Muuttuuko ihminen?

Meillä loppuu ensi viikolla harkinta-aika ja nyt pitäisi sitten tehdä päätös että viedäkö ne viimeiset paperit vai ei.
Mieheni (kohta ex) on kuukauden verran yrittänyt vakuutella minulle että on muuttunut ja haluaa tosissaan yrittää saada avioliittomme toimimaan ja olisi valmis tekemään ihan mitä vain sen eteen.
Itse hain eroa koska luottamus mieheen oli täysin nollissa, oli päihde ongelmia ja uskottomuutta. Vaikka mieheni vannoo että ei ole ikinä fyysisesti pettänyt (tapaili vain yhtä naista muutaman kerran).
Nyt mieheni sanoo jättäneensä päihteet ja kaikki huonot elämäntavat ja tajunnut kuinka tärkeä olen hänelle ja kuinka huonosti hän minua kohteli.
Nyt en vain tiedä pystynkö yrittämään enään, tietenkin luottamus pitäisi ansaita uudelleen ja pikku hiljaa mutta en voi ikinä unohtaa mitä hän teki minulle ja kuinka hän kohteli minua.
Yhdessä oltiin n.3v ja siitä naimisissa noin 1,5v.
Pelkään myös sitä että kaikki palautuu entiselleen taas muutaman kuukauden jälkeen vai voiko ihminen todella muuttua??
Onhan meillä paljon ihaniakin hetkiä ollut ja olemme melkein täydelliset toisillemme, mutta mieheni ei vaan arvostanut sitä ja minua. Nyt hän väittää tajunneensa kuinka tyhmä oli. Nyt vaan mietin että uskonko vai en?!

Kiitos jos joku jaksaa vastata...
181919
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Minä olen samassa tilanteessa paitsi että olemme olleet naimisissa 35 v. Minulla on joku kriisi meneillään ja en tiedä eroanko vai en. Harkinta-aika menee umpeen 6.3. Mieheni ei haluaisi erota mutta hän kohtelee minua kuin jotain ilotyttöä tms. J a on aina kohdellut.Nyt haluan elämältä muuta

Äänestä

Toista ei voi pysyvästi muuttaa, lyhytaikaisesti kylläkin. Perusluonne putkahtaa esille ajan kuluessa. Mieti oletko onnellinen tässä liitossa vai haluatko jotakin muuta? Itse elin aina toisten mielen mukaan, mutta ero itsenäisti minut.

Äänestä

Tänään vuosi virallisesta erosta, voin suositella. Ihminen ei muutu.

Äänestä

Perusluonnettaan ihminen ei pysty oikein muuttamaan vaikka haluisikin. Jaksaa yrittää muutaman kuukauden kun on tajuamassa mitä menettää. Kun vaara on ohi- sama vanha jatkuu. Tai kun suhteessa on tylsiä aikoja ja olet taas itsestäänselvyys. Jotkut ihmiset ei koskaan kasva aikuiseksi.

Äänestä
  • Viimeksi kun tsekkasin, alkoholismi ei ollut luonteenpiirre vaan sairaus.

    Kyllä ihmiset voivat muuttaa käytösmallejaan ja ymmärtää asioita, vaikkei perusluonnetta kyllä pystykään muuttamaan. Ihminen on oppiva olento ja se saa ahaa-elämyksiä. Tämän vuoksi meillä onkin niin erinomainen koulutusjärjestelmä. Valitettavasti sama järjestelmä ei opeta ihmissuhdetaitoja, vaan ne on itse ronkittava kirjoista ja kursseilta.

    Suuri osa avioliitto-ongelmista ei johdu niinkään siitä, että ihminen vaan on itsekäsluonteinen vaan siitä, että on ongelmia kommunikaatiossa ja ihmiset eivät vain tiedä, mitä se puoliso tarvitsee ja mitä pikkuseikkoja pitää huomioida. Asioiden vaan oletetaan menevän omalla painollaan. Silloinhan itsekkyys pääsee valtaan. Kun ei tarvitse huomioida (eli kun ei ymmärrä että se tarve on), voi rauhassa keskittyä omaan napaansa.

    Äänestä

Minä ainakin kokeilisin vielä,jospa vaikka toinen oikeasti olisikin muuttunut.Jos sinulla on yhtään tunteita toista kohtaan,älä heitä hukkaan tilaisuutta.Sinua harmittaa sitten,kun kumppanisi löytääkin uuden ja sinä olet historiaa.

Äänestä

Mikä kiire? Kyllä eroon ehtii myöhemminkin, jos jutut ei onnaa. Vuodessahan ehdit jo tsekata, onko miehesi puheilla pohjaa. Se on lyhyt aika. Sinä aikana suhteenne voi saada ihan uusiakin hyviä puolia.

Sanoit, että olette melkein täydelliset toisillenne. Jos näin todella on, niin kannattaa vielä yrittää, sillä sen näkee, että sopivia kumppaneita ei riitä jokaiselle ihmiselle tässä maailmassa ja yleensä ihmiset pariutuvat heille täysin sopimattomien kanssa (koska erimerkkiset varaukset vetävät toisiaan puoleensa).

Päihdeongelmista voi alkaa kärsiä kuka tahansa. Se ei tee ihmisestä läpeensä pahaa. Alkoholismin sairaus on pitkälti geneettistä.

Kyllä mies varmasti tarkoittaa, mitä sanoo. Nyt teidän ja hänen on opeteltava, mitä se kunnioittaminen on. Moni mies ei vain ymmärrä, miten tärkeistä asioista on kyse. Kun ei ymmärrä, ei asioihin osaa kiinnittää huomiota. Annapa miehellesi joku avioliittokirja vaikkapa luettavaksi. (esim Koskela: Avioliiton ajo-ohjeita).

Anteeksianto on sinulle pitkä prosessi. Älä odota sen tapahtuvan heti. Teidän on otettava todella pikkuhiljaa. Miehesi ei saisi olla kärsimätön ja odottaa, että kaikki palautuu ennalleen hetkessä. Se tarkoittaa myös sitä, että pullot pysyy alkon hyllyllä silloinkin, kun vaimo murjottaa eikä jaksa. Päihdeongelmiin pitää saada myös ammattiapua. Jos mies kerran on valmis mihin tahansa, tuo ei luulisi olevan ongelma.

Ei kannata uskoa näitä uuden maailman profeettoja kaikessa. Heidän neuvonsa ongelmaan kuin ongelmaan on aina yksiselitteinen: eroa. Lapsellista.

Jokaisessa liitossa on sudenkuoppia ja vaikeuksia. Minkä takia ihmiset naimisiin mennessä oikein luulevat syyksi sille, että vihkikaavassakin sanotaan myötä- JA vastoinkäymisissä? Sitä varten teillä on tuo sopivuus toisianne kohtaan, että siitä ammennatte motivaation jatkaa silloinkin, kun kaikki ei mene kuten prinsessasaduissa.

Äänestä
  • enää kitua huonossa suhteessa sen vuoksi ettei uskalleta antaa periksi ja luullaan että toinen muuttuu. Elämässä on mentävä eteenpäin kun sen aika on.

    Äänestä

Sama paska alkaa viimeistään ½ vuoden kuluttua.

Ei vanha koira kuule kuukaudessa muutu!

Äänestä

et tolla asenteella. Joten vapauta mies...sitten se kasvaa ohitsesi...niin se vain on.

Äänestä

Ikävästi on sanottava:
ei ihmisen perusluonne ikinä muutu.

Äänestä

ensi viikolla. Oletteko siis hakeneet ensimmäistä vaihetta vuosi sitten? On hyvä muistraa että ekan puolen vuoden jälkeen voi hakea lopullista eroa. Ellei lopullista eroa haeta vuoden sisällä eron 1.vaiheen vireille tulosta, niin ero raukeaa.

Kysymys siis kuuluu, että onko ero raukeamassa vai tuleeko ensi viikolla vasta se hetki kun voitta alkaa hakemaan lopullista eroa? Mikäli näin, niin kannattaa katsella vielä vähän aikaa ennen lopullisen eron hakemista.

Äänestä

Kiitoksia kaikille vastauksista.

Meillä siis tuo puolen vuoden harkinta-aika loppuu tänään ja toiset paperit voi nyt viedä.
Päätin että vien eron loppuun, en halua palata siihen elämään enää kun olen kerran jo päässyt pois siitä. En usko että ex-mieheni olisi muuttunut niin paljon näin lyhyessä ajassa. Myöhemmin olisi sitten vaikeampaa taas erota jos siitä ei tulisikaan mitään. Vielä ei ole lapsiakaan joten parempi nyt erota siinä mielessä.
Kyllä minä sen unelma mieheni vielä löydän (tämä kun ei ollut sellainen, täydellinen)! :)

Jaksamisia kaikille jotka kamppailevat eron kanssa, tavalla tai toisella! Kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu, ajan mittaan...

Äänestä
  • Pysy päätöksessäsi.

    Äänestä

  • !!! kirjoitti:

    Pysy päätöksessäsi.

    Mitä todennäköisemmin ET tule katumaan. Onnea matkaan. Eikä sitä elämän miestä kannata ihan heti ralkaa etsimään, tulee vastaan aikanaan etsimättäkin.

    Äänestä

Voithan sinä halutessasi jatkaa tapailua tuon miehen kanssa, vaikka eropaperit vietkin. Jos osoittautuu samanlaiseksi kaveriksi, minkä takia hait eroa, on helppoa vain pakata tavarat ja lähteä. Muussa tapauksessa joudut aloittamaan eroprosessin alusta. Peukkua!

Äänestä

Minulla oli tuo sama tilanne n. vuosi sitten. Harkinta-aika loppui ja narsumuija lopetti känniriehumiset puoleksi vuodeksi, jotta en vahvistaisi eroa. Kun tuo aika oli ohi, helvetti repesi taas valloilleen kuten ennenkin. Nyt on uusi harkinta-aika ohi ja voitte olla satavarmoja, että samaan halpaan en enää mene. Nyt harmittaa, että vuosi meni hukkaan elämästä tuon juonittelun vuoksi.

Jokainen liitto lienee omanlaisensa, joten vaikea neuvoa. Se, että käytöstä muutetaan vain pakon edessä, on huono ennusmerkki..

Äänestä

Muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ero vai ei? kirjoitti:

Meillä loppuu ensi viikolla harkinta-aika ja nyt pitäisi sitten tehdä päätös että viedäkö ne viimeiset paperit vai ei.
Mieheni (kohta ex) on kuukauden verran yrittänyt vakuutella minulle että on muuttunut ja haluaa tosissaan yrittää saada avioliittomme toimimaan ja olisi valmis tekemään ihan mitä vain sen eteen.
Itse hain eroa koska luottamus mieheen oli täysin nollissa, oli päihde ongelmia ja uskottomuutta. Vaikka mieheni vannoo että ei ole ikinä fyysisesti pettänyt (tapaili vain yhtä naista muutaman kerran).
Nyt mieheni sanoo jättäneensä päihteet ja kaikki huonot elämäntavat ja tajunnut kuinka tärkeä olen hänelle ja kuinka huonosti hän minua kohteli.
Nyt en vain tiedä pystynkö yrittämään enään, tietenkin luottamus pitäisi ansaita uudelleen ja pikku hiljaa mutta en voi ikinä unohtaa mitä hän teki minulle ja kuinka hän kohteli minua.
Yhdessä oltiin n.3v ja siitä naimisissa noin 1,5v.
Pelkään myös sitä että kaikki palautuu entiselleen taas muutaman kuukauden jälkeen vai voiko ihminen todella muuttua??
Onhan meillä paljon ihaniakin hetkiä ollut ja olemme melkein täydelliset toisillemme, mutta mieheni ei vaan arvostanut sitä ja minua. Nyt hän väittää tajunneensa kuinka tyhmä oli. Nyt vaan mietin että uskonko vai en?!

Kiitos jos joku jaksaa vastata...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu