Hyvä kirjoitus

Kopioin tämän tuolta naisen logiika palstalta, tässä on naisille mietittävää.

EN AUTTANUT NAISTA
Kirjoittanut: välinpitämätön 1.3.2009 klo 20.27

   Tänä vuonna sen aloitin. En auta enää ventovieraita naisia. Sen kuin repivät yksinään lastenrattaansa bussiin. Katson vierestä. Yritän myös ajoittaa kävelyni niin, että mennessäni julkisesta ovesta nainen joutuu tekemään uudelleen avaustyön kun ovi on jo lähtenyt omalla painollaan sulkeutumaan. Se on silloin raskaampaa kuin paikallaan olevan oven avaaminen. Etuilen kaupan jonossa röyhkeästi ja menen taakse vain jos nainen kehtaa sitä pyytää. Laitan naiset pyytämään. Mulle saa sano pahastikin, koska muutenkin olen tottunut naisten haukkuihin Helsingin baareissa.

Saa loppua se entisajan hyväkäytös. Se on historiaa. On aika aloittaa hidas vastarinta kukin tahoillaan. Mieshän on jo ajettu nurkkaan eikä voi hävitä enää mitään kun muutenkin meitä kuolee itsemurhiin koko ajan masennuksen takia. Kiinnitettäiskö koskaan huomiota suomen IM-tilastoihin?

Nainen saa tarvettaan - läheisyyden kaipuuta - tyydytettyä jopa kaverinsa avulla halailemalla "hei, moi mitä sul kuuluu ihkuu halataan". Mutta mies ei pane kaveriaan.

Helsingin-Sanomien lukuisten mielipidekirjoitusten mukaisesti mies ei saa seksin lisäksi mitään hellyyttä ja läheisyyttä mistään. Allekirjoitan.

Normaali tavisnainen saa sen sijaan muutaman kerran vuodessa sinkkunakin koska vaan seksiä niin halutessaan, ja haluaahan nainen toki!

Itse en ole koskaan 30 ikävuoteen mennessä seurustellut. Tähtään siihen, että 4-kymppisenä minulla on elintasopakolainen vaimona, jos elän sinne asti. Ellei esimerkiksi kuningas alkoholi vie mukanaan. Ja silloinkaan tilastoihin ei kirjata kuolinsyyksi yksinäisyyttä ja rakkaudettomuutta vaan fysiologinen vika. Ja taas suomen feministit sai erävoiton.    
1257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ei kannata elämäänsä tuhlata tuohon... naisten kanssa se elämä vasta vaikeeta onkin, koettu on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Naisasialuuseri kirjoitti:

Kopioin tämän tuolta naisen logiika palstalta, tässä on naisille mietittävää.

EN AUTTANUT NAISTA
Kirjoittanut: välinpitämätön 1.3.2009 klo 20.27

   Tänä vuonna sen aloitin. En auta enää ventovieraita naisia. Sen kuin repivät yksinään lastenrattaansa bussiin. Katson vierestä. Yritän myös ajoittaa kävelyni niin, että mennessäni julkisesta ovesta nainen joutuu tekemään uudelleen avaustyön kun ovi on jo lähtenyt omalla painollaan sulkeutumaan. Se on silloin raskaampaa kuin paikallaan olevan oven avaaminen. Etuilen kaupan jonossa röyhkeästi ja menen taakse vain jos nainen kehtaa sitä pyytää. Laitan naiset pyytämään. Mulle saa sano pahastikin, koska muutenkin olen tottunut naisten haukkuihin Helsingin baareissa.

Saa loppua se entisajan hyväkäytös. Se on historiaa. On aika aloittaa hidas vastarinta kukin tahoillaan. Mieshän on jo ajettu nurkkaan eikä voi hävitä enää mitään kun muutenkin meitä kuolee itsemurhiin koko ajan masennuksen takia. Kiinnitettäiskö koskaan huomiota suomen IM-tilastoihin?

Nainen saa tarvettaan - läheisyyden kaipuuta - tyydytettyä jopa kaverinsa avulla halailemalla "hei, moi mitä sul kuuluu ihkuu halataan". Mutta mies ei pane kaveriaan.

Helsingin-Sanomien lukuisten mielipidekirjoitusten mukaisesti mies ei saa seksin lisäksi mitään hellyyttä ja läheisyyttä mistään. Allekirjoitan.

Normaali tavisnainen saa sen sijaan muutaman kerran vuodessa sinkkunakin koska vaan seksiä niin halutessaan, ja haluaahan nainen toki!

Itse en ole koskaan 30 ikävuoteen mennessä seurustellut. Tähtään siihen, että 4-kymppisenä minulla on elintasopakolainen vaimona, jos elän sinne asti. Ellei esimerkiksi kuningas alkoholi vie mukanaan. Ja silloinkaan tilastoihin ei kirjata kuolinsyyksi yksinäisyyttä ja rakkaudettomuutta vaan fysiologinen vika. Ja taas suomen feministit sai erävoiton.    

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu