Hjeronymus

Hei,

ihan mielenkiinnosta kyselisin, että onko kenellekään muulle käynyt samoin kuin minulle ja onkohan tämä normaalia tuon hjeronymus hoidon jälkeen..

Eli kävin n. viikko sitten ko. hoidossa, hoidon aikana eikä heti sen jälkeen ollut mitään ihmeempiä tuntemuksia tms. Seuraavana päivänä otsalle ja toiselle puolelle kasvoista nousi isoja punaisia kutiavia näppyjä. Ensin ajattelin, että iho puhdistuu näin, mutta kun näitä tulee lisää ja ovat olleet jo viikon eivätkä oikein tunnu lähtevän pois. Kutina ärsyttää ihan eniten.

Olen muutamia vuosia sitten käynyt pari kertaa aiemmin hjeronymus-hoidossa eikä silloin tullut mitään vastaavaa.

No, täytynee alkuviikosta soitella hoidon tehneelle kosmetologille ja kysyä hänen mielipidettään. Hän vielä suositteli ottamaan hoitoa ns. sarjana.

Vähän harmittaa, mutta täytyy toivoa, että tämän on vain ihon "puhdistautumista" ja seurauksena olisi heleämpi iho.
2310
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Uskoisin, että puhdistumista tapahtuu nyt voimakkaasti jos epäpuhtauksia oli paljon. Siksi varmaan sarjahoitoakin suositeltiin.
Yleensä, jos edellisestä ihonpuhdistuksesta on pitkäkin aika, on ihon alle muodostunut jo niin paljon tukkeumia, että ensimmäisellä kerralla ihon puhdistuminen lähtee vasta käyntiin ja toisella kerralla (n. viikon-kahden kuluttua ensimmäisestä) tehtävä puhdistus pääsee vasta kunnolla vaikuttamaan, kun päällimmäinen kuona-aines on poistunut ensimmäisen puhdistuksen vaikutuksesta.

Olisitkohan voinut käyttää kotona jotain ainetta, joka ei nyt oikein sovi tämän hoidon kanssa? Ja mitkä ylipäätään ovat kotihoitotuotteesi meikestä alkaen? Jotkut voiteet ja varsinkin meikit voivat olla ihoa tukkivia ja näin hoidon aikaansaama talin nouseminen on estynyt, jonka seurauksena taas on aiheutunut tulehtuneita näppyjä.

Kannattaa tosiaan soittaa hotopaikkaan tai käydä ihan näyttämässä ihoa siellä. Jos kovasti kutisee niin voi vaikka Bepanthen -voidetta (apteekista) kevyesti sipaista kutinakohtiin.

Äänestä
  • Reilumpi rasvaus auttoi ainakin jonkin verran.
    Edelleen vaan pukkaa noita kutiavia näppyjä.

    Sitten ihan pakko mainita, että soitin kosmetologille jolla kävin ja kysyin asiasta. Vastauksena oli, että en minä voi tietää ja naurut päälle.

    Päätinpä jättää toisen kerran käymättä tässä paikassa, niin kuin jatkossa kaikki muutkin käynnit..
    Onneksi täällä pk-seudulla on kivasti valinnan varaa. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kasvohoidosta kirjoitti:

Hei,

ihan mielenkiinnosta kyselisin, että onko kenellekään muulle käynyt samoin kuin minulle ja onkohan tämä normaalia tuon hjeronymus hoidon jälkeen..

Eli kävin n. viikko sitten ko. hoidossa, hoidon aikana eikä heti sen jälkeen ollut mitään ihmeempiä tuntemuksia tms. Seuraavana päivänä otsalle ja toiselle puolelle kasvoista nousi isoja punaisia kutiavia näppyjä. Ensin ajattelin, että iho puhdistuu näin, mutta kun näitä tulee lisää ja ovat olleet jo viikon eivätkä oikein tunnu lähtevän pois. Kutina ärsyttää ihan eniten.

Olen muutamia vuosia sitten käynyt pari kertaa aiemmin hjeronymus-hoidossa eikä silloin tullut mitään vastaavaa.

No, täytynee alkuviikosta soitella hoidon tehneelle kosmetologille ja kysyä hänen mielipidettään. Hän vielä suositteli ottamaan hoitoa ns. sarjana.

Vähän harmittaa, mutta täytyy toivoa, että tämän on vain ihon "puhdistautumista" ja seurauksena olisi heleämpi iho.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu