Kaverisuhteet

Olen aika touhukas ja menevä ihminen, eikä ole ollut oikein aikaa paneutua ystävyyssuhteisiin harrastuksien ja työn ulkopuolella. Emme vietä kaverien kesken yhteisiä hetkiä muuten kuin harrastuksien ja työn merkeissä. Tästä syystä ei ole kehkeytynyt sellaisia ystävyyssuhteita joissa kerrotaan kavereille kaikki elämästä maan ja taivaan väliltä, sekä tehdään yhdessä kaikenlaisia (käydään baareissa, saunotaan, autot yms) niin kuin nuorempana kaverien kesken. Näin vanhempana (28v) on nyt ne omat tekemiset ja menot jotka vievät oman aikansa, eikä tosiaankaan ole aikaa huolehtia kaverisuhteista. Onko se tosiaankin näin, että vanhempana on niin paljon niitä omia tekemisiä, että kaverisuhteet jäävät pintapuolisiksi.
1273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Juttusi oli oikein mieltä avartava, koska oon itse toisen tyyppinen. Oonkin just tuota ihmetellyt, että miten joillain ihmisillä on sitä tekemistä niin paljon ettei aikaa riitä juuri koskaan kavereille. Tai ainakin hyvin harvoin. Oon miettiny että kenenkä kanssa ne sitten ovat niin menossa..käyvät kaupungilla, harrastuksissa, lenkillä jne. Yksinkö vai? Miksei voi tehä niitä juttuja kaverin kanssa?

Töissä ja opiskeluissa nyt tietenkin "ollaan yksin", mutta entä kaikki muu.. Paljon "lähemmäksihän" siinä pääsee, jos tekee kavereiden kanssa yhteisiä pikkureissuja. Jos se jää just siihen harrastuskuvioon, jossa kuitenkin keskitytään siihe tekemiseen eikä niinkään jutella, niin pintapuoliseksihan se jää. Mua ainakin tavallaan häiritsee sellaiset kaverit. Kiva, että on harrastuskaveri, mutta pyrin tutustumaan paremmin kyläilemällä ja tekemällä yhdessä muutakin.

Mulle ne kaikista parhaimmat ystävät ovat rakkaita ja vaikka aikuisella iällä on sitä perhettä ja muuta omaa puuhaa, niin silti niiden parhaiden ystävien kanssa voi aina jatkaa siitä minne viimeksi jäätiin. Ja jos uusiin tutustuu, niin pyrin tosiaan parempaan tuttavuuteen, niin pysyy ne ystävyyssuhteet sitten paremmin yllä kuin vain pintapuolisesti tutustumalla. Sen ainakin oon huomannu, jos kaveruus jää pintapuoliseksi niin se saattaa myös unohtuakin jossain vaiheessa jos esim. muuttaa toiselle paikkakunnalle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aika kortilla kirjoitti:

Olen aika touhukas ja menevä ihminen, eikä ole ollut oikein aikaa paneutua ystävyyssuhteisiin harrastuksien ja työn ulkopuolella. Emme vietä kaverien kesken yhteisiä hetkiä muuten kuin harrastuksien ja työn merkeissä. Tästä syystä ei ole kehkeytynyt sellaisia ystävyyssuhteita joissa kerrotaan kavereille kaikki elämästä maan ja taivaan väliltä, sekä tehdään yhdessä kaikenlaisia (käydään baareissa, saunotaan, autot yms) niin kuin nuorempana kaverien kesken. Näin vanhempana (28v) on nyt ne omat tekemiset ja menot jotka vievät oman aikansa, eikä tosiaankaan ole aikaa huolehtia kaverisuhteista. Onko se tosiaankin näin, että vanhempana on niin paljon niitä omia tekemisiä, että kaverisuhteet jäävät pintapuolisiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu