Hei!
Ennen kesää olis tarkoitus käydä ensimmäistä kertaa jonkinlaisessa kynsihoidossa. Haluaisin tietää, millaisen hoidon haluaisin jo näin etukäteen? Suositteluja?
Olen ollut pienestä pitäen kynsien pureskelija. En enää, mutta soittoharrastuksen takia kynnet pitää olla EXTRA lyhyet.
En ole KOSKAAN panostanut kynsiini ja käsiini, joten aijon tehdä tänä keväänä täyskäännöksen asiaan. Joskus pikkusiskoni tökkii kynsinauhojani kerran puolessa vuodessa, mutta muuten en uhraa aikaa kynsilleni. En osaa.
Minulla on kaikenlisäksi erittäin ohuet ja hennot kynnet, että jos joskus olen hieman kasvattanut, niin kynnet ovat ohuet ja katkeilleet.
Haluan kovasti kauniit kädet, ainakin kesäksi. Ja voisin ottaa hieman pituutta kynsiinkin, kesän ajaksi :DD
Suositelkaa ja kertokaa, mitä kaikke voi kynsihoitolassa ottaa!! :D - Kaunis Kiitos

Vastaukset 9
Vanhimmat
Aavistan, että kohta sulle tulee pitkä ja tyhjentävä vastaus. Pikkusen läpinäkyvää.
En ole alkuperäisen viestin kirjoittaja mutta ihmettelen kommentiasi? Eikös täällä juuri kysytäkin kaikkea kynsiin liittyvää? Mikä sinua riepoo?????!!!!!
Mitä ihmettä olit lukevinasi viestistäni? Tarkoitin vain, että täällä on niin paljon ammattimaisia asiantuntijoita, että kohta joku heistä vastaa. Aijon odotella että joku joka tietää enemmän vastaa alkuperäiselle. Itse olen vain harrastelija.
itse suosittelisin sinulle luonnonkynnenvahvistusta geelillä. niihin saa muoteilla pikkusen pituuttakin jos haluaa tai sitten vain oman kynnen geelaus jolloin se jää sen pituiseksi mitä oma kynsi on. ja siitä on sitten helppo lähtä kasvattamaan pituutta ja geelaus estää kynsien pureskelun. :)
Geelikynnet eli geelivahvistus kynsillesi on ihan ok vaihtoehto, mutta sitten täytyy sitoutua säännölliseen hoitorytmiin eli 3-4 viikon välein huollattamaan kyntensä. Hoitamatta jätetyt, ylikasvaneet ja repsottavat geelit ovat tosi rumat. Geelikynsien etu on huolettomuus ja helppous, ovat ihan nätit sellaisenaan mutta voihan niitä lakatakin jos kaipaa vaihtelua. Lakat pysyy tosi hyvin ja pitkään geelien päällä.
Toinen vaihtoehto on että ostat kunnollisen viilan, alus-, väri- ja päällyslakkaa, asetonittoman kynsilakan poistoaineen ja ryhdyt käyttämään niitä säännöllisesti. Lyhyetkin kynnet nätisti viilattuna ja siististi lakattuna ovat oikein edustuskelpoiset. Sillä hinnalla mitä geelikynsien hoitoon menee saa jo aika läjän ihanan värisiä kynsilakkoja :-)
mullaon kans kamalat kynnet,ja soittaja olen minkäin, viulua ja kitaraa, ja kitarassa pitäisi oikeassa kädessä olla pitkät kynnet, että saa äänestä paremman, joten ostin tällä viikolla biootiinia. uskon että se tulee auttamaan, koska nyt jo aineenvaihdunta on nopeentunut, tosin käytän kromia samaan aikaan,ja senkin pitäisi nopeentaa aineenvaihduntaa (mutta en ole huomannut sitä aiemmin)
että suosittelen biotiinia, vaikka se maksaa aika lailla, liikaa ainaki mulle ;)
kynsilakkaa oon käyttäny reiluvuoden, mutta ei ole paljoo auttanut...
Jos sinulla ei ole aikaa/halua/rahaa sitoutua geelikynsien säännöllisiin huoltoihin, kannattaa kuitenkin ennen viila- ja lakkaostoksia käydä kynsi-/kauneushoitolassa manikyyrissa. Saat hoidon ohella ammattilaisen neuvot kynsiesi kotihoitoon, ja ne hoitotuotteet ja lakatkin kannattaa ostaa sieltä ennemmin kuin marketista :)
mui. joo ajattlin kyllä uskaltautuu käymään jossain hoitolassa, missä joku voi neuvoo mua kynsien hoitoon. Oon kuitenkin myös niin laiska, et olis melkein helpointa vaan käydä niissä hoidoissa tietyin väliajoin(tietenkin se sitten ottaa enemmän rahakukkaron päälle). ja minnuu melkein pelottaa, kun kynnet ja kädet on niin huononäköiset, etten oo aikasemmin yksinkertaisesti kehdannut mennä mihinkään hoitolaan....
mitäköhän tuollainen geelihoito ja perussetti hoitolassa tulis maksaan? onko ihan paikkakohtainen hinnottelu?
no ei näköjääääääääääääääääääään