Miksi lapsiperheet tyrannisoi aina kaikkea? Muiden vapaita ja lomia meillä nyt pääasiassa.
Vanhempani joutuvat välin ihan pakoilemaan veljeni perhettä, jotteivät he lyöttäytyisi lomillaan aina heille. Törkeintä on joutua itse aina äitini avuksi kokkaamaan ja siivoamaan näiden "kunkkujen" jälkiä, heillä kun on ollut NIIN raskas viikko. No, kuka pyysi ne lapset tekemään...?
Jos itse joskus erehdyt kertomaan omista taakoista, ei niitä pidetä minään kuin ei ole niitä pieniä kilju-paskapusseja mukana arjessa.
Vanhempani eivät pääse edes ulkomaille ilman että nämä hyväkkäät tunkevat lapsiansa mukaan. Nyt ovat varanneet heiltä salaa matkan ensi kesäksi, jotta saisivat olla edes joskus ihan vaan kahdestaan. Katsotaan miten tämänkin irtioton ottavat loukkauksena perheensä hyvinvointia kohtaan...HAH
Heillä on omaa aikaa kylliksi, kun saavat lapset monesti viikoksikin toisille isovanhemmilleen. Silti pitää ehtiä aina tilaisuuden tulleen vetään viinaa ja leikkiin teinejä, kun 15 vuotta baareissa hämppääminen ei ilmeisesti riittänyt. Miten voi ollakin niin raskasta, kun pääsee vapaalle ainakin kerran kuussa ja pitkille matkoillekin aina oman halunsa mukaan. Omasta lomastani on kulunut kaksi vuotta, teen 12 tuntisia päiviä, enkä silti käy passattavana vanhempieni luona. Ja itsehän olen elämäni valinnut, niinpä en olekaan siitä taakkana muille.
Mutta missä sitten kulkee näiden hyväksikäyttäjien raja? Kuinka ei itse tiedosta ollenkaan miten käyttäytyy? Ei voi ymmärtää...

Vastaukset 5
Vanhimmat
se johtuu ajatuksesta,että he ovat jotain enemmän kun ovat lapsia tehneet - sehän on tiukasti yhteiskuntaan juurtunut käsitys että lapsia pitää tehdä -...että se riittää kun on tehty,velvollisuus suoritettu ja sitten ahneus kasvaa syödessä; sain lapsia,mulla on oikeus saada muutakin jne...
Odotas vaan kun he tarpeeksi baareissa ramppaavat ja mitä enemmän muut hoitavat heidän penskat niin ero on väistämätön. Eron jälkeen saavat penskoistaan lomaa entistäkin enemmän.
Niin kauan kuin ulkopuoliset, perheesi mukaan lukien, haluavat tanssia veljesi pillin mukaan, niin kauan hän teitä kaikkia pompottaa.
Teidän täytyy vain muistuttaa toisianne että kukaan EI käytä ketään toista hyväkseen ellei siihen anneta lupaa.
Niin sinä kuin vanhempasikin voitte täydellisen hyvällä omallatunnolla kieltäytyä toimimasta hotellina/hotellin palvelujen tarjoajina.
Yksinkertainen "EI SOVI NYT, eikä huomenna, eikä ensiviikolla, eikä ensi kuussa... on muita suunnitelmia" riittää.
Tuo saattaa olla vaikea sanoa aluksi, mutta kun toistatte sitä muutaman kerran, se alkaa sujua helpommin.
Toinen vaihtoehto tietysti on että laitatte heidät töihin. Esimerkiksi 4 päivän vierailun aikana, he valmistavat 2päinänä kaikille aamiaiset, lounaat ja päivälliset, omista varoistaan. Lähtöpäivänä yhdessä siivoatte (sinä siis ohjaat siivousta) heidän aiheuttamat sotkut.
Ehkä tuo viimeksimainittu toimisi paremmin sovun rakentamisen kannalta. Sinun vain täytyy hienovaraisen jämtisti kertoa mitä haluatte. Kertoa se niin että viesti varmasti tulee ymmärrettyä.
( "Minä mielellään leikin pienokaistenne kanssa silläaikaa kun te käytte kaupassa ruokaostoksilla. sinä, Maija, olet niin hyvä kokki, mekin haluamme päästä keittotaidonnäytteistäsi osallisiksi" tjms.
Odotas kun tulee perinnönjako joskus niin johan on lapsiperheet laumoittain jaolla. Jos joudut kokkaamaan ja siivoon niin älä ainakaan tee sitä ilmaiseksi ja jos et saa korvausta niin jätä tekemättä.
On ihan muotia tehdä kakaroita itse hoitamatta niitä niin vähän kuin mahdollista, viemällä päiväkotiin ja pitämällä siellä mahdollisimman pitkiä päiviä ja hoidatuttamalla sukulaisilla niin paljon kun mahdollista. Mikkoset kuin arvosteli asiaa julkisuudessa niin johan hyväksikäyttäjät älähtivät oikein kunnolla kun kalikka kalahtaa omaan nilkkaan.
Lastenteolla tienataan bailausrahoja kun lapsi ei alussa kuluta paljookaan niin jää hyvin omiin tarpeisiinkin. Yksi syy on että päästään töistä pois kun duunit kyllästyttää jos niitä on. Toinen syy on taas päästä töihin uudelleen jotta voi saada palkkaa ja olla koko ajan sairaslomalla lapsen sairastelun takia. Kyllä näitä vitun hyväksikäyttäjiä löytyy aina ja ikuisesti. Joillain on "löylyt" niin nousseet päähän että kun on kakara tai pari tehty niin on etuoikettu saamaan kaiken ylitse muiden ajattelematta muuta kuin itseään!!
Aloittaja kirjoitti tärkeästä aiheesta ja on myös saanut harvinaisen hyviä vastauksia. Kukaan ei vaan uskalla puhua näistä asioista ääneen vielä.
Kaikkein yksinkertaisimmat oliot pystyvät tekemään jälkeläisiä, joten se ei itsessään ole mikään ylpeydenaihe.
Itse aiheeseen: pankaa stop sukulaisia ja muita hyväksykäyttäville lapsiperheille.