Somalisiirtolaisia hukkui Jemenissä
julkaistu tänään klo 20:27
Ainakin 45 somalisiirtolaista hukkui heidän veneensä kaaduttua Jemenin edustalla. Onnettomuus sattui tällä viikolla. Jemeniläiset kalastajat nostivat turvaan kolme ihmistä. Yksi pelastuneista oli veneen kapteeni. Hänet ja toinen veneen miehistön jäsen vangittiin.
Sadat köyhistä Afrikan maista Eurooppaan tai maanosan vauraampiin valtioihin töihin yrittävät hukkuvat usein merimatkalla. Veneet ovat kehnossa kunnossa ja ylilastattuja. Ihmissalakuljetus on tuottoisaa bisnestä, joka houkuttelee myös ammattitaidottomia merenkävijöitä mukaan siirtolaisten kuljetuksiin.
YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan jopa 50 000 ihmistä, heistä valtaosa Somaleja, saapui laittomasti veneitseJemeniin viime vuonna. Tänä vuonna saman vaarallisen ja laittoman merimatkan on tehnyt jo 10 000 ihmistä. http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/03/somalisiirtolaisia_hukkui_jemenissa__581268.html?origin=rss

Vastaukset 5
Vanhimmat
kalaan sopii tähän hyvin.
Ai nää öisin ilman papereita laittomasti botskilla toiseen maahan yrittävät rikolliset ovat nyt sitten siirtolaisia.
Mihin jäi sana pakolainen? Tai oikeammin elintasopakolainen.
Ehdotan minuutin hiljaista hetkeä uhreille. Jos se ei kuitenkaan hirnumatta onnistu niin yritetään vaikka kymmentä sekuntia jookos...
kylläpä nyt harmittaa vallan vietävästi :)
... kun tästä maasta vieläkin löytyy empatiaa ihmisten surulle. Itse olen naureskellut päivät pääksytysten talvisodalle, Lapuan räjähdyksen, Jokelan ja Estonian uhreille. Tehnyt pilaa heidän omaisistaan ja keksinyt noihin onnettomuuksiin liittyviä vitsejä...
Mutta täällä sitä löytyy vieläkin tuollaista sydämen pohjasta löytyvää ihmisläheisyyttä. Muutan heti tapani.