Osaako kukaan neuvoa?
Olemme olleet yhdessä yli 10 vuotta, ja naimisissa 4 vuotta. Meillä on 6 vuotias melko vaikeasti kehitysvammainen tyttö, joka on maailman ihanin ja suloisin pieni ihminen, mutta hänen hoitonsa on vaativaa ja uuvuttavaakin (ei nuku kunnolla ja vaatii jatkuvaa valvontaa). Myönnän heti sen virheen, että olen keskittänyt kaikki voimani ja ehkä huomionikin tyttöön, ja mies on jäänyt vähemmälle. Olen käytännössä yksin hoitanut tytön kaikki paperi-, terapia-asiat ja "kotikuntoutuksen" jne. ja mielestäni tehnyt meille kivan ja viihtyisän kodin. Huomion puuttuminen on ollut myös toisinpäin, mutta olen uskonut ja ajatellut, että vaikeuksien jälkeen liittomme kestää ja että meillä on hyvä "tiimi". En ole ihmetellyt tai valitellut sitä, että jään tällaisessa tilanteessa itse vähemmälle huomiolle mieheni taholta.
Mieheni on kärsinyt ajoittaisesta masennuksesta ja työuupumuksesta, ja nyt on taas paha aika. Olen usuttanut hänet mm. lääkäriin, koska en ole osannut enää itse "löytää sanoja" ja hän onkin syönyt masennuslääkkeitä jne. Nyt viimeaikoina onkin selvinnyt, että hän on kokenut sen niin, etten tue häntä itse.
Myönnän olevani "paha suustani" ja tiukkapipoinenkin. Esim. hermostun tilanteesta, jossa mieheni on tytön kanssa, mutta samalla näppäilee esim.kannettavaa, eikä anna huomiotaan lapselle. Tätä tapahtuu usein. Hän ei myöskään jaksa syöttää, käyttää pesulla tai leikkiä lapsen kanssa (tyttö tarvitsee näissä apua), vaan esim. ruokailu hoidetaan antamalla herkkuja. Silloin minä olen kyllä huomauttanut asiasta.
Moni asia on hyvinkin. Meillä ei ole (tietääkseni) ollut uskottomuutta, emme ole mustasukkaisia, väkivaltaisia, alkoholiongelmaisia, raha-asioista tai yhteisetä pesän rakentamisesta ei ole tähän asti tarvinnut tapella. Rakastan miestäni kovasti ja olen kuvitellut että vanhenemme yhdessä, ja ajatellut sen voimaalla eteenpäin, että nyt on rankka vaihe ja kohta helpottaa kun tyttökin kasvaa ja oppii omassa tahdissaan uutta.
Nyt mies on alkanut haluta etäisyytä ja katkoa ja eroa ja vaikka mitä. Haluaa myydä asunnon ja sanoo että kaikki tunteet ovat kuolleet minua kohtaan. Puhuu tosi rumasti minulle. Ei jaksa keskustella kun kysyn ja vaadinkin vastauksia, kun esim. kk sitten asiat olivat tietääkseni ihan "hyvin". Sanoo olevansa nurkkaan ajettu. Olen jäänyt sairaslomalle, kun en pysty nukkumaan tai syömään, yritän vain hoitaa tytön asiat ja olla riitelemättä hänen kuullensa. Mies haluaa eron, mutta ei jaksa tehsä papereita asian eteen jne. Haluaa myysä asunnon, muttei alihintaan, eikä ole kuulemma kiire muuttaa. Kuulemma ei halua olla yhdessäkään, mutta tytön kanssa haluaa viettää yhtä paljon aikaa kuin ennekin (miten se on mahdollista)?
Kysymys kuuluu, että mitä minä nyt teen? Minne kaikkialle minun pitää olla yhteyksissä, että saan asiani järjestymään? Vienkö itse nyt eropaperit vai mitä ihmettä? Mies ei suostu itse jäämään sairalomalle tai menemään avioliittoneuvojalle tms. Minä voisin ottaa kaiken avun vastaan mitä tarjolla on.
