Minun tarinani lienee tuttu tällä palstalla, kerron sen kuitenkin. Kirjoittaminen selkeyttää ajatuksia.
Olin onnellisesti avioliitossa vielä viime vuonna, meillä on kaksi kouluikäistä lasta. Taloudellisesti meni myös hyvin. Vaimoni on viehättävä ihminen, tasainen, rauhallinen ja kiltti. Minä olen tavallinen perussuomalainen, vastuullisessa asemassa työssä ja rauhallinen ja hötkyilemätön elämässäni.
Työpaikallani tehtiin organisaatiomuutos viime keväänä, osa firman toiminnoista ulkoistettiin. Sain erääseen projektiin työkaverikseni viehättävän nuoren naisen. Ihastuin. Työtoverini on kaunis, eloisa ja vapauttaan rakastava, itsenäinen nainen. Suhteemme kehittyi vasta yhteisen projektimme jälkeen. Olin huumautunut niistä tunteista, jotka minussa heräsivät.
En ajatellut perheeni hylkäämistä, toisaalta en ajatellut myöskään kovin paljon perhettäni muutenkaan. Toivoin vaimonikin löytävän jotakin jännittävää elämäänsä, en tuntenut pettäväni häntä. Rakastumisen tunne tuntui niin oikealta ja väärältä ainoastaan se, että perhevelvollisuudet rajoittivat varsin paljon tapaamisia.
Riitelimme kotona ja olin turhan ärtyisä myös lapsiani kohtaan.
Seksi sujui hyvin molempien kanssa.
Kaikki loppui varsin nolosti. Jäin kiinni ns. rysän päältä. Olimme työtoverimme kanssa lyhyellä matkalla ja samassa kaupungissa oli myös vaimoni ystävätär. En havainnut häntä, en kyllä nähnyt paljon muutakaan, niin ihanalta matka tuntui.
Ystävätär oli pitänyt vaimoni varsin hyvin tilanteen tasalla, hän oli valokuvannut meitä erilaisissa tilanteissa, Varsin kiusallisia kuvia, näin jälkeen päin ajateltuna.
Matkalta palattuani, minua odottivat matkalaukut pakattuna ja puhumaton vaimo. Sijoitusasunnossamme oleva opiskelija oli saatu jollain keinoin muutetuksi muualle ja tyhjä, tosin siivoamaton, asunto oli valmiina odottamassa.
Nyt siis mietiskelen, mitä tulikaan tehdyksi. Yllättävintä oli vaimoni suhtautuminen, kylmä ja keskustelematon, lähes vieraalta tuntuva ihminen ja kuitenkin niin rakas edelleen.
Salasuhteemme katkaisimme heti, työtoverilla ei ollut mitään halua sitoutua ja avioerosotkut eivät viehättäneet nekään.
Lapset vierailevat luonani varsin usein, jonkinlainen vierauden tunne on kuitenkin aina läsnä, luultavasti vieras ympäristö osalta on vaikuttamassa.
Elämäni on varsin tyhjää, tyhjyys on täsmällinen ilmaus, en odota, en toivo mitään. Kadun tietenkin, kuitenkaan en toivoisi pois niitä onnellisia hetkiä joita koin.
Yllättäen olen myös mustasukkainen, kuulin vaimoni liikkuvat erään perheystävämme kanssa. Vaimollani on kyllä työn kannata hyvä, jos seuralainen on mukana -kuitenkin. Pahalta tuntuu.
Olin onnellisesti avioliitossa vielä viime vuonna, meillä on kaksi kouluikäistä lasta. Taloudellisesti meni myös hyvin. Vaimoni on viehättävä ihminen, tasainen, rauhallinen ja kiltti. Minä olen tavallinen perussuomalainen, vastuullisessa asemassa työssä ja rauhallinen ja hötkyilemätön elämässäni.
Työpaikallani tehtiin organisaatiomuutos viime keväänä, osa firman toiminnoista ulkoistettiin. Sain erääseen projektiin työkaverikseni viehättävän nuoren naisen. Ihastuin. Työtoverini on kaunis, eloisa ja vapauttaan rakastava, itsenäinen nainen. Suhteemme kehittyi vasta yhteisen projektimme jälkeen. Olin huumautunut niistä tunteista, jotka minussa heräsivät.
En ajatellut perheeni hylkäämistä, toisaalta en ajatellut myöskään kovin paljon perhettäni muutenkaan. Toivoin vaimonikin löytävän jotakin jännittävää elämäänsä, en tuntenut pettäväni häntä. Rakastumisen tunne tuntui niin oikealta ja väärältä ainoastaan se, että perhevelvollisuudet rajoittivat varsin paljon tapaamisia.
Riitelimme kotona ja olin turhan ärtyisä myös lapsiani kohtaan.
Seksi sujui hyvin molempien kanssa.
Kaikki loppui varsin nolosti. Jäin kiinni ns. rysän päältä. Olimme työtoverimme kanssa lyhyellä matkalla ja samassa kaupungissa oli myös vaimoni ystävätär. En havainnut häntä, en kyllä nähnyt paljon muutakaan, niin ihanalta matka tuntui.
Ystävätär oli pitänyt vaimoni varsin hyvin tilanteen tasalla, hän oli valokuvannut meitä erilaisissa tilanteissa, Varsin kiusallisia kuvia, näin jälkeen päin ajateltuna.
Matkalta palattuani, minua odottivat matkalaukut pakattuna ja puhumaton vaimo. Sijoitusasunnossamme oleva opiskelija oli saatu jollain keinoin muutetuksi muualle ja tyhjä, tosin siivoamaton, asunto oli valmiina odottamassa.
Nyt siis mietiskelen, mitä tulikaan tehdyksi. Yllättävintä oli vaimoni suhtautuminen, kylmä ja keskustelematon, lähes vieraalta tuntuva ihminen ja kuitenkin niin rakas edelleen.
Salasuhteemme katkaisimme heti, työtoverilla ei ollut mitään halua sitoutua ja avioerosotkut eivät viehättäneet nekään.
Lapset vierailevat luonani varsin usein, jonkinlainen vierauden tunne on kuitenkin aina läsnä, luultavasti vieras ympäristö osalta on vaikuttamassa.
Elämäni on varsin tyhjää, tyhjyys on täsmällinen ilmaus, en odota, en toivo mitään. Kadun tietenkin, kuitenkaan en toivoisi pois niitä onnellisia hetkiä joita koin.
Yllättäen olen myös mustasukkainen, kuulin vaimoni liikkuvat erään perheystävämme kanssa. Vaimollani on kyllä työn kannata hyvä, jos seuralainen on mukana -kuitenkin. Pahalta tuntuu.
Vastaukset 57
Vanhimmat
Sitä saa mitä tilaa! No niin, tässäpä oli tyypillinen tarina ja opettavainen sellainen miten monesti käy kun ukkomies lähtee vieraaseen petiin! Ensin on ah...niin ihanaa olla ihastunut ja rakastunut ja haluttu ja seksi on niin makoisaa toisen naisen kanssa...kunnes käry käy! Loppuu saanti kokonaan eli ukkoparka menettää vaimonsa sekä toisen naisensa!! Ja sitten voi voi...voi reppanaa kun on elämä kovaa! Tässä vielä opetus runo: - HILLITSE HIMOSI,HALLITSE HALUSI,KAHLITSE KALUSI SILLÄ HETKEN HURMIO VOI OLLA ELÄMÄSI TURMIO -
on sinullakin. Minulla samantyppinen juttu tulossa. Olen 38vuotias mies. Meillä ei vaimon kanssa lapsia tällä hetkellä. Ihastuin erääseen naiseen ja homma meni "liian pitkälle" silloin. Vuosi on kulunut tapahtumasta mutta nyt näyttää siltä että köysi alkaa kiristymään kaulassani eli alkaa vyyhti purkautumaan ja menemään vaimoni korviin. En tiedä mitä teksisin, hirveä olo koko ajan ja todellakin jos voisin saada tehdyn tekemättömäksi tekisin sen. Hävettää ja harmittaa ihan älyttömästi koko ajan. Se ei ollut sen arvoista että nyt pitää käydä näin kaikki valuu hiekkaan mitä on ollut.
Aivan kamala tilanne selittää vaimolle näitä asioita..
voihan NYYYYYYYYHHHHHHHHHHHHHHH :D
Tuollaiset paskat saavat sen minkä ansaitsevat! :)
Te kaikki vaimoanne pettävät äijät; olette säälittäviä luusereita,suomeksi sanottuna täysiä paskoja! Muka rakastatte sitä omaa vaimo kultaa, mutta tilaisuuden tullen ootte valmiita nussimaan vierasta! Jos vaimoaan rakastaa/arvostaa/kunnioittaa jne EI pysty eikä edes halua toisen kanssa nussia! Se on kylmä totuus mitä ette muuksi saa muuttumaan vaikka miten katuisitte ja vinkuisitte vaimoanne takaisin! Säälittäviä narsisti paskoja! Te ette välitä kenestäkään muusta ku omasta itsestänne ja omasta munastanne, joka teitä ohjaakin eivät tunteet eivätkä edes järki!
Oma moka dorka! Mitä sitten kuvittelit vaimosi tekevän. Hänhän vain näytti ettei hänen ylitseen kävellä!
Niinhän siinä käy kun ajattelee alapäällään. Oikein aloittajalle!!!!
miehiään pettävät huoraavat vaimot? Mihin sinä ne olet unohtanut? Ei kannattaisi vaahdota noin yksipuolisesti.
Jopas riitti kirjoittajalle ilkkujia, vaikka se oli suora kirjoitus. Hyvä, kun kirjoitti, mitä seurauksia voi olla, kun ei "huumassa" ajattele seurauksia. Valintoja todellakin kannaattaa miettiä etukäteen ellei ole valmis siihen että kaiken voi menettää ja elämä tuntuu tyhjälle sen jälkeen.
En kirjoittanut hakeakseni myötätuntoa, sen vuoksi nuo vastauskirjoitukset eivät merkitse mitään.
Olisin saanut avioliittoni ehkä pelastetuksi, mikäli olisin mitätöinyt kokemukseni ja halventanut työkaverini pelkäksi viettelijäksi. En nähnyt tarpeelliseksi valehdella vielä lisää, olinhan jo tehnyt sitä riittävästi.
Vaimoni kertoi minun mitätöineen kaikki ne hyvät asiat, joita olemme kokeneet yhdessä. Tämä mitätöinti olisi ilmeisesti lieventynyt, mikäli olisin halventanut niitä kokemuksia, jotka häntä loukkasivat.
Olemme edelleen vaimoni kanssa puheväleissä ja kohtalaisen asiallisesti toimimme, samoin työkaveriniini voisin solmia jonkinlaisen ystävyyssuhteen, sikäli välit eivät ole poikki.
En nyt kuitenkaan halua tehdä mitään, vain olla ja katsella elämää myös tältä kantilta. Ehkä myös opin tästä. Toivon kuitenkin ettei oppini ole se, että valhe olisi se tie, jolla ongelmista selvitään, koska niiden vuoksi tähän tilanteeseen perimältään jouduin.
Avioliitollamme ei ole jatkumisen mahdollisuuksia, pian jätämme erohakemuksen yhdessä. Harmi, niin paljon hyvää menetimme -me molemmat.
on kun itse tössii omat hommansa? Ja vain muutaman hekumallisen hetken tähden kaikki alas. Panostamalla omaan suhteeseesi olisit luultavammin löytänyt sen mitä hait vieraasta sylistä. Virheistä on aina tullut nenään, niin jatkossakin.
Ei avioliittosi olisi pelastunut sivusuhteen mitätöimisellä ja rakastettusi syyllistämisellä. Rehellisyys ja sinun syyllistäminen olisi saattanut auttaa - sinähän teit tietoisen valinnan ja aloitit sivusuhteen. Toivottavasti et ryhtynyt sivusuhteesen päästäksesi eroon puolisostasi ja avioliitostasi.
Pettäminen mitätöi kaiken sen, mitä teillä vaimosi kanssa on ollut - yhteisen elämänne ja rakkautenne. Että olisitte voineet jatkaa, sinun olisi pitänyt pystyä osoittamaan vaimollesi rakkautesi - jos vaimoasi todella rakastat? Vilpitön katumus, oman häpeäsi ja vaimosi negatiivisten tunteiden hyväksyminen jopa vaimosi vihan ja inhon kanssa eläminen olisivat saattaneet eheyttää suhteenne.
Pettämisen jälkeen suhde on rakennettava kokonaan uudelleen. Rakennustyö vie vuosia. Molempien, niin petetyn kuin pettäjänkin on vilpittömästi haluttava jatkaa liittoa. Mielestäni hyvän suhteen vuoksi kannattaa taistella.
Yli puolet eroista ovat turhia - asiat olisi voinut selvittää ja sopia. Toivottavasti et muutaman vuoden kulutta huomaa eronneesi "turhaan".
En minäkään usko siihen, että avioliittoni olisi pelastunut pelkästään sillä, että olisin syyllistänyt toverini. Mutta, se oli se perusvaatimus, jotta keskusteluyhteyteen avioliitostamme olisi ylipäätänsä päästy. Jos olisin tunnustanut sen, että tulin vietellyksi ja suhde perustui pelkästään seksiin ja toverini oli pelkästään "huora", silloin avioliittomme herkät hetket eivät (näin olen ymmärtänyt) olisi tahriintuneet ja kadonneet.
Suhde ei kuitenkaan ollut seksisuhde, se ei ollut sitä lähimainkaan. Seksielämä vaimoni kanssa oli tiiviimpää ja aktiivisempaa, kuin työtoverini kanssa. Ne tekijät, jotka vaikuttivat ihastumiseen, tuntuvat nyt pinnallisilta ja jopa hieman lapsellisilta, mutta silloin ne olivat tärkeitä. Olen varsin tyypillinen mies ja elämäni on ollut tasaista ja tapahtumat on haettu ulkoapäin: matkustellen, juhlia järjestäen, käyden oopperassa, teatterissa tms.. Varsin tavallista elämää siis ja tyydyttävää omalla tavallaan.
Työtoverini elämännälkä ja intohimoinen suhtautuminen asioihin oli se tekijä, joka minut huumasi, nauttiminen pikkuasioista ja hullutteleva keskustelu, jopa hyvinkin tärkeistä elämän kysymyksistä, oli virkistävä kokemus. Ehkäpä hain jonkinlaista uutta nuoruutta, kokemus tuntui jossakin mielessä jopa anarkistiselta.
Olen valmis kantamaan syyllisyyttä, omista tekemisistäni ja tietenkin teen sitä jo. Siihen en ole valmis, että syyllistäisin toverini, joka ei ole tähän konfliktiin enää lainkaan syyllinen. Hänen tarkoituksensa ei ollut tuhota mitään. Nyt tuhoa tekee vaimoni, joka sinänsä on ymmärrettävää ja hänen oikeutensa.
Varsin turhaltahan tämä ero tuntuu ja myös virheeltä, mutta pattitilanteesta on myös päästävä pois.
Vaimoni toiminta tuntuu kostolta ja se on yllättävää ja hänen luonteensa vastaista. Minulla on mielikuva siitä, että minua pyritään ahtamaan siten ahtaalle, että menettäisin myös ihmisarvoni. Myös sukulaisten jakaminen puolesta/vastaan on menossa, varsin erikoisia rintamalinjoja siinäkin.
Rakentaa liittoa ei voi yksin, rikkominen onnistuu hyvin jopa erinomaisesti.
" Vilpitön katumus, oman häpeäsi ja vaimosi negatiivisten tunteiden hyväksyminen jopa vaimosi vihan ja inhon kanssa eläminen olisivat saattaneet eheyttää suhteenne."
Huomasin juuri tuon kappaleen. Vaimosi inhon ja vihan kanssa eläminen, siinä on se varsinainen pointti. Minä hyväksyn sen, että minä olen tehnyt inhottavan teon ja käsitän myös sen, että myös minun kaikki tekoni nähdään, tekemäni virheen valossa.
Mutta, se on oikeasti vaikeaa hyväksyä, että tekoni joka on tapahtunut lähimenneisyydessä, vaikuttaa kaikkeen siihen jota on tapahtunut huomattavasti aiemmin. Vaikeaa on myös ymmärtää sitä, että tämä tekoni olisi muuttanut minun perusluonteeni täysin kelvottomaksi -arkkiroistoksi.
En halunnut erota, en oikeastaan sitä haluaisi vieläkään. Rakastan vaimoani, se tunne ei ole kadonnut minnekään, se oli pohjimmaisena tunteena myös suhteeni aikana.
Vakaa rakkaussuhde vaimooni, oikeastaan mahdollisti sivusuhteeni, se oli sen edellytys. Muuten suhde ei olisi säilynyt pinnallisena ja helppona, nämä tekijät olivat suhteellemme välttämättömiä. Ilman niitä kuvio olisi ollut mahdoton. Työtoverini ei hae vakinaista suhdetta ja mikäli sitä hakisi, puoliso ei olisi minun tyyppiseni. En minäkään voisi kuvitella syvempää suhdetta työtoverini tyyppisen ihmisen kanssa, en pidempään.
Muutos vaimossani, joka on nyt tapahtunut, on tässä tilanteessa kaikkein surullisinta. Lämpimästä ja viehättävästä ihmisestä on sulkeutunut Nemesis. Tämän kärsimyksen katseleminen on vaikeinta, vihan ja inhon kanssa eläminen olisi mahdollista. Mutta sen, että olen tuhonnut luottamuksen elämään ja tappanut sen aidon elämänilon, joka on ollut vaimolleni tyypillistä, sen hyväksyminen on katkera kalkki.
että rakentaminen on aina vaikeampaa kuin rikkominen.
Olet nostanut rehellisesti muutaman tärkeän asian esiin.
Rehellisyys.
Miksi on vaikeaa olla rehellinen? Ehkä siksi että valehtelulla pääsee helpommalla. Voi väistää tilanteita, jotka johtavat vain totaaliseen riitaan. Näkemykseni mukaan tämä on tärkein tekijä, miksi omaa uskottomuutta tai edes mieleen noussutta ajatusta ei uskalleta kertoa sille kumppanille. Näin myös ne todelliset syyt jäävät piiloon ja kokonaan käsittelemättä. On helpompaa lähteä suuttumisen vimmassa rikkomaan vielä lisää, ettei sitä ehkä ahdistavaakin totuutta tarvitse kohdata.
Kostonhalu
Petetty on loukkaantunut sydänjuuriaan myöten. Tällaista ihmistä on helppo mm. muiden lähteä manipuloimaan ja loitsia vielä suurempaan pahaan oloon. Olo voi olla todella tuskallinen ja sitä tuskaa poistaakseen aletaan toimia ajattelemattomasti. Tämä näkyy monin tavoin, koston haluisuutena, vallan käyttönä, parjaamisena, eroamisena jne. Takana on vähän lapsenomainen ajatus, että se oma paha olo lähtee pois/siirtyy siihen toiseen, kunhan hän tuntee samaa pahaa oloa kuin itse. Näinhän se ei tietysti käy.
Tämä on syy, miksi ei kannata siinä kuohunta vaiheessa tehdä vielä mitään peruuttamattomia päätöksiä, vaan käydä tuo kipu läpi. Antaa tuskalle ja pahalle ololle aikaa tasaantua.
Todelliset syyt
Sinun tehtäväsi on miettiä, että mikä olikaan se varsinainen syy, mikä sinut sai toimimaan näin. Itselläni tuli mieleen varsin tavallinen tilanne. Uusi tuttavuus herättää ihastusta ja mielenkiintoa. Sehän ei ole väärin, on meillä lupa tykätä muistakin kuin puolisostamme. Mutta tuo tykkääminen voi saada suurempia mittasuhteita, jos me kiellämme sen tai tunnemme siitä syyllisyyttä. Tahtoo olla että se nimenomaan nostattaa etenkin romanttisia tunteita lisää peliin.
Jos vielä oma arvomaailma on seksikeskeinen, eli emme kykene olemaan vastakkaisen sukupuolen kanssa ilman että tulkitsemme kaikki tunteet vain seksin (halun/kiihottumisen) kautta. Eli tuo on mukava - minulla on hyvä olla – sukuelimissäkin tuntuu – minä siis haluan seksiä…jne.
Tuo eronne todellakin voi olla turha, vielä turhemmaksi se tulee, ellette selvitä mitkä kaikki asiat johtivat tähän tilanteeseen. Suosittelen kyllä asiantuntijan apua, jos ei nyt niin myöhemmin. Tarvitsette aikaa, molemmat.
"Tukijoukot"
Sain jotenkin kuvan että nyt vaimollasi on näitä taustajoukkoja, jotka päättävät hänen puolestaan. Näillä joukoilla voi olla, ikävä kyllä, motiivina vain purkaa omia pettymyksiään ja katkeruuksiaan vaimosi kautta. Toivottavasti vaimosi on niistä tietoinen? Nämä joukot voivat myös olla este rakentavammalle tavalle selvittää tilanteenne – jopa mahdolliselle rakentavalle erollekin.
Voi olla että vuoden päästä tilanne on toinen. Ehkä sitten vaimosi on valmis vasta selvityksiin ja kasvamiseen?
Ja ei sinun luonteesi ole muuttunut miksikään - se on vain tapa ajatella jotta tuo tuska/viha olisi helpompaa käsitellä...
Tämä kirjoittaminen on auttanut minua jo nyt, luultavasti nimettömänä kirjoittaminen mahdollistaa avoimemman ilmaisun ja myös se, että keskustelukumppanit ovat siten neutraaleja, ettei henkilökemiat ja -historia ole vaikuttamassa.
Rehellisyydestä sen verran. Salasin suhteeni toveriini jo aivan alkuvaiheessa, oikeastaan jo ennen ihastumistakin. Nyt jälkeenpäin ajatellen, se oli perusvirhe. Salaamisen syynä oli, ainakin osittain se, että näin sain jotakin omaa, asioita, joita ei tarvinnut jakaa.
Aviosuhteemme oli hyvin läheinen ja keskustelimme varsin avoimesti kaikesta, jotenkin yksityisyyden alue väheni ja se tuntui joskus tukahduttavalta. Olisikohan osittain syynä se, että vaimoni tiesi minun tunteeni/mielipiteeni, jopa paremmin kuin minä itse?
Suhteessa oli virkistävää, tulla kuulluksi ja avoin suhtautuminen mielipiteisiini, eikä niitä muokattu sopivampaan sapluunaan. Seksisuhteen alettua, salaaminen oli tietenkin välttämätöntä, muuten suhdetta ei olisi voinut syntyä. Valehteleminen liittyi tietenkin alibien keksimiseen.
Mikäli jatkamisen mahdollisuus olisi, silloin se ei voisi perustua siihen, että minulla ei olisi oikeutta niihin tunteisiin ja kokemuksiin, jotka olivat kuitenkin totta ja olemassa. En siis voi vääristää elämäni yhtä tapahtumaa aivan toiseksi, en etenkään rehellisyyden nimissä.
Aivan, nyt ystävät ja sukulaiset ovat vetäneet varsin tiukat linjat. Syyllisiä on etsitty. Osittain myös tämän vuoksi, olen yksinäinen, en jaksa, enkä oikeastaan haluakkaan, jakaa syvimpiä ajatuksiani, kun tiedän niiden joutuvat sellaisten tulkintojen kohteeksi, joilla ei ole merkitystä. En ole muutenkaan kovin avoin ihminen, paitsi tässä kirjoittelussani nyt.
Suhteen aloittaisen syitä oli varsin paljon, eräs tärkeimmistä oli kuulluksi tulemisen tunne ja kokemusten jakamisen tarve. Työni on aika yksinäistä ja erikoistunutta ammattitaitoa vaativaa, siitä keskusteleminen oli alkusysäys ihastumiseen. Joku ymmärsi aidosti työtäni ja arvosti ammattitaitoani.
Seksi ei näytellyt kovinkaan suurta osaa suhteessamme, ei ainakaan minun osaltani, se puoli oli varsin tyydyttävää jo alunperin. Seksin olisimme voineet jättää suhteestamme jopa kokonaan pois, se ei vaikuttanut tärkeältä myöskään toverilleni. Sängyssä pyrähtäminen oli enemmänkin vain tavan vuoksi tapahtuva, kuin suuren intohimon osoitus.
En oikeasti tiedä, kannattaako tätä vihanpitoa jatkaa, on varsin vaikea nähdä tästä kenenkään hyötyvän.
Avioliiton jatkaminen, näillä tiukasti sanelluilla säänöillä, ei houkuttele sekään. Minä en osaa kokea itseäni edelleenkään uhmaikäiseksi lapseksi, jollaiseksi minut on nähty taantuvan, ainakin "kasvatusmenetelmistä2 päätellen.
Ei kauniit lauseet ja analysointi tee tekosistasi yhtään hyväksyttävämpää.
Mieti, mitä tuntisit, jos vaimosi olisi tehnyt vastaavaa.
Täysin itsekeskeistä löpinää. Sinulle on oikeus " kauniiseen" rakkaustarinaan työtoverisi kanssa. Hällä väliä, miten se sinun vaimoasi ja myös lapsiasi koskee.
Näiden itsekkäiden sinkkujen ja sinun kaltaisiesi miehien takia rikkoontuu perheitä.
Mitä odotat vaimon tunteilta ja käytökseltä. Kaikki hyvä, mihin parisuhteessa on uskonut, romahtaa teidän, sinun ja työtoverisi muka oikeutettuun suhteeseen ja huorireissuun.
Oli hyvä, etä ystävätär näki teidät ja valheellinen suhteesi vaimoon paljastui. Sinä sanot, että et voi valehdella. Mitä teit silloin, pidit yllä salasuhdetta? Etkö valehdellut?
Uskon, että vaimosi fiksuna ihmisenä käy läpi vihansa ja löytää uuden kumppanin, sinua paremman.
Et toki ole ainoa. Näitä narsistipaskoja löytyy miehistä naisista. Et vain ole enää vaimosi arvoinen. Opettele puhumaan myös asioista niiden oikeilla nimillä.
alkulähteille. Tiedätkö että suurin syy ongelmiin on juuri se, ettemme osaa oikeasti keskustella keskenään – niin hassulta kuin se kuulostaa.
” kuulluksi tulemisen tunne ja kokemusten jakamisen tarve”
Ensimmäinen on tuo kuuntelu, eli pyritäänkö me ymmärtämään toista todella. Liian usein ne omat ajatukset, mielipiteet ja tunteet nousevat liian tärkeiksi, kun pitäisi osata asettua toisen asemaan. Ymmärrettävää on, että me lakkaamme lopulta olemasta avoimia, kun emme koe tulevamme kuulluksi. Turhautuu. Toista ei kiinnosta jakaa niitä kokemuksia, hän ei edes kuuntele. Tämä on kuitenkin yksi perustarpeistamme! Ja varsin tavallinen ongelma.
Ymmärrän että vuosien kuluessa tämä saattaa johtaa henkiseen yksinäisyyteen tai erilleen kasvamiseen. Välimatka toiseen kasvaa, ja pikkuhiljaa tilanne saattaa kääntyä valtataisteluksi. Asian vaistoaa ja se alkaa ahdistaa.
”…yksityisyyden alue väheni ja se tuntui joskus tukahduttavalta…”
Riippuu persoonallisuudesta, kuinka etääntymiseen reagoidaan. Joillakin se on jojo reaktio, eli pyritään saamaan sitä läheisyyttä vaikka ”väkisin” (oma sanonta: parisuhteen kuoleman tanssi alkaa). Se voi olla jatkuvaa vaatimusta siitä, että toisen täytyy raportoida (olla avoin?) joka ajatuksesta ja mielenliikkeestä. Toinen kokee vaatimuksen tukahduttavalta ja yrittää saada tilaa – yleensä riidalla, mökötyksellä, olemalla mahdollisimman paljon pois tai kuten sinä, hakemalla ihmistä, jota toinen ei tunne. Toinen tietysti vastaa yhä tiukemmalla ”uteluilla”. JNE.
Tämän takia olisi hyvä, jos ne ihan omat ystävät säilyisivät ja kyettäisiin antamaan tilaa myös sille että voidaan luoda uusia ystävyyssuhteita. Meillä kaikilla on oikeus myös omiin ystäviin, ei mikään parisuhde maailmassa riitä yksin. Ehkä ne pettämisetkin silloin vähän vähenisivät.
Oikeastaan se on valtava taakka mikä toiselle osapuolella annetaan kannettavaksi: ole minulle maailma ja sen kaikki ihmiset!
Ilmeisesti tämä tapaus toimi sinulla katalysaattorina. En voi muuta sanoa, että voi kun vaimosi ymmärtäisi tilanteen, eikä alkaisi rakentaa jotain omaa tarinaansa. Oletko yrittänyt kirjoittaa hänelle esim. vaikka näitä mitä tänne olet kirjoittanut? Ehkä vielä niitä ei kannata lähettää, mutta jonkin ajan päästä.
Ei sinun tarvitse muille avautua, paitsi jos valitsette perheterapian. Näyttäväthän vain todelliset karvansa – siinä jyvät ja akanat erottuvat.
Tekisi mieleni sanoa kuten äiti aikoinaan – ole sinä se viisaampi äläkä jatka riitaa. Eli anna höyrytä rauhassa ja katso mitä tuleman pitää.
Aijai kun sä kiukkuat. Tässä keskusteluketjussa on nimittäin tosi paljon tosi tärkeitä asioita ja kypsiä ajatuksia. Avaus on tarpeellinen, ja varsinkin 'mummomuori' tuntuu ymmärtävän ihmiselämää suuresti.
Kiitos, mummomuori. Olen eroamassa vaimostani tänä vuonna (tai oikeastaan hän minusta), ja käytän valtavasti energiaani asioiden miettimiseen. Tekstisi oli erittäin tarpeellinen!
Toisen todellinen kuuntelu, kuullun käsittäminen ja itse asian ymmärtäminen - välttämättömiä asioita.
"Väkisin" tavoiteltu läheisyyys, jossa kaikki jaetaan kumppanin kanssa, odotetaan häneltä pieniä ja vähän suurempiakin ihmeitä, ripustaudutaan, muka parisuhteen tiivistämisen nimissä - ylivoimaista pitemmän päälle.
Minun tapauksessani romahtavaa avioliittoa ei enää ole tarkoituskaan pelastaa, mutta monelle muulle mummomuorin ajatusmalli sopii ohjenuoraksi!
Eikä sitä tietysti IHAN varma voi olla omasta tulevaisuudestakaan, kunhan tämän päättyneen liiton siivoustyö ensin etenee ja näen maailman avarammin. Oppia ikä kaikki.
"Mutta, se on oikeasti vaikeaa hyväksyä, että tekoni joka on tapahtunut lähimenneisyydessä, vaikuttaa kaikkeen siihen jota on tapahtunut huomattavasti aiemmin. Vaikeaa on myös ymmärtää sitä, että tämä tekoni olisi muuttanut minun perusluonteeni täysin kelvottomaksi -arkkiroistoksi. "
Luulenpa että vaimollesi on verrattomasti vaikeampaa hyväksyä ja ymmärtää se, kuinka olet iloisin mielit voinut sujauttanut kalusi nätin työkaverisi pyhimpään. Tämän roivion olet tehnyt vieläpä moneen eri kertaan ja jos et ole kelvoton arkkiroisto, joka tekee huorin heti kun silmä välttää ja tilaisuus aukenee, niin mikä sitten olet?
Mietippä tätä.
Huora on huora sukupuoleen ja säälihakuiseen tunteikkaiseen kirjalliseen tuotokseen katsomatta. Valo pimeydessä on siinä, josko sankari oppisi itsestään jotain eikä enää pissisi muita silmille.
voisi sanoa hyväksi esimerkiksi siitä, kun ei ”kuunnella” – täällähän tosin vain se perustuu luetun ymmärtämiseen, mutta vähän samaa.
Kun ihan tavallinen mies kertoo kerrankin avoimesti ja rehellisesti, miltä hänestä tuntuu ja mitä hän ajattelee, se saa osakseen vain tunteen purkauksia. Aivan kuin ymmärtäminen olisi jotain hävettävää ja huonoa käytöstä. Miksi?
Ihan tavallinen mies voi tehdä väärin, eli pettää seksuaalisesti (joka tosin on vähän sivuseikka). Hän on yrittänyt ratkaista jotenkin tilannetta, mutta keinot eivät ole olleet välttämättä hyviä. Ihan samoin ihan kuka vain voi tehdä väärin, kun ei oikein tiedä, mitenkä muutenkaan tekisi. Tähän syyllistyvät naiset ihan yhtä paljon. Kaikilla nyt vain ei ole niin paljon tietoa tai taitoa, eikä ehkä aina kykyäkään.
Kerro miten ollaan vastuussa siitä, mitä toinen ajattelee tai mitä mielikuvia hän loihtii itselleen? ”…iloisin mielit voinut sujauttanut kalusi nätin työkaverisi pyhimpään…” Oletko ihan varma että hänen vaimonsa loihtii mielikuvia siitä, kuinka yhdynnän tekninen osuus on sujunut? Kuka on vastuussa niistä? Jos henkilö itse kiduttaa itseään kuvitelmalla kerta toisensa jälkeen mielikuvitustapahtumaa (todellisuuttahan hän ei tiedä, koska ei ole edes nähnyt/kuunnellut mitä tapahtui ja miltä tuntui?), onko se pettäjän syy?
Pettäminen koskee, kyllä. Mutta petetty itse on vastuussa siitä kuinka tuon surutyönsä tekee – repiikö vai rakentaa.
Noin kun kirjoitit, niin varsin hyvin ymmärrän erään avioliittomme kipukohdan ja myös sen, miksi nykyinen tilanteemme on täydellisen lukossa.
Vuorovaikutussuhde vaimoni kanssa oli selvästi häiriintynyt, jo ennen toverini mukaan tuloa.
Pitkähkön avioliiton pulmia lienee ne samat, kuten meilläkin, jos mies on hieman hiljainen ja harkitseva, silloin vaimo ottaa tietyn tyyppisen roolin. Rooli, joka sisältää sen, ettei tunteista tarvitse ja ei oikeastaan voi edes kertoa, ne tiedetään muutenkin. Yhteistä jakamisen tunnetta ei synny ja oikeastaan koskaan ei tule ymmärretyksi -ei aidosti. Toinen jo puolesta sanasta "tietääkin", mistä on kyse. Mikäli arviointi menee hieman pieleen, sen korjaamista ei näe tarkoituksenmukaiseksi.
Nykyinen tilanne on oikeastaan jatkumo edelliseen. Minut nähdään "huorintekijänä" ja mikäli tämän roolin sisäistäisin, asianmukaisen katumuksen myötä, keskusteluyhteys ja jopa jonkinlainen sovinto olisi mahdollinen. Ongelman on todellakin se, että seksi, joka ei näytellyt suhteessamme kovinkaan suurta osaa, on sellaiseksi nostettu ja toverini olisi kaikkeen syylliseksi sopiva. En vain ole halukas tämän tyyppiseen näkemykseen, se on liian kaukana todellisuudesta.
Koen niin, että jos jotain haluamme rakentaa, se ei voi perustua sille, että ummistamme silmämme todellisuudelta ja samalla myös minun syyllisyydeltä. Emaileista voisi päätellä sen, että nytkin tiedetään, mitä minulle on tapahtunut ja mitä olen tuntenut.
En jaksa pitkitettyjä rangaistuksia ja väärillä tulkinnoilla ansaittuja anteeksiantoja. En enää, ehkä aluksi olisin ollut myös tähän valmis.
Ok. en tee mitään ja annan ajan kulua. Katselen, mitä tulevaisuudessa tapahtuu.
Kirjoittaa en voi, viestieni leviämisvauhti on ääntä nopeampaa, tämän ole havainnut. Voin toki jakaa tunteeni kaikille lukijoille tällä palstalla, mutta lähiympäristöön en niiden halua leviävän, eräänlainen paradoksi tämäkin.
"Näitä muutamaa kommenttia
Kirjoittanut: mummomuori 7.3.2009 klo 14.28
voisi sanoa hyväksi esimerkiksi siitä, kun ei ”kuunnella” – täällähän tosin vain se perustuu luetun ymmärtämiseen, mutta vähän samaa."
Aivan. Olen seurannut muutamia kirjoituksiasi, ja kirjoitat mielestäni fiksusti ja kiihkoilematta monelta kantilta asioita pohtien. Jatka samaan malliin, kyllä tekstisi aina jollekin avautuu :)
Ap:lle, fiksua tekstiä myös sinulta!
Mikä sinä olet neuvomaan toisen surutyötä. Häntä on loukattu. Häntäkö arvioit repimisestä.
Sinun kommentisi alkavat ärsyttää-keittiöpsykologi, joka otat muka kantaa viisaine neuvoinesi täällä joka asiaan.Kun nimimerkkisi kirjoitusten kelloaikoja katsoo, tunnut olevan aamuviidestä iltamyöhään koneen ääressä, maailmaako parannat tällä palstalla. Vai oletko entinen mielenterveystyöntekijä, joka täällä viisastelet.
Oletko joku yli-ihminen.
Ihmisellä on oikeus olla vihainen ja heittää tuollainen pettäjä ulos.
Ei miehen kaunopuheisuus tee hänestä yhtään parempaa kuin muutkaan pettäjät.
käytöksen vuoksi?
Ehkä kuitenkin ensin otat selvää, mitä surutyöllä tarkoitetaan. Shokkivaiheessa ”loka lentää”, kaikki on sekavaa. Mieli ei kerta kaikkiaan ole valmis muutamaan kuukauteen käsittelemään realiteetteja. Silloin myös on riski tehdä harkitsemattomia ja peruuttamattomia tekoja. Niitä voi muutaman vuoden päästä katua, voi olla että on jopa kaivanut itse itselleen ansan. Tätä tarkoita repimisellä – siinä repii myös itseään.
Kun väitän, että kyllä ne petetyt itse sen perheensä loppupeleissä rikkovat, tarkoitan juuri näitä kaavamaisia käytösmalleja, ei kun ero, pihalle ja hillitön parjauskampanja päälle. Vihaa ja katekeruutta pidetään vaikka vuosia yllä, siihen kiedotaan lapset ja ym. ihmiset mukaan. Eikä se oma olo/elo siitä parane. Kun syytä on aina molemmissa – HUOMAA! Eikä kukaan hyödy tuon kaltaisesta tilanteesta.
Ajat muuten johtuvat siitä, että herään aamuisin n. 4.30 ja en ole iltamyöhään (menen nukkumaan jo ennen yhdeksää, joten tarkistahan ajat uudestaan : ) En ole aina koneen ääressä, mutta usein tehdessäni työhön tai opiskeluun liittyviä tehtäviä, tai odottaessani puolison heräämistä, tätä on mielenkiintoista seurata.
En ole yli-ihminen vaan yritän opetella asioita, mm. ymmärtämään sinunkin ajatusmaailmasi. Kuten pyrin ymmärtämään mm. tämän aloittajan ajatusmaailmaa. Emme me muuten opi tästä elämästä yhtään mitään, ellemme pysty ymmärtämään omia tekojamme ja tunteitamme. Yhdessä se sujuu paremmin.
Olen hyvin tyytyväinen siihen, että aloitin tämän viestiketjun. Alkuperäinen tarkoitukseni oli ainoastaan, omien ajatusten selkeyttäminen. Olen kirjoittanut aika paljon itselleni ja havaitsin, kiertäväni kehää ajatuksieni kanssa. Tyhjyyden tunne johtui osittain siitä.
Mummomuorin kommentit avasivat näköalojani varsin paljon, niistä olen kiitollinen. Jos pyrimme saamaan kuviotamme jotenkin toimimaan, silloin on hyvä yrittää selventää: Mitä on tapahtunut ja ennen kaikkea, miksi. Minun syyllisyydessä piehtaroiminen ei ole auttanut lainkaan asioiden selviämistä. Myöskään se, että vaimoni toimii erittäin impulsiivisesti tällä hetkellä, ei selvennä tilannetta sekään.
Osa vastauskirjoituksista on kirjoitettu selvästi voimakkaan tunnekuohun vallassa, tämä tilanteeni on ilmeisen kipeän tuttu myös monelle muulle. Vastausviestejä lukiessani olen ymmärtänyt sen, mitä neuvoja vaimoni ympäristöltään saa ja myös sen, miksi hän toimii epäjohdonmukaisesti.
Avioeromme ei ole kovinkaan yksinkertainen asia, se repii emotionaalisesti ja se on myös taloudellinen kysymys.
Minun ulosheittämiseni, omistamastani asunnosta, ei ollut oikein. Ei, mikäli emme ajattele asian moraalista puolta ja myös sitä, ettei yhdessä asuminen ollut tietenkään järkevää, ei siinä tilanteessa jossa olimme tammikuun loppupuolella.
Kuitenkin, mikäli eroon päädytään, yhteisestä asunnostamme joutuu muuttamaan pois vaimoni, koska aviooikeus ei koske perittyä omaisuutta, joka on testamentilla suljettu avio-oikeuden ulkopuolelle.
Vaimoni kannalta, tämän tilanteen jatkuminen tällaisena on kannattavaa ja hän ei missään tapauksessa ole valmis viralliseen eroon osituksineen, ei näillä ehdoilla.
Aikaa siis odotteluun on ja ehkäpä jotenkin saamme myös välimme korjatuksi. Välitavoitteena olisi kuitenkin asiallisen keskusteluyhteyden saaminen, nykyinen vuorovaikutustilanteemme on kuin huonosta farssista. Kovin kauan ei kukaan jaksa toimia sylkykuppina, ei vaikka olisi väärin tehnytkin.
Vaimoni, kohta siis ex-, on persoonana tunnepainotteisempi kuin minä. Tunteiden pohjalta ja varassa hän pystyy myös tekemään ratkaisuja, suuriakin, kun taas minä olen usein päätynyt "eihän se olisi järkevää" -tyyppiseen säilyttämiseen.
Vaimon nyt lähdettyä tunteidensa ajamana toisen luo, otan jälleen kerran käyttööni järjen, joka jossain mielessä on ollut liittomme onnen este.
Järjeen nojautuva ihminen ei joudu tunnekuohun valtaan, ei vaikka avioliitto romahtaisi! Lapset tehtynä, paljon elämää nähtynä, kokemuksia ja muistoja vaikka kuinka paljon. Niitä ei vie mikään eikä kukaan. Järki on erinomainen konsti elämän uudelleenjärjestämisessä, paljon parempi kuin raivo, viha, kateus tai sen sellaiset vahvat tunteet.
Järki voi olla mukana hyvässä ja pahassa, mutta niin voivat tunteetkin.
muori. Luuletko, etä muut eivät tiedä elämästä. Surutyöhön olen " paneutunut" omien elämän koettelemusten kautta. Luojan kiitos, siihen ei ole kuulunut ero. Mutta kuoleman kautta menetyksiä sitäkin enemmän.
Työni vuoksi tapaan surevia ihmisiä. Siis todella äkillisen menetyksen kohdanneita, sokkivaiheessa olevia ja sen jälkeen ns. kannattelutyötä tekevänä.
Siksi minua ärsyttää tämä itse aiheutetun kriisin jälkeen syiden etsiminen ja projisointi siihen petettyyn.
Kertaan, että petetyllä on oikeus olla vihainen. Hänellä on oikeus ajaa petturi pois yhteisestä kodista, jos tämä ei yksin omista sitä,siinä tapauksessa hän voi lähteä lapsineen pois. Petturia ei tarvitse ymmärtää ja etsiä syitä itsestä.
Veikkaan, että mummonmuorin teksit perustuvat luettuun. Todellista surutyön seuraamista et luultavasti ole kokenut tai puhumattakaan itse elänyt. Lopeta tuo kapulakielinen lässytys tällä palstalla tai pidä ainakin taukoa. Luultavasti et päätoimisesti mitään opiskele. Väitöskirjan tekijät eivät uskottomuuspalstalla roiku. Ja ikää sinulla on, senhän huomaa sokea Reetakin.
En halua aliarvioida ketään. Toki moni tietää elämästä, ja sen näkee kirjoituksen luonteesta.
Huomaan että olet uusi ”tulokas”, sillä olen usein kertonut tilanteeni.
Itse olen surutyöhön paneutunut niin omien kokemusten, kanssakulkijan että työni kautta. Menetyksiä on ollut kriiseinä, eroina, sairauksina kuin kuolemina. Tiedätkö kuinka montaa auttaa, kun ymmärtää, mikä tuohon ”työhön” kuuluu ja kuinka siitä paremmin selviää?
Elämässä on paljon myös ”itse aiheutettuja” kriisejä (lapset, erot, pettämiset, riidat, avioliitot, rakastumiset jne.). Me olemme vajavaisia ja ”keskenkasvuisia” eli ihmisiä. Nämä vain kuuluvat elämään.
Kyllä kaikilla on oikeus omiin tunteisiin, niin myös petetyllä vihaan. Voin vain sanoa, että olen tuntenut tuon vihan pohjamuriaan myöten. Vihan vimmassa tehdään ne pahimmat rikoksetkin - hengen riistot! Eli tuntea saa mutta ei toimia tyhmästi!
Pettämistä on vain aika monenlaista. Riippuu täysin yksilöistä kuinka he kokevat sen ja kuinka he siitä selviävät. Tuomitseminen ei vain kuulu minun arvomaailmaani. Elämä jatkuu pettämisenkin jälkeen, molemmilla. Siksi kummankin olisi syytä todella miettiä se, mitä tapahtui ja miksi – pala palalta. Näin se petettykin oppii itsestään ja pääsee eteenpäin juuri siinä omassa surutyössään.
Juu, en opiskele päätoimisesti, koska käyn töissä. Opiskelen siis työn ohessa, se on elämäntapani. Ei tarvitse tehdä väitöskirjaa, vaan voi opiskella ammattiaan täydentäviä opintoja sekä ihan yleensä vain, samalla myös ehkä varautua ehkä ammatinvaihdokseen tai muuten laajentaa omaa maailmaansa..
Mietin vain, miksi suhtaudut noin aggressiivisesti jos kerran itsekin olet ihmissuhdetyössä? Sinulla kun pitäisi olla hanskassa tähän työhön kuuluva reflektointi silloin.
Osaat erottaa omat tunteesi ja käsityksesi muiden tunteista ja käsityksistä – eli astumaan oman napasi ulkopuolelle? Koet suuttumusta jostakin, mutta et osaa tarkentaa että mistä.
Tämä ketju käsittelee pettäjän maailmaa - on hyvä osata kuunnella häntä ja auttaa selviämään eteenpäin. Ymmärryksen jälkeen mahdollistetaan nimenomaan se, että hän ei enää kenties toimi yhtä tyhmästi.
Toki voidaan tuomita ja aloittaa rangaistukset, mutta mitä siitä seuraa? Miten se rakentaa? Eikä siinä olla vain itsekkäitä ja toteuteta omaa itsekästä kostonhalua? Nautitaan kun toisella menee huonosti? Se taas sotii minun arvomaalimaani vastaan!
Ärsyttäähän se, erilaisten näkökulmien kohtaaminen, vielä enemmän sitä tekee se, mikäli omamaailmankuva on hyvin ahdas.
Kirjoituksessasi pisti silmääni se, kuinka kohtelet lapsia, ikään kuin he olisivat palkinto hyvästä käytöksestä.
Olen pettänyt vaimoani ja olen ollut joskus ärtyisä lapsilleni, mutta se ei ole syy lasten viemiseen pois kodistaan. Mikäli meidän eromme konkretisoituu, lapset jäävät luokseni siihen kotiin, jossa he ovat varttuneet ja jossa heidän ystävänsä, koulunsa ja harrastuksensa ovat. Käytännössä, vaihdamme vaimoni kanssa asuntoja.
Asioiden ymmärtäminen ei ole vahingoksi kenellekään.
Petetyn oikeus vihaisuuteen, ei poista sitä tarvetta, että asioita on voitava käsitellä edes jollakin tavalla.
Myötätunnon ja lohdutuksen haenta on aivan ymmärrettävää toimintaa, kanssaihmisten jakaminen ja heidän provosointinsa puolesta/vastaan, ei ole järkevää, eikä se auta ketään -ei lopultakaan.
Ihmettelen tapaasi, hyökätä täysin asiattomasti yhden kirjoittajan kimppuun. Mitä sinulle oikeasti kuuluu, mitä ihmiset opiskelevat, tai mitkä motiivit heitä tänne kirjoittamaan ajavat?
Ajattelen samoin kuin edellinen Sinusta. Toki olen nähnyt tekstejäsi muillakin palstoilla ja mielestäni olet työtön paskan jauhaja.
On tietysti ihan sama, kirjoittaako tänne työttömänä vai täystyöllistettynä, eikä sillä mummomuorinkaan tapauksessa ole merkitystä.
Tunnistan mummomuorin ajatuksissa paljon sellaista, jonka voin allekirjoittaa! Minulla kriisi on käsillä juuri nyt ja etsin sanoja, lauseita ja ilmauksia sen kuvailemiseen. Mummomuorin kirjoituksista niitä löytää, keinoiksi selviytymiseen.
Rakkaus on sitä että tunnemittarin neula on kiertynyt aivan huippulukemiin. Niin pitkälle, että asteikon toinen pää, viha, on jo lähes ulottuvilla! Rakkauteni eroavaan vaimooni ei saa vaihtua vihaksi, siitä tahdon huolehtia. Kaiken sen vuoksi, joka meillä on ollut ja yhä on yhteistä, konkreettisimmillaan tietysti ainutlaatuiset ja korvaamattomat lapsemme.
Ei vaimosi elämänilo ole lopullisesti kadonnut. Se löytyy vielä joskus vuosien päästä. Mitä enemmän luen kirjoituksiasi, sitä enemmän toivon, että saatte suhteenne vielä joskus eheytymään.
Jos liitto on ollut hyvä ja onnellinen, pettäminen pudottaa todella korkealta ja kovaa. Ikävä kyllä kaikki jo elettykin elämä tuntuu valheelta - onhan pettäjä elänyt kaksoiselämää väittäen rakastavansa, vaikka tapailikin myös sitä sivusuhdetta. Jos on rakastanut ja luottanut puolisoonsa sokeasti, shokki on valtava. Koko elämältä putoaa pohja pois.
Vaimosi on ehkä luullut tuntevansa sinut ja nyt olet hänelle aivan vieras. Ehkäpä vaimollesi on helpompaa olla kaukainen ja asiallinen kuin kohdata omat tunteensa - surun, vihan, inhon ja katkeruudenkin. Kaikki nuo tunteet on käytävä läpi, että voisi taas rakentaa suhdetta uudelleen. Siihen entiseenhän ei ole enää paluuta.
Petetyn ympärillä olevat ihmiset ovat avainasemassa. Onneksi minulla oli yksi oikea ystävä, jonka tavoitteena oli rauhoittaa tilannetta ja saada meidät pysymään yhdessä. Sain myös sellaisia neuvoja, että niitä noudatettuani olisin nyt varsin varakas, eronnut, yksinäinen ja katkera. Kummallista, kun petetyn täytyy puolustella haluaan jatkaa liittoaan - ero tuntuu olevan se hyväksytympi ratkaisu.
Tarvitsetta aikaa. Erolla ei ole mikään kiire - sen ehditte tehdä vielä myöhemminkin, jos sitä todella haluatte. Eron jälkeen on vaikeampaa tai mahdotontakin palata yhteen.
Aluksi kiitos viestistäsi, se antoi minulle toivoa, mahdollisuudesta siihen, että voisimme vielä selvitä myös tästä. Kiitos.
Aluksi voin kertoa sen, että toimin viime yönä hyvin tapojeni vastaisesti, jos näin minun kohdallani voi enää sanoa. Lähetin vaimolleni kaikki ne viestit, jotka olen saanut läheisiltämme tämän kriisin aikana.
Me olemme keskenämme pyrkineet johdonmukaisesti siihen, ettei lapsia sotketa tähän sotkuun ja yritämme saada heitä koskevat asiat toimimaan. Käytännössä, lukuun ottamatta kirjeitä, kanssakäymisemme on ollut asiallista.
Parisuhde on yllättävän monimutkainen käsite, se sisällä ja myös ulkopuolella on hyvinkin monimutkainen ihmissuhdeverkosto, joka toimii nimenomaan tämän parisuhteen ympärillä. En ole koskaan aiemmin havainnut, kuinka oleellinen tekijä se oikeasti on. Asioihin suhtautuu itsestään selvyyksinä, täsmälleen niin kauan, kuin mitään mullistavaa ei tapahdu.
Olen ajatellut, että huorittelu tms. viestien lähettäminen, myös minun läheiseni toimesta, on vaimoni tarpeista lähtöisin ja eräänlainen vuorovaikutuksenmuoto sekin. Ajattelin yöllä, että se on ensimmäinen asia, joka on saatava loppumaan. En vain enää yksinkertaisesti jaksanut lukea viestejä, joiden yhteys todellisuuteen on vähintäänkin kyseenalainen. Vaimoni oli varsin yllättynyt viestien tasosta ja kielsi olleensa osasyyllinen niiden lähettämiseen. Eräs ongelma on siis poissa päiväjärjestyksestä.
Ajattelin ensiksi hakea eroa jo ensi viikolla, syynä oli se, että toivoin tuskan molemmilta hellittävän, kun asioihin saadaan jonkinlainen järjestys. Tämä viestiketju on osaltaan vaikuttanut siihen, etten eroa hae, en ainakaan kovin pikaisesti.
Epävarmuutta voin kestää ja hätiköiminen ei asioita voi enää muuttaa. Kuten eräs kirjoittaja jo sanoikin, ajatuksia olisi tullut selventää jo aiemminkin, näin olisimme säästyneet paljolta.
Vaimoni tilanne on hankala, hänen mahdollisuutensa hakea eroa ovat rajoitetummat, taloudellisten ja käytännöllisten, järjestelyjen vuoksi. Tilanteemme on sikäli epäreilu, kuten yhteiskunnassamme muutenkin, että joskus on pakko laulaa maksajan lauluja.
Minun on vaikea tietää, kuinka paljon tämä kohtuuton tilanne oikeasti syö vaimon voimavarojaan.
Eron tullessa olemme sopineet sen, ettei lapsien tilanteeseen tule muutosta, käytännössä tämä tarkoittaa minun lähihuoltajuutta. Tietenkin on epäreilua se, että ensin mies pettää ja sitten menettää vielä lapsensakin arjen, jos eroa hakee.
Toivon vaimoni löytävän itselleen tukea ja onhan hänellä heitä, osa tukijoista on ilmeisen vahingoniloisia tämän tilanteemme vuoksi. Vaimoni varmaan viisaana ihmisenä osaa heidän motiivinsa havaita -niin toivon.
koira veräjästä, jos olisit sanonut vaimosi mieliksi, että salanainen ei merkinnyt sinulle mitään, että kyseessä oli vain pelkkä pano ja huora, eikä sinulla ollut mitään tunteita tuota naista kohtaan. Niinhän miehet yleensä tekevät, kun kärähtävät, he rukoilevat ja anovat, ja vannovat rakastavansa vain vaimoaan. Tällöin vaimo voi antaa anteeksi. Mutta sinä olet liian fiksu mies sortuaksesi sellaiseen ratkaisuun. Sinä halusit kertoa, mistä todella oli kyse. Jos olisin vaimosi, arvostaisin nimenomaan sitä, että et haukkunut ala-arvoisesti kyseistä naista. Sen sijaan en arvostaisi miestä, joka haukkuisi salanaisensa, johon kuitenkin oli kiintynyt, huoraksi. Sinä olet selvästi sivistynyt mies.
Jokaisella on oikeus olla eri mieltä. Mielipide nyt vain on sellainen, joka on perusteltu. Muutoin se on pelkkä mielenpurkaus.
Eli kirjoituksissani on jotain joka saa pahoittamaan mielesi? Miksi siis et ilmaisisi sitä?
Ymmärrän sinua ja en ymmärrä. Itse olen se petetty osapuoli, en tosin noin pahasti. Täältä suunnalta katsottuna sanoisin ensinnäkin, että tärkeintä on etette hätiköi. Antakaa ajan hieman kulua, kuten täällä on neuvottukin. Kriisissä tulee tehtyä huonojakin päätöksiä, jotka perustuvat esim. mainitsemallesi motiiville: pyrkimykselle helpottaa tuskaa. Tosiasia lienee kuitenkin, että ero ei sitä liennytä.
Mieheni kertoessa minulle miksi tapaili toista arvostin nimenomaan sitä, että hänellä oli siihen joku perustelu; halu tuntea itsensä halutuksi, tärkeäksi, kiinnostavaksi, autonomiseksi. Jos hän olisi sanonut vain, ettei tiedä miksi se tapahtui, olisi eteenpäinmeneminen ollut paljon haastavampaa. Vaikka syyt tekivät kipeää, pystyin niitä kuitenkin ymmärtämään. Ja tässä tulee vääjämättä mukaan se oma osuus parisuhteessa ja ylipäätään se parisuhteen tila. Molempien täytyy tutkailla omaa tapaansa olla puoliso. En tarkoita tällä, että olisin syyllistynyt mieheni teoista, koin yhä että hän toimi täysin väärin. Ymmärsin kuitenkin hänen motiviinsa.
Sanoisin, että paras apu sille, että pääsee asiasta yli on se, että pettävä osapuoli on avoin. Ei siten, että kertoo yksityiskohtia tai erityisesti kehuu tuota kolmatta osapuolta, mutta on avoin omista ristiriitaisista fiiliksistään. Lisäksi aito vankka katumus on tarpeen. Jos et kadu vaan toteat, että suhde oli tarpeen, on vaimon todella vaikea antaa anteeksi.
Ymmärrän vaimosi tarpeen kakkossuhteen mitätöimiselle. Hän on menettänyt täysin uskonsa itseen. Hänen itsetuntonsa on romahtanut nollaan ja hän kaipaa sinulta vahvistusta siitä, että hän on yhä sinulle se ykkönen. Mieheni ei myöskään koskaan vierittänyt syytä suhteesta toiselle eikä haukkunut häntä. Sen sijaan hän sanoi, että minä olen se, jota hän rakastaa. Että minä olen edelleen hänen silmissään äärettömän haluttava. Että vaikka suhde vastasi silloin hänen senhetkisiä tarpeita, hän katuus sitä syvästi, koska hän ei halua satuttaa minua. Arvostin hänen rehellisyyttään tässä.
Saatkohan kiinni pointtini; voit vastata vaimosi tarpeeseen ilman huorittelua tai suhteen merkityksen kieltämistä, jos olet rehellinen ja yhä rakastat ja haluat vaimoasi ja pystyt sen hänelle ilmaisemaan.
Lukiessani kirjoitustasi, tuli tunne, että sait suhteessa vihdoin vapauden olla se mikä tunnet olevasi. Että vaimosi tapa tuntea sinut ja tarpeesi olivat tukehduttaneet sinua. Mielestäni sinun pitäisi ilmaista näitä asioita vaimollesi, mutta rakentavasti. Ja opetelle myös puhumaan omista tarpeista ja tunteista, kuten selvästi osaat tekstitesi perusteella.
Vielä yksi kommentti. Tuota talonjakamiskuviota on vaikea ymmärtää. Eikö (sanoo perintälaki mitä tahansa) oikeudenmukaista ole se, että avioliiton päättyessä vaimosi ei jää tyhjän päälle. On väärin, että tuollainen taloudellinen tila pakottaa hänet kenties pysymään liitossa kanssasi. Minun mieheni sanoi minulle, että jos päädyn eroon, hän tulee huolehtimaan siitä, että kaikki osapuolet (hän minä ja lapset) saavat kaikki samanlaiset olosuhteet. Ts. en joudu puille paljaille johonkin pikku yksiöön vaikka hänkin on meillä se, joka omistaa ja tuo rahaa talouteen enemmän. Mielestäni tämä oli äärimmäisen hieno lähestymistapa häneltä. Hän siis kantoi vastuunsa perheestään, jos hänen tekonsa olisi johtanut eroon, mitä ei onneksi tapahtunut.
Tsemppiä sulle kuitenkin paljon, toivon että selviätte tuosta!
"voisi sanoa hyväksi esimerkiksi siitä, kun ei ”kuunnella” – täällähän tosin vain se perustuu luetun ymmärtämiseen, mutta vähän samaa. "
Mieshän tässä ihmetteli, miksi hän on muka yhtäkkiä arkkikonna.
En käsitä millä syillä hän ei vaimon mielestä olisi? Vaimo ei tällä hetkellä muista äijästään mitään muuta kuin pettämisen. Se vinouttaa näkökulmaa ja jotenkin on surkuhupaisaa kun äijä itse ei tätä ymmärrä.
ole ystävällinen. Taivaallisen taitavaa tekstinkäsittelyä, viimeisen päälle hifistelyä tunteikkaan ilmaisun keinoin. Ziisus mikä armopalojen ja säälin nuoleskelija. Ei tainnut olla rakas vaimo ja vakaa rakkaussuhde ylinnä mielessä kun oli parru työtoverin perseessä, mahtoi tuntua ihanalle, jännää. Ei painanut vaakakipossa oma perhe kun "ihastuit" työkaveriisi, nyt se tuntuu kovin tärkeälle. Mites se nyt silleen on?
Tajuaisit edes olla hiljaa, niellä sen kalkkisi ja kärsiä kaiken nöyryytyksesi minkä olet vaimosi taholta tilannut. Olet oikeasti ansainnut tuon shitin, halunnut sitä. Sinun kärsimyksesi on pientä vaimosi rinnalla. Vain petetty voi tuntea miltä petetyksi tuleminen tuntuu, siksi sinä olet väärä ihminen arvioimaan vaimosi tekemisiä petollisen toimintasi jäljiltä. Taidokkaat sanailusi eivät ainakaan täälä päässä mualimoo herätä minkäänlaisia ymmärtämyksen tunteita tekojasi kohtaan. Sitä niittää mitä kylvää-sanonta sinua lohduttakoon.
Samaan sakkiin luokitellaan sinua "ymmärtävät" tahot.
Kyllä minä ole yrittänyt kertoa motiiveistani ja niistä tarpeista, jotka suhteeseen johtivat. Ongelma on se, ettei niitä kuunnella, eikä haluta ymmärtää. Parisuhteemme on on ongelmallinen siten, että olemme aika erilaisia ihmisiä. Minä olen teknisesti orientoitunut ja työni on asiantuntijan työtä.
Vaimoni on alalla, jossa luovuus on tärkeää, tunneilmaisuuteen on kiinnitettävä huomiota. Voisi sanoa siis siten, että avioliittomme asiantuntia tunteiden suhteen on vaimoni, minun tilani on tältä osin ahdas.
Kuten jo kerroinkin, syyt suhteen alkamiseen olivat varsin naiiveja, ne tuntuivat silloin kuitenkin tärkeiltä. Tulla kuulluksi ja ymmärretyksi, myös sillä alueella, josta kotona ei ole voinut puhua, ei siten, että tulisi ymmärretyksi. Minun työnihän on aika iso osa minua, samalla se on ulkopuolisesta hyvin ikävystävän tuntuista. Vaimoni työn rinnalla glamour puuttuu täysin.
Ymmärränkin sen, että on vaikeaa tajuta sitä, että haluaa jakaa enemmänkin asioita työstään ja niistä ongelmista. Helpompi on käsittää, pettämisen tapahtuneen seksin vuoksi. Kuitenkin, työni on se yhdistävä tekijä, joka suhteeseen johti, samalla se on se syy, jonka vuoksi suhdetta ei olisi/ole syytä syventää.
Asumiseen liittyy paljon muutakin, kuin pelkästään omistamani asunto. Vaimoni työskentelee pääosin iltaisin ja harjoituksen päivällä vievät aikaa. Hänen tulonsa ovat kohtalaisen pienet.
Meillä on lastenhoitojärjestelyt, jo nyt pääosin minun harteillani. Kovin kauan ei näin voi jatkua, vaikka sijoitusasunto onkin kohtalaisen lähellä, niin ongelmallista lastenhoito on jo nyt. En oikeastaan tiedä, missä minä oikeasti asun. Nukkumassa käyn kämpälläni, muuten lähes aina iltaisin olen lasteni luona kodissani. Au pair on välttämätön myös työhöni liittyvien matkustelujeni vuoksi, siksi tilava asunto on ainoa mahdollisuus. Missään tapauksessa, tältä alueelta ei saisi vastaavanlaista ja läheskään yhtä toimivaa kahta asuntoa, vaikka myisimme kaikki mitä omistaisimme. Omaisuuden siirto ei kovin yksinkertainen asia sekään.
Oletko yhtään miettinyt miksi sinua ärsyttää "itse aiheutetun kriisin jälkeen syiden etsiminen ja projisointi siihen petettyyn."? Sillä syy on AINA syissä. Ja syitä löytyy parisuhteen molemmista osapuolista. Aivan takuulla. Jos parisuhteessa on kaksi ihmistä, jotka ovat molemmat aina oikeassa eivätkä edes halua ymmärtää toista - niin se on kyllä "heipparallaa": Mikään muu kuin ero ei voi tulla kysymykseen, elleivät molemmat halua välttämättä kiusata itseään ja kumppaniaan.
sanoa, että mikä tahansa kriisi - itseaiheutettuna tai ei - on parisuhteessa MOLEMPIEN kriisi. Ellei tätä hyväksy, parisuhde ei toimi.
Siis jos lapsesi kertomasi mukaan siivoavat äitinsä jälkiä, ovat siihen riittävän isoja ja taidokkaita, niin mihin au-pairia tarvitaan? Sinulle seuraavaksi seksisuhteeksi?
Vaimoni on muusikko ja hän työskentelee lähinnä iltaisin, jolloin konsertit lähinnä ovat, lisäksi harjoittelut vievät aikaa. Minä joudun matkustamaan työni vuoksi jonkin verran. Näiden syiden vuoksi jonkinlaista apua lastenhoitoon tarvitaan. Asunnon siivouskin käy helpommin näin, ammattisiivoojan tekemänä siitä tulisi helposti -joskus siistiä, yleensä sekaista.
Lapsilla on myös aina ihminen vastaanottamassa, kun he koulusta pääsevät kotiin, myös harrastuksiin vieminen käy näin helposti, aina joku ehtii.
kanssas. Kyllä koko kansa tukee sinua surutyössäsi. Jos tuo kirjoittaminen selkeyttää ajatuksiasi, olet aloittanut harrastuksesi pari vuotta liian myöhään. Olet väsähtänyt, en jaksa sympatiseerata kaltaistasi huorintekijää.
Parisuhteessa on aina kaksi; siitä ei pääse yli eikä ympäri sinunkaan tapauksessa. Olit uskoton, jonka paljastumisesta seurasi se mitä ei siinä tilanteessa pitäisi; vaimolla oli matkalaukku heti pakattuna ja hän kieltäytyi puhumasta koko asiasta. Juuri tuo puhumattomuus on hälyttävää. Mielestäni se merkitsee sitä, ettei teidän liitto ollut ollenkaan niin vahvalla pohjalla kuin ehkä olit ajatellut.
Kari Kiianmaa kertoo nettisivuilla pettämisestä mm. näin:
"Pettäminen ei tuhoa automaattisesti parisuhdetta. Suhteen jatkuminen uskottomuuden jälkeen edellyttää sekä petetyltä että pettäjältä henkistä muutosta ja kasvua sekä toisen huomioon ottamista. Yksi tärkeimpiä seikkoja on vastuun ottaminen omasta elämästä. Toista ei voi syyttää omasta onnettomuudesta. "
Elikkäs teidän tapauksessanne vaikuttaa ensilukemalta juuri siltä, että pettäminen olisi tuhonnut parisuhteenne. Mutta totuus piilee paljon syvemmällä. Vaimosi on varmaankin suurelta osin puhumaton sinulle siksi, että menettäisi kasvonsa ystävälleen. Sepä onkin mielenkiintoista, miksi se on tärkeämpää hänelle kuin parisuhteenne, sinun kohtaaminen ja kriisistä puhuminen. Hätiköityjä ratkaisuja pitäisi välttää.
Vaimoni puhuu kyllä meidän tilanteestamme, hän ei vain puhu minulle. Tuskin kaupungissa on yhtään ihmistä, joka ei tietäisi, miten meille on käynyt. Vuorovaikutus toimii siten, että minä saan sitten opastavia viestejä heiltä, joille vaimoni on tarinaansa kertonut. Kuinka väritettyjä viestit ovat, sitä en tiedä.
Mikäli minä otan vaimooni yhteyttä, silloin tieto sanomisistani leviää ympäriinsä ja se tieto on varsin vääristeltyä. En juurikaan välitä käydä keskusteluja muiden kanssa, tästä meidän tilanteestamme, en ennekuin olen saanut jonkinlaisen keskusteluyhteyden vaimooni. Tästä syystä sähköpostini on varsin täysi.
Vaimoni on varsin epäkäytännöllinen ihminen, hän tuskin pystyisi elättämään itsensä tuloillaan, hän ei myöskään ole mikään kotihengetär, kahvinkeitto on askare, josta hän suoriutuu hyvin, se on oikeastaan sitten ainoa keittiöpuolen työ. Meillä oikeasti lapset siivoavat äitinsä jälkiä, päinvastoin kuin yleensä on tapana.
Varmaan osittain puhumattomuuden takana on pelko avioerosta, jota hän ei todellakaan halua. Mutta mitä, hän sitten toivoo ja mihin olisi valmis, sitä en tiedä.
Osaisitko Sinä vastata?
Voi harmi - kylillä kriisistänne puhuminen ei paranna tilannetta ei nyt eikä tulevaisuudessakaan. Kyllähän teidän olisi vaimosi kanssa päästävä keskusteluyhteyteen - onnistuisikohan se pariterapiassa? Seurakunnilla on terapeutteja, jotka ovat luotsanneet tuhansia pareja tällaisenkin kriisin läpi.
Kuinka sinä jaksat? Saatko tavata lapsiasi? Onko sinulla ketään, jonka kanssa voit luottamuksella puhua tilanteestanne? Miten on fyysisen terveytesi laita? Hae apua lääkäriltä tai terapeutilta. On hyvä, kun pystyt analysoimaan asioita kirjoittamalla.
En osaa arvailla mitä vaimosi haluaa. Voihan olla, ettei hän itsekään tiedä sitä. Mikäli ette kumpikaan halua erota, tapahtunut on käytävä kokonaan läpi - ei kuitenkaan ole syytä kaivella sivusuhteesi yksityiskohtia. Vie vuosia, ennen kuin vaimosi tulee luottamaan sinuun.
Pettämisen syynä on useinmiten yksilön oma kriisi - pohdi, miksi petit ja mitä todella haluat elämältäsi? Ihminen tekee virheitä, mutta hän voi myös oppia virheistään. Jos pystyt osoittamaan vaimollesi oppineesi virheestäsi, olette jo aika pitkällä.
Voin aivan vilpittömästi kiittää kaikkia keskusteluun osallistuneita, tämä viestiketju oli varsinainen aarre. Pystyin tämä avulla ohjamaan keskustelua siten, ettei se mennyt siihen samaan vanhaan. Minun katumukseeni ja vaimoni itkuun.
Vaimoni pelkää, kuten arvelinkin sitä, että erotessamme hän menettää liian paljon. Lasten lähihuoltajuutta hän ei voi ajatella, mikäli aikoo uraansa jatkaa. Samoin uusiksi menisivät studiotilat, näin raadollisia asiat vain ovat.
Avioliiton jatkamisesta keskustelimme myös. Vaimoni on kantanut yllättävää syyllisyyttä siitä, että perheemme käytännönjärjestelyt ovat olleet pelkästään minun harteillani. Hänen työnsä on pikemminkin elämäntapa, kuin tapa elättää itsensä. Työtoverini olemassa olo loukkasi häntä sillä alueella, jossa hän on tuntenut olleensa vahvoilla, henkisentuen antamisessa ja intiimialueella.
Aivan oikeassa olit siinä, että kaikki on rakennettava alusta, mikäli siihen urakkaan ryhdymme. Olemme eläneet aika normaalia elämää, vilkasta seuraelämää ja lapsiperheen kiireitä, emme ole päässeet keskustelemaan niistä tarpeista, joita toisissamme tyydytämme. Hieman valoisammalta näyttää sikäli, ettei kovin suuria näkemyseroja ole kuitenkaan.
Minun jaksamisesta sen verran, että olen toivottoman väsynyt, haluaisin vain nukkua, mieluummin heräämättä. Liikuntaharrastus on nyt tauolla, energia ei vain riitä. Töissä olen ollut ja siellä jopa poikkeuksellisen aikaansaavasti, se on helppo pakotie omista ajatuksistaan. En ole ihmisenä kovinkaan avoin, olen kirjoitellut lähinnä itselleni. Muutaman runon olen jopa tekaissut, nuoruuden harrastuksia sekin.
Lapset tarvitsevat kuitenkin edelleenkin läsnäoloani, olen heidän kanssaan lähes yhtä paljon kuin ennen muuttoani. He vierailevat täällä kämpässäni ja minä olen lähes joka ilta laittamassa heidät nukkumaan, heidän kohdallaan ei muutosta ole paljon tapahtunut. Tämä tilanne johtuu siitä, että vaimollani on nyt aika työllistävä kausi.
Ehkä pyrimme johonkin perheterapiaan, en osaa sanoa vielä.
Ja mitä sitten jos/kun yhteen päädytte jälleen. Oletko miettinyt millaista elämä on? Uskotko että vaimosi vielä luottaa suhun ja luuletko että olet itse tyytyväinen ja onnellinen?
Näistä keskusteluista on käynyt ilmi joitakin syitä miksi teit mitä teit. Luuletko että asiat muuttuvat tulevaisuudessa niin että et enää kaipaa omaa tilaa, asioita mitä pystyit jakamaan tuo työkaverisi kanssa.
Kannattaa miettiä mitä toivoo, sillä se voi totetutua. Tarkoitan tällä sitä, että ymmärrän että sun tän hetkinen tavoite ja tarve on saada parisuhde takaisin, vaimo takaisin, entinen elämä takaisin. Mutta mitä sitten? Rakastat vaimoasi, mutta mitä itse tahdot? Turha parisuhteen romantisointi ei pitkälle kanna, kuitenkaan
Osuit asian ytimeen, näitä samoja ajatuksia olen mielessäni pyöritellyt ja siksi edelleenkin erillään asumme.
Vaimoni haluaisi minun muuttavan takaisin ja hän on hyvinkin aktiivisesti korjaamaan välejämme nyt. Ongelmana on se, etten oikeasti tiedä, mistä tarpeista halu eheyttämiseen on syntynyt. Hän on taloudellisesti minusta riippuvainen ja kuten sanottu, lastenlähihuoltajaksi hänellä ei ole mahdollisuuksia. Kaupungilla käyty parjauskampanja oli eräs oire tästä liiallisesta riippuvuussuhteesta, näin ainakin nyt sen näen. Hän halusi minun palaavan hyvin katuvaisena ja kaiken palautuvan ennalleen -anteeksi annon myötä.
Nössö mies on jossakin mielessä varsin käyttökelpoinen, etenkin jos häntä voi hallita vielä syyllisyydentunteilla. Tämän tyyppinen tulevaisuudenkuva ei houkuttele, eikä se olisi kovinkaan kestävä noin rakenteenakaan.
Erästä vaihtoehtoa olen miettinyt, kun vaimoni työtilanne hieman hellittää, voisimme lähteä kahdestaan matkoille. Äitini olisi valmis tulemaan lapsia hoitamaan. Matkalla olisi tarkoitus käydä läpi näitä ongelmakotia ja pyrkiä löytämään niihin ratkaisuja. Missään tapauksessa, en ryhdy avioliittoani uudelleen rakentamaan, mikäli vaimoni ei katso voivansa minuun edelleen luottaa.
Minä en tiedä, mitä minä haluan, kuinka tärkeä on oma tila? Olemme varsin tyypillinen perhe siitä, jossa tekee hyvin luovuutta vaativaa työtä. Työhön orientoituminen ja siihen liittyvät harjoittelut esiintymisineen vievät valtavasti energiaa koko perheeltä. Samalla kaventuu ystäväpiiri. Ystäviksi valikoituvat jännät erikoiset persoonat, joiden työ on myös luovaa. Jo pelkästään esiintymisien jälkipuinti tuo toverit yhteen ja mikäli tätä tapahtuu usein, silloin toiset tapaamiset jäävät. Tavalliset DI.t jäävät helposti tylsinä sivuun, kun keskustelua käydään luomisen tuskasta. Kaverit karsiutuvat myöhemmin myös kutusuttujen listoilta, ihmisinä, joilla ei ole mitään annettavaa.
Täysin erillinen ystäväpiiri olisi ongelmallinen myös. Minullahan olisi hyvin aikaa tavata omia kavereita iltaisin, koskapa olen lasten kanssa kotona varsin paljon. Tapa vaikuttaa aika teennäiseltä.
Kuten huomaat, asiat ovat aika monelta osin avoimet, joten kaikki ideat ovat tervetulleita.
Sanoit: "Missään tapauksessa, en ryhdy avioliittoani uudelleen rakentamaan, mikäli vaimoni ei katso voivansa minuun edelleen luottaa."
Anteeksi vain, tähän asti tekstejäsi luettuani olen ajatellut, että kuitenkin jotenkin näet tilanteen hyvin ja sinulla on viisauttakin. Tämä lause vaan on aika paksu. Tietenkään vaimosi ei sinuun voi luottaa ja on sinun tehtäväsi (ja ajan) rakentaa takaisin tätä luottamusta. Vaimosi voi päättää yrittää luottaa sinuun ja pyrkiä siihen, mutta luottamus ei tule käskemällä takaisin, se on totaalisen murentunut tuollaisen suhteen jälkeen. Tämä on uskottomuuden peruskysymyksiä; luottamuksen takaisinrakentaminen. Älä nyt vaadi vaimoltasi mahdottomia!
Lähinnä tarkoitin sitä, etten voi olla liitossa, jossa luottamus on siten mennyt, että uskollisuutta pyritään tarkastelemaan vahtien.
Ymmärrän sen, että hän on menettänyt luottamuksensa siten, ettei minun tekemisiini voi enää varauksettomasti uskoa, enempää kuin sanomisiinikaan. Kovin tiukkaa vahtimista en kuitenkaan jaksaisi, eikä myöskään työni sitä salli. Nyt tehdyt tarkistukset ovat väsyttäviä jo nekin.
Yritän siis rakentaa luottamusta, niillä keinoin, jotka ovat käytettävissäni, ei siis kovin kaksisia.
Mutta, oikeasti taskujen tarkastelut ja puhelimen vahtimiset ovat uuvuttavia ja aika tehottomia. Mikäli haluaisin pitää yhteyttä edelleen toveriini, en tekisi sitä noin tökerösti.
Miten rakennetaan luottamusta, muuten kuin olemalla luottamuksen arvoisia?
Pohdin taas kerran, haluatko todella jatkaa liittoasi? Ymmärrän, että vaimosi erilainen elämänpiiri ärsyttää, mutta sekin on osa vaimoasi. Tämä toinen suhde ilman mitään arkirutiineja antoi sinulle mahdollisuuden keskustella asemaasi ja työtäsi ihailevassa ilmapiirissä. Ja hups heijaa olitkin sitten keskellä sivusuhdetta!
Se luottamus... Sinisilmäinen luottamus on mennyt lopullisesti. Vaimosi on opittava elämään suhteessa, joka voi loppua milloin vain ja sinun on opittava elämään epäluottamuksessa. Rikottua ei saa ehjäksi jälleen, mutta siitä voi muotoutua uusi ihan hyvä, vaikkakin vähän muhkuriainen, suhde.
Oletko todella myös henkisesti jättänyt sen toisen suhteen? Meidän jälleenrakennuksemme alkoi vasta sitten, kun olin tehnyt eropaperit ja osituksen, olin muuttanut pois kotoa ja puolisoni oli todella päästänyt irti siitä toisesta. Jos leijut välitilassa, puolisosi saattaa tuntea tarvetta tarkkailla toimiasi ja puhelintasi.
Tuo matkaideasi kuulostaa hyvältä, mutta meidän kohdallamme siitä olisi tullut katastrofi.
Kyllä, minä haluan jatkaa liittoani, se on aivan selvä päämäärä. Mutta, miten se onnistuisi, etten uudelleen satuttaisi vaimoani. En varmaa ajaudu enää suhteeseen, se on nyt selvää, mutta muuten.
Olen jollakin tavalla myös nauttinut tästä ajasta, jolloin olen ollut yksin. Vaikka kaikki on välillä tuntunut täysin tyhjältä ja vaikka väsymys on kuin märkä huopa ympärilläni, silti...
Tätä on aika vaikeaa selittää, tai edes itse ymmärtää, mutta nyt minulla on ollut pitkästä aikaa mahdollisuus siihen, että voin avoimesti itse pohtia tunteitani ja itseäni. Minun ei ole tarvinnut antaa väliarviointia, eikä myöskään kuulla lähes oikeita tulkintoja.
Olen lopettanut sivusuhteen, se ei ihmissuhteena ollut sinänsä tärkeä. Tärkeintä oli suhteeseen liittyvä vapaus ja myös mahdollisuus puhua avoimesti ja tulla kuulluksi. En hakenut ihailua, enkä myöskään keskustelua asemastani. Puhuimme työn moraalista, ihmissuhteista, politiikasta ja yllättäen myös feminismistä. Toverini on vapaa ja hyvin poikkeuksellisen avarakatseinen ihminen, tosin varsinainen mielipideautomaatti.
Minä sain suhteeltani sen kokemuksen, että voin hullutella, voin laukoa mielipiteitäni, voin pinnata kokouksesta, suudella kadulla jne... Nämä asiat ovat kaikki edelleenkin niitä, jotka tuntuivat hyviltä ja muistoja jotka luultavasti säilyvät.
Vaimoani, hänen kertomansa mukaan, loukkasivat ne kuvat eniten, jossa nauroimme yhdessä, ymmärrätkö miksi?
Vaimoni sekä tarkkailee puhelintani, joka on kiusallista, hän myös saattaa soittaa yllättäen, nämä tarkistussoitot ovat hankalampia, koska ne sotkevat töitäni. Hän ei tenttaa, eikä kysele, en siis voi vannoa olevani irti suhteesta. Kuinka sen voisi ottaa puheeksi ja miten sanoisi totuuden -uskottavasti?
Avioliittomme jatkumisen kannalta, mielestäni olisi tärkeää pohtia niitä tekijöitä, jotka suhteeseen johtivat ja myös meidän suhteemme väljähtymisen syitä.
Minua ei ne piirteet vaimossani niinkään ärsytä joista edellisessä viestissäni mainitsin, ne ovat piristävä lisä avioliitossamme, samoin sitä on vaimoni luonne, joka on tinkimättömän kunnianhimoinen. Nämä tekijät kuitenkin (luultavasti) aiheuttivat sen tunteen, että elintilani on kapea. Minullahan olisi ollut vapaus muuttaa kuvioitamme, mikäli niin olisin halunnut. Oli vain huomattavasti helpompaa, paeta pieneen pilvilinnaan. Henkisestä laiskuudesta luultavasti oli kyse ja halusta säilyttää, niin naurettavalta kun viimeksi mainittu nyt tuntuukin.