Liftasitko nuorena?

sitä liftattua ja jopa yksinkin, mutta ei noin mittavassa määrin kuin sinä :) Ja koskaan ei ollut ongelmia. Jos liftasin niin aina valitsin rekan, erittäin mukavia miehiä :))

Nuorempana oli noita liikkumisvälineitä rajallisesti. Liftaaminen, junassa pummilla matkustaminen ja käveleminen.

Nuoriso on tavallaan tottunut liian hyvälle. Ite otan AINA liftarin kyytiin, siis jos sellainen jossain näkyy. Ei muuten oo vuosikausiin näkynyt.

Kuljin ite armeijassakin liftaamalla, tai siis sieltä lömilla. Ei ollut muuta kyytiä.

Suomi tuli kierrettyä. Ulkomaille en mennyt, olin aina perseauki, pakko syödäkin. Öf, monikohan lienee keikannut jonkun kasvimaaasta porkkanoit ja syönyt vattuja tienvarresta... Siis nykyään.

Se jäi harmittamaan, kun ei tullut interreilattua. Ei ollut raha pilettiin. Noh, on kuitenkin tullut kierreltyä vanhemmiten noin muuten. Mutta ei noissa turistimatkoissa oo silleen sykettä' Aina tietää mistä ittensä löytää, aikanaan oli kiinnostavaa herätä oudossa kaupungissa oudolta puistonpenkiltä aamulla. Turistihotellit on oikeesti tylsiä.


=DW=

Ei mitään ihmeellistä, Espoon ja Tampereen väliä vain kolmesti. Eka kerta yksin kun karkasin sukulaisilta kotio. Pelotti, myönnän.

On ihan hyvä ettei juurikaan liftareita ole enää. Tuntuu olevan turhan moniin iskostunut käsitys, että jos joku liftaa, niin se tarkoituksella kerjää vaikeuksia ja sellaista voi ja pitääkin kiusata, pahoinpidellä, ryöstää, raiskata tms., etenkin tyttöjä.

Tosi useinkin tyttökaverin kanssa lähdettiin.
Millon minnekin eikä koskaan ollut mitään ongelmia.
Yks kesäkin reissattiin Suomi päästä päähän ja takaisin:))
Onko nykyään noita outoja "hörhöjä" enemmän; kun ei enää uskaltais tollaseen leikkiin ryhtyä. Tosin eihän kukaan enää tällästä pian viiskymppistä tietenkään kyytiin ottais, outona pitäisivät:)
Eipä noita liftareita enää juurikaan näe. Solttupoikiakin enää tosi harvoin. Aina otan kyytiin kun kohdalle sattuu...

tuli liftattua paljonkin. Varsinkin naapurikylään ja kaupunkiin. Kerran liftasin pienessä huppelissa kaverin kans mun tätini kyytiin. Kyllä nolotti, kun tunnistin hänet vasta kohdalla. Noo, en nyt viitti mennä ihan likaisiin yksityiskohtiin, mutta kerran oli yhdet meripäivät ja sieltä lähdettiin parin tutun miehen matkaan. Olin päissään kuin käki ja huomasin yhtäkkiä olevani yhdellä leirintäalueella teltassa... (enkä kyllä kerro, mitä tehtiin). No enivei siinä sitten ei alkanut kaveriani kuulumaan, joten mä ajattelin, että enhän mä ny helkkari soikoon jää tuon äijän kans telttaan aamuun asti. Onneksi se tyyppi sammu, pöllin siltä rahat (taskuissa oli muutama kolikko). Mikähän lie päähänpisto tuokin oli pölliä? Taisin siinä pölliä vielä loput viinatkin.

Lähdin siinä sitten kävelemään horjahdellen maantielle ja aloin liftaamaan. Pari herrasmiestä pysähtyi ja otti mut kyytiin. Muistan sen, että koko sen matkan mä puhua pulputin ja totesin siinä jossain vaiheessa ääneen, että mä en saa selvää edes itte omasta puheestani, ku oon niin kännissä. :) Miehet jättivät mut sitten kotini lähelle ja kävelin lopun matkaa keskellä tietä taas horjuen. Kun pääsin kotiin, äitini oli hereillä ja sanoi, että "sullahan seisoo silmät päässä". Mä vaan tuumasin, että nii'in. Ja menin nukkumaan.... :D

Olishan niitä liftireissuja kymmenittäin muisteltavana, mutta riittäkööt nyt tää tällä kertaa.

paljon nuorena, ei niitä autoja silloin kaikilla ollut :) Lähinnä kotimaata kiertelin kesäisin tyttökaverini kanssa, mutta myös opiskelupaikkakunnan ja kodin väliä tuli liftatuksi usein. Niin ja lauantai-iltaisin liftattiin naapuripitäjään tansseihin. Meitä oli liftarityttöjä tanssi-iltoina valtavat määrät tienposkessa odottelemassa, ja kylän pojat noukkivat meitä kuin marjoja kyytiinsä. Saattoivat ensin ajaa kaikkien ohi tehden "tarkistuskierroksen" ja kohta tulivat uudelleen ja pysähtyivät valkkaamansa tyttöparin luo. Yleensä liftattiin pareittain, isompaa porukkaa kun ei kyyteihin sopinut. *oi niitä aikoja* :)

Liftattiin joka paikkaan, kesätöissä Gotlannissa ei muuta tehtykään kuin mentiin saarta ympäri liftillä ja sönkättiin huonoa englantia ja ruotsin siansaksaa sekaisin. Maalta lähikaupunkiin mentiin kans pummilla junassa (leikkien nukkuvaa kun konnari meni ohi, ihankuin se ei olisi tienny että just tultiin junaan) ja liftillä yöllä takaisin yli 40 km. Monta kertaa käveltiin likkojen kans kilometrejä kun ei hiljaisella tiellä tullut autoja. Väsymys painoi ja kikatukset oli tunteja sitten loppuneet. Sitten hiipparoitiin omaan huoneeseen ja uskoteltiin, että on muka nukuttu koko yö...Ihme ettei mitään vakavampaa koskaan sattunu.
Olisin saanut sydärin, jos omat lapset olisivat liftailleet pitkin läänejä tuntemattomien kyydeissä. -niin ne ajat muuttuvat.

Tuli kyllä tosiaan "muutaman" kerran liftattua.
Mulla ja kaverilla oli sellanen sääntö ettei
ikinä rekan kyytiin;)
Mutt sitt kerran pakon edessä liftattiin rekkaan ja tää rekkamies silloin sanoi meille ett ootteko
tytöt ikinä ajatelleet ett rekan kyydissä on paljon turvallisempaa kun sitä ei voi ajaa niin
helposti sivutielle;)
Todettiin oma tyhmyytemme ja ennakkoluulomme;)
Nykyään en ikinä päästäis omia muksuja liftaamaan, on toi maailma sen verran muuttunut

Yleensä kyyti tuli hankittua muuten kuin liftaa, mutta joskus kun myöhästyin linkkarista, niin silloin. Yleensä matkat kului rattoisasti, paitsi kerran. Sellainen liki 60:nen äijä otti kyytiinsä. Ja takapenkillä istui tosi-iso Rottweiler. Oli ilmeisesti hätistetty etupenkiltä pois, kun murisi ja näytteli hampaitaan. No sekin matka meni hyvin mutta vähäksi aikaa vei liftihalut.

St.

Erääseen kisaan väsäämäni liftausaiheinen kirjoitus:

Liftaamassa Alpeilla

Nuoruudessani olin Saksassa kesän töissä pienessä konepajassa. Elettiin vielä rautaesiripun aikaa ja Saksassa Suomea pidettiin yleisesti sosialistimaana. Useammin kuin kerran minulta kysyttiin, miten olin päässyt Saksaan? Olettivat varmaan minun loikanneen kuten osastolla työskennelleen puolalaisen.

Ennen Suomeen paluutani päätin tehdä viikon liftausmatkan Sveitsiin ja Itävaltaan. Ensimmäisen kyydin sain nuorelta mieheltä, joka ajeli autobaanaa vanhalla romullaan talla tiskissä ohjaten yhdellä kädellä ja juoden toisella pullosta kaljaa. Pelotti.

Seuraava kyyditsijäni oli viehättävä saksalainen keski-ikäinen nainen, jonka kanssa oli mukava jutella puutteellisella saksan taidoillani niitä näitä. Ystävällisesti hän vei minut perille asti rajan yli sveitsiläiseen nuorisomajaan, jossa yövyin.

Kyydeistäni Sveitsissä jäi mieleen kaksi: Paikallinen maallikkosaarnaaja uteli minulta uskon asioista ja yritti johdattaa minulle kaidalle tielle minun katsellessa komeita Alppimaisemia. Nelihenkinen sveitsiläisperhe istutti minut taas tyttärien väliin takapenkille, liekö ollut vävykokelas hakusessa. Toinen tyttäristä opiskeli jotain käsityöalaa ja kovasti kyseli minulta alan opiskelusta Suomessa. Mahdollisesti juuri tietämättömyyteni kariutti lupaavalta näyttäneen kotivävyurani käkikellomaassa.

Itävaltaan päästyäni alkoivat ongelmat, kun kyyditsijöitä oli todella harvassa. Liekö ollut joku kulttuuriero tässä asiassa Itävallan ja toisaalta Saksan ja Sveitsin välillä. Lopulta minun oli pakko karaista mieleni ja mennä kysymään huoltikselta lähteviltä kyytiin. Tällä keinoin pääsin mm erään eläkeläispariskunnan autoon. Jos minua oli ensimmäinen kyytini pelottanut, niin tästä reissusta näin painajaisia pitkään. Vauhti ei hirvittänyt, mutta muuten liikennekäyttäytyminen oli jotain sanoinkuvaamatonta pillien soidessa muiden yrittäessä väistellä papparaisen ennalta arvaamattomia liikkeitä. Lienevätkö jäänyt papalta lasit uusimatta tai lääkkeet ottamatta. Mutta niin vain tästäkin selvittiin hengissä.

Takaisin Saksaan matkasinkin sitten elämäni ensimmäistä ja ainakin toistaiseksi viimeistä kertaa Porschella. Ansiokkaasti saksalainen juppi esitteli autonsa ajo-ominaisuuksia mutkaisilla alppiteillä. Kun jossain vauhdikkaammassa kurvissa tulin nostaneeksi handua kohti koelautaa, kuski lohdutti minua kertoen autossa olevan TODELLA hyvät jarrut.

Ennen Müncheniä viereeni kurvasi WV Kleinbus. Kuski varmaan päätti olla kohtelias ja ajaa mahdollisimman lähelle minua- ja sitä kautta tulikin sitten ajaneeksi vasemman jalan varpaille. Kiskaisin äkkiä jalan turvaan enkä viitsinyt suotta asiasta mainita kavutessani ohjaamoon. Joustava suhtautumiseni sitten palkittiinkin ja kaveri haki minulle majapaikan. Kaupungin nuorisomaja oli rempassa ja tilalle oli järkätty iso teltta. Menin tyhjän teltan perimmäiseen nurkkaan ja uupuneena vaivuin uneen viltin lämpöön. Aamulla aikaisin herätessäni totesin teltan olevan ääriään myöten täynnä. Nukkuvien yli harppoen pääsin lopulta ulos sateeseen.

Rankkasateen läpimäräksi kastelema vaalea viikinki ei sitten tahtonut kelvata kenenkään autoon. Sinä päivänä en saanut kuin yhden lyhyen kyydin. Koska seuraavana päivänä minun oli oltava satamassa Travemündessä, jouduin pakon edessä hyppäämään junaan.

Laivassa minulle tuli juttelemaan ikäiseni nuori nainen. Automaattisesti aloin puhua hänelle saksaa huomaamatta hänen kysyneen suomeksi. ”Miksi puhut saksaa?” hän kysyi nauraen. Olin vähän nolona, sillä opiskelimme samassa koulussa ja hän oli tunnistanut minut vaikka minä en häntä. Hänkin oli ollut kesän harjoittelemassa Saksassa vaikka eri paikkakunnalla. Jatko onkin sitten aivan oma tarinansa! :))

Liftattiin aina Tre-Hki-Tre / Tre-Tku-Tre -akselilla. Ei olisi yksinkertaisesti tullut mieleenkään ostaa lippuja eikä tainnut olla juuri rahaakaan... Nuo moottoritiereissut olivat päiväsaikaan "turvallisia" ja monta hauskaa kuskia matkan varrelta on jäänyt mieleen. Erityisesti ruostuneella ladalla ajanut transu (ikää oli miehellä varmasti 50 ) - oli eri veikeän näköinen hapsottavassa blondatussa hiuskuontalossaan ja lohjenneissa kynsilakoissaan;) - Ei pelottanut:):) Mutta oli ensimmäinen lajiaan, jonka livenä näin...

En ikinä liftannut. En siis uskaltanut. En edes kamun kanssa. Huuuiiiiii!