Olemme olleet yhdessä yli 10 vuotta, ja naimisissa 4 vuotta. Meillä on 6 vuotias melko vaikeasti kehitysvammainen tyttö, joka on maailman ihanin ja suloisin pieni ihminen, mutta hänen hoitonsa on vaativaa ja uuvuttavaakin (ei nuku kunnolla ja vaatii jatkuvaa valvontaa). Myönnän heti sen virheen, että olen keskittänyt kaikki voimani ja ehkä huomionikin tyttöön, ja mies on jäänyt vähemmälle. Olen käytännössä yksin hoitanut tytön kaikki paperi-, terapia-asiat ja "kotikuntoutuksen" jne. ja mielestäni tehnyt meille kivan ja viihtyisän kodin. Huomion puuttuminen on ollut myös toisinpäin, mutta olen uskonut ja ajatellut, että vaikeuksien jälkeen liittomme kestää ja että meillä on hyvä "tiimi". En ole ihmetellyt tai valitellut sitä, että jään tällaisessa tilanteessa itse vähemmälle huomiolle mieheni taholta.
Mieheni on kärsinyt ajoittaisesta masennuksesta ja työuupumuksesta, ja nyt on taas paha aika. Olen usuttanut hänet mm. lääkäriin, koska en ole osannut enää itse "löytää sanoja" ja hän onkin syönyt masennuslääkkeitä jne. Nyt viimeaikoina onkin selvinnyt, että hän on kokenut sen niin, etten tue häntä itse.
Myönnän olevani "paha suustani" ja tiukkapipoinenkin. Esim. hermostun tilanteesta, jossa mieheni on tytön kanssa, mutta samalla näppäilee esim.kannettavaa, eikä anna huomiotaan lapselle. Tätä tapahtuu usein. Hän ei myöskään jaksa syöttää, käyttää pesulla tai leikkiä lapsen kanssa (tyttö tarvitsee näissä apua), vaan esim. ruokailu hoidetaan antamalla herkkuja. Silloin minä olen kyllä huomauttanut asiasta.
Moni asia on hyvinkin. Meillä ei ole (tietääkseni) ollut uskottomuutta, emme ole mustasukkaisia, väkivaltaisia, alkoholiongelmaisia, raha-asioista tai yhteisetä pesän rakentamisesta ei ole tähän asti tarvinnut tapella. Rakastan miestäni kovasti ja olen kuvitellut että vanhenemme yhdessä, ja ajatellut sen voimaalla eteenpäin, että nyt on rankka vaihe ja kohta helpottaa kun tyttökin kasvaa ja oppii omassa tahdissaan uutta.
Nyt mies on alkanut haluta etäisyytä ja katkoa ja eroa ja vaikka mitä. Haluaa myydä asunnon ja sanoo että kaikki tunteet ovat kuolleet minua kohtaan. Puhuu tosi rumasti minulle. Ei jaksa keskustella kun kysyn ja vaadinkin vastauksia, kun esim. kk sitten asiat olivat tietääkseni ihan "hyvin". Sanoo olevansa nurkkaan ajettu. Olen jäänyt sairaslomalle, kun en pysty nukkumaan tai syömään, yritän vain hoitaa tytön asiat ja olla riitelemättä hänen kuullensa. Mies haluaa eron, mutta ei jaksa tehsä papereita asian eteen jne. Haluaa myysä asunnon, muttei alihintaan, eikä ole kuulemma kiire muuttaa. Kuulemma ei halua olla yhdessäkään, mutta tytön kanssa haluaa viettää yhtä paljon aikaa kuin ennekin (miten se on mahdollista)?
Kysymys kuuluu, että mitä minä nyt teen? Minne kaikkialle minun pitää olla yhteyksissä, että saan asiani järjestymään? Vienkö itse nyt eropaperit vai mitä ihmettä? Mies ei suostu itse jäämään sairalomalle tai menemään avioliittoneuvojalle tms. Minä voisin ottaa kaiken avun vastaan mitä tarjolla on.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Eipä ole tehtävissä mitään...mies lähtee ennenpitkää.
että kun lapsi on yhdessä tehty niin vastuu sitten myös jaetaan yhdessä. Että jos mies nyt näine hyvineen lähtee, niin lapsen kanssa asutaan vuoroviikoin. Voit lähteä viikoksi yksin lomamatkalle, että mies saa kokeilla miltä tuntuu olla kahdestaan lapsen kanssa ja kuinka hän pärjää.
Tosiaan, miehelläsi on liikaa aikaa. Siitä väsyy ja turhautuu ja rupeaa tekemään muuta mieli. Vähän työtä ja vastuuta ukolle, luulisi että tulee järkiinsä.
mutta pari kysymystä ainakin nousee mieleen.
Ensimmäinen: oisitko sä missään vaiheessa nähnyt ja tajunnut, että mies tekee asioita tytön kanssa eri tavalla, mutta tekee kuitenkin. Pystytkö miettimään, että tyttö isä on eri asia kuin tyttö sinä. Olisiko ehkä kuitenkin ollut varaa sinun joustaa, eikä vain määrätä, puhutella?
Toinen: muistatko, että alunperinkin te olette ollut kaksi eri ihmistä, tyttärenne on ensimmäinen "te", puolet teitä kumpaakin, mutta sinä ja lapsen isä olette erillisiä ihmisiä. Tyttärennekin on, mutta häntä en tähän ota nyt lukuun, koska yritän saada sua näkemään miehesi. Hän varmaankin on ihan aikuinen, kykevä vastuisiin?
Mulla oli aikoinaan mies, jolle mä rankutin kaikesta. Osaan oli hyvä syy, osaan vain pelkkä tapa. Klassinen esimerkki oli se, miten mies oli ripustanut pyykit kuivumaan naurulle. Mun mielestä niitten piti olla just niinkuin minä halusin. Pitkään meni ennen kuin hoksasin, että kunhan se yleensä on kuivumassa.
Voi olla, että olet kireenä tyttäresi hoitamisesta, haluat huolehtia kaiken sujuvan parhaalla mahdollisella tavalla, jonka käytäntö on sinulle opettanut. Mutta.. jääkö sulta huomaamatta, että miehesi tekee kenties myös parhaansa, vaikkakin eri tavalla kuin sinä?
Kolmas kysymys: oletkohan sä ollut liian armoton? Ehkä herkut joskus ei maailmaa kaada, eikä hieman vähemmän intensiivinen huomio suista tytärtä taantumukseen. Ehkä tyttärestä on ihan kiva havainnoida maailmaa itsekin, eikä pelkästeen intensiiviterapiana?
Mitä pitää tehdä. Mieti, voitko sä tinkiä asenteestasi yhtään miehen hyväksi?
Veikkaan, että miehesi on kyllä kyllästynyt sinun täydellisyyteesi. Tyttären hyvän hyväksyy, ja hyväksyisi sinutkin, mutta sinä et todennäköisesti raaski uhrata hyvää terapoimisaikaa mihinkään muuhun. Edes omaan parisuhteeseen.
Olen varmasti ollut juuri tuollainen monessakin kohtaa, myönnän se nyt kun se on minulle päin näköä läväytetty ja olen asiaa miettinyt. Tarkoitukseni on ollut vain hyvä, enkä tahallani ole ilkeillyt tai muuta, mutta olen varmaan ollut kamala tyranni myös. Varmaan hän on yrittänyt sitä minulle myös tuoda julki, mutta en vaan ole tajunnut, kun olen vaan yrittänyt pyörittää tätä arkea.
Minulla on juuri tuo pelko, että lapsi jotenkin taantuu jos en joka hetki ja koko ajan yritä häntä "opettaa" ja harjoitella hänen kanssaan asioita. Ja välillä kun ei vaan jaksa, niin on heti huono omatunto. Rakastan häntä niin kovasti, ja ehkä en ole vielä sitä kuitenkaan tajunnut, että hän ei siitä "parane", vaikka minä päälläni seisoisin, jos ymmärrätte... Luulin kyllä, että olisin sopeutunut paremmin jo asioihin.
Olen myös sanonut tämän miehelleni, mutta varmaan liian myöhään... Mutta ihan rehellisesti voin sanoa, että olen tämän kontrollointivimmani nyt huomannut tästä.
Toisaalta olen myös ihan tietoisesti tässä vuosien varrella yrittänyt esim. parantaa seksielämäämme tai muutenkin huomioida häntä aika ajoin, mutta en ole ainakaan kokenut, että hän yrittäisi samaa. Hän haluaa mielummin "omaa aikaa" esim. iltaisin kun tyttö nukkuu.
Pitäisikö tässä nyt pitää mölyt mahassaan, ja antaa ajan kulua vai mitä te tekisitte? Kamalaa tällainen ahdistus ja epävarmuus.
Ajatus että kyllä keritään sitten myöhemmin kun lapsi kasvaa on syytä unohtaa. Te olette tässä ja nyt, huomisesta ei kukaan tiedä.
Vastuu teidän parisuhteesta ei kuitenkaan ole myöskään yksin sinun niin kuin ei pitäisi olla vastuu lapsestakaan.
Uuvutat itsesi syyllisyyden tunteisiin ja usko kun sanon että syyllistäjiä riittää älä ole itse enään itsesi syyllistäjä.
Et voi ylittää enään sitä että yrität parhaasi ja vähän enemmän.
Sinä olet sen kyllä jo tajunnut koska täällä asiaa pähkäilet =)
Ehkä yksi asia mitä voit miehellesi sanoa jos häntä rakastat on - Minä tarvitsen sinua, tarkoitukseni ei ole ollut loukata. En tiedä miten toimia kaikkien meidän parhaaksi, minulla niinkuin ei sinullakaan ole aikaisempaa kokemusta tälläisestä elämäntilanteesta.
Pyydä miestäsi kertomaan mitä hän odottaa sinulta ja teidän parisuhteelta.
Jos hän haluaa etäisyyttä, on parempi että meneekin miettimään asioita omilleen.
Sinulle pitäisi myös suoda sama.
1) Pidä itsestäsi hyvää huolta.
2) Puhu vähemmän. Älä missään tapauksessa nyt nalkuta tai nälvi mistään.
3) Anna miehellesi tunnustusta.
4) Älä hommaa mitään eropapereita mihinkään!
5) Pidä taas itsestäsi huolta.
6) Käy itse avioliittoneuvojalla, jos mies ei lähde.
7)Anna selkeä tunnustus itsellesi, että olet tehnyt kaiken parhaasi mukaan. Nyt tarvitaan vain uusia taitoja.
Jolkota näitä nyt viisi kuukautta ja katso, miten menee. Aika näyttää. Miehesi on varmaan kyllästynyt hössötykseesi ja moitteisiisi, mutta ne ovat olleet ymmärrettäviä ja olet aivan vain parhaasi tehnyt. Miehen moittimisen on nyt vain kertakaikkiaan loputtava, jos haluat pelastaa tilanteen. Muutenkin puhu vähemmän ja luo rento hiljaisempi maailma. Älä jolkota miehelle mitään nyt. Hänkin on väsynyt.
Ja taas: anna itsellesi tunnustusta, pidä itsestäsi huolta! Et ole halunnut pahaa kenellekään ja olet oivallisesti hoitanut tytärtäsi!
Olen puolellasi ja toivon hyvää!