miten

no niin. nyt joskus on hairahduttu pitämään jostakusta toisesta ja mietitty, että voiskohan sen kanssa olla pitempään ja sitten kerrottu sille omalle kumppanille että tahtoisi viettää aikaa sen toisen kanssa, ja koska kumppanin kanssa ollaan vasta tunteiden alkuvaiheessa ja kuvitellaan, ettei kukaan loukkaannu koskei olla koskaan tunnettu mitään syvää, kumppani antaa luvan ja sanoo että mene vain, ollaan me vain kavereita sitten, et loukkaa minua. ja sitten tajuankin parin toisen kanssa vietetyn viikonlopun jälkeen, että rakastankin entistä kumppaniani, ja hän ymmärtää rakastavansa minua! muutaman viikon kuluttua aloitamme suhteen uudelleen. olemme jatkaneet suhdetta jo yli vuoden ja rakastamme edelleen toisiamme. minun tunteeni häntä kohtaan ovat vahvemmat kuin koskaan kuvittelin mahdolliseksi. häntä kuitenkin vaivaa edelleen tuo alkuvaiheen virheeni, ja hänen itsetuntonsa on alamaissa ja hän itkeskelee silloin tällöin ja syyttää minua hyvin väkivaltaisestikin. kadun, kadun, kadun ja tunnen itseni niin tyhmäksi. mitä voin tehdä? olemme keskustelleet asiasta, aloittaen aivan liian myöhään mutta jo tuhannen kertaa, olen yrittänyt selittää parhaani mukaan. hän on katkera joka päivä ja ahdistuu yhteisistä suunnitelmista. haluan naida hänet ja saada lapsia hänen kanssaan. hän on minun elämäni. antakaa anteeksi, ihmiset tekevät virheitä! olemme heikkoja, mutta kaikissa on myös niin paljon hyvää! voin vain itkeä ja kärsiä syyllisyydentunnossani.
2425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kumppaniltasi on fiilikset menny. Todella harvoin tuosta toipuu, tai jos toipuu, niin kiusallisen hidasta se tulee olemaan. Tältä palstalta kerättyjen kokemusten perusteella saatta mennä jopa 2..3 vuotta. Tietenkin riippuu tyypistä. Jotkut toipuu hetkessä, kun pystyvät käsittelemään itse omat asiansa, mutta kumppanisi selvästi kaipaa keskusteluapua ja sinä et liene se paras keskustelija.

Äänestä
  • Korjaan:

    >> ... sinä et liene se paras keskustelija.

    Tietenkin tarkoitin, että et ole hänelle se paras keskusteluapu, koska olet liian läheinen ja sinuun henkilöityy tämä vieraan kanssa hassuttelu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


näin kirjoitti:

no niin. nyt joskus on hairahduttu pitämään jostakusta toisesta ja mietitty, että voiskohan sen kanssa olla pitempään ja sitten kerrottu sille omalle kumppanille että tahtoisi viettää aikaa sen toisen kanssa, ja koska kumppanin kanssa ollaan vasta tunteiden alkuvaiheessa ja kuvitellaan, ettei kukaan loukkaannu koskei olla koskaan tunnettu mitään syvää, kumppani antaa luvan ja sanoo että mene vain, ollaan me vain kavereita sitten, et loukkaa minua. ja sitten tajuankin parin toisen kanssa vietetyn viikonlopun jälkeen, että rakastankin entistä kumppaniani, ja hän ymmärtää rakastavansa minua! muutaman viikon kuluttua aloitamme suhteen uudelleen. olemme jatkaneet suhdetta jo yli vuoden ja rakastamme edelleen toisiamme. minun tunteeni häntä kohtaan ovat vahvemmat kuin koskaan kuvittelin mahdolliseksi. häntä kuitenkin vaivaa edelleen tuo alkuvaiheen virheeni, ja hänen itsetuntonsa on alamaissa ja hän itkeskelee silloin tällöin ja syyttää minua hyvin väkivaltaisestikin. kadun, kadun, kadun ja tunnen itseni niin tyhmäksi. mitä voin tehdä? olemme keskustelleet asiasta, aloittaen aivan liian myöhään mutta jo tuhannen kertaa, olen yrittänyt selittää parhaani mukaan. hän on katkera joka päivä ja ahdistuu yhteisistä suunnitelmista. haluan naida hänet ja saada lapsia hänen kanssaan. hän on minun elämäni. antakaa anteeksi, ihmiset tekevät virheitä! olemme heikkoja, mutta kaikissa on myös niin paljon hyvää! voin vain itkeä ja kärsiä syyllisyydentunnossani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu