Hankala

Minulla oli vuosia sitten seuraavankaltainen tilanne, ei mikään kovin harvinainen varmaan nykypäivänä: Ystävättäreni petti miestään. Itse en hyväksy pettämistä, en missään olosuhteissa. En kuitenkaan ruvennut tuomitsemaan ystävääni ja kuuntelin kyllä hänen kertomuksiaan asian tiimoilta ja yritin ymmärtää jne. Silti minua otti päähän. Minä yksinäinen sinkkunainen jouduin kuuntelemaan ystäväni höpinöitä, kuinka hänellä on niin vaikeata kun ei nyt oikein osaa päättää näiden miesten välillä ja blaa blaa.

Tämän koko prosessin ajan hän oli se kärsijä, jolla oli niin kauheaa. Jotenkin ymmärrän vielä pettämisen, sen että jos se toinen osapuoli ei huomaa ja hakee lohtua muualta, mutta sitä en hyväksy että se pettäjä saa itsensä näyttämään niin kaltoin kohdellulta reppanalta, väärinymmärretyltä ihmiseltä.

Olen ehkä aika vahva luonne, mutta en ymmärrä näitä "olin niin kovin yksinäinen, niinpä petin", tai "mulla oli niin vaikeaa". Suoraan sanottuna ottaa päähän se, että toinen tekee kiltille miehelle pahaa ja vieläpä on niin marttyyria homman tiimoilta. Että yhtäkkiä se onkin se pettäjä uhri ja petetty joku, joka ei vain ymmärrä pettäjää sillä tavalla kuin pettäjä haluaisi.
3556
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Joo, en ole enää kiltti mies....kiitos yhden tuplapetollisen ämmän..... Hieno tapa myrkyttää parisuhde ja ajaa se romuksi hakemalla tekaistuja riitoja ym. Sen jälkeen kaadetaan syyllisyys sen toisen osapuolen niskaan: "eihän meillä hyvin mennyt".

Äänestä
  • sanottu: heikot on k-päitä. Se on nimittäin ihan täysin totta!

    Äänestä

tajunnu sun alotusta.
Onko sulla sama tilanne taas päällä, vai mitä halusit kertoa?
Halusitko siis yleisellä tasolla tuoda julki asian johon ex-kilttikin viittasi?
Voin yhtyä hänen sanoihinsa täysin.
Mulla sellanen tilanne että niitä "tekaistuja" riitoja on ollu ihan tarpeeks, mutta mäpä keksin niihin vastavedon kun tajusin mistä oikeesti on kyse. Olin jo valmis sanoon perheelle morjens, mut onneks tajusin mistä se vaimon pahaolo oikeesti johtuu....
Nyt vain tarvis saada varmistus sille pelaako akka varatun vai jonkun sinkun kanssa vai onko sillä vaan jotain vessapanoja(mitähän niistäkin saa?)
Syytä eroon en mistään hinnasta haluais ottaa kokonaan omille niskoille, niin paljon olen koittanu suhteelle antaa kun se on mahdollista ollu, toisaalta mikään ei olis pirullisella tavalla tyydyttävämpää kun jättää toinen tyhjänpäälle, mut tarvii aatella noita tenaviakin.
Eikä kosto kuulu mun ykkös tavoitteisiin, mut saattais olla opettavainen teko hänellekin syistä ja seurauksista.
Jos vielä oppis pitään housut jalassa vaikka joku häntis korvaan lirkutteleekin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tilanne- kirjoitti:

Minulla oli vuosia sitten seuraavankaltainen tilanne, ei mikään kovin harvinainen varmaan nykypäivänä: Ystävättäreni petti miestään. Itse en hyväksy pettämistä, en missään olosuhteissa. En kuitenkaan ruvennut tuomitsemaan ystävääni ja kuuntelin kyllä hänen kertomuksiaan asian tiimoilta ja yritin ymmärtää jne. Silti minua otti päähän. Minä yksinäinen sinkkunainen jouduin kuuntelemaan ystäväni höpinöitä, kuinka hänellä on niin vaikeata kun ei nyt oikein osaa päättää näiden miesten välillä ja blaa blaa.

Tämän koko prosessin ajan hän oli se kärsijä, jolla oli niin kauheaa. Jotenkin ymmärrän vielä pettämisen, sen että jos se toinen osapuoli ei huomaa ja hakee lohtua muualta, mutta sitä en hyväksy että se pettäjä saa itsensä näyttämään niin kaltoin kohdellulta reppanalta, väärinymmärretyltä ihmiseltä.

Olen ehkä aika vahva luonne, mutta en ymmärrä näitä "olin niin kovin yksinäinen, niinpä petin", tai "mulla oli niin vaikeaa". Suoraan sanottuna ottaa päähän se, että toinen tekee kiltille miehelle pahaa ja vieläpä on niin marttyyria homman tiimoilta. Että yhtäkkiä se onkin se pettäjä uhri ja petetty joku, joka ei vain ymmärrä pettäjää sillä tavalla kuin pettäjä haluaisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu