuluu näyttelyyn. Jos mies rakastaa, hän ei tasapainoile useammassa kuin yhdessä suhteessa, PISTE.

    Äänestä

  • nimenomaan! kirjoitti:

    Nii-in, sitä minäkin olen miettinyt, että mitä se oikeastaan on, mitä mies kutsuu rakkaudeksi. Sanoo rakastavansa vaimoaan, mutta myös kakkostaan. En usko, että tälläiset miehet näyttelevät, vaan heillä todella on tunteita ja kiintymystä vaimoaan kohtaan, toisaalta hullantumista kakkoseen (uutuudenviehätys, jännitys, kiihkeä seksi jne.) Mutta tietävätkö nämä miehet lopulta rakkaudesta mitään? Koska todellakin, jos rakastaa niin ei loukkaa pahimmalla mahdollisella tavalla. Näin luulisi.

    Äänestä

  • Toinen Puolikas kirjoitti:

    pettää.

    kun kakkosen kanssa on kiihkeää seksiä

    Äänestä

  • enää miehestä kirjoitti:

    kun kakkosen kanssa on kiihkeää seksiä

    viestiketjun perusteellahan voisi päätellä ettei mies rakasta ketään vaan hänet on aina vaan
    vietelty.

    Ensin joku vietteli solmimaan avioliiton ja sen jälkeen on pahat naiset vain jatkanu miesparan jahtaamista ja viekotelleet taas yhtymään muidenkin jopa kaikkien miesten mielestä etovien ja epäseksikkäiden naisten kanssa.
    miehellä ei ole omaa tahtoa eikä omia ajatuksia vain kaikkien naisten himoitsema kalu jalkojen välissä.

    Ja vaimo tämä pääviettelijä joka on hiukan ilmeisesti vähä-älynen kun antaa noin viettelyherkän miehen yksin ulkoilla istuu kotona tyhmän tietämättömänä miehensä työmatkan varrella vaanivista naisviekottelijoista luottaen ukkokullan osaavan ihan itse kotiin vaikka suden ravoin voi tulla kokonaan niellyksi pienen suikkarin tarjoajan toimesta.

    Äänestä

  • ;-))) kirjoitti:

    eroon

    kokonaan itsellesi

    Äänestä

  • Toinen Puolikas kirjoitti:

    Nii-in, sitä minäkin olen miettinyt, että mitä se oikeastaan on, mitä mies kutsuu rakkaudeksi. Sanoo rakastavansa vaimoaan, mutta myös kakkostaan. En usko, että tälläiset miehet näyttelevät, vaan heillä todella on tunteita ja kiintymystä vaimoaan kohtaan, toisaalta hullantumista kakkoseen (uutuudenviehätys, jännitys, kiihkeä seksi jne.) Mutta tietävätkö nämä miehet lopulta rakkaudesta mitään? Koska todellakin, jos rakastaa niin ei loukkaa pahimmalla mahdollisella tavalla. Näin luulisi.

    Kahta voi kyllä rakastaa, mutta ei iankaikkisesti; todellisuus hyökkää kimppuun enemmin tai myöhemmin ja silloin on tehtävä valinta. Usein tuota valinnan ajankohtaa vain yritetään käytännön syistä pitkittää. Sitten kun se pitkittyy, niin mutkistuukin.

    Mutta voi olla kysymys siitäkin, että vain uskottelee itselleen rakastavansa kahta. Siihen voi olla tuhat ja yksi syytä (ehkä vielä enemmän).

    Äänestä

  • jättäkää tuollaiset kirjoitti:

    Valitettavasti tuollaiset miehet eivät rakasta ykkösiä eikä kakkosia. Pitää vaan aina olla joku varma pano. Tuollaiset miehet joutaisivat jäädä yksin niin siinäpä näkisivät ovatko ne naiset sittenkään niin idiootteja. vapaita hyviä on nääs tarjolla ja luotettaviakin.

    voi tietää. Jos mies uskoo itsekin rakastavansa kahta, niin siksi siihen uskoo myös vaimo ja/tai toinen nainen.

    Toki on olemassa miehiä, jotka eivät rakasta vaimojaan eikä toisia naisia, koska eivät osaa rakastaa edes itseään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kakkosena olon jälkeen? kirjoitti:

Harvinaisempi aihe.

Teen töitä järjen kanssa, mutta tunteitteni kanssa olen aina ollut hukassa.

Rakastin varattua miestäni enemmän kuin ketään koskaan olen rakastanut. Ja siksi olin kakkonen. Rakastin myös hänen perhettään, jonka hyvinvointi oli minulle erittäin tärkeää.

Mies rakasti minua, mutta enemmän kuitenkin vaimoaan. Mikä oli minulle enemmän positiivinen juttu kuin negatiivinen juttu. Mieheni osasi rakastaa ja paljon. Siis kakkostakin voi rakastaa, vaikka vaimoa vielä enemmän.

Siinä ahdingossa kuitenkin tutustuin vapaaseen ahdingossa olevaan mieheen, jota rakastan vieläkin enemmän kuin varattua miestä. Eli meille kakkosille voi käydä siis ihan hyvinkin.

Mutta koskaan en tule katumaan sitä, että olen rakastanut. Joillekin se tapahtuu kerran vuodessa, omalla kohdallani se ei ole itsestään selvää.

Miehiä voi tulla ja mennäkin, mutta ne miehet, joita olet rakastanut, et koskaan kadu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu