Mietin, olenko jotenkin tunnevammainen koska pitkään aikaan ei ole kukaan ihminen herättänyt minussa sellaista kiinnostusta, että olisin antanut meille ja etenkin itselleni tilaisuuden ihastua tai jopa rakastua. Tuttavapiirissäni on naisia jotka vaihtavat miestä useasti, siinä missä minä olen ollut "aina sinkkuna" heillä tuntuu vipinää olevan ja miehet vaihtuu vähän väliä, on ihmissuhdedraamaa ja muuta sellaista. Koen olevani kuin yksinäinen susi, vaikka minulla(kin) riittäisi jonkun verran ottajia niin en vain kiinnostu kenestäkään. Olen sivuuttanut todella upeita ihmisiä ja hienoja miehiä vain siksi, että minä en ihastu koska tarvitsen tunteita jotta voisin tapailla miestä, ajan saatossa huomaan, että mies joka ennen oli minun perääni on napannut jostain toisen naisen. Se ei minua harmita, mutta pistää miettimään omia asenteitani muita kohtaan, olenko liian nirso tai ylimielinen... mielestäni olen suvaitsevainen, en koe tärkeäksi seikaksi ihmisen ulkonäköä. Olen sosiaalinen ja ymmärtäväinen ja en koe olevani erityisen valikoiva miesten suhteen, uskon sisäisen olemuksen olevan aina sitä tärkeintä. Onko tämä ihan tavatonta ja mitä mies ajattelee tälläisestä naisesta kuten minä? Pelkään jääväni yksin vaikka en osaisi väkipakoin kiinnostua kenestäkään ja teeskennellä jotain, mitä ei ole.
Miksi en ihastu enkä rakastu?
elinahh
379774
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
ikänen sä olet? Ja minkä ikäsiä ne "hienot miehet" jotka olet ohittanut on ollut? Missä oot tavannut näitä miehiä?
Olen itse kohta 28-vuotias. Näiden miesten iät vaihtelevat melko suuresti, minun iästäni ylöspäin aina 38 saakka, työni puolesta tapaan paljon ihmisiä ja tavallaan joudun verkostoitumaan. Tietenkin ravintolassa tapaan miehiä, he ovat aina olleet puolituttuja tai vähintään tutun tuttuja. En pysty yhdenillanjuttuihin, eli sellaisen seuran hakuiset miehet karsiutuvat automaattisesti pois.
tota F5:sta niin vastauksia voi tulla nopeesti :)
Kokeile jotain sellasia miehiä jotka ei ole kaverin kavereita tms. Vaihda ravintolaa ja mene yksin liikenteeseen. Tollanen tuli ekana mieleen :)
ei ole mitään pahaa siinä että osaa katsella ympärilleen ja elää sitten niiden asioiden lomassa, jotka oikeasti kiinnostavat. Niinhän sen pitäisikin olla.
Säälittäviä ovat lähisuhderipustautujat jotka eivät osaa olla itsekseen hetkeäkään. He yleesä oman sielunsa kiireessä valitsevatkin seuransa aivan väärin, kun on vain hätä saada joku. Takertuvat kuin hukkuva oljenkorteen. Tämän lajin edustajien kirjoituksia saa liiankin usein lukea juuri näiltä palstoilta.
kuuntelet itseäsi, etkä hae pakonomaisesti seuraa, vaikka ystäväsi/lähipiirisi odottaa näkevänsä sinut parisuhteessa.
Mielestäni parempi on katsoa ympärilleen ja napata oikea ihminen, kuin roikkua huonoissa parisuhteissa, mitkä katkeavat kerta toisensa jälkeen.
Minusta kuitenkin tuntuu kurjalta elää ja olla yksin jatkuvasti. Kaipaan rakkautta ja suhdetta mieheen jossa olemme molemmat tasavertaiset yksilöt, en vain tajua tilaisuuttani sellaiseen? Tuntuu todella hölmöltä ajatella, että olen seuranhakuinen joka ei kuitenkaan syty mistään ja juuri kenestäkään.
ollut menneisyydessä rankka ero?
Myös se voi vaikuttaa tunteisiisi. Saatat alitajuisesti ajatella, ettei suhteesta kuitenkaan tule mitään.
tiedän,että hormonaaliset ja aivokemialliset häriöt aiheuttavat tuollaista
Esim.estrogeeni ja dopamiini tasot tutkittava.
Joillakin MAO-A estäjät poistavat ilottomuuden.
Muodikkaat SSRI "ilopillerit",kuten Cipramil vain vähentävät libidoa.
tk-lääkärehin ei kannata turvautua
Neurologi voi paremmin auttaa, kuin neuroleptejä tyrkyttävät psykiatri.
kun lääkärit valittaa että rauhottaviin jää helposti koukkuun eikä ne määrää niitä kovinkaan helposti, mutta sitten just näitä mielialalääkkeitä ne kyllä jakaa kaikille muttei sanallakaan mainitse minkälainen helvetti se on päästä niistä eroon.
Täysin työ/opiskelu- kyvytön tulee jo pelkistä vierotusoireista. Saatika että lähtis edes kävelyllä käymään :(
että tämä johtuisi lääkkeistä niin se ei ole mahdollista. En käytä mitään lääkkeitä.
tarkottanut vaan otti esiin mahdollisuuden että jotkut aivokemiat vois olla huonosti.
Psykiatrien mömmöt just tekevät riippuvuuden ja
sitovat kanta -asiakkaan bisnekseensä.
MAO_A estäjät eivä aiheuta mitään riippuvuutta,
evätkä kaikille toimi ollenkaan.
Ravinossa voi olla korjaamista--
Tryptofaania myydään lääkkeinäkin,mutta sitä on lunnostaan banaaneissa ja pinaatissa--liharuossa.
Se metaboloituu serotoniiniksi,välittäjä aineeksi aivoemiaan ja vaikutaa masennukseen ja jopa skitsofreniaan.
Älä kuitenkaan mene luontaistuote kauppaan ilman tietoa.Pätevä neurologi tai fysiologi ja jotkut
psykiatrikin tietävät, että "tunne-elämä"on aivosähkökemiaa.Geeneistäkin riippuvaa.
katselet ja kuuntelet ja ennen kaikkea tunnut kuuntelevan itseäsi. Mitä sitten vaikka tutuillasi on ihmissuhdesäpinää? Miksi sinunkin tulisi vaihtaa miesseuraa vähän väliä? Jokainen hakee sitä mitä saa. Sinä et halua hakea, sinä haluat tuntea oikein. Sehän on vain ihastuttavaa. Mihin valmiissa maailmassa kiire olisi? Miksi hakisit samanlaista draamaa kun se ei tunnu omalta? Sinä haet jotain muuta ja elämäsi menee niin kuin pitääkin.
Kiinnostuksen puutteesi voi olla itseesi tutustumisen aikaa. Suhtaudut ja toimit niin kuin sinulle parhaiten tällä hetkellä sopii, luota vain tuntemuksiisi.
...antaa vain aikaa itselleni. Ei minua kiinnosta tuttavieni elämien kaltaiset epätasaisuudet rakkaudessa, mutta ne ovat tavallaan ainoita elämäntapoja joita näen ympärilläni lähietäisyydeltä ja omani poikkeaa heistä niin voimakkaasti, niin se laittaa minut miettimään omaa "normaaliuttani". Ja ei, ei minun tarvitse vaihdella miestä jatkuvasti. Olet ihan oikeassa siinä. Ehkä minua vain askarruttaa yksinäisyyteni ja oma roolini siinä, olen itse syypää siihen mutta en todellakaan pysty väkisin kiinnostua kenestäkään kuten aikaisemmin jo mainitsin. Jotain muuta tosiaan pitäisi tässä jo mietiskellä. Kiitos vastauksestasi!:)
muttet toisaalta kaipaa erityisesti yhdenkään miehen seuraa. Jos saisit tuon mietittyä, että kumpi sinulle on todellinen ongelma: 1) yksinäisyys, vai se, että ainakin tavan vuoksi pitäisi olla mies rinnalla= 2) ympäristön paineet.
Veikkaan, että tulet kiinnostumaan miehestä, joka ei tee see suurempia peliliikkeitä suuntaasi, mutta joka on sinusta jollain tapaa ihan ok. Kun hän ei yritä lähentyä, vaan on normiystävällinen rinnallasi vaikkapa työyhteisössä, alat pikku hiljaa miettiä, "miksei toi kusipää ymmärrä miten ihana mä oon."
Tarvitset aikaa ja etäisyyttä, iskemällä sinua ei saa kukaan suhteeseen.
Jospas se siitä sitten. :)
Olet siinä ihan oikeassa, iskemällä minua ei saa suhteeseen. Minua usein kummastuttaa miten useat ystävättäristäni alkavat seurustella miehen kanssa pian sen jälkeen kun mies on tehnyt ensimmäisen iskuyrityksensä, en sanoisi että epäilen heidän rakkauttaan mutta omalla kohdallani sanoisin ehdottomasti, että rakkauteni ei syty noin vain. Osuit oikeaan myös siinä, että ainakin aikaisempien seurustelusuhteiteni perusteella olen kiinnostunut miehestä joka ei tee niitä lähestymisliikkeitä vaan että ajan kanssa olemme molemmat omalla tavallamme tulleet toisillemme läheisiksi ja jollain tapaa huomanneet, että rakastamme toisiamme, jolloin luonnollisesti suhdekin on muuttunut omalla painollaan intiimimmäksi.
Olen siis pohtinut tätä ongelmaani, se on tosiaan yksinäisyys ja ehkä jonkun verran ympäristön paineet koska se muistuttaa minua jatkuvasti siitä, mitä kaipaan. Koen olevani yksinäinen ja minä kyllä kaipaisin miestä rinnalleni, mutta ongelmaksi tässä syntyy kiinnostukseni puute, eli en innostu oikein kenestäkään ja en täten oikein ihastu enkä rakastu mikä on edellytys suhteelle minun kohdallani. Olen tavallaan seuranhakija joka ei kiinnostu ehdokkaista, miten oudolta se kuulostaakin. "Ehdokkaita" on ollut monenlaista ja jokainen heistä toisiaan mukavempia ja kunnollisempia miehiä, mutta ei siltikään innosta. En tiedä mikä minua vaivaa. Ehkä en osaa luottaa? En ole koskaan tullut petetyksi eikä minulla ole parisuhdetraumoja, viimeisin suhteeni kuoli itsestään ja erosimme yhteistuumin, olimme jo kihloissa. En pode sitoutumiskammoakaan.
koska et anna itelles lupaa vastata aloitteisiin joita sulle tehdään.
Jos sä tyrmäät ne, se luetaan kiinnostuksen puutteeksi ja sitten siirrytään etsimään seuraavaa oikeaa (niitä kun on jokaiselle monta).
Oleko sä sitten niitä ihmisiä, jotka pelkäävät elämää niin paljon, että eivät uskalla elää?
että kaikkien ihmisten haave numero yksi ei ole saada mies? Mun mielestä se ei todellakaan osoita rohkeutta, mutta yksin eläminen osoittaa!
Sitä paitsi mitä sinä miehenä tiedät pelosta; naisen sydän on vaarassa särkyä, mutta mies voi vain pakata tavaransa ja etsiä itselleen uuden pillun. Mitä pelkäämistä siinä onkaan, jos ei ole mitään menetettävää?!
Ja muuten, olen ihan varmasti elämässäni ottanut enemmän riskejä ja uskaltanut elää enemmän kuin sinä, vaikka en ikimaailmassa antaisikaan miehelle tilaisuutta satuttaa itseäni! Koska musta se ei ole rohkeutta, vaan tyhmyyttä!
minua ihan suunnattomasti... En minäkään ikinä uskaltaisi alkaa tapailemaan ketään, vaikka saisin tilaisuudenkin, mutta en silti näe itseäni minään pelkurina. Olen ottanut elämässäni paljon riskejä ja tehnyt asioita, joita olen pelännyt, mutta suurimpia riskejä en olisi valmis ottamaan.
Musta vähän tuntuu, että Scale taitaa olla niitä miehiä, joille parisuhde on lähinnä elämää helpottava mukavuusasia, eikä hän ymmärrä, että naista voi tunteiden takia satuttaa pahastikin.
Olisi kiinnostavaa tietää, että kun sinä Scale kerran et pelkää elämässä mitään, niin mitä kaikkea hurjaa sinä sitten olet tehnyt? Vai onko parisuhteessa eläminen suurin osoitus sun valtavasta rohkeudesta?
Sinulla on ihan hyvä lähestymistapa asiaan, epäilen vahvasti että pelko ei ole kyseessä koska olen minä parisuhteessa elänyt. Nyt on ollut kuitenkin pidempi niin sanottu sinkkuiluvaihe meneillään. Mikä tyrmäykseen tulee, en minä osaa teeskennellä kiinnostunutta. "Ongelmani" on se, että miehet eivät ole sykähdyttäneet minua tavalla, että katsoisin vielä pidemmälle olisiko meistä johonkin vaan todella olen luopunut leikistä oman kiinnostukseni puutteesta. Hyvä huomiosi on pelko ja sen mahdollisuus, hetken mietin tätä asiaa mutta totean, ettei tämä siitä johdu. En ole siis niitä ihmisiä jotka pelkäävät elämää.:)
miten sä voit väittää , tietäväsi mitä miehen pään sisällä liikkuu ja samaan hengenvetoon mäkätät mulle siitä, että mä kuvittelen tietäväni mitä naisen pään sisällä tapahtuu?
Viljelet stereotypioita, "mies voi vain pakata tavaransa ja etsiä itselleen uuden pillun". Luuletko onneton, että koska mies on muuten karkeempaa tekoa, sitä ei satu jos se lempataan pihalle? Pitele ny saatana penkistäs, mutta äijäkin poraa tiukan paikan tullen. Voi olla, että se ei näytä sitä päälleppäin, mutta tippa saattaa tulla linssiin sitten kun ei kukaan oo näkemässä.
Sitähän mä en voi millään kieltää, että et olisi ottanut riskejä elämässäs ja että et olisi saatanan rohkea ihminen, enhän mä ees tunne sua. Mä taas en edes ole väittänyt olevani mikään vitun rohkee, mä oon vaan hyvä peittään pelkoni. Naisethan ei tunnetusti ymmärrä nössöjä äijiä, mikä kyllä paistaa sunkin kirjotuksestas.
Mä olen satuttanut ja mua on satutettu, mutta en ole antanut sen katkeroittaa itteeni. Sellainen ero meillä ainakin on.
se sopii sullekkin, en viitti copy-pastettaa.
se mitä mä kuitenkin tarkoitin on siis sen mahdollisen suhteen päättymisen peko. Pelko siitä, että satuttaa ittensä.
Se on tietenkin eri asia, jos ei kohtaa itseään kiinnostavaa ihmistä. Ei parisudetta kannata aloittaa, jos se ei tunnu heti oikeelta asialta.
harvinaisempi, ja minä olen juuri sellainen. Ihmeellliseltähän tämä tuntuu. Toisaalta yksinäisyyteenkin tottuu (ainakin minä olen tottunut), vaikka ympäriltä kyllä koetetaan sanoa, että ihmisen ei ole hyvä olla yksin.
Yhden illan jutuista en ole oikeastaan koskaan saanut mitään, joten ne on jääneet.
Edellisiin vastauksiin kommentoisin, että toivottavasti emme kumpikaan ole tuota scalen ehdottamaa tyyppiä, että pelkäisimme elämää. Temen ehdottamasta hitaasta toveruudesta olen enemmänkin samaa mieltä.
Milloin koskaan yksikään mies on muka rakastunut? Ainoastaan nainen voi rakastua ja rakastaa, mies kiinnostuu ja kiintyy.
Tuo pelkopaskapuhe on scalen vakiolause. Jos nainen ei ole valmis levittämään jalkojaan jokaiselle vastaantulijalle, niin tottakai hän on pelkuri. Se on aika helppoa syyttää pelosta, jos omalla kohdalla pahin mitä voi tapahtua on se, että joutuu etsimään uuden naisen tai ostamaan fleshlightin.
Mielentilani ei ole nyt vitsailuun taipuvainen.
olla rakastumatta... Mulle ainakin sellaiset tunteet ovat epätoivottuja, joten nykyään ihan alitajuisesti alan heti "taistelemaan" niitä vastaan aina kun pidän jotakuta kiinnostavana tai puoleensavetävänä.
Mitä tulee noihin tuttavanaisiisi, niin kuinka aitoja ne heidänkään tunteet sitten ovat, jos koko ajan kumppani vaihtuu...
Jos olet yksinäinen ja haluat kaikesta huolimatta parisuhteen, niin onhan maailmassa pilvin pimein miehiä, jotka etsii ihan käytännönsyistä parisuhdetta ilman sen kummempia tunteita. Varmasti ajan myötä ainakin kiintyisitte toisiinne.
Vastaan taisteleminen tuntuu tutulta... Ihan sykähdytti lukea viestisi, että voiko tosiaan olla niin että taistelen vastaan koska minä suorastaan jotenkin hätäännyn kun huomaan, että joku on minusta kiinnostunut ja aloitan jonkinasteisen itseanalyysin, torjumisen ja lopulta harmittaa mutta en minä osaa olla "vastaan taistelematta". Tämä taas tukisi sitä, mitä eräs kirjoittaja jo edellä mainitsi mikä liittyisi pelkoon, voiko se todella olla niin... Meinaan mennä itse jo niin sekaisin itsetutkiskelun puolella, olen silti tyytyväinen että päätin kirjoittaa tästä ja näin paljon vastauksia olen saanut.
Päätös olla rakastumatta. En tiedä, alitajuinen päätös ehkä? Minä kyllä tapaan miehiä jotka ovat mielenkiintoisia ja puoleensavetäviä, kiinnitin huomioni siihen miten olen käyttäytynyt heidän kanssaan ja totean, että olen melko hanakastikin pistänyt vastaan tiedostamatta. En tiedä miten päästää tästä tavasta irti, haluaisin kuitenkin saada yksinäisyyteni päätökseen. Epäilen tavallaan myös näiden tuttavieni tunteiden aitoutta, mutta ne eivät liity minuun millään tavalla. Ne ovat ainoita niin sanottuja vertailukohteita taas itselleni mikä johtaa siihen, että heidän rinnallaan olen taatusti luonnonoikku!:)
että jos joku lähestyy ihan kaverimielessä, niin menen paniikkiin, koska ajattelen, että sillä henkilöllä on tiettyjä odotuksia minua kohtaan ja mahdollisesti vääriä käsityksiä minusta ja ehkä en olekaan sellainen kuin hän kuvittelee/toivoo minun olevan tai ehkä hän ei ole kuten kuvittelen, mutta en sitten pääsekään hänestä enää myöhemmin "siististi" eroon tai että hän huomaakin, että olenkin ihan kamala ihminen, jne... :)
Mulla ei ole miehistä kokemusta, mutta juuri noiden syiden takia juoksisin karkuun, jos joku osoittaisi kiinnostusta. Mä en kestäisi sitä painetta yrittää olla tietynlainen ja yrittää kelvata ja olla riittävän hyvä, sillä riskillä, että todennäköisesti en kelpaakaan. Tai siis minä tiedän omat rajoitukseni, mutta voisiko sinulla olla tämänkaltaisia ajatuksia?
Olen ihan innoissani, luit todella ajatukseni(!). Luulen, että tuo kaikki, kun nyt luen niitä, johtuvat epävarmuudesta ja (ei heikosta) mutta kärsineestä itsetunnosta. Jotain on tehtävä, en tiedä mitä mutta kiitos sinulle paljon kun olit noin rehellinen omista ajatuksistasi koska ne heijastavat kuin suoraan omiani. Minusta on ilmeisesti tullut arka ihminen kun joskus/silloin tällöin, riippuen miehestä, poden noita tunteita uusien tuttavuuksien edessä ja vaikka osaisinkin olla rento, kiinnostukseni siltikään ei herää. Asiat eivät kohtaa toisiaan, kun tapaan kiinnostavan miehen, jänistän ja kun tapaan vähemmän kiinnostavan miehen, olen rohkea mutta katkaisen jutun ennen kuin se ehtii alkaa koska en innostu miehestä. Tässä se taitaa nyt olla, olen arka. Nyt oivalsin sen. Kiitos sinulle todella paljon!
lienee kyse ennemminkin alitajuisesta itsensä mitätöimisestä kuin arkuudesta. Jos kyse on siitä, niin nyt nähtävästi olet tiedostanut sen ja voit aloittaa matkasi siihen johtaneiden syiden selvittämiseen. Onnea sille tielle!
arvostatko itseäsi?
...ja arvostan itseäni. En ole täydellinen ja minussa on paljon puutteita, en voi muutakaan olla kuin mitä olen. Minussa on olemassa tiettyjä piirteitä joista en ole kovinkaan ylpeä ja joiden perusteella katson usein monen naisen olevan minua paljon paremmassa asemassa, en koe kuitenkaan olevani kynnysmattona ja kaikista puutteistani huolimatta pidän itsestäni.
vanhana äijänä voisin taas tuntea sen huuman edes kerran vielä!!!
Rakkaus hormooni, etyylifenyyliamiini,jota suklaassakin runsaasti on---ei enää erity vanhalle enää samoin,kuin nuorena ollesani.
Suklaata käytetään sydänsuru lääkkenä spontaanisti aivan yleisesti.
Joskus syön paljon suklaata ja saan vain jonkinlaisen euforian siitä.
Kaamos masennus ilmenee liika suklaan syömisenä ja siten myös lihomisena.
Siihen vaikuttaa "unihormooni" melatoniini, joka Suomessa on vain reseptillä saatavissa.
Ruotsissakin se on käsikauppakamaa ja monet syövät sitä vain huhusta, että se nuorentaa ulkonäköä, joten älä usko edes minuun kaikessa.
Enhän ole virallista lääkärin koulutusta saanut, mutta olen professori tasoisia yleisöluentoja junaillut ja useat asiantuntijat arvostavat minua kansan valaistajana :D prööt
mulla on lähes sama ongelma. oon ollut kerran kunnolla ihastunut, mutta sen jutun pilasin täysin itse. sen jälkeen on ollut muutamia tyyppejä, jotka ovat olleet ihastuneita minuun, mutta itseäni ei ole kiinnostanut pätkääkään. nytkin on säätöä yhden kanssa, ja tunteet eivätole molemminpuoliset. en tajua, mikä mua vaivaa. miks en enää ihastu keneenkään? musta on kivaa pitää hauskaa vaikka edes yhden illan tai sillon tällön, mutta en haluaisi nähdä samaa tyyppiä jatkuvasti. kait mulla on sit joku seurustelukammo tai jotain. en vaan haluaisi leikkiä toisen tunteilla tai roikkua sellaisessa suhteessa, mikä ei mua kiinnosta. oon ihan ihmeissänitästä tilanteesta, enkä haluaisi loukata ketään enää koskaan tän takia!!
itselleni kumppania. Olen mennyt toisten joukkoon silloin kun olen tuntenut yksinäisyyttä. Kuitenkin olen saanut ihania kavereita etsimättä. Harvoin olen tuntenut keneenkään sellaista ns vetovoimaa, joka olisi vienyt mukanaan. Kumppanini on kävellyt vastaan etsimättä sieltä jostain, aivan sattumalta. Yhden illan juttuja ei ole ollut koskaan, ne eivät ole mina varten. Tunteilla leikkimistä en suosittele kenellekään.
tullut vastaan sellaista ihmistä johon olisit kiinnostunut. Toisinaan saattaa tulla eri tilanteissa hyviäkin kavereita, joitten kanssa juttelu sujuu ihan kivasti, mutta se jääkin sitten jutteluasteelle. Joku samanlaisista harrastuksista pitävä (sielunkumppani) saattaa sitten vetäistä mukaansa ihan yllättäen ja odottamatta. :) Joku ei vaan kolahda vuosienkaan tuntemisen, työkaveruuden, yhteisten harrastuksenkaan parista.
Siihen en osaa sanoa mitään, koska en itsekään ole sellainen joka ihastuisi jatkuvasti johonkin toista sukupuolta olevaan. Ihmettelen usein niitä nopeita ihastumisia, pikaisia yhteenmuuttoja, kavereiden vaihtamisia, lapsen saamisia ja eroja. Taas vaihtuu kaveri ja uusi rumba alkaa. Mielestäni sellainen kuluttaa ihmistä, mutta elämä on elämää ja itse kukin elää sen tavallaan ja niin kuin itselleen hyväksi näkee. Olen kuullut sanonnakin: uusi on aina hempeämpi. Kaitpa se sitten niin lienee.
Odottelehan. Jospa kohdallesi tulee elämänkuppani joka vie jalat alta ja haluat elää hänen kanssaan loppuelämäsi. Ei tunteettomassa liitossa ole mitään mieltä.