Liikuntaa ja seurustelua

Nyt kaikki saittilaiset kuntoa kohentamaan. Monot jalkaan,kävelysauvat suihkimaan ja ulos etsimään sitä kadonnutta vyötärön seutua.

Ohjeet on saatu, eläkkeellä ollessa pitää rytmittää elämä liikunnan ympärille, on muodikastakin pitää omasta yleiskunnosta huolta.
Tapaamiset ryhmissä ja kahvikupposten äärellä, antavat uusia ulottuvuuksia elämän laatuun. Yksinäisyyttä tapaamiset vähentävät.
Yksinäisyydestä taas tullaan alamaissa oloon, vetäytymiseen sohvan nurkkaan, kaiken maailman nimenomaan ikäviä asioita miettimään.

Pieni silmänpilke mahdollisin romanssin poikasin on tervetullutta vipinää päiviin. Aamun MTV3 Studio55 :ssa S-L Kivelä suositteli, pitää huolehtia itsestään olemassa olevin keinoin, selväähän se ei kukaan muu huolehdi meistä kuin me itse. Jos on niin onnellinen tilanne, asuu parisuhteessa, on liikkeelle lähdön käskyttäjä omassa huushollissa joka piristää kummasti elämää.
Näillä ohjeilla psyyken lääkitystä ei tarvita. Mahdollisimman vähän korvien väliseen pururataan vaikuttavien mömmöjen käytön vähentäminen, takaa elämänlaadun parantumiseen.
Sairauksien ja ongelmien hoitoon lääkärin määräämät lääkkeet pitää ottaa niistä ei saa luopua.

jk.Olen ollut hieman laiska ts saamaton liikkeelle lähdössä, joten nyt lähden Saimaan jäälle kävelemään, samalla voin manailla koirien jätöksiä kävelyreitin varsilla, hyh - hyh.

7

609

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minun tietsikkani on tuollainen lattialla makaava ja painaa varmaan lähes 10 kiloa. No kyllähän senkin juuri ja juuri voisi kantaa, mutta kun tuo näyttökin pitäisi ottaa mukaan ja kun ei ole niin suurta akkua, että vehje kävellessä toimisi, niin en voi lähteä kävellen kuntoa hoitamaan.
      On nähkääs niin pakko valvoa, mitä täällä kirjoitellaan ja heti vastata, ettei pyyhekumi kerkiä pyyhkäistä.

    • Puun Takaa

      Onhan tämä liikunta ja psyykkinen hyvin vointi aina ollut tärkeää jo työvuosina, hoidettava oli sukulaisuus- ja naapurisuhteet siinä työn ja perheen ohessa.

      Kaikki tämä oli aivan luonnollista ja kuului asiaan, minulle tuli eläköidyttyä halu olla yksin nauttia kaikesta hiljaisuudesta, lukemisesta, valokuvaamisesta, ja elokuvista, sekä kotona että teattereissa.

      Nautin todella kun sain tehdä mitä halusin ja milloin, ei kukaan saanut olla 'ohjastamassa' menojani, kai se oli siksi koska työ oli ihmisten parissa ja minuuttiaikatauluin, vuositolkulla tuota samaa, kyllä eläköityminen oli kuin olisi päässyt luvallisesti karkuun maailmaa.

      Nyt on taas hoidettu suku-, naapuruus-, ja tuttavapiiri ja elämä on saanut kuin uudet rattaat ja siivetkin vielä.

      Liikutaan ja seurustellaan sopivassa suhteessa, joskus jopa kekkerit pystyyn ja siellä keksitään ja mietitään, esim suunnistusta kartan mukaan maastossa olen saanut opetella ja sepä onkin mielenkiintoista, liikunta seurustelu ja ruokanautinnot luonnossa, mahtava yhdistelmä.

      Toivon samaa kuin aloittaja, liikkeelle ja kuntoon, siten voi elää nauttien.

      Ja kuten jo Tarva: Ylös..Ulos ja Lenkille!

    • katicat*

      Kiitos vaan reetta, kun hoputit minuakin laiskistunutta. Olen sellainen valosta riippuvainen yksilö, joka talviaikaan elää horroksessa. Voi kuinka hyvää on tehnyt valon lisääntyminen, varsinkin kun täällä lounais-Suomessakin olemme saaneet pitää lumipeitteen.
      Säännöllisten sauvalenkkien aloittaminen vaan takeltelee, mutta hyvä kun muistutit. Joskus sitä tulee mietittyä, että ottaiskos koiran ulkoiluttajaksi. Mutta ajatuksen olen hylännyt oitis, se määräisi liikaa.

    • Olet kävelymatkan päästä Saimaasta. Tuhannet ja taas tuhannet könyää sinne kevään tullen.

      Kuntoiluharrastus ja sen ylläpito on satsausta parempilaatuiseen huomiseen.

      On se merkillistä. Hyvän latureitin alkuun olisi vaan 5 min. kävelymatka.
      Aina on muka muuta puuhaamista.

    • mutta onko

      mielekästä tehdä aloituksia samasta asiasta vähän väliä. Luetteko te yleensä muitten aloituksia?

      • rehellisesti

        sanoa, satunnaisesti. Pitkät kertomus tyyliset avaukset joissa lähinnä kerrotaan omista asioistaaan eivät kiinnosta.


    • sinisirkku<

      Ihan tuli hyvä mieli lukiessa kehoitustasi:)
      Mömmöt vähiin---ihka oikein yhdyn minäkin!
      t.Sinisirkku

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      94
      934
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      54
      878
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      798
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      141
      718
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      65
      665
    6. 78
      521
    7. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      498
    8. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      40
      486
    9. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      86
      477
    10. Olit kyllä niin

      Tunnekylmä lopussa että ei ole paluuta enää niihin rakkaudentunteisiin joita joskus koki
      Ikävä
      44
      467
    Aihe