Joillekin asioille vain voi mitään ja loputtomasti ei tarvitse yrittää.
Mieheni suku on hyvin naisvoittoinen. Naisten puolisot ovat aikoja sitten hiljentyneet ja myötäilevät puolisojaan. Tässä suvussa jos yksi hyppää järveen niin kaikki hyppää perästä kysymättä edes minkä takia. Anoppini ikäluokka suvusta ja osa mieheni sisaruksista on nielaissut anopin tarinat sellaisenaan ja kantavat kaunaa vihjauksin ja vihamielisyydellä. Mieheni suku on hyvin sukurakas ja suuri, suvun ulkopuolisia kontakteja heillä ei juuri ole. Appivanhemmillani ei lainkaan ketään kävijää tai kyläpaikkaa, joka ei olisi sukua.
Olen muualta kotoisin ja puhetapani on väärä; liikaa murresanoja ja liikaa sanoja, joita he eivät ymmärrä. Olen myös kuulemma kultalusikka suussa syntynyt. Ei ole auttanut vastaansanominen vaikka mieheni perhe on tavallista keskiluokkaa ja omaa perhettäni varakkaampi, anoppi tietää paremmin. Oikeasti minun lapsuudessani joulupöytään saatiin riisipuuro ja luumukeitto kirkon joulupaketista ja vaatteet oli peräisin lähikaupungin lions clubin rouvien vaatekeräyksestä tai äidin ompelemia. Koulutus opintolainalla - anopin mielestä kultalusikka suussa syntynyt tarkoittaa yliopiston käynyttä. Ammattini on punainen vaate, se oli varattu hänen kuopustyttärelleen, joka ei sitten kuitenkaan koulunkäynnistä kiinnostunut ja lukiota saanut loppuun. Tosin ei se haittaa, anoppini on keksinyt tyttärelleen akateemisen tutkinnon, josta sumeilematta kehuskelee tavatessaan uusia ihmisiä. Kukaan ei tohdi anopille vastaan sanoa tai edes korjata anopin puheita. Anoppini on kouluja käymätön kotirouva, joka lasten täytettyä 20-25 vuotta meni kortistoon ja työllistyi sieltä parin vuoden välein aina puoleksi vuodeksi jonnekin.
Anoppini myrkkykieli on katala ja hän esittää oivasti väärinkohdeltua marttyyria. Osa puolisoni sisaruksista on seurannut anopin jalanjälkiä niin koulutuksen kuin ammatinvalinnan suhteen ja he ovat meille katkeria ja vihamielisiä. Kukaan ei ole koskaan kysynyt meidän versiotamme tapahtumista eikä se ketään ilmeisesti kiinnosta, anopin uskomukset on täyttä totta heillekin. Emme ole niitä kenellelään tyrkyttäneet, todenneet vain että tarinassa on niin monta versiota kuin on osapuoltakin.
Anoppini on ollut täydellinen kotirouva niin lastenhoidon kuin kodinhoidon suhteen. Lapsilla ei ole suoraa kontaktia hiljaiseen isäänsä eikä toisiinsa, kaikki tieto ja kommunikointi kulkee tänäkin päivänä anopin kautta. Kuten mieheni sanookin, hän ei tunne omia sisaruksiaan vaan lapsenakin hän tunsi paremmin serkkunsa sekä naapurinpojan. Näin on tänäkin päivänä.
Parinkymmenen vuoden kokemuksella yritettyäni kaikkea; alistumista, järkipuhetta, neuvottelua ja toisen kunnioittamista kaikesta huolimatta luovutin. Ymmärrykseni ei riittänyt enää anteeksiannosta puhumattakaan. Kuinka ihminen voi olla niin kiero ja katala? Miksi pahan kylväminen on päivittäistä? Vaikka mielessäni olin ymmärtäväni miksi mielikuvitus korvasi anopille todellisuuden, huomasin että säälistä ja liiasta empatiasta lopulta aina alistuin ja myönnyin. Mutta mitta tuli lopulta vastaan, oma paha olo vain lisääntyi huomatessani että anoppi menee vain pahemmaksi ikää myöten (nyt 62v). Tajusin, että joko otan eron miehestäni tai sitten eroan miehen suvusta. Mieheni on asettunut puolelleni mutta on toisissa asioissa puolueeton haluten kuitenkin jatkaa suvun kanssa muutoin kuin ei mitään. Hyvä mies ja satoja kilometrejä välissä anoppiin. Lasten ja hyvän keskinäisen suhteemme takia päädyin sitten eroamaan anopista.
Käyhän se näinkin mutta en olisi tahtonut päätyä tälläiseen ratkaisuun. Mutta keskenkasvuinen ja kaunainen anoppi voi tuhota hyvänkin avioliiton jos kunnollista pesäeroa ei saa tehtyä. Me yritimme sitä hyvällä vuosikymmeniä mutta vasta nyt katkaistuani täysin omalta osaltani kontaktin anoppiin ja miehen puoleiseen sukuun voin sanoa päässeeni eroon anopin kiusaamisesta.
Emme ole riistäneet appivanhemmilta tai lapsenlapsilta tilaisuutta tutustua toisiinsa. Mies käyttää 3kk kuukauden välein lapsia mummolassa ja puhumme isovanhemmista vain neutraaleja ja hyviä asioita. Anoppini pitää miehestäni ja lapsista kaikesta huolimatta, vain minä miniä olen se kanto hänen kaskessaan.
0Äänestä
miniä "vain"
kuin omasta suhteestani anoppiin. Olen kulkenut juuri saman tien kuin sinä, mutta kymmenessä vuodessa. meillä tilanne on kuitenkin se, että tukenamme on henkilöitä, jotka tietävät totuuden anopista. Kaikki eivät siis onneksi puolusta anoppia, joka kovasti yrittää valheilla johdattaa kaikki omaan kastiinsa.
0Äänestä
Jos ei keksi
mitään omaa sanottavaa, niin laitetaan linkki. Ilmeisesti olet vielä nuori miniä :)
0Äänestä
msda
ne huonot kemiat ihmisten väliltä häviää oli miniä sitten nuori tai vanha.
0Äänestä
aloittaja
Nuori, mutta käy linkitys helpolla. omat sanottavat löytyy kyllä palstalta nekin ;))
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Joillekin asioille vain voi mitään ja loputtomasti ei tarvitse yrittää.
Mieheni suku on hyvin naisvoittoinen. Naisten puolisot ovat aikoja sitten hiljentyneet ja myötäilevät puolisojaan. Tässä suvussa jos yksi hyppää järveen niin kaikki hyppää perästä kysymättä edes minkä takia. Anoppini ikäluokka suvusta ja osa mieheni sisaruksista on nielaissut anopin tarinat sellaisenaan ja kantavat kaunaa vihjauksin ja vihamielisyydellä. Mieheni suku on hyvin sukurakas ja suuri, suvun ulkopuolisia kontakteja heillä ei juuri ole. Appivanhemmillani ei lainkaan ketään kävijää tai kyläpaikkaa, joka ei olisi sukua.
Olen muualta kotoisin ja puhetapani on väärä; liikaa murresanoja ja liikaa sanoja, joita he eivät ymmärrä. Olen myös kuulemma kultalusikka suussa syntynyt. Ei ole auttanut vastaansanominen vaikka mieheni perhe on tavallista keskiluokkaa ja omaa perhettäni varakkaampi, anoppi tietää paremmin. Oikeasti minun lapsuudessani joulupöytään saatiin riisipuuro ja luumukeitto kirkon joulupaketista ja vaatteet oli peräisin lähikaupungin lions clubin rouvien vaatekeräyksestä tai äidin ompelemia. Koulutus opintolainalla - anopin mielestä kultalusikka suussa syntynyt tarkoittaa yliopiston käynyttä. Ammattini on punainen vaate, se oli varattu hänen kuopustyttärelleen, joka ei sitten kuitenkaan koulunkäynnistä kiinnostunut ja lukiota saanut loppuun. Tosin ei se haittaa, anoppini on keksinyt tyttärelleen akateemisen tutkinnon, josta sumeilematta kehuskelee tavatessaan uusia ihmisiä. Kukaan ei tohdi anopille vastaan sanoa tai edes korjata anopin puheita. Anoppini on kouluja käymätön kotirouva, joka lasten täytettyä 20-25 vuotta meni kortistoon ja työllistyi sieltä parin vuoden välein aina puoleksi vuodeksi jonnekin.
Anoppini myrkkykieli on katala ja hän esittää oivasti väärinkohdeltua marttyyria. Osa puolisoni sisaruksista on seurannut anopin jalanjälkiä niin koulutuksen kuin ammatinvalinnan suhteen ja he ovat meille katkeria ja vihamielisiä. Kukaan ei ole koskaan kysynyt meidän versiotamme tapahtumista eikä se ketään ilmeisesti kiinnosta, anopin uskomukset on täyttä totta heillekin. Emme ole niitä kenellelään tyrkyttäneet, todenneet vain että tarinassa on niin monta versiota kuin on osapuoltakin.
Anoppini on ollut täydellinen kotirouva niin lastenhoidon kuin kodinhoidon suhteen. Lapsilla ei ole suoraa kontaktia hiljaiseen isäänsä eikä toisiinsa, kaikki tieto ja kommunikointi kulkee tänäkin päivänä anopin kautta. Kuten mieheni sanookin, hän ei tunne omia sisaruksiaan vaan lapsenakin hän tunsi paremmin serkkunsa sekä naapurinpojan. Näin on tänäkin päivänä.
Parinkymmenen vuoden kokemuksella yritettyäni kaikkea; alistumista, järkipuhetta, neuvottelua ja toisen kunnioittamista kaikesta huolimatta luovutin. Ymmärrykseni ei riittänyt enää anteeksiannosta puhumattakaan. Kuinka ihminen voi olla niin kiero ja katala? Miksi pahan kylväminen on päivittäistä? Vaikka mielessäni olin ymmärtäväni miksi mielikuvitus korvasi anopille todellisuuden, huomasin että säälistä ja liiasta empatiasta lopulta aina alistuin ja myönnyin. Mutta mitta tuli lopulta vastaan, oma paha olo vain lisääntyi huomatessani että anoppi menee vain pahemmaksi ikää myöten (nyt 62v). Tajusin, että joko otan eron miehestäni tai sitten eroan miehen suvusta. Mieheni on asettunut puolelleni mutta on toisissa asioissa puolueeton haluten kuitenkin jatkaa suvun kanssa muutoin kuin ei mitään. Hyvä mies ja satoja kilometrejä välissä anoppiin. Lasten ja hyvän keskinäisen suhteemme takia päädyin sitten eroamaan anopista.
Käyhän se näinkin mutta en olisi tahtonut päätyä tälläiseen ratkaisuun. Mutta keskenkasvuinen ja kaunainen anoppi voi tuhota hyvänkin avioliiton jos kunnollista pesäeroa ei saa tehtyä. Me yritimme sitä hyvällä vuosikymmeniä mutta vasta nyt katkaistuani täysin omalta osaltani kontaktin anoppiin ja miehen puoleiseen sukuun voin sanoa päässeeni eroon anopin kiusaamisesta.
Emme ole riistäneet appivanhemmilta tai lapsenlapsilta tilaisuutta tutustua toisiinsa. Mies käyttää 3kk kuukauden välein lapsia mummolassa ja puhumme isovanhemmista vain neutraaleja ja hyviä asioita. Anoppini pitää miehestäni ja lapsista kaikesta huolimatta, vain minä miniä olen se kanto hänen kaskessaan.
kuin omasta suhteestani anoppiin. Olen kulkenut juuri saman tien kuin sinä, mutta kymmenessä vuodessa. meillä tilanne on kuitenkin se, että tukenamme on henkilöitä, jotka tietävät totuuden anopista. Kaikki eivät siis onneksi puolusta anoppia, joka kovasti yrittää valheilla johdattaa kaikki omaan kastiinsa.
mitään omaa sanottavaa, niin laitetaan linkki. Ilmeisesti olet vielä nuori miniä :)
ne huonot kemiat ihmisten väliltä häviää oli miniä sitten nuori tai vanha.
Nuori, mutta käy linkitys helpolla. omat sanottavat löytyy kyllä palstalta nekin ;))