Voiko tämä olla totta?
Yhdessä ollaan oltu noin 3 vuotta, aikaisemmin ollaan riidelty paljonkin, mutta esim moneen kuukauteen ole edes korottanut ääntä hänelle, saati sitten suuttunut. Viikonloppuna minulla oli kova migreeni, ja menkatkin tulossa. Joten olo oli tosi kurja, ja hermothan siinä meni, kun mies sulki minut toiseen huoneeseen, koska ei halunnut kuunnella pahaa oloani.
Koitin nyt pyytää kauniisti anteeksi, tajuan, että vika oli täysin minussa, ja sanoin sen hänelle. Hän on viimeinen ihminen jota haluan loukata, mutta joskus mopo karkaa käsistä, ja sitä on vaikea jälkikäteen enää muuttaa. Sitä hän ei vain voi ymmärtää.
No nyt kuitenkin mies jälleen mököttää, ei voi antaa anteeksi. Hänellä ei ole mitään sanottaa minulle, vihaa vain. Olisi lohduttavaa kuulla jos jollakin muullakin on suhde vaakalaudalla, ja kaikki hyvä nollattuna, aina kun tulee pieni suukopu turhasta asiasta! Ja tästä ei ainakaan meillä palauduta moneen kuukauteen edes normaaliin tilanteeseen, saatikka sitten parempaan suuntaan.
Kuulemma, voisin hyvittää tekoni tekemällä jotain todella kiltisti. Mutta kuitenkaan se ei riitä, että moneen kuukauteen en ole edes ääntäni korottanut, ollut vain iloinen ja pirteä. Seksin puutetta tms on turha ehdottaa syyksi. Sitä riitti viikonloppunakin moneen kertaan. Ja lisäksi olen sietänyt hänen pahan olon purkauksia masennuksen vallassa. Pahimmassa vaiheessa tuli jatkuvasti vain paskaa niskaan. Mutta minä vain koitin ja yritin tukea ja ymmärtää 24h/vrk ja 7pv/vk.. Toivoisin samaa edes 1-2 krt vuodessa. Onko se liikaa tasapainoisessa suhteessa? Ilmeisesti on… Onko kaikki vika tosiaan minussa?
Yhdessä ollaan oltu noin 3 vuotta, aikaisemmin ollaan riidelty paljonkin, mutta esim moneen kuukauteen ole edes korottanut ääntä hänelle, saati sitten suuttunut. Viikonloppuna minulla oli kova migreeni, ja menkatkin tulossa. Joten olo oli tosi kurja, ja hermothan siinä meni, kun mies sulki minut toiseen huoneeseen, koska ei halunnut kuunnella pahaa oloani.
Koitin nyt pyytää kauniisti anteeksi, tajuan, että vika oli täysin minussa, ja sanoin sen hänelle. Hän on viimeinen ihminen jota haluan loukata, mutta joskus mopo karkaa käsistä, ja sitä on vaikea jälkikäteen enää muuttaa. Sitä hän ei vain voi ymmärtää.
No nyt kuitenkin mies jälleen mököttää, ei voi antaa anteeksi. Hänellä ei ole mitään sanottaa minulle, vihaa vain. Olisi lohduttavaa kuulla jos jollakin muullakin on suhde vaakalaudalla, ja kaikki hyvä nollattuna, aina kun tulee pieni suukopu turhasta asiasta! Ja tästä ei ainakaan meillä palauduta moneen kuukauteen edes normaaliin tilanteeseen, saatikka sitten parempaan suuntaan.
Kuulemma, voisin hyvittää tekoni tekemällä jotain todella kiltisti. Mutta kuitenkaan se ei riitä, että moneen kuukauteen en ole edes ääntäni korottanut, ollut vain iloinen ja pirteä. Seksin puutetta tms on turha ehdottaa syyksi. Sitä riitti viikonloppunakin moneen kertaan. Ja lisäksi olen sietänyt hänen pahan olon purkauksia masennuksen vallassa. Pahimmassa vaiheessa tuli jatkuvasti vain paskaa niskaan. Mutta minä vain koitin ja yritin tukea ja ymmärtää 24h/vrk ja 7pv/vk.. Toivoisin samaa edes 1-2 krt vuodessa. Onko se liikaa tasapainoisessa suhteessa? Ilmeisesti on… Onko kaikki vika tosiaan minussa?
Vastaukset 6
Vanhimmat
..otahan itteäs niskasta kiinni ja mieti oikeen tosissas mitä elämältäs haluut! jos käy mielessäkin haluta normaali suhde, jossa molemmat saavat olla omia itsejään, kiukutella kun kiukututtaa, huutaa kun tuntuu siltä...sairastaa migreeniä tai potea huonoa oloa niin, että toinen on siinä vieressä _auttamassa_ eikä suinkaan tunkemassa toiseen huoneeseen 'vinkumaan'...suhde, jossa toista ei alisteta vetoamalla mihin sattuu typerään 'syyhyn'...niin otahan askel ovea kohti.
jos sen sijaan haluut alistua koko loppuelämäs, näytellä iloista vaikka harmittaiskin, pyydellä anteeksi VAIKKET OLE TEHNYT MITÄÄN, ni jää ihmeessä.
raakaa tekstiä mutta tosiasia on, että toi ei nyt oo kovin terveellä pohjalla toi suhde. sä et tod oo tehny mitään väärin, ja sun ei tarvi pyydellä anteeks päänsärkyjäs. se on miehen homma pyytää anteeks jos ei jaksa kuunnella sun pahaa oloas. miten sä voit vielä uskoa että mies rakastaa sua, jos ei haluu pitää susta huolta silloin ku sua sattuu?
kamala ku tuli sekavasti, mut oikeesti kävi niin että mulla tais himppasen palaa kiinni ku luin ton sun tekstin. ja ei, en ees kuvittele että lähteminen ois helppoa. enkä ihmettelis vaikka oisit ite täysin toista mieltä ku minä. oon joskus ollu samankaltasessa tilanteessa..luojan kiitos lähin jo ennen ku kaks vuotta oli kulunu. kuitenki, vasta muutamaa vuotta myöhemmin tajusin että missä jamassa olin silloin ollu, ja kuinka paljon olin muuttunu.
olen ollut kohta vuoden avoliitossa.Ensin ihanaa nyt helvettiä.Eilenkin illalla nukkumaan mennessä hän aloitti.Haisen pahalle,olen valehtelija ,paska,kaikki jumala,huora, hullu,vähäjärkinen,väkivaltainen ja kaikkia en etes muista.Suljin vain korvani,mittani alkaa olla täysi.Hänelle ei voi jutella omista murheista tai iloista kaiken hän kääntää mun niskaan.Eipä tässä voi muuta kuin tulla hulluksi tai lähteä.
..eikä sitä todellisuudessa jaksa kovin pitkään. Mököttäminen on henkistä väkivaltaa pahimmasta päästä.
Muutaman keinon olen löytänyt sen lopettamiseen...1. tee jotakin millä saat miehen nauramaan väkisinkin 2. Sano ettei mököttäminen kerta kaikkiaan sovi sinun ihanne-elämäsi kuvioihin hänen kanssaan, mököttäminen saa ainoastaan pahaa oloa aikaan molemmin puolin 3. sano aikuismaiseen tyyliin miehelle kuinka lapsellista hänen mököttämisensä on.
Ja siitä kannattaa myös puhua, kuinka pitkäkantoiset seuraukset mököttämisellä on, ja kuinka turhaa on tuhlata siihen aikaa, kun silläkin ajalla voisi tehdä jotakin kivaa yhdessä.
Meillä nämä keinot ovat toimineen hitaasti mutta varmasti...
Vika ei tosiaan ole sinussa, joustat suoraan sanoen liikaa, joskus on laitettava toinen osapuoli joustamaan. Itse kituutin kynnysmattona aikani, jonka jälkeen totesin että vaikka kuinka rakastan niin tällaista elämää en halua.
Masennukseen ja pahan olon purkauksiin voi löytyä lääketieteellinen syy, jos niitä on usein, niin kannattaa käväistä lääkärin puheilla.
... tarkoitato todella,että mies sulki sinut toiseen huoneeseen suukovun jälkeen????
Järkyttävää, miten alistut moiseen?
Sinuna kävelisin tyynen rauhallisesti ulos suhteesta, ei kuulosta terveeltä, ties mitä seuraavaksi... huh 0/
Vaikka rakkaus estäisi jättämisen,tee se ihmeessä oman henkilökohtaisen turvallisuutesi vuoksi, mene!!
jätä mies mököttämään, perusluonne, jota et pysty muuttamaan, ei muutu,vaikka kuinka muuttuisit itse, kotoa opittua sairasta käytöstä.
Eihän tuo ole enää mikään suhde, tuo on sadismia..
karkuun!
Lopeta tuollainen alistuminen!!! Äläkä pyytele anteeksi silloin kun siihen ei ole mitään aihetta! Herranen aika, eihän tuollainen ole edes elämää! Puhut tasapainoisesta suhteesta mutta käsite taitaa olla himppasen hakusessa. Se miten sinua nyt kohdellaan ei sovi edes eläimelle, siinä nousee jo eläinsuojeluyhdistyksetkin barrikadeille. Olet alistunut jo niin pitkään. että miehesi kuvittelee sen olevan ihan ok suhteessanne.
Jätä se tampio, se ei ansaitse sinua ja sinä ansaitset paljon enemmän.
Minä olen ollut "sokea" jo kaksikymmentä vuotta. Niin hullulta kuin se tuntukin niin nyt olen hankkinut silmälasit, ihan oikeasti, kun en enää nähnyt lehteäkään kunnolla lukea tai kirjoja jotka ovat auttaneet minua pakenemaan todellisuutta. Fyysinen väkivalta ei ole ollut toistuvaa, ehkä kerran vuodessa parissa, mutta psyykkinen viime aikoina melkein päivittäistä. Olen kuulema juoppo, laiska, likainen, huono äiti jne. jne. Lienee hän minua joskus huoraksikin haukkunut, vaikka onkin ollut ainoa mies elämässäni siitä päivästä kun yhdessä olemme olleet, yli 25 vuotta. Kaksi asiaa myönnään: olen käyttänyt alkoholia (pakokeino, tosin huono sellainen) ja kotimme on usein epäjärjestyksessä kun en kertakaikkiaan jaksa tehdä mitään. Lopulta hankkiuduin lääkäriin ja aloin etsiä apua. Syön masennuslääkkeitä, silloin tällöin rauhoittavia ja joskus sorrun juomaankin. Lopulta selvisi sellainenkin asia, että hänellä on ollut suhde toiseen viimeiset 19 vuotta, ties kuinka monen yhden yön jutun lisäksi.Nyt olen lopultakin yrittänyt puhua asioista rauhallisesti, tuloksetta. Antanut hänelle mahdollisuuden valita mitä tehdä elämänsä suhteen. Hänen reaktioitaan ovat: häivy jos ei sun oo hyvä täällä, pakkaa mun vaatteet niin muutan äitini luo (81-vuotias) jne. ja ennen kaikkea anna mun olla rauhassa. Juttu vaan on niin, että hän ei tee mitään. Ja sen verran minulla sentään on vielä itsetuntoa jäljellä, että en ole valmis luopumaan siitä vähästä mitä minulla on ja sen vähän takia olen valmis "antamaan anteeksi" ja jatkamaan, mutta omilla ehdoillani. Onko mitenkäán mahdollista, että näin voisi tapahtua??????