Länsi-Suomi melkein koko rannikon pituudelta on vielä tänäänkin ruotsalaisten asuttamaa.se joka joutuu työkseen ajamaan pohjanmaankin kyliä tietää että pohjanmaa on suurelta osaltaan vieläkin geopoliittisesti Ruotsia.Aina pitkälle sisä maahan on ruotsalaiset pitäjät vieläkin kirkonkylineen säilyttäneet oman kielensä vaikka nationalistiset piirit usein antavat sellaisen käsityksen että suomi kuuluu pelkästään suomalaisille.suomen heimo on tullut pääasiallisesti Karjalan kannaksen kautta ja levittäytynyt sisämaan metsiin ja järville kun jo satoja vuosia sitten rannikko ja saaristo on asutettu ruotsalaisilla immeisillä.Kuinka moni helsinkiläinenkään tajuaa että uudenmaan lääni on asutettu viimeisimpinä alueina suomessa suomalaisten toimesta.Sen sijaan pitäisi ymmärtää että jo kiista sipoosta juurtaa kauas menneisyyteen ajalle jolloin tuo pääkaupunki oli ruotsalaisten asuttamaa.tämä on vaan historiallista faktaa jota ei kukaan enemmän lukenut voi kiistää.tästä voi myös päätellä kuinka surkea oli meille finneille karjalan kannaksen tyhjentäminen kun se oli kerran meidän kaikkien kehto.nyt me elämme saarroksissa tai vaikka pussitettuna ja ruotsalaiset elävät kuten ennenkin.turhaa on kuvitella että me suomalaistamma rannikko pitäjat vaikka jokin kaupunki esim Vaasa onkin suomalaistunut noin 70 prosenttisesti.Tuokin kaupunki on ruotsalaisten saartama ja ainoastaan laihia ja Vähäkyrö tekee sen naapuristossa poikkeuksen missä asustelee mettäsuomalaisia.muuten on esim Vöyri ,maalahti.petolahti ja pohjoisessa oravainen ruotsalaisia pitäjiä.Venäjän Tsaari Nikolai loi Suomi valtion ja siellä oli ruotsalaisilla oikeus omaan kieleensä mutta Neuvostoliiton synnyttyä ruotsalaisten olot kävivät tukalaksi ja heitä muutti sankoin joukoin pois Virosta Viipuriin asti.Suomessa ruotsalaiset säilyivät hengissä koska karjalan heimo taisteli heidän kanssaan oikeudesta moni kulttuuriseesn finlandiaan.Nyt kun venäjä on taasen entisellään makaa myös suomen rannikko entisellään ja me olemme edelleen kielellisesti ruotsia pitkin rannikkoa aina kokkolaan asti,sen on hyvä muistaa myös nuo fanaatikot jotka kuvittelevat että Suomi kuuluu vain suomalaisille.Itse olen ihmetellyt sitä seikkaa että miksi ruotsalaiset täällä kutsuvat aina itseään suomalaisiksi jos heiltä sitä kysytään esim koulussa.ehkä he ovat niin lojaaleja vaikka heillä on oikeus olla oma itsensä.
Suomen menetys Venäjälle oli Ruotsille katkera tappio
kissamies57
5417
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Pohjanlahden rannikolla asuvat ovat suomalaisia vaikka puhuvatkin ruotsia. Tämä on osoitettu myös geenitutkimuksella. Ruotsia äidinkielenään puhuvat ovat aina sanoneet olevansa suomalaisia, ei siis ruotsalaisia. Länsisuomalaisten ja itäsuomalaisten välillä on tiettyjä eroja geeniperimässä jollaisia ei ole voitu havaita esim länsisuomessa suomea puhuvien ja ruotsia puhuvien välillä.
Ei pitäisi yrittää kaivaa kuilua murre tai kieliverukkeisiin vetoamalla rannikon ja idempänä asuvien välille. Suomalaisuus kunniaan.
Epäonnistuneen lobotomialeikkauksen uhreja..
Juu, totta on että Suomen menetys oli Ruotsille kova paikka, yksi tutkija Ruotsissa väitti, ettei asiasta ole koskaan keskusteltu avoimesti Ruotsissa.
Kansakunnan muistiin on jäänyt tästä pysyvä trauma, Ruotsalaiset kokevat historian sarjana menetyksiä ja tappioita.
Suomalaiset vastaavasti käsittelevät vuoden 1808 tapahtumia, kuten olisivat itse siinä voittajia, paradoksi tässä on se, että sota missä Ruotsi oli häviäjä koetaan Suomessa voitoksi, vaikka sodassa Ruotsi hävisi Suomen Venäjälle.
Sotahan oli siinä mielessä vielä hyvin ikävä, että sen Ruotsi kävi hyvin häpeällisesti, se oikeastaan vetäytyi varsin raukkamaisesti kohti pohjoista ja jätti siviiliväestön täysin vihollisen armoille.
Mitään järkevää selitystä tästä raukkamaisesta ja häpeällisestä perääntymisestä ei ole esitetty myöskään sodan jälkeen, ehkä se onkin se syy miksi sotaa ei ole käsitelty Ruotsissa.
Mikäli Suomi olisi hävitty taistellen, niin kunnia olisi kumminkin säilynyt.
Toisaalta Ruotsinkielisyys ei ole Ruotsalaisuuden synonyymi tai identtiteetti, Suomen rannikon asukkaat ei ole tulleet alueelle Ruotsista, vaan vaihtaneet kielensä osaksi pakon edessä.
Nykytutkimuksen valossa voidaan jo avoimesti todeta, ettei Ruotsista ole koskaan tapahtunut siirtolaisuutta Suomeen.
Ruotsinkieliset alueet on syntyneet kielenvaihdon seurauksena.
En usko että rannikoväki olisi alkuperin suomalaista väkeä.ehkä he voisivat olla ikivanhaa alkuväkeä joka sitten olisi omaksunut kielen helpommin kuin me perisuomalaiset jotka emme halua oppia muita kieliä kuin pakosta tai jonkin heurekan kautta.Tuo elämäntapa mikä rantaruotsalaisilla on eroaa suuresti suomalaisten elämäntyylistä.he ovat alkujaan kalastajia ja viljelijöitä jotka viihtyvät vesistöjen lähettyvillä.Joskus he ovat kulkeneet joen uomia pitkin sisämaahan kuten esim Teerijärven alueelle ja kauan sitten Evijärven saaristoon.Ruotsalaisten geeniperintäkään tuskin on suomalaisten kanssa samaa sukua vaikka jotkut niin väittävät.suomalaisilla on yleisin veriryhmä O rh Plussa kun muilla euroopan kansoilla se on usein jotain muuta.ottakaappas paremmin selville ruotsalaisten verinäytteet.en usko alkuunkaan noihin tiedemiehiin jotka eivät ole eläneet kansan parissa.Tuo että ruotsalaiset sotilaat vetäytyivät venäläisten edestä kertoo varmaan siitä läheisestä suhteesta mikä noilla kahdella indoeurooppalaisella kansalla on kuitenkin keskenään.ovathan he vaihtaneet kuninkaita ja venäläiset sotajoukot ovat olleet kukistamassa kansan kapinaa tukholmassa.Heva he!
Usko, ilmeisesti sinulle on kyse jostakin joka kulminoituu sanaan usko.
Usko viittaa uskontoon, tuollainen kansallispohjainen uskonto on järjen vastainen.
Usko ja uskonto, ei ota tietoa vastaan, joten asiasta tuskin kannattaa keskustella tieteellisin metodein.
Mitään puhtaita kansakuntia ei ole olemassa, ei Suomessa, Ruotsissa tai missään muuallakaan maailmassa.
Ruotsalaiset on geeniperimältä aika lähellä Suomalaisia, lähempänä kuin Tanskalaisia, mutta Suomalaiset on lähempänä Virolaisia kuin Ruotsalaisia.
Mitä tästä pitäisi tulkita, ehkä asia on niin, että kielenvaihto onkin tapahtunut Ruotsissa, eikä Suomessa tai Suomen rannikolla.
Ruotsalaisten sotilaiden vetäytyminen kertoo huonosti johdetusta sodasta, jossa johtajat ei uskoneet kykyihinsä johta taisteluja ja menestyä niissä.
Napoleon totesi aikanaan, ei ole olemassa huonoja sotilaita on vain huonoja johtajia.
Raukkamainen ja kunniaton perääntyminen sai ansaitsemansa lopun, Ruotsi menetti Suomen.
Suomelle se kuitenkin oli tavallaan voitto, sodan seurauksena heimoistamme muodostui kansakunta ja yksi alue.
Aleksanteri itse luuli palauttavansa ikivanhan kuningaskunnan takaisin kansakuntien joukkoon.
Ehkä se oli se syy, miksi Aleksanteri antoi Suomelle niin laajan autonomian ja otti titteliksi ikivanhan suuriruhtinas arvon, kun Venäjällä Aleksanteri oli lyhyesti Tsaari.