Tyttäreni 15 v. meni ja pamautti kihloihin vuotta vanhemman pojan kanssa. Ovat olleet yhdessä toista vuotta.
Nuoria ovat ja lapsia vielä, en tiedä mikä ahdistaa tilanteessa, se mitä ympäristö sanoo vai mikä?
Paljon olemme asiasta puhuneet, keskustelleet siitä mitä kihlautuminen tarkoittaa, mutta ovat sanoneet tietävänsä asian ja puhuneensa siitä paljonkin keskenään. Myös pojan vanhemmat ovat asiasta puhuneet pojalleen.
Ahdistaa vain niin pirun paljon....
Nuoria ovat ja lapsia vielä, en tiedä mikä ahdistaa tilanteessa, se mitä ympäristö sanoo vai mikä?
Paljon olemme asiasta puhuneet, keskustelleet siitä mitä kihlautuminen tarkoittaa, mutta ovat sanoneet tietävänsä asian ja puhuneensa siitä paljonkin keskenään. Myös pojan vanhemmat ovat asiasta puhuneet pojalleen.
Ahdistaa vain niin pirun paljon....
Vastaukset 7
Vanhimmat
että sä, et voi asialle mitään. Luulen kuitenkin että tyttären pitäis oppia virheistä, tärkea on se, että hän vois aina luottaa äitiinsä ja palata kotiin tapahtuis vaikka mitä.
Miksi nuorena naimisiin meneminen olisi kauheaa ja ahdistavaa?
Puhut totta, että tyttäresi ja hänen kihlattunsa ovat lapsia vielä. Ymmärrän hyvin että sinua ahdistaa tilanne.
15v sitä luulee, että tässä on nyt elämän kumppanini, ja sitä ollaan niin rakastuneita ettei muusta tietoa. Ja toki, voihan suhde kestää loppuelämän - eihän sitä tiedä. Mutta valitettava tosiasia on että sitten kun ikää tulee vähän lisää sitä voidaan huomata että pidetäänkin eri asioista, ja ns. kasvetaan erilleen.
Luulen (tämä on siis vain minun näkökulmani), että sinua saattaa tilanteessa ahdistaa se, että jossain alitajunnassasi pelkäät että tyttäresi sydän tulee särkymään ajan myötä. He ovat kuitenkin vielä niin tosi nuoria.
Tärkeää on kuitenkin se, että olet tyttärellesi tukena, ja niinkuin joku kirjoitti edellä, että tyttäresi saa palata kotiin - tapahtui mitä tahansa.
Tsemppiä ja voimia!
Nyt kun olen asiaa miettinyt, niin luulen että minulla enemmänkin hävettää. Kun muut ihmiset kuulevat, niin miten sitten?
Ehkä se on tämä yhteisön ns. painostus, että kaikkien pitää olla samanlaisia. Toisaalta kun asiaa miettii, niin ainakin nämä nuoret pysyvät pois pahanteosta. On luultavasti jäänyt muutama 'ilkeys' tekemättä. Ainakin mitä seuraa ympäristöä.
Näillä voi olla vakavastakin asiasta kyse, nimittäin poika ajoi pahan kolarin mopolla ja todellakin kypärä oli se joka pelasti hengen.
Ilman kypärää ja sen kiinni olemista, olisimme viettäneet hautajaisia. Toisen jalan reisiluu poikki, autosta tuulilasi ja konepelti aivan tohjona kuten myös mopo oli aivan entinen.
Tyttäreni ja minä tulimme paikalle vain hetki tapahtuman jälkeen, sattumoisin. Itse soitin pojan äidille tapahtuneesta ja annoin ensiapua toisen henkilön kanssa. Tyttäreni seisoi koko ajan takanani.
Niin, kuten alussa 'sanoin' luulen että ahdistukseni on häpeää. Saattaa olla että pelkään lapseni 'sydämen särkymistä'. Poika on ns. hyvästä perheestä ja tunnen vanhemmat.
En koskaan (vaikkei niin saisi sanoa) hylkäisi lastani. Olen ollut tukena hyvinä ja huonoina aikoina niin hyvin kuin olen pystynyt. Luottamus on säilynyt juuri siksi, että meillä asioista keskustellaan. Nyt vain tuntuu, etten voi sanoa lapselleni, että tämä ahdistaa minua, koska sillä tiedän pilaavani hänen ilonsa. Kunpa tästä selviäisi....
Jos tuossa on murheesi olet vähällä päässyt.
Etkös voisi iloita, ei se nykyään se kihloihin meno avioliittoa vielä tarkoita.
Sitäpaitsi sitoutuneessa suhteessa jää vähemmän haavoja hoidettavaksi tuolla seksuaalipuolella.
Normaalit sydänsurut kuuluvat asiaan elämässä.
Kuullostat eräältä tuttavaltani jonka elämä niin suojattua, että huolehtii joka pienestä asiasta. toivo, että tuossa olisivat huolesi.
Tuolla turhan huolehtimisella opetat tyttäresi salaamaan todelliset murheensa kun et pieniäkään asioita kestä.
Ja tuo muiden mielipiiten ajattelu on aivan lapsellista. Aikuisuus on itsenäisyyttä...Aina löytyy joka asiaan ihmisiä jotka ovat eri mieltä.
Minä ainakin olisin tyytyväinen , että tytär olisi vakituisessa suhteessa kuin irtosuhteita harrastamassa.
Kiitos sinulle, valoit uskoa minuun vanhukseen. =)
Kait se on sitäkin, että huomaa ns. jääneensä toiseksi! =) Äh - kyllä tämä tästä! Kiitos Sinulle!!
oma tyttöni meni kihloihin 16v vanhana. Se oli nuorten yhteinen juttu ja me vaan huomattiin sormukset sormessa aikanaan. Seukkasivat reilut kaksi vuotta ja nyt ovat jo siis eronneet. Mulla oli ensin sellanen "no voi tsiisus"-fiilis, mutta sitten tavallaan hoksasin että se sormus viestii muille yhteenkuuluvuutta ihan toisin kuin "vain" yhdessä oleminen varsinkin kun asuivat eri paikkakunnilla. Onhan sormus edelleen varattu-merkki jos siitä asiasta nyt välittää..
Ota rennosti vaan ja vielä voisin lisätä että mun kihlaus mieheni kanssa on kestänyt jo 18 vuotta eikä loppu anäy joten siinä suhteessa ei kannata ottaa stressiä että siinä on kohta pikkuperhe jaloissasi..