Haluaisin tietää, mitä oikein ajatella tässä tilanteessa. Rakautta on niin paljon ja ero sattuu. En haluaisi enää toivoa yhteenpalaamista, mutta kun toinen vaan on kaikki se mitä elämältä haluan.
Olimme yhdessä pitkään. Olimme kun luodut toisillemme. Samanlaiset intressit ja yhteiset suunnitelmat. Saimme aikaan yhteisen bisneksen. Minä kuitenkin möhläsin ja lähdin toisen matkaan. En vieläkään käsitä tapahtunutta ja edelleen sattuu sen ajattelu. Hetkessä tajusin, ettei hommassa ollut järkeä ja tajusin, mitä ja kuinka suuren asian menetin. Tietenkin teko oli toiselle pahin mahdollinen. Luottamus meni. Voi sitä rankaisun määrää, mitä olen itselleni antanut. Tehtyä en saa ikinä tekemättömäksi, mutta opin virheestä paljon ja samalla myös itsestäni.
Parin vuoden ajan olemme olleet on/off meiningillä. Kyllä hänkin on rankaissut minua korkoineen. Olen tehnyt kaikkeni saadakseni luottamuksen takaisin. Olen kirjaimellisesti kontannut ja ryöminyt. On ollut hyviä aikoja ja huonoja aikoja ja ainakun olemme yhdessä meillä on tosi paljon kemiaa. Vaikka tilanne on ollut raskas, niin aina kun näemme, huolet unohtuu ja meillä on kivaa yhdessä. Olemme vain niin käsittämättömän samalla aaltopituudella. Hän antoi siimaa, mutta työnsi myös ajoittain pois. Olin nyörin päässä ja täysin hänen pompoteltavissaan. Oli hänkin omalla tavallaan koukussa minuun.
Kolmisen kuukautta sitten hän ilmoitti,että olen kaikki se mitä hän haluaa, mutta anna hän hakkaa päätä seinään.Nyt sitten hän alkoi tietämättäni tapaamaan nuorta pimua, joka on täysin vastakohta kuin minä (jo iän puolesta) ja ihan erilaiset intressit. Sain asian selville ja hän ei sitä myöntänyt vasta, kun kakistamalla sen vaadin. Ei halunnut jutella kasvotusten. Tottakai romahdin täysin. Toisaalta tajusin, että hänellä on siihen kaikki oikeus. Aloitin eroprosessin ja jokainen päivä on vaikeaa. Katkaisin yhteydenpidon (muussa kun työasioissa) ja se tuntuu olevan hänelle vaikea ymmärtää. Välillä vihoittelua ja välillä hyvittelyä.Miksi hän on ilkeä ja julma edelleen? Hänellähän pitäisi olla asiat hyvin.
Pääni on täynnä kysymyksiä ilman vastauksia. Oliko hän mahdollisesti prosessoinut eroa jo koko kahden vuoden ajan ja nyt halusi vaan kostaa ja antaa viimeisen niitin? Oliko hänen tunteet kuolleet jo kauan sitten? Miksi hän sitten antoi niin paljon ymmärtää ja antoi toivoa? Toisaalta, miksi emme olleet vieläkään yhdessä...Hän ei ole varmasti antanut minulle vieläkään anteeksi ja se asia kalvaa kaiken takana.
Olimme yhdessä pitkään. Olimme kun luodut toisillemme. Samanlaiset intressit ja yhteiset suunnitelmat. Saimme aikaan yhteisen bisneksen. Minä kuitenkin möhläsin ja lähdin toisen matkaan. En vieläkään käsitä tapahtunutta ja edelleen sattuu sen ajattelu. Hetkessä tajusin, ettei hommassa ollut järkeä ja tajusin, mitä ja kuinka suuren asian menetin. Tietenkin teko oli toiselle pahin mahdollinen. Luottamus meni. Voi sitä rankaisun määrää, mitä olen itselleni antanut. Tehtyä en saa ikinä tekemättömäksi, mutta opin virheestä paljon ja samalla myös itsestäni.
Parin vuoden ajan olemme olleet on/off meiningillä. Kyllä hänkin on rankaissut minua korkoineen. Olen tehnyt kaikkeni saadakseni luottamuksen takaisin. Olen kirjaimellisesti kontannut ja ryöminyt. On ollut hyviä aikoja ja huonoja aikoja ja ainakun olemme yhdessä meillä on tosi paljon kemiaa. Vaikka tilanne on ollut raskas, niin aina kun näemme, huolet unohtuu ja meillä on kivaa yhdessä. Olemme vain niin käsittämättömän samalla aaltopituudella. Hän antoi siimaa, mutta työnsi myös ajoittain pois. Olin nyörin päässä ja täysin hänen pompoteltavissaan. Oli hänkin omalla tavallaan koukussa minuun.
Kolmisen kuukautta sitten hän ilmoitti,että olen kaikki se mitä hän haluaa, mutta anna hän hakkaa päätä seinään.Nyt sitten hän alkoi tietämättäni tapaamaan nuorta pimua, joka on täysin vastakohta kuin minä (jo iän puolesta) ja ihan erilaiset intressit. Sain asian selville ja hän ei sitä myöntänyt vasta, kun kakistamalla sen vaadin. Ei halunnut jutella kasvotusten. Tottakai romahdin täysin. Toisaalta tajusin, että hänellä on siihen kaikki oikeus. Aloitin eroprosessin ja jokainen päivä on vaikeaa. Katkaisin yhteydenpidon (muussa kun työasioissa) ja se tuntuu olevan hänelle vaikea ymmärtää. Välillä vihoittelua ja välillä hyvittelyä.Miksi hän on ilkeä ja julma edelleen? Hänellähän pitäisi olla asiat hyvin.
Pääni on täynnä kysymyksiä ilman vastauksia. Oliko hän mahdollisesti prosessoinut eroa jo koko kahden vuoden ajan ja nyt halusi vaan kostaa ja antaa viimeisen niitin? Oliko hänen tunteet kuolleet jo kauan sitten? Miksi hän sitten antoi niin paljon ymmärtää ja antoi toivoa? Toisaalta, miksi emme olleet vieläkään yhdessä...Hän ei ole varmasti antanut minulle vieläkään anteeksi ja se asia kalvaa kaiken takana.
Vastaukset 4
Vanhimmat
elämää ja lopeta turha haihahtelu hän peräänsä, kosto on suloinen ,noin olisin itsekin tehnyt .
vaikka se ei auta tilannetta ,mutta antaa takaisin samalla mitalla .voi helpotta kuitenkin.
ei ihmisiä voi kohdella ihan miten vaan ja kuvitella että yks kaunipäivä voisi kaikki kaunis taas alkaa noin vaan . siis olit hyvässä parisuhteessa ,mutta se ei sinulle riittänyt .
Sinuna en olisi alkanut niitä eroprosesseja vielä, olisit odottanut vielä vähän, tiedän että on vaikea antaa anteeksi ja niin pois päin jos on toinen nainen kuviossa mutta et voi tietää mitä se merkitsee ja kuulostaa vähän siltä että teillä on vielä jotain koska jos on tunteita vaikka vihaakin niin siinä on toivoa. Kuulostaa että teillä tsemppaa hyvin ja sit taas ei, teiltä puuttuu rehellinen puhuminen toisillenne ja jos sitä ei ole suhteessa niin on aika vaikeeta mennä eteenpäin, en ole varma kuinka nuoria olette ja jos olette nuori pari niin onhan tämä kaikki oppimista tietenkin.
Minä erosin miehestäni kun olin nuori enkä voinut antaa anteeksi syrjähyppyjä, enkä nähnyt että minäkin olin se syypää meidän pahaan oloon vaikka olin. Jos olisin tietänyt mitä tiedän nyt olisin voinut antaa anteeksi ja yrittää. Avaudu ja ole rehellinen ja unohda ylpeytesi ja sano mitä haluat, ei toinen voi sinun ajatuksia lukea ja sitten muista että sinun myös pitää kunnioittaa toisen mielipiteitä, no en osaa muuta sanoa kun että onnee vaan.
kiitos viestistäsi! Tuossa on paljon pointtia ja olen ajatellut niin, että kyllä asiat menee niinkuin on tarkoitus mennä. Minun on vaan pakko itseni vuoksi ottaa etäisyyttä, sillä minusta oli tullut liian riippuvainen. Tuo on täysin totta, että rehellinen puhuminen puuttuu. Asiat pitäisi puhua täysin halki, vaikka sitten jatkettaisi ystävinä.Olisi kyllä valmis puhumaan asioista, mutta luulen, ettei hän ole vielä valmis siihen. Todellakin kunnioitan hänen päätöstään. Hän tekee elämällään mitä haluaa ja turha sitä on hanttiin pistää.
Ne asiat kun eivät aina mene kuten toivoa saattaisi.. Joskus ne näyttävät niin hyviltä ja sitä ajattelee, että vaikka muutama pala ei ihan heti yhteen sovikaan niin voihan sitä koittaa sorvata.
Muttei sekään aina auta.
Elämä muuttuu, ihmiset muuttuvat siinä mukana. Jatkuvasti mennään eteenpäin ja ehkä se muuttuminen ja yrittäminen ei aina kuitenkaan riitä toiselle osapuolelle. Ihminen osaa olla aika veikeä ajoittain, käyttäytyä joskus jopa mottipäisestikin perustaen aivotuksensa entisiin kuvioihin.. Puolin ja toisin.
Kaikista harmillisinta ja pahinta ja kuin isku vasten kasvoja on huomata se, ettei kaikesta yrittämisestänsäkään riitä. Ei tavallaan pysy menossa mukana. Surullista on myös huomata, ettei ihmisten välisissä suhteissa enää ole aikaa ajattelulle. Pitäisi vain mennä, olla ja käyttäytyä kuin robotti. Tai kuin työntekijä. Äärimmäisen huonolta tuntuu myös se miten sitä jotenkin kokee itsensä niin rikkinäiseksi kun ensin yrittää avata sydäntänsä, yrittää oppia huomaamaan asioita ennen kuin kaikki kaatuu vaan sekään ei riitä.. :(
Muu ei riitä kuin rikkinäinen sydän.
Toisaalta taas mitä sitä voi muuta odottaa kun on kaksi erilaista niin on kaksi erilaista. Tai vastaavasti kaksi erilleen kasvanutta.