Tänään heräsin tekstiviestiin, jossa paras ystäväni kertoi suhteensa olevan lopullisesti ohi.
Heillä on mennyt jo muutamia kuukausia kehnosti, joten toisaalta tämä oli ihan ajan kysymys, mutta yllätti ja järkytti silti. Pariskunta on ollut 3½ vuotta yhdessä. Vuosi sitten menivät kihloihin ja viime kesänä muuttivat yhteen.
Olen yleensä aika hyvä puhumaan ja lohduttamaan mutta nyt on sanat aika vähissä. Olen sanonut jo, että ystäväni saa tulla käymään, soittaa tai tekstata ihan koska vaan siltä tuntuu. Ja kannustanut sanomalla että hän on vahva tyttö(niinkuin oikeasti onkin) ja tiedän hänen pääsevän yli.
Annoin viime kesänä ystävälleni toivotun, hyvin kauniin kissanpennun syntymäpäivälahjaksi. Heillä on myös toinen, vähän nuorempi kissa. Kissat ovat nyt ystäväni "ex anopilla". Ystävälleni on sanottu että kissoja hänei saa. Tätä minä hyväksy! Minä teen myös itse ihan mitä vain, että saan ainakin antamani kissan ystävälleni. Hänellehän se kuuluu, kun minä sen etsin, varasin ja ostin. Mikä tähän ongelmaan avuksi? Tunnen ystäväni "ex appivanhemmat" jotenkuten.
Olisin kiitollinen jos joku osaisi kertoa, millainen ystävän toiminta on edes vähän helpottanut oloa, kun on itse eronnut? Tai jos joku osaa antaa hyviä vinkkejä miten kannattaa toimia ja mitä kannattaa sanoa. Tämä lohdutusta kaipaava ystävä on 18 vuotias.
Heillä on mennyt jo muutamia kuukausia kehnosti, joten toisaalta tämä oli ihan ajan kysymys, mutta yllätti ja järkytti silti. Pariskunta on ollut 3½ vuotta yhdessä. Vuosi sitten menivät kihloihin ja viime kesänä muuttivat yhteen.
Olen yleensä aika hyvä puhumaan ja lohduttamaan mutta nyt on sanat aika vähissä. Olen sanonut jo, että ystäväni saa tulla käymään, soittaa tai tekstata ihan koska vaan siltä tuntuu. Ja kannustanut sanomalla että hän on vahva tyttö(niinkuin oikeasti onkin) ja tiedän hänen pääsevän yli.
Annoin viime kesänä ystävälleni toivotun, hyvin kauniin kissanpennun syntymäpäivälahjaksi. Heillä on myös toinen, vähän nuorempi kissa. Kissat ovat nyt ystäväni "ex anopilla". Ystävälleni on sanottu että kissoja hänei saa. Tätä minä hyväksy! Minä teen myös itse ihan mitä vain, että saan ainakin antamani kissan ystävälleni. Hänellehän se kuuluu, kun minä sen etsin, varasin ja ostin. Mikä tähän ongelmaan avuksi? Tunnen ystäväni "ex appivanhemmat" jotenkuten.
Olisin kiitollinen jos joku osaisi kertoa, millainen ystävän toiminta on edes vähän helpottanut oloa, kun on itse eronnut? Tai jos joku osaa antaa hyviä vinkkejä miten kannattaa toimia ja mitä kannattaa sanoa. Tämä lohdutusta kaipaava ystävä on 18 vuotias.
Vastaukset 2
Vanhimmat
vähissä,mutta antamalla omaa aikaansa jos toinen sitä tarvitsee on parasta. Tuskin kannattaa miksikään ihmissuhdeterapeutiksi ja itkumuuriksi ryhtyä.Vielä ei varmaankaan ole aika sanoa,että oli parasta että näin aikaisessa vaiheessa tuli tämä ero, jos ex-appivanhemmatkin ovat tuota luokkaa.
Elämä nyt vain on tälläistä, sitä kerää itsensä ja jatkaa. Ei tämä nyt kuitenkaan maailmanloppu ole. Ovat alkaneet seurustelemaan näemmä 14v. joten eiköhän tämänlaatuinen ero ole odotettavissa.
Tsemppiä, ei pidä jäädä tuleen makaamaan. Aikansa kutakin.
Sanoinkin, että tulee käymään sitten kun jaksaa ja pystyy. En alkanut samantien kahville pyytelemään. Itsekin kokemuksesta tiedän, että ei välttämättä ole kiinnostunut näkemään ketään ihan heti.