Äiti manipuloi

Jos sinusta tuntuu, että on parempi "pitää etäisyyttä" äitiisi, niin tee siten. Minuakin (N41) suorastaan ahdistaa, kun äiti odottaa minun noudattavan edelleen hänen ehtojaan. Äiti ei kyllä noudattanut mummun ehtoja, kun seurasin tarkemmin.

Olin mummun kanssa hyvä ystävä, en vieläkään äidin kanssa. En ole koskaan halunnut käydä vanhempieni luona, pakkomielellä esim. jouluna ja äitienpäivänä jne. Lopetin kaikenlaiset yhteydet äitiin, kun mummu kuoli. Jos sinusta siis tuntuu, ettet halua pitää mummuun yhteyttä, toimi siten. Saat päättää itse asiasta. Älä alistu äitisi määräyksiin, sen verran voin neuvoa.

Velvollisuudesta voit soittaa mummollesi ja äidillesi kerran parissa viikossa tai miten usein näet sen itsellesi sopivaksi.

Sinulla ei ole velvollisuutta kertoa omaa jokapäiväistä elämääsi äidillesi. Tavatessanne voitte jutella yleisistä neutraaleista asioista, siis asioista jotka eivät liity sinuun. Lue vaikka nettiuutiset kerran päivässä, saat koko vuodeksi tarinoitavaa.

Mitä taas tulee äitisi painostukseen vierailuista, aivan rauhassa vain kerrot ettei se nyt oikein sovi. Sinä aikuisena et ole enää 5 vuotiaan tasolla jonka täytyy selitellä jokainen tuleminen ja meneminen.

Sillä ei ole kiltteyden kanssa mitään tekemistä. Jos mitään, niin päinvastoin: äitisi käyttää häikäilemättomästi alistustekniikkaa sinua kohtaan.

Välttyäksesi siltä voit alkaa ottaa häneen etäisyyttä. Anna hänelle tilaisuus keskittäytyä omaan elämäänsä ja sinä omaasi. Sitten harvemmin kun juttelette, se tulee olemaan paljon miellyttävämpää kun kummallakin on jotain kerrottavaa.

Sinulla taitaa olla traumoja itsesi kanssa. Koita hyväksyä äitisi ja mummosi sellaisina kuin he ovat. Anna heidän höpistä omia juttujaa ja älä ota niitä niin tosissasi. Toisinsanoen älä anna kireysgeenin jatkua...

Tuttua on ja hirveä homma kasvaa irti, mutta toisaalta suhde äitiin on aina ihan oma lukunsa. Siihen ei päde mitkään erityisen järkevät metodit ja minäkin käyttäydyin välillä hyvin lapsellisesti, mutta jossakin vaiheessa on vaan pakko alkaa repimään napanuoraa irti. Joten minä yksinkertaisesti suutuin äidilleni välillä aivan tyhmistä asioista ja otatin hänen kanssaan kunnolla, koska päätin olla tasan sitä mieltä mitä haluan olla.Ja voit arvata, että mykkäkoulua kesti ja kesti ja muukin suku huolestui, mutta mietin ettei isoa laivaa hetkessä käännetä. Parin reilun tappelun jälkeen tilanne alkoi vain muuttumaan, ehkä äitini mietti asioita (ehkä ei), mutta hän oppi ottamaan minutkin huomioon. Tätä nykyä tulemme toimeen ihan hyvin ja juttelemaan asioista , kuten ennenkin mutta enemmän omilta kanteiltamme.

Minä olin silloin päälle 40v. ja elänyt kaikkea muuta kuin kiltin murkkuvaiheen tai nuoruuden, mutta tajusin vasta vuosien saatossa hankkineeni näennäisen itsenäisyyden. Manipuloiva mutsi on useaan kertaan kesytettävä.

Suosittelisin siis, että tunne kuten haluat tuntea mitään peittelemättä. Vaikka äitisi suhtautuisi ihan miten tahansa näyttävästä hengenahdistuksesta vuosisadan mykkäkouluun olet hänelle viime kädessä oma, rakas lapsi. Jos hänellä on hiukankin älliä päässään, ymmärtää hän sinuakin pian paremmin. Onnea yrityksille!

Mulla on samanlainen juttu,että äitini yrittää parhaansa mukaan syyllistää minua milloin mistäkin ja tartuttaa pahantuulisuuttaan. Molemmilla on mieliala-lääkitys ja kaiken 'kruunaa' alimmassa kerroksessa asuminen ja ikkunasta koiriensa ja kissojensa "ulkoilluttajat"-jotka jokseenkin nauttivat huoneistoomme ulkoa kyttäämisestä,siksi jouduttiin sälekaihtimetkin vuosi sitten hankkimaan,että saataisiin vähän edes kotirauhaa..olen itse ollut itsenäistymistä varten vuokra-asuntojonossa valtiolle ja kaupungille ja ties minne,mutta työttömille (joita ei olla häätämäss aiemmasta vuokra-asunnosta) ei oikein vaikuta huoneistoja löytyvän etenkään niille jotka asuvat vanhemoien luona,koska heitä ei katsota "kiireellisiksi". Mitä sitten,vaikka luottotiedot on kunnossa,ketä sellainen nyt kiinnostaa,ellei hänellä ole työpaikkaa...? Etenkin nyt kun näitä irtisanomisia ja lomautuksia ei Suomessa tehdä juuri lainkaan....missä nyt muutaman tuhannen irtisanominen viikossa tuntuisi...? -Ei ainakaan Suomessa! Pitäisi vissiin mennä toiselle paikkakunnalle opiskeleen,niin voisi "kiireellisempänä" tapauksena huoneistonkin saada? Ilmeisesti kaupunki/valtio haluaa "lapsien" jäävän "kotiin",mitä niitä muualle päästää suotta? On sitten enemmän huoneistoja näille "tärkeämmille" tapauksille...

Tuntuu aika vahvasti siltä, etten voi luottaa äitiini enään. Aivan kuin hän matkisi muita eikä näytä kuka hän oikeasti on, sekä ego on suuri eikä hän kuuntele, kun hänelle koittaa jotakin kertoa vaikka sanoo, että hänelle voi puhua tai huutaa, jos pahalta tuntuu, mutta paskan marjat.. Hänen on ollut tapana kertoa miten muiden kannattaisi asioita hoitaa eikä hänessä itsessään ole mitään negatiivista. Läppäkin häneltä kuuluu "emmä oo täydellinen, musta puuttuu vaan ne viat" ja katse on jotenkin omituinen aina varsinkin humalassa, kun otetaan hieman kuppia. Hän sanoo minua ainutlaatuiseksi, mutta samalla sen sanan takan aivan kuin tapahtuisi jotakin. En puhu hänestä paskaa en ole sen ihmeellisempi ihminen olen ite ollut kova kusipää onneksi tajunnut sen ja tapani parantanut ja mokia olen tehnyt en kiistä sitä, mutta pelottaa hieman jos minussa olisi samoja piirteitä, kun äidissäni joista en pidä. Hän ei mukamas osaa mitää ja hänelle pitää ne hänen puolestaan tehdä. Vituttaa suunnattomasti ja hänen puheet ovat vaikuttaneet muuttoihini paikka kunalta toiselle. Kerran hän sanoikin suoraan kaikkien muiden issarusteni pärjäävän paitsi minä ja hän pitää minua ihan idioottina.
Mummo vittuilee hänen mukaansa hänelle, mutta niin myös minulle ja ihme katseet päällä. Suvussamme on mielenterveysongelmia että nämä voi johtua niistäkin eli ahdfistuksista ja masennuksista, kun käyttäytyvät niin. Isääni tuntuisi olevan tietty side vaikka ei olla juurikaan tekemisissä vaikka hän kusipää kuulemma on ja ehkä vähän onkin.
Äidin kanssa ei ole syvempää yhteyttä ikinä ollut, eikä mummoon. Isäni on pelkuri ja jättänyt äitini ja meidät lapset ja seuraavan uusio perheessä sama juttu, mutta side on side vai tunnenko vain yksipuolisesti niin, en tiedä.
Kun en tunne ketään täältä missä nyt hetken olen asunut sanoin äidilleni "ketään täältä en tunne" johon hän "haittako se" ja vastasin "kyllä se vähän haittaa" ja vittumainen hymähdys häneltä, joka saa tuntemaan, että hän haluaisi omistaa minut. aina pitää hänen luonaan käydä. Kun hänet pyytää kylään vastaus on "en tule" tai selitykseksi jotain kissasta vaikka pärjää kissa yhden yönkin tai viikonlopun yksin välilä. Ennen muuttoani äitini sanoin kuinka hän viikonloppuisin tuo kassillisen ruokaa.. pari kertaa on täällä käynyt.
Kiitoksenä hänelletietnekin siitä, että sain hänen entien asuntonsa ja hienon ison teeveen ja pienemmän makkarissa ja jeesii aina, kun hänen luona käyn vaikka tietty yhteys on hieman jäässä.
Tässä pienenpieni vuodatus, jota en nyt voi poistaakaan, kun kerrankin sain kaiken ulos kerralla mitä olen pohtinut. Rakastan äitiäni vaikka en niin luotakaan. En ole täydellinen itse eikä hänkään etkö sinä ja valheita tulee jokaisen suustä enemmän tai vähemmän, mutta rauhaa kaikille! tätä en voinut sisällä hauduttaa enempää eikä oteta näitä liian pahalla. Peace

Tämän ketju on vuodelta 2009. Ilmeisesti mikään ei ole muuttunut lähes 10 vuodessa :).

Aikuisuuden etuja on se, kun ei ole enää pakko mennä aina vaikeimman mukaan näissä sukulaisuussuhteissa.Siinä vaiheessa kun lapsi kasvaa aikuiseksi ja muuttaa äitinsä helmoista omilleen, lapsi on niin kypsä, että voi itse valita miten minkäkin asian ottaa omassa pikku päässään käsittelyyn. Ei tarvitse uhmata äitiä eikä muitakaan auktoriteetteja.
Voi, ja saa, tehdä oman mielensä mukaan.

Joskus on hyvä antaa asioiden, erilaisten sanomisten, vanhempien vaatimusten ja toiveiden, mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Sinäkin voit unohtaa kevyesti sen miten äitisi sanoi silloin näin ja toisena päivänä noin. Ei kaikkeen ole pakko takertua kiinni, ei kaikesta tarvitse ottaa pulttia, eikä kaikkea ole pakko analysoida läpikotaisin puhki, mitä se sillä tarkoitti.
Anna mennä läpi pään ei kivat jutut, unohda ne, menet seuraavalla kerralla taas yhtä avoimin ja positiivisin mielin käymään niin kuin menisit hyvän ystävän luokse. Unohda että siinä on äitisi tai mummosi.

Jos äiti sanoo, että mummolla pitää mennä käymään, niin tietenkin pitää, sehän on kohteliasta vanhusta kohtaan. Mutta aina voit itse valita sen ajankohdan koska menet ja vierailun keston.
Oma mummoni on jo aikamoinen tuuliviiri, hänen mielialansa vaihtelevat mukavasta erittäin vittumaiseen. Käyn mummon luona muutaman kerran vuodessa kun välimatkaa on. Jos mummolla on hyvä päivä viivyn jopa 3-4 tuntiakin, meillä on mukavaa, hän kertoilee ukista, elämästään, sulkulaisista ja paikkakunnan tapahtumista. Jos hänellä on huono päivä, viivyn vartin verran vaikka olen sitä varten ajanut 3h autolla. Silloin kun mummo on veemäinen, sieltä tulee aivan karseaa tekstiä, mutta en minä jää niitä muistelemaan enkä niistä loukkaannu. Hän elää elämänsä viimeisiä vuosia, ei hän ole terve, sairaus hänen kauttaan puhuu.
Minusta nämä velvollisuudet ovat siitä mukavia, että niistä saa kuitenkin itselleen joka kerran jotain eväitä elämän matkalle. Vaikka sen, että oppisi itse elämään paremmin, kohtelemaan läheisiään paremmin kuin verrokkihenkilö. Jo tämäkin oppi on minusta sen kylässä käynnin arvoinen.