turha sanoa että tälläinen nainen tai mies olisi ns. "uskollinen" vain tälle toiselle miehelle tai naiselle ja ettei olisi muita suhteita. Tälläisillä henkilöillä on tapana antaa piparia tai vehjettä muillekin kuin omalle puolisolle ja salarakkaalle.
Jos lähtee
pettämään niin
7569
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
kenenkään aika ja mieli riitä tuollaisiin. Meitä ihmisiä on monenlaisia.
Entäpä, jos oma pitkän aikaa (vuosia) kulissia, ja todella rakastaa salarakasta. Syitä ja elämäntilanteita on monia. Mietihän vähän?
ap:n kanssa. Se joka on kerran pettänyt pettää usein toisenkin kerran. Toki on tilanteita, jolloin oikeasti löydetään se elämän rakkaus, mutta aika harvinaista toi nyt on.
salarakas voi olla ainut rakas, eikä silloin muut tule mieleenkään, se on jo valtava onni muutenkin.
luojalta
oikeassa. Tiedän tapauksia jossa on petetty niin puolisoa kuin salarakastakin jos nyt yleensäkin salarakasta voi pettää. Ja naiset on vielä pahempia kuin miehet siinä asiassa.
paljon. Jotka seksillä törsäävät heidän elämänsä pinnallista ja epävakaata. Tunne toiseen ihmiseen on sinetti ja side, se poistaa ihmiseltä turhat ja toisarvoiset "hauskanhaut", se on joskus jopa vahvempi kuin muut viralliset vahvistukset. Niinkuin aikaisemmin mainitsin kunkin yksilön elämätilanteet ovat niin erilaiset. Jotkut ihmiset eivät edes halua sänkypuuhia jos ei ole rakkautta, parempi vaikka ilman koko asiaa.
Kerrankin asiaa... Nimenomaan tunne toiseen ihmiseen on side ja sinetti. Jos tunne puuttuu, niin side on löysemmällä tai sitä ei ole ollenkaan. Sitten on erikseen ihmiset, jotka eivät tunne rakkautta - eikä kovin paljon muutakaan. Tällaiset ihmiset voi karkeasti jakaa kahteen ryhmään: Seksinnälkäiset ja syrjäänvetäytyvät.
Parisuhteessa on muistettava, että molemmilla on erilaiset tunteet! Niitä on joskus todella vaikea selittää toiselle. Yksilökohtaiset vaihtelut ovat suuria: Joku toinen osaa käsitellä sekä omia tunteitaan että myös jollain tasolla ymmärtää kumppanin tuntemuksia. Toinen taas ei osaa selvittää itselleenkään mistä omat tunteet johtuvat ja miten niitä pitäisi työstää. toiset tunteet ovat täysin hepreaa.
Esimerkki: Jos sanoo jollekin "minulla on rinnakkaissuhde", tämä saattaa kommentoida vihaisesti "senkin lutka pe**kele, painu vi***un" Toinen taas sanoo "Kerro, kuuntelen!?". Suurinpiirtein näillä tavoilla voi myös oma kumppani reagoida sanottaessa tuo sama lause hänelle "minulla on rinnakkaissuhde